Mikä tekee Linux käyttäjistä ylimielisiä?

X-

Mitä nuita linux palstoja seurailee, niin hirveän ylimielisiä vastauksia saavat kyselijät. Tekeekö linuxin käyttäminen ihmisestä jotenkin yli-ihmisen vai mitä ne kuvittelee? Ei kaikki, mutta suurin osa on hirveän ylimielistä.

Pitääkö tuo tulkita niin, että uusia käyttäjiä ei siinä keskuudessa kaivata? Tuskin tuollainen ketään innostaa kokeilemaan linuxia, kun apua ei saa kuin nenänvarttapitkin vittuilun ohessa.

Kannattaa varoa että ette huku sateella.

32

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6j

      Varmaan Linux-käyttäjien pieni osuus otta pattiin.

    • psykolooki

      Tuollainen asenne kumpuaa lähinnä omasta epävarmuudesta ja silkasta tietämättömyydestä. Asenteesta kannattaa pyrkiä pois, sillä ympäriltä ystävät ja muutkin ihmiset kaikkoavat varsin nopeasti. Ehkäpä juuri tästä johtuen tuollaisia ihmisiä keikkuu täällä suomi24-palstoilla, kun keskustelukumppaneita ei livenä enää ole.

    • 0k0ok0o0k

      Linux-käyttäjät kuvittelevat todella kuuluvansa tietokoneenkäyttäjien eliittiin, parempia, osaavampia mutta samalla haukkuvat Windowsia hankalaksi käyttää, ajurinasennuskin on kovin vaikeaa heille. Windows on kuitenkin 85%:lle käyttäjistä helppo.
      Linuxit, erityisesti Ubuntu on näille ihmisille oiva pakotie omasta osaamattomuusedtaa.
      Toinen ryhmä on nämä jotka eivät halua Microsftin tuotteisiin koskea ja pitävät Linuxeja parempina ihan periaatteesta, totuudesta viis.

    • Jote-

      Siinä vaiheessa saa olla ylimielinen kun joku nörtti kysyy 10 vuotta samaa kysymystä. Linux on helppo käyttää joten se ei liene syy mihinkään ylimielisyyteen.

    • N900 Linux

      Hyvin tuo Linux tässä mun N900 mallissa palvelee.

    • atk-lm

      Jaa että YLIMIELISIÄ?!?

      Kun joku ekstreme mulkson tulee tänne kyselemään jotain typerää, niin se tapahtuu helvetin ylimielisellä asenteella. Juuri vaihtanut windowsista linuksiin, ei ole opetellut yhtikäs mitään ja sitten tulee sanomaan, että "Ei tämä toimi ubuntussa kuten windowssissa. Linux on paska. windowssissa kaikki toimi hyvin"

      Ja sitten kun hänelle kerrotaan, miten se toimii yhdellä komennolla, niin vastauksena tulee "Jeesus, mitä säätöä! tuonko pitäisi peräkylän mummonkin opetella? Käsittämättömän vaikeaa, windowssissa kaikki tapahtuu heti, linux ei ole lähelläkään valmista, ette te tuolla tavalla saa lisää käyttäjiä."

      Koittakaan vitun "Minä olen maksava asiakas"- läskipalli-windowsistit ymmärtää, että jos joku teitä neuvoo, kun ette itse viitsi opetella ja lukea ohjeita, niin silloin sanotaan "kiitos". Eikä puhuta linuxista mitään, kun ette siitä mitään tiedä, kuten ette windowsistakaan. Te ette ole maksaneet Linuxista mitään. Linux EI tarvitse lisää käyttäjiä. Linux-yhteisö EI kaipaa teitä. Microsoft kaipaa teidän rahojanne. Pienestä käyttäjämäärästä on linuxille vain hyötyä. Ei kukaan tehtaile viruksia.

      Mitä helvettiä kymmenien tuhansien ammattitaitoisten ihmisten yhteisö tekee muutamalla windows-pasianssin-pelaaja-näytönsäästäjän-tuijottaja-läskiperse-rallienglanti-vodkaturistilla, jotka ylimielisesti tulevat vaatimaan windows-ominaisuuksia Linux-jakelusta? Ei yhtään mitään.

      • 17+16=1716

        Tuossa toinen ilmiö. Nimitellään ja ollaan niin kaikki tietävää.

      • atk-lm
        17+16=1716 kirjoitti:

        Tuossa toinen ilmiö. Nimitellään ja ollaan niin kaikki tietävää.

        Enemmän täällä nimitellään ja leimataan Linuxin käyttäjiä. Ihan turha heittäytyä marttyyriksi. Tämäkin ketju on aloitettu ja omistettu Linuxin käyttäjien haukkumiselle, vaikka tällä palstalla pitäisi verrata käyttöjärjestelmiä.

        Windowsistit ovat sokeita omalle ylimielisyydelleen. Ette tajua, miten typeriltä aaseilta näytätte yhteiskuntakelpoisten ihmisten silmissä. En kai minäkään mene naapurille tai satunnaiselle vastaantulijalle, jonka tiedän käyttävän windowssia, huutamaan, että "Tulostimeni ei toiminut windowssissa! Miten te oikein kuvittelette saavanne windowssille lisää käyttäjiä tällaisella paskajärjestelmällä?" Voisi siinä naapurikin olla melko lailla että "Häh? Mitä tuo nyt tarkoittaa?"

        Ja jos naapuri tulisi vielä laittamaan tulostimeni toimimaan, niin alkaisin vittuilemaan kiitokseksi, että "Joo jaaha just niin! Miten tuollaista kukaan voisi opetella? Eihän tuo mene ollenkaan kuin linuxissa, linuxissa ei tarvita ajureita, plugi vain kiinni! Ja ensi kerralla tee se hieman ripeämmin, minä vaadin PALVELUA, senkin likainen windows-käyttäjä. Tai muuten en enää käytä typerää windowssianne."

        Pitäisi saada tällainen pallo ja pallokoneeksi Linux-kone, että saisi olla rauhassa tämän planeetan pohjasakalta, johon 95% ihmisistä lukeutuu:

        http://www.youtube.com/watch?v=VC-pvJ-2KQQ

    • Görlitz

      "Mikä tekee Linux käyttäjistä ylimielisiä?"

      No erinomainen järjestelmä tietenkin. On vaikea olla nöyrä kun käyttää ilmasta ja hyvää käyttöjärjestelmää sekä täysin ilmaisia hyviä sovellusohjelmia.

      • 21

        Niinhän se on ja vielä kun saisi osulasta sinileimalenkin ilmaiseksi, niin sitten elämä todella hymyilisi.

      • 21 kirjoitti:

        Niinhän se on ja vielä kun saisi osulasta sinileimalenkin ilmaiseksi, niin sitten elämä todella hymyilisi.

        "osulasta" ;) Tuohan oli joo se yleisnimitys osuusliikkeille joskus lapsuudessa kun notkuttiin "osulan" kulmilla ;) Nykyään niilläkin on hienommat nimet mukamas.

        En minä kyllä tarvi mitään osulan lenkkiä ilmaiseksi mutta jos sieltä saa niin käyn ehkä hakemassa omani. Mielellään semmosen missä on yli 80% lihaa eikä mitään jauhosontaa.

        Pääsiäisen pettymys oli paikallisen S-Marketin (entisen osulan) kehno makkaravalikoima kun ei löytynyt valkosipulista tai homejuustomakkaraa joten piti tyytyä Kabanossin Original, Juusto ja Savupekoni -versioihin. Muksut oli onneksi sen verran fiksuja että toivat herkkusieniä, Koskenlaskijaa ja pekonia joista syntyi grillattuna maukas muonitus. Oli nääs sen verran lämmin pääsiäinen että puutarhakalusteet ja grilli tuli asennettua terassille, aika poikkeuksellista. Mutta siinä tuli sitten syötyä muutkin sapuskat kun oli niin lämmintä.

        Punaviini oli vaan ihan paskaa, en olekaan ennen juonut noin kamalaa viiniä joka ei sopinut minkään ruoan kanssa, ei tulisen lihapadan eikä edes makkaran kanssa vaikka myyjä väitti Alkossa toisin. Nimi on Cameleon, välttäkää sitä ellette pidä Aronian aromista, se oli ihan kuin Aroniamarjoista tehtyä viiniä mutta ei sopinut liharuokiin eikä juustoon eikä mihinkään.

      • unineen__
        exergy kirjoitti:

        jos siihen punkkupulloon olis asentanut jonkun linuxin, niin se olisi ainakin mennyt nopeemmin alas ja ei olis tarvinnut maistella ;D

    • 12+14=?

      Kuten myös asenne "Minun koneella toimii, niin 100% varmasti toimii sinun koneellakin". "Ja hah hah. Se on valehtelua jos jossain koneessa ei jokin toimi". Ihan kuin jokaisessa koneessa olis samat sisukset.

      • Jos koneen sisuksilla on vaikutusta siihen toimiiko jokin vai ei, silloin vika ei varmastikaan ole softassa.

    • Latvavitonen

      Sehän johtuu siitä että Linux käyttäjät ovat ylimielisiä kakaroita jotka tumputtavat kotona kun kattelevat pornoa netistä,ei ole naista eikä varaa Windowsiin.

      • Hihhih!! Voithan sinä noinkin fantasioida asiaasi jotenkin perustellaksesi ;D

      • exergy kirjoitti:

        Hihhih!! Voithan sinä noinkin fantasioida asiaasi jotenkin perustellaksesi ;D

        Mutta kuten huomaat ehkä, jos olet riittävän itsekriittinen, ostamasi windows ei poista sisäistä tuskaasi millään tavalla.

    • Latvavitonen

      Olen kateellinen,Linuxilla on turvallisempi surffata pornosivuilla.

      • väärässä olet

        Ei muuten ole. Usko huviksesi, että Linuxin kanssa on tasan yhtä vaarallista surfata sivuilla joiden takana on järjestäytynyt rikollisuus. Niillä on pöpöt myös Linuxin murtamiseen, etenkin jos sivujen takana on itämafia.

      • atk-lm
        väärässä olet kirjoitti:

        Ei muuten ole. Usko huviksesi, että Linuxin kanssa on tasan yhtä vaarallista surfata sivuilla joiden takana on järjestäytynyt rikollisuus. Niillä on pöpöt myös Linuxin murtamiseen, etenkin jos sivujen takana on itämafia.

        Windowsin heikkoudet ovat hyvin tiedossa ja windowssin murtamiseen on ihan laillisesti netistä ladattavissa välineitä, joilla aloittelijakin voi tehdä vakavia hyökkäyksiä ja youtubekin on täynnä videoita, joissa moisten käyttö näytetään seikkaperäisesti.

        Useimmilla Linux-jakeluilla tilanne on toinen. Miksi itämafia haaskaa aikaa pornosivujen pyörittelyyn, mikäli heillä on resursseinaan ihmisiä, jotka ylittävät neroudessaan Linus Torvaldsin, Richard Stallmanin, Dennis Ritchien, Ken Thompsonin ja muita UNIX:in, ohjelmointikielien ja ytimien kehittäjien kaltaisia ihmisiä, joille on annettu Turing-palkintoja?

        Linuxilla ei voi surffata netissä, Linux on ydin. Linux-pohjaisten järjestelmien erot voivat olla melkoisen merkittäviä web-hyökkäystä ajatellen.

        Mikäli minulla olisi käytössäni läppäri, jossa on Backtrack 4 liveCD -käyttöjärjestelmä, olisin yhteydessä verkkoon julkisesta taikka suojaamattomasta wlan:sta ja selaisin nettiä komentoriviltä links-selaimella välityspalvelimen kautta ilman pääkäyttäjän oikeuksia, millä tavalla järjestelmääni voitaisiin murtautua web-sivulta? En usko, että on olemassa oikein edes teoreettisia mahdollisuuksia.

        Saatikka, että olisi "tasan yhtä vaarallista", kuin surffata päivittämättömällä win 2000 -koneella ilman virustorjuntaa ja palomuuria vanhalla ie-selaimella.

    • 14

      Mikä tekee Linux käyttäjistä ylimielisiä?

      Vastaus = TYHMYYS !

      • Tyhmyys tuntuu vaivaavan enemmän windowskäyttäjiä jotka ovat yrittäneet käyttää linuxia sinä onnistumatta. Alkaa todellinen massatrollaus jonka ainoa syy on oman tyhmyyden ja epäonnistumisen tunteen projisoiminen linuxiin ja linuxkäyttäjiin joilla asiat toimivat.

      • 27
        exergy kirjoitti:

        Tyhmyys tuntuu vaivaavan enemmän windowskäyttäjiä jotka ovat yrittäneet käyttää linuxia sinä onnistumatta. Alkaa todellinen massatrollaus jonka ainoa syy on oman tyhmyyden ja epäonnistumisen tunteen projisoiminen linuxiin ja linuxkäyttäjiin joilla asiat toimivat.

        Ei näytä sinun ubutubukaan toimivan joustavasti ja miksi linux hihhulien koneissa on oltava kolme tai neljä linux jakelua ? Eikö yksi ole riittävä jokapäiväisiin toimintoihin ? Se todella osoittaa linux rypistyksen laadun ja käytettävyyden, vaan jos on aikaa näperrellä ja väännellä K......ä, niin siitä vaan .................

    • unineen___

      en tiedä olenko ylimielinen jonkun mielestä, mutta en kyllä välitä pätkääkään jos joku niin ajattelee.
      vastailen palstoille jos jaksan ja ehdin ja jos ei kelpaa niin voi voi..

      tosin olen vähentänyt vastailua, koska jatkuvasti palstoilla on pyörinyt jotain windwos häiriköitä, joilla on suuria ongelmia äitinsä kanssa.

    • 2+13=?
      • atk-lm

        En nähnyt kummallakaan palstalla pikaisella vilkaisulla moista.

        Apua aloittelijalle - palsta on olemassa erikseen, jossa voi pyytää neuvoja. Tosin siellä jos aloittelijalla on Linux-ongelma, niin sosiopaatti windowsisti tulee sanomaan, että "Hanki windows niin ei ole moisia ongelmia".

    • Täysin samaa mieltä!

      Tässä pari/kolme vuotta sitten latasin ekan ubuntuni ja olinkin kova kyselijä ubuntu-palstalla. Heti huomasin, että yksi yleisimpiä vastauksia oli "trolli".

      En edes tajunnut silloin ko. sanan merkitystä, mutta olen myöhemmin huomannut minkä sinäkin, että vastaukset olivat tosi ylimielisiä, koppavia ja
      "mitäs sössit" vastauksia.

      Nyttemmin olen heivannut ubuntun pellolle koko koneesta, kun on nuo taidotkin kehittyneet sen verran ja ubuntua en aio mm. näistä syistä hevillä enää asentaa.
      Eihän siinä toimi lisälaitteetkaan kun sattumanvaraisesti.....toimii - ei toimi - toimii - ei toimi.....jne. Yhtä pelleilyä koko touhu.

      • Ongelmasi nimi on ilmeisesti se ettet viitsinyt yhtään lukea ohjeistusta tai ottaa selvää asioista. Uuden oppiminen kun vaatii aina jotakin panostusta myös käyttäjältä itseltään.

        Pentin aforismi on "ilmaista lounasta ei ole" ja minun aforismini on "leipää oppii tekemään leipomalla leipää". Voit nyt itse miettiä kuinka paljon maksoit Ubuntusta ja lisäksi kuinka paljon panostit ennalta opetteluun ja vertailla kumpi väite pitää enemmän paikkaansa.

        Noita ylimielisiä ja koppavia "senkin trolli" vastauksia saa yleensä silloin kun kyselee asioita jotka pitäisi ymmärtää ihan perusohjeilla joita pursuaa joka paikasta. Suomalaisen mielenlaadun tuntien (ohjeet luetaan kun mikään ei enää auta) olen pyrkinyt olemaan kärsivällinen ja ymmärtäväinen myös laiskoja, avuttomia tai muuten eksyksissä olevia kohtaan mutta jokin mitta on minullakin. Jos käyttäjä kyselee samaa, ehkä jo ubuntun etusivulla sanottua asiaa, kolmatta kertaa vaikka se on hänelle neljä kertaa jo selitetty niin silloin minäkin kyllä luovutan.

        Myönnän kyllä senkin tosiasian että etenkin Ubuntun käyttäjissä on suoraan sanoen ylimielisiä paskakikkareita, kun on saanut ubuntunsa viriteltyä copyopastella päätteen kautta niin luulee olevansa kovakin linuxisti ja silloin heikolla itsetunnolla varusteltu ihminen alkaa sättimään niitä jotka "eivät osaa". Tajuamatta sitä tosiasiaa että oli kerran päivä jolloin he itse eivät osaneet ja todennäköisesti on edelleen menossa sama päivä.

        Olen vilpittömästi pahoillani että olet saanut moisen kuvan linuxisteista.

        Ja copypastettaja-ubuntu-kääkiöt, pitäkää turpanne kiinni. Munaatte kohkatessanne myös niiden linuxkäyttäjien maineen jotka tosiaan ymmärtävät muustakin kuin ubuntusta. Ubuntu on ihan hyvä linux mutta se ei ole ainoa, ensimmäinen tai mitään muutakaan. Se on vain yksi jakelu muiden joukossa, sopii aloittelijoille mainiosti ensimmäiseksi linuxiksi.

        Ubuntun asentamisesta on hyvin pitkä matka siihen että oikeasti osaisi, minäkään en vielä osaa mutta jatkan harjoituksia.

      • exergy kirjoitti:

        Ongelmasi nimi on ilmeisesti se ettet viitsinyt yhtään lukea ohjeistusta tai ottaa selvää asioista. Uuden oppiminen kun vaatii aina jotakin panostusta myös käyttäjältä itseltään.

        Pentin aforismi on "ilmaista lounasta ei ole" ja minun aforismini on "leipää oppii tekemään leipomalla leipää". Voit nyt itse miettiä kuinka paljon maksoit Ubuntusta ja lisäksi kuinka paljon panostit ennalta opetteluun ja vertailla kumpi väite pitää enemmän paikkaansa.

        Noita ylimielisiä ja koppavia "senkin trolli" vastauksia saa yleensä silloin kun kyselee asioita jotka pitäisi ymmärtää ihan perusohjeilla joita pursuaa joka paikasta. Suomalaisen mielenlaadun tuntien (ohjeet luetaan kun mikään ei enää auta) olen pyrkinyt olemaan kärsivällinen ja ymmärtäväinen myös laiskoja, avuttomia tai muuten eksyksissä olevia kohtaan mutta jokin mitta on minullakin. Jos käyttäjä kyselee samaa, ehkä jo ubuntun etusivulla sanottua asiaa, kolmatta kertaa vaikka se on hänelle neljä kertaa jo selitetty niin silloin minäkin kyllä luovutan.

        Myönnän kyllä senkin tosiasian että etenkin Ubuntun käyttäjissä on suoraan sanoen ylimielisiä paskakikkareita, kun on saanut ubuntunsa viriteltyä copyopastella päätteen kautta niin luulee olevansa kovakin linuxisti ja silloin heikolla itsetunnolla varusteltu ihminen alkaa sättimään niitä jotka "eivät osaa". Tajuamatta sitä tosiasiaa että oli kerran päivä jolloin he itse eivät osaneet ja todennäköisesti on edelleen menossa sama päivä.

        Olen vilpittömästi pahoillani että olet saanut moisen kuvan linuxisteista.

        Ja copypastettaja-ubuntu-kääkiöt, pitäkää turpanne kiinni. Munaatte kohkatessanne myös niiden linuxkäyttäjien maineen jotka tosiaan ymmärtävät muustakin kuin ubuntusta. Ubuntu on ihan hyvä linux mutta se ei ole ainoa, ensimmäinen tai mitään muutakaan. Se on vain yksi jakelu muiden joukossa, sopii aloittelijoille mainiosti ensimmäiseksi linuxiksi.

        Ubuntun asentamisesta on hyvin pitkä matka siihen että oikeasti osaisi, minäkään en vielä osaa mutta jatkan harjoituksia.

        Jos edellisen tiivistää Taolaisesti niin lause olisi jotain tyyliin

        "Ihmisen kuuluu olla onnellinen ja nöyrä siitä mitä on koska kaikella on arvonsa ja perimmäinen totuus on tyhjyys missä millään ei ole merkitystä"

        Hmm.. no ilmankos minusta ei tullut Taolaista vaikka joskus lueskelinkin hieman Taolaista filosofiaa.. taidanpas nyt mennä saunaan taohiostamaan itseni puhtaaksi päivän rasituksista ;)

    • Sietääkin olla

      "Olen vilpittömästi pahoillani että olet saanut moisen kuvan linuxisteista. "
      Olithan yksi niistä, muistini on pitkä.

      • Toivon että linkität hakuhistorian kautta kyseisen keskusteluun? Jos olen ollut törkimys kuten joskus saatan ollakin niin luen ketjun läpi ja teen uuden arvion asiasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      204
      2368
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1582
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      135
      1232
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      288
      1028
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      972
    6. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      296
      940
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      912
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      906
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      774
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe