Kun ihastus ei kasva rakkaudeksi

Kauanko olette olleet yhdessä?

Kiitos vastauksesta. Puolisentoista vuotta ollaan oltu yksissä.

Miksi muutitte yhteen, aloititte suhteen ihan täydellä tohinalla? Miksi ette katsoneet kauemmin ja sytytelleet toisianne pidempään? Te aloitte olemaan koska olitte ihastuneita ja toitte arjen ja muut maailman asiat suhteeseenne silloin kun vielä pitäisi vain odottaa toista käymään malttamattomana ja juosta peilin edessä koko aika varmistamassa että kaikki on hyvin ja voivotella ettei ole.

Voisiko rakkaus syttyä siis vähän pidemmällä sytytslangalla joskus, minusta joskus rakkauskin tarvitsee vähän apuja. Romantiikkaa, ikävää, kaipausta ja suunnatonta iloa yhdessä olosta.

Nyt tuntuu että muutit yhteen koska asiat toimi. Vähän kuin ensin kastelisi puut ja sitten alkaisi raapia tikkua.
Se että toivot jopa hänen löytävän jonkun toisen että pääsisit ratkaisun teosta kuulostaa kyllä aika matomaiselle. Kasvata nyt vähän selkärankaa ja ota vastuuta. Sinä olet siis suhteessa joka on kiva ja ok mutta kaipaat rakkauden tunnetta ja kipinää. Mietit eroa pelastuksena etkä maailmaloppuna. Mitä sitten odotat? Nytkö sitten olet maailman kärsivällisin ihminen kun alussa halusitte vain kantaa vaatteet samaan komeroon ja alkaa leikkimään kotia.

Kuulostaa nyt sille että sun on aika tehdä asiat oikein, puhut tyttöystäväsi kanssa, kysyt mitkä on hänen tunteensa ja kerrot omista ajatuksistasi. Yhdessä aloititte tämän joten tässäkin vaiheessa on hyvä sisällyttää hänen ajatuksiisi jotka koskevat parisuhdettanne. Se taito on hyvä olla jatkossakin.

Ja kyllä, minusta rakkautta pitää olla suhteessa, se pitää sisällään ne asiat mitkä ei muutu vaikka kaikki asiat ympäriltä muuttuisi. NIin ja seuraavalla kerralla kannattaa nauttia siitä toisen viettelystä ja ihastumisista ja rakastumisista pidempään ja kauemmin, yhdessä ehtii asumaan sitten lopun elämän, ei kannata kiirehtiä vaan oppia nauttimaan jokaisesta vaiheesta ihan niin kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta.

Nin katsos vain, et kyllä sanonut että asutte yhdessä, joten vielä hurjempaa jos se kipinä puuttuu.

Tunnettu tosiasia on se, että ihastumisvaihe kestää n. 2 v. Olet siis mennyt ihastumisvaiheen loppuun.
Epäilen, että et tiedä mitä rakastuminen ja rakastaminen on. Jos kokemuksesi "rakkaudesta" oli jokin yksipuolinen juttu, et tiedä edes mitä rakkaus on!
Ole hyvä, tässä sulle ratkaisumalli: uutta suoleen kun entinen kuolee! Jatka uuden ihastumisen etsimistä, niinhän moni ihminen tekee läpi elämänsä, uudelleen ja uudelleen. 2 v ja uusi, 2 v ja uusi, 2v ja uusi... ad nausea

Pääasia ettet sekoita alkuhuuman fiilistä rakkauteen. Rakkaus on juurikin sitä välittämistä, luottamusta, toisen kunnioitusta, toisen seurasta ja läheisyydestä nauttimista...sitä lämpöä arjen keskellä. Rakkaus ei ole jatkuvaa pilvissä leijailua ja onnen hekumassa fiilistelyä.
Pelkään vain, että heität hyvän toimivan suhteen hukkaan, koska haikailet sellaisen tunteen perään mitä kestää tutustumisen alkuvaiheessa vain hetken. Mutta jos sinusta tosiaan tuntuu ettei tämä suhde anna sinulle tarpeeksi, on sinun otettava asia ainakin puheeksi kumppanisi kanssa. Kun asiasta puhuu niin voi yhdessä pohtia mitä asialle mahdollisesti vielä voisi tai pitäisi tehdä, onko tilannetta vielä mahdollista kääntää parempaan päin Molempien Yhteisellä Panostuksella, vai onko parempi erota.

"Rakkaus ei ole jatkuvaa pilvissä leijailua ja onnen hekumassa fiilistelyä".

Ei tietenkään aina, mutta suhteen alussa ehdoton kyllä jos toiseen rakastuu. Vastaus ei ole sen monimutkaisempi kuin kemia. Sitä joko on sinne rakastumiseen asti tai ei ole. Kun sen tietää, ei tarvi pähkäillä. Jos päihkäilee ja odottaa sitä enemmän kun päivät vierii, niin ainakaan omalla kohdalla se on merkinnyt myöhemmin teiden eroamista. 'Vajaiden' tunteiden paikallaan polkeminen harvoin tietää hyvää varsinkaan jos pohjalla ei ole sitä suhteen alkurakastumista. Arkihan tulee vastaan joka suhteessa, mutta ainoastaan rakastuminen toiseen antaa suhteeseen syvyyden ja sen syyn, miksi toisesta haluaa tulevaisuudessakin pitää kiinni.

On tottakai suhteita, jotka etenee omalla painollaan, vaikka sitten pidemmän kaavan mukaan. Mutta silloin nimenomaan asiat etenee kummankin taholla juuri sillä omalla painollaan, pikkuhiljaa niin, että kummallakin on kuitenkin hyvä olla. Ei silloin asioita kohtaan tunne levottomuutta tai että siitä puuttuu jotain hyvin olennaista.

Olen joutunut myöntämään omalla kohdallani (liian) monesti että ei asiat odottamalla ja toivomalla muutu. Vaikka tuntisinkin toista kohtaan kaikkea mahdollista hyvää, niin en voi olla kieltämättä itseltäni sitä tosi asiaa että en ole rakastunut toiseen. Se on surullista kun tietää itsessään rakastumisen tunteen, eikä pysty sitä tuntemaan kaikin puolin hienon ihmisen kanssa. Jos siltikin vain pitkittää asiaa, tulevat kummatkin onnettomiksi. Ja väärää se on kummallellekin, mutta jotenkin tekisi mieli sanoa että vielä enemmän se on sitä toiselle, joka rakentelee mielessään yhteistä tulevaisuutta.

Joitain ihmissuhteita ei vain ole tarkoitettu, vaikka olisi kuinka hienoja ihmisiä ja monella tapaa teoriassa hyviä vastakappaleita toisille.

Jos se rakkaus ei ole tähän päivään mennessä tullut, niin ei se sieltä tulekaan!
Itse olin tuollaisessa parisuhteessa parin vuoden ajan. Toivoin tunteitteni kasvavan, mutta ei. En edes ollut mustasukkainen hänestä. Monesti toivoin hänen löytävän itselleen jonkun toisen. Sehän olisi ollut helppo syy päättää suhde. Mutta olimme kuitenkin uskollisia toisillemme koko suhteemme ajan.
Lopulta aloin ahdistua yhä enemmän hänen kanssaan olemiseen. Ja sehän vaikutti sitten koko touhuun. Ja loppupeleissä toisellakaan ei ollut enää hyvä olla. Erosimme. Taakka putosi harteilta, vaikka tietysti toista kaipasikin.

Sen opin etten koskaan enää lähde ihmisen kanssa suhteeseen josta en heti hullaannu. Jos vahvat tunteet ei ole heti alusta lähtien, niin ei ne sieltä tulekaan.

Sinulle Sininen lintu sanoisin, että päätä suhde. Lopetat haaskaamasta teidän kummankin aikaa.

Onks tässä nyt se seksitön suhde? Voihan pyssyt ja puukuulat!