vielä olis neljän tunnin työrupeama tänä päivänä sit olis tää pääsiäinen ohi eilinen meni kirkoissa lauleskellessa lauantaina oli piiitkä työpäivä kelit on ollu tosi upeet kaikille niille jotka on niistä kerinny nauttimaan toivotaan että aurinkoa riittää vielä tulevillekkin päville olis muutama vapaa edessä sais laitettua pihan kesäkuntoon minkä tältä tukkoisuudeltaan pystyy tää homeallergia on tosi kiva tähän aikaan kun luonto on täynnä hometta ja ulos vaan tekee mieli kun on niin raikasta ja kaunista muuten sitähän tää on nenäsuihketta ja niistämistä =)))))
Vastaukset 50
No en tunne ketään markkua, mutta onnittelut silti. Työpäivätkään eivät enää rasita joten oli pyhä taikka ark,i kaikki päivät on samanlaista junnaamista.
Olen kuullut että keväisin ihmiset olisi allergisia siitepölylle ulkona enkä homeelle, mutta taas opin lisää. :)näin on jos on homeallergikko niin keväisin ja syksyisin saa oireita myös luonnosta ja lohdutan että vaikka töitä vielä tekeekin ei nää päivät sen kummempia oo kun samaa junnaamista harvemmin se työ niin vaihtelevaa on että ei junnaamiseks menis ;))))
Aurinkoista Markun-päivää, onnittelemme tässä kaikkia Markkuja. :)
Tukkoinen olo on minullakin, astmasuihketta, antihistamiinia ja nenätippoja joutuu ahkerasti ottamaan.
Sellaista se kevät teettää, mutta koitetaan kestää.
Mukavaa työpäivää ja vapaapäiviä.Myöhästyneet kiitokset onnitteluista. Itse en edes huomannut nimipäivääni, en pidä sellaisia mielessä.
Toisesta aiheesta:
Minulla ei onneksi ole yleensä siitepölyallergiaa paitsi muutamien vuosien välein. En tiedä mille siitepölylle. Ja höyhenillä minut saa hengiltä, vaikka virallisten tietojen mukaan höyhenallergiaa ei ole olemassakaan. Ihotestien mukaan en ole allerginen millekään.
Hyvää Markunpäivää vaan, minä tulin jo böndeltä pois, onneksi sieltä pääsee :)
Öisin olisi kaivannut lämmittäjää mutta päivällä kärsi istuskella rannalla kameran kanssa, kun oli lyhyitä kalsareita pidemmät jalassa.
Ja tuulipusakka, teiltäpäin, Pohjoisesta, puhalteli ilkeästi. :)
H.vai että onneksi sieltä pääsee mua ei sais täältä pois enää millään maalla on mukavaa =))))
Odotahan vaan Najadini, tulee aika jolloin pihallasi on vain kaksi rollaattoria, sinun ja viimeisen asiakkaan. Eikä Linja-autoa ole näkynyt enää vuosiin.
Pahaa pelkään että betoninen parvekkeeni alkaa houkuttaa. :)
SIWA: n on 110 metriä matkaa.
H.- ://
Tuohan on tätä päivää, missä kohtaa pitäisi naurattaa??
:// kirjoitti:
Tuohan on tätä päivää, missä kohtaa pitäisi naurattaa??
musta toi oli hyvä toi kaks rollaattoria mun ja viimeisen asiakkaan siinä mua rupes hymyilyttään ei ääneen naurattaan hatsansaalla on kyllä sana hallussa täytyy myöntää =))))
- :\\
tii-na- kirjoitti:
musta toi oli hyvä toi kaks rollaattoria mun ja viimeisen asiakkaan siinä mua rupes hymyilyttään ei ääneen naurattaan hatsansaalla on kyllä sana hallussa täytyy myöntää =))))
Kysypäö siltä rollaajalta, kuin häntä naurattaa.
:\\ kirjoitti:
Kysypäö siltä rollaajalta, kuin häntä naurattaa.
ei se nyt niin vakavaa voi olla vitsit vitsinä ;))))))
- :))
tii-na- kirjoitti:
ei se nyt niin vakavaa voi olla vitsit vitsinä ;))))))
Niin, no, huumorintajuhan on älyn mitta.
tänne asti ei oo koskaan linja autot ajellu =))))
- Meriläinen
Hyvää illanpuolta sinnekin.
Siis niin kamala oli jono tuolla yhdessä kaupassa tänään.
Monen taakse olisi saanut kävellä turhaan.
Eikä mulla mikään pakko olisi sinne ollut mennäkään mutta kun alkoi vimmatusti tekemään mieli aplareita niin olihan se mentävä.
Kävelin sitten rauhassa pois tuolta Sapokan vesipuiston kautta, mutta ei sielläkään vielä paljon kukkia ollut, jonkun verran kuitenkin.
Itelle toin Orvokkiamppelin tohon ulko-oven viereen.Oletko sinä se? siis se? se? Meriläinen?
Jos noin on päässyt käymään niin elämäni on niitä kuuluisia onnenpipanoita täynnä.
H.- Meriläinen
hunksz kirjoitti:
Oletko sinä se? siis se? se? Meriläinen?
Jos noin on päässyt käymään niin elämäni on niitä kuuluisia onnenpipanoita täynnä.
H.Ei ole olemassa kuin yksi ja ainoa aito Meriläinen, ja se olen minä.
Ja nyt taas olen mitä olen.
Ja vielä toissapäivänä olin jotain muuta :)
meriläiselle täytyy sanoo että hamstras jo torstaina ja lauantaina oli meilläkin tänään normi sunnuntaita vilkkaampaa mutta on se kivaakin kun kaupan ovia auki pidetään että porukkaa käy tuntus että vois jo laitella kaikenlaisia kesäkukkia mutta saattaa olla että on jo vähän liian aikaista jospa sais tällä viikolla edes ton pihan haravoitua on sen verran lääniä että hengästyttää jo pelkkä ajatus kylläpäs se hatsansaa on nyt niin mahdottoman vitsikkäällä päällä tais kumminkin tolla tipurikas pääsiäinen ;)))))
jäi tosta välistä pois että vaikka asiakkaat hamstras pitäs varmaan aina ensin oikolukea kun tuntuu olevan näitä kiki häiriöitä luetun ymmärrän suht hyvin.
- :))))))))
Jos oli tipaton?
- Meriläinen
Niinpä, tiedä minkälaisia tipusia on siellä böndellänsä kuvaillu.
Onko olleet höyhenet ojossa vai..
Orvokki on yks kaikkein kestävimpiä kukkia, pikkupakkastakin sietää.
ja se on helppo nostaa tosta sisärapuille jos nyt yhtäkkiä jonkun takatalven lykkää.
En nyt ole taas varma painoinko tosta vastaa nappulasta, mutta tii-na-:lle tämä.
On tää inhottava tää nykyinen systeemi.
Paljon turhiakin väärinkäsityksiä aikaan saa. tii-na- kirjoitti:
jäi tosta välistä pois että vaikka asiakkaat hamstras pitäs varmaan aina ensin oikolukea kun tuntuu olevan näitä kiki häiriöitä luetun ymmärrän suht hyvin.
Mutta mitä olet mieltä siitä, kun oikein lehdessä kehotettiin varaamaan ruokaa pääsiäiseksi. Ihan olikin yksi päivä välissä, kun kaupat olivat kokonaan kiinni.
Ei kai kukaan ehdi nälkiintymään päivässä, sen verran varastoa luulisi olevan joka huushollissa.Vastoin kommentoijan toiveita ja rumia unia, olin minä ihan korven keskellä.
En tipattomana mutta tiputtomana.
Keväällä avataan ja syksyllä suljetaan kesä, ja vain jätkäporukassa.
Neito haravoi nyt vaan ja jättää minun uniini lantion liikkeet. :)
H.Meriläinen kirjoitti:
Niinpä, tiedä minkälaisia tipusia on siellä böndellänsä kuvaillu.
Onko olleet höyhenet ojossa vai..
Orvokki on yks kaikkein kestävimpiä kukkia, pikkupakkastakin sietää.
ja se on helppo nostaa tosta sisärapuille jos nyt yhtäkkiä jonkun takatalven lykkää.
En nyt ole taas varma painoinko tosta vastaa nappulasta, mutta tii-na-:lle tämä.
On tää inhottava tää nykyinen systeemi.
Paljon turhiakin väärinkäsityksiä aikaan saa.Tai sitten ei ollut tipusia, kun nyt heitä/teitä kaipailee ja lirkku käynnistyy heti kun palstalle pääsee.
Orvokit on tosi hyviä, ne kestävät pakkasta jopa kuusi astetta, ehkä enemmänkin.
Minullakin on yksi amppeli ja ruukussa muutama.- Meriläinen
Anceli kirjoitti:
Mutta mitä olet mieltä siitä, kun oikein lehdessä kehotettiin varaamaan ruokaa pääsiäiseksi. Ihan olikin yksi päivä välissä, kun kaupat olivat kokonaan kiinni.
Ei kai kukaan ehdi nälkiintymään päivässä, sen verran varastoa luulisi olevan joka huushollissa.Mulla oli alunperin tarkoitus käydä lauantaina kaupassa, mutten viitsinyt lähteä. Menin mieluummin mettään ja rannalle, eikä olis tänäänkään tarvinnut, mutkun teki mieli.
Noin kerran viikossa riittäis mulle kaupassa käynti vaikka kuljen kävellen ja reppu selässä. - Meriläinen
Anceli kirjoitti:
Tai sitten ei ollut tipusia, kun nyt heitä/teitä kaipailee ja lirkku käynnistyy heti kun palstalle pääsee.
Orvokit on tosi hyviä, ne kestävät pakkasta jopa kuusi astetta, ehkä enemmänkin.
Minullakin on yksi amppeli ja ruukussa muutama.Huomenna kun menen asioille aamulla niin meinaan jo katella mitä muuta ihan itselleni tänne hommailen.
Tai sitten menen juttelemaan vuokraemännän kanssa miten tehdään.
Kyllä sormet kummasti syyhyää tonne multaan. Meriläinen kirjoitti:
Mulla oli alunperin tarkoitus käydä lauantaina kaupassa, mutten viitsinyt lähteä. Menin mieluummin mettään ja rannalle, eikä olis tänäänkään tarvinnut, mutkun teki mieli.
Noin kerran viikossa riittäis mulle kaupassa käynti vaikka kuljen kävellen ja reppu selässä.Mie kävin viimeksi kaupassa viikko sitten, huomenna pitää viedä poika labraan ja itse menen kampaajalle. Leikkauttaisinkohan ihan lyhyen kesätukan?
Vähän valkoisia raitoja, olisko hyvä?
En tiedä miksi ihmiset ostaa niin hirmuisesti ruokaa, mie pärjään aika vähällä. Jaksaako ne edes kaikkea syödä.Meriläinen kirjoitti:
Huomenna kun menen asioille aamulla niin meinaan jo katella mitä muuta ihan itselleni tänne hommailen.
Tai sitten menen juttelemaan vuokraemännän kanssa miten tehdään.
Kyllä sormet kummasti syyhyää tonne multaan.Syyhyää ne tälläkin, mikä lie iskenyt näppeihin.
Pitää laittaa nuo kesäkurpitsansiemenet multaan ja lyödä kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että ne itäisivät.
Kun ei vanha siemen aina idä.
Auringonkukkia laitoin jo multaan, mutta samettikukat eivät itäneet.
Suklaakirsikka on säilynyt hyvin talven yli, pitää vaan keksiä puutarhasta sille hyvä loppusijoituspaikka.- Meriläinen
Anceli kirjoitti:
Mie kävin viimeksi kaupassa viikko sitten, huomenna pitää viedä poika labraan ja itse menen kampaajalle. Leikkauttaisinkohan ihan lyhyen kesätukan?
Vähän valkoisia raitoja, olisko hyvä?
En tiedä miksi ihmiset ostaa niin hirmuisesti ruokaa, mie pärjään aika vähällä. Jaksaako ne edes kaikkea syödä.Hirveestihän ihmiset pistää hukkaan ihan turhaan ruokaa.
Vaaleet raidat on hyvä, sitten kun aurinko vielä niitä vaalentaa.
Mulla on jo aurinko tehnyt oman värjäyksensä tähän. Ja leikkautin viime viikolla.
Vähän aikaa saa olla ihan rauhassa. Anceli kirjoitti:
Mie kävin viimeksi kaupassa viikko sitten, huomenna pitää viedä poika labraan ja itse menen kampaajalle. Leikkauttaisinkohan ihan lyhyen kesätukan?
Vähän valkoisia raitoja, olisko hyvä?
En tiedä miksi ihmiset ostaa niin hirmuisesti ruokaa, mie pärjään aika vähällä. Jaksaako ne edes kaikkea syödä.Minä näkisin niin, että naisen ulkonäöstä pitäisi saada päättää mies.
Ja, varsinkin miesten mökkireissuista jää aina ruokaa kauheasti yli.
Vähän aikaa hakee hiiliä, mutta kun ei heti löydy, niin olkoon, otanpa kaljan.
Vaan jos jättää ruoat ostamatta niin jo alkaa olla kauhea nälkä.
Mutta kyllä sitä tottuu, niin lettiin kun leikkeleisiin tai molempien puutteeseenkin. :)
H.Meriläinen kirjoitti:
Hirveestihän ihmiset pistää hukkaan ihan turhaan ruokaa.
Vaaleet raidat on hyvä, sitten kun aurinko vielä niitä vaalentaa.
Mulla on jo aurinko tehnyt oman värjäyksensä tähän. Ja leikkautin viime viikolla.
Vähän aikaa saa olla ihan rauhassa.Laitetaan sitten vaaleita.
Aurinko vaalentaa tukkaa kovasti kesäisin ja siihen vielä rusketus ja teerenpilkut, niin jo on hyvä.
Nyt töihin, lykkyä huomiseen päivään.hunksz kirjoitti:
Vastoin kommentoijan toiveita ja rumia unia, olin minä ihan korven keskellä.
En tipattomana mutta tiputtomana.
Keväällä avataan ja syksyllä suljetaan kesä, ja vain jätkäporukassa.
Neito haravoi nyt vaan ja jättää minun uniini lantion liikkeet. :)
H.Okei, minä säälin sinua, ei yhtään tipua koko pääsiäsienä, ihan yksin joutui lantion liikkeitä harjoittelemaan hän, voi voi.
:)Anceli kirjoitti:
Okei, minä säälin sinua, ei yhtään tipua koko pääsiäsienä, ihan yksin joutui lantion liikkeitä harjoittelemaan hän, voi voi.
:)Siis pääsiäisenä, tuo pikku sana tuottaa outoja hankaluuksia. :)
hunksz kirjoitti:
Minä näkisin niin, että naisen ulkonäöstä pitäisi saada päättää mies.
Ja, varsinkin miesten mökkireissuista jää aina ruokaa kauheasti yli.
Vähän aikaa hakee hiiliä, mutta kun ei heti löydy, niin olkoon, otanpa kaljan.
Vaan jos jättää ruoat ostamatta niin jo alkaa olla kauhea nälkä.
Mutta kyllä sitä tottuu, niin lettiin kun leikkeleisiin tai molempien puutteeseenkin. :)
H.Kelle sä vastasit, näistä ota pirukaan selvää.
Mutta minun tukastani päätän vain ja ainostaan minä ITSE!!!!
Nälkään ei hetkessä kuole jos kaljaa on varastossa.- Meriläinen
Anceli kirjoitti:
Syyhyää ne tälläkin, mikä lie iskenyt näppeihin.
Pitää laittaa nuo kesäkurpitsansiemenet multaan ja lyödä kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että ne itäisivät.
Kun ei vanha siemen aina idä.
Auringonkukkia laitoin jo multaan, mutta samettikukat eivät itäneet.
Suklaakirsikka on säilynyt hyvin talven yli, pitää vaan keksiä puutarhasta sille hyvä loppusijoituspaikka.Ja miehän etin nyt ne banaanin siemenet vaikka mistä jossain vaiheessa.
Perjantaina käytiin siellä lahden plantagenilla ja vaikka sielläkin siementä jos minkälaista niin ei banaanin :(
Mutta luovuta en, en en en!!!! - Meriläinen
hunksz kirjoitti:
Minä näkisin niin, että naisen ulkonäöstä pitäisi saada päättää mies.
Ja, varsinkin miesten mökkireissuista jää aina ruokaa kauheasti yli.
Vähän aikaa hakee hiiliä, mutta kun ei heti löydy, niin olkoon, otanpa kaljan.
Vaan jos jättää ruoat ostamatta niin jo alkaa olla kauhea nälkä.
Mutta kyllä sitä tottuu, niin lettiin kun leikkeleisiin tai molempien puutteeseenkin. :)
H.Täytyykin sitten kysyä seuraavan kerran ton meidän talkkarin mielipidettä.
Se on lähin Mies täällä paratiisissa.
kyllä määkin olisin toivonu edes yhden tipun hatsansaalle mutta minkäs voi jos hän niin kovasti perinteitä vaalii mutta muistappa hatsansaa sanonta jos ei vappuna vaolla ei koko kesänä ;)))))
Joten pidetään peukkuja, että onni suosisi rohkeaa viimeistään vappuna. :))
Oliko teillä edes täytskäriä?- Meriläinen
Pitäisköhän meidän ens pääsiäisenä ostaa sille muutama suklaatipunen ettei toistuisi tämä???
Meriläinen kirjoitti:
Pitäisköhän meidän ens pääsiäisenä ostaa sille muutama suklaatipunen ettei toistuisi tämä???
Ostetaan vaan, sellainen ISÄNTÄ-muna, sieltä voi saada PÄÄLLIKKÖ-rannekkeen jos tuuri käy.
Kerätään kolehti, mie laitan 50 centtiä.
:)Anceli kirjoitti:
Ostetaan vaan, sellainen ISÄNTÄ-muna, sieltä voi saada PÄÄLLIKKÖ-rannekkeen jos tuuri käy.
Kerätään kolehti, mie laitan 50 centtiä.
:)Hypätkää järveen, koko akkalauma.
Tässä toinen yrittää ssästää kesäksi edes jotain, ja pilkkaa saa vaan osakseen.
Mitä minä olen tehnyt sen ansaitakseni, vai olikos se nyt nauttiakseni..:)
H.hunksz kirjoitti:
Hypätkää järveen, koko akkalauma.
Tässä toinen yrittää ssästää kesäksi edes jotain, ja pilkkaa saa vaan osakseen.
Mitä minä olen tehnyt sen ansaitakseni, vai olikos se nyt nauttiakseni..:)
H.tossa rannassa on niin matalaa ettei pysty hyppään naati naati kun kerran saat naattia ;))))))
- k/k
tii-na- kirjoitti:
tossa rannassa on niin matalaa ettei pysty hyppään naati naati kun kerran saat naattia ;))))))
Ei kun just siihen matalaan kannattaa hypätä,on turvallista.
Viel kun lätsäyttää vattalleen niin se on siinä,ei naurata jänis kevennyskään.
Mäkin voisin osallistuu tohon keräykseen ei rahalla mut tyhjillä roskis tölkeillä. k/k kirjoitti:
Ei kun just siihen matalaan kannattaa hypätä,on turvallista.
Viel kun lätsäyttää vattalleen niin se on siinä,ei naurata jänis kevennyskään.
Mäkin voisin osallistuu tohon keräykseen ei rahalla mut tyhjillä roskis tölkeillä.mutta jos hyppää pää edella ja uppoo mutaan ei hyvä ei hyvä.
tii-na- kirjoitti:
mutta jos hyppää pää edella ja uppoo mutaan ei hyvä ei hyvä.
Hyödynnä tilanne, koipiin on hyvä vene kiinittää..
koti-kiusattu kirjoitti:
Hyödynnä tilanne, koipiin on hyvä vene kiinittää..
no säähän sen sanoit pitää pistää viestiä jälkipolville ;)))) kätsyä varsinkin sillon jos ei vaikka oo puita ihan rannan tuntumassa ja sillon kun on niin matalaa ettei pääse kovin lähelle rantaa.

Voiskohan tota kehittää eteenpäin,kun etsii sellasen eläkkeellä olevan jäykistelijän niin sellanen pönöttäjä on hyvä olla mukana reissulla.
Samalla sais meiän ikäluokka hommia , ruskettuiskin kivasti samalla.koti-kiusattu kirjoitti:
Voiskohan tota kehittää eteenpäin,kun etsii sellasen eläkkeellä olevan jäykistelijän niin sellanen pönöttäjä on hyvä olla mukana reissulla.
Samalla sais meiän ikäluokka hommia , ruskettuiskin kivasti samalla.meinaakko että eläkkeellä olevista löytyy jäykistelijöitä ;)))) mutta olisko siitä ruskettumisesta mitään iloo enää kun olis pää siellä mudassa ;)))))
tii-na- kirjoitti:
meinaakko että eläkkeellä olevista löytyy jäykistelijöitä ;)))) mutta olisko siitä ruskettumisesta mitään iloo enää kun olis pää siellä mudassa ;)))))
Mulle pönöttäjä tarkottaa sellasta hyvin jäykkää käytöstä eli tönkkösuolattua tärkeilijää..
Sellanenhan on hyvä juntata mutaan pollariksi.
ei sitä pollaria oo pakko pää erellä kiinittää,tumppaa toisin päin niin voi vaikka jutella aikansa kuluksi.
Oikein musikillinen pollari kun sattuu kohalle niin se laulaa tunnelma lauluja
- meeriamanda
Niin kaunista kuin nyt onkin tuo allergiariesa se minuakin koettelee. Silmiä saa huuhdella alvariinsa ja kurkkua polttelee, kuiva yskä röykyttää jne. Se kyllä helpottaa viikon, parin päästä.
Joskus olen hakenut tohtorilta apuja vaan yritän selvitä ilman , kun tiedän sen ohi menevän.
Toivon että yöllä riputtelisi vettä se helpottaisi paljon :)mulla on vasen sierain koko ajan tukossa silmät on aika hyvänä kun ottaa kaikenmaailman histekkejä sun muita mutta ne taa väsyttää saa koko ajan haukotella mua taas se veden riputtelu ei helpota se vaan pahentaa enemmän vaan luonto homehtuu ei oo hyvä koskaan =))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3681423- 64952
- 116905
- 86893
- 66860
- 94701
- 45681
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50609En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56604Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku112564