Hei!
Onkos kenkään kotona yo-juhlia tai ammattiin valmistumis-juhlia, häitä tai muuten juhlia?
Meille ei osu nyt yhtäkään päätejuhlaa, eikä ripillekään päästä.
Meen perheestä on lentänyt" kaksi ylioppilasta ja ammattikoulun lopettaneita, parhaillaan käydään ammattikoulua kolmen voimalla.
Ripille ollaan päästy lähemmäs kymmenen voimalla",lastenlapsiakin onkin jo siunaantunut.
On ollut avioliittoa ja eroakin, jotta kaikkea mahdollista...

Vastaukset 2
Vanhimmat
on menossa kummilapset: oli yhdet rippijuhlat ja sunnuntaina on lakkiaiset. ensi vuonna alkaakin sitten omat rippijuhlat/vuosi tahti pari, kolmevuotta eteenpäin ja sitä seuraa valmistujaisia ja lakkiaisia. toivon mukaan..
Meidän perheessä koulutie on vasta aloitettu ja esikoisella ensimmäinen luokka takana. Nuorimmainen aloittaa luultavasti syksyllä eskarin, mikäli hänelle tulee pidennetty oppivelvollisuus. Sen tiedämme vasta syksyllä osastojakson jälkeen.
Yhden kummilapsen rippijuhlat ovat parin viikon päästä, joten juhlimaan päästään. Sisarusteni lapsista yksi pääsi ylioppilaaksi ja yksi valmistui ammattiin, mutta jostain syystä heille ei juhlia järjestetä. Lahjat annan sitten, kun näen heidät seuraavan kerran.