PERINTÖ lapsenlapsille ?

Vanhemmillani on kolme lasta. Ajattelin, että he voisivat laittaa perintöni suoraan mun lapsille. Onko siitä mitään haittaa (hyödyksi ajattelin sen, ettei tule kahta kertaa perintöveroa maksuun) ? Ja muodostaako ongelmia jos sisarukseni ottavat perinnön "suoraan". ?
7226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yhdet perintöverot säästää, kun luovut perinnöstä. Luopuminen pitää tehdä viimeistään perunkirjoituksessa.

Haittaa muodostuu oikeastaan vaan sellaisessa tilanteessa, jos joku lapsistasi kuolee ilman rintaperillisiä (ja leskeä) ennen sinua, jolloin perintö "palautuu" sinulle ja toiselle vanhemmalle. Jos lapsillasi on rintaperillisiä, perintö jatkaa normaalisti matkaa suvussa "alaspäin".

Äänestä

Haa... eli voi siis ihan itse luopua eteenpäin eikä tarvitse tehdä mitään järjestelyjä ?

Äänestä
  • Isäni luopui perinnöstä meidän lasten hyväksi joitakin vuosia sitten. Siinä säästyi yhden perintöverot ja veron määrä pieneni, kun perintö pilkkoutui useaan osaan.

    Isäni oli luopuessaan lähes 80-kymppinen ja sairastunut dementiaan. Luopumisasiakirjan allekirjoitettuaan hän oli kovasti helpottunut.

    Äänestä

  • perintöä saanut kirjoitti:

    Isäni luopui perinnöstä meidän lasten hyväksi joitakin vuosia sitten. Siinä säästyi yhden perintöverot ja veron määrä pieneni, kun perintö pilkkoutui useaan osaan.

    Isäni oli luopuessaan lähes 80-kymppinen ja sairastunut dementiaan. Luopumisasiakirjan allekirjoitettuaan hän oli kovasti helpottunut.

    Olipa isovanhempasi, jonka perinnöstä isäsi 80-kymppisenä luopui sitten oikea tervaskanto, eli eli ainakin 100-vuotiaaksi. PItkäikäistä sukua varmaan.

    Äänestä

  • nasse-setä. kirjoitti:

    Olipa isovanhempasi, jonka perinnöstä isäsi 80-kymppisenä luopui sitten oikea tervaskanto, eli eli ainakin 100-vuotiaaksi. PItkäikäistä sukua varmaan.

    Eihän tuossa missään sanota, että perittävä olisi ollut 80-vuotiaan vanhempi. Sehän on voinut olla vaikka 80-vuotiaan sisarus.

    Äänestä

Juu, ei tarvitse tehdä mitään järjestelyjä etukäteen. Kun se aika tulee, ilmoitat yksinkertaisesti että luovut perinnöstäsi. Sitten asiaa käsitellään kuin olisit kuollut, eli lapsesi tulevat sijaasi perillisiksi.

Huom. et voi luopua esim. vain osasta perinnöstä, etkä mitenkään itse yrittää vaikuttaa siihen, kenelle perintö menee sijastasi. Mutta tämähän ei näytäkään olevan tarpeellista.

Kaltaisessasi tapauksessa, jos itse olet jo keski-ikäinen tai yli, ja taloutesi on järjestyksessä etkä tarvitse lisää omaisuutta, on perinnöstä luopuminen lastesi hyväksi erinomaisen järkevää verosuunnittelua.

Äänestä

Kuitenkin perijänä hallinnoin tuota perintöä sen aikaa kun lapset tulevat täysi-ikäsiksi. EN muuten ymmärrä, miksi useampi ei tee näin. Kuitenkin osa perinnöstä menisi myyntiin jakamisongelmien takia, joten ihan puhdasta rahaa tulisi. Ne ajattelin laittaa kiinni johonkin järkevään, esim. osakkeisiin ja/tai asunto-osakkeeseen...

Oma talouteni on ihan ok, mutta ei se mikään supervahva ole. Mutta tietysti lapset on ihan etusijalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva_Perijä kirjoitti:

Vanhemmillani on kolme lasta. Ajattelin, että he voisivat laittaa perintöni suoraan mun lapsille. Onko siitä mitään haittaa (hyödyksi ajattelin sen, ettei tule kahta kertaa perintöveroa maksuun) ? Ja muodostaako ongelmia jos sisarukseni ottavat perinnön "suoraan". ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu