Jos runon osaisin kirjoittaa
se kertoisi tyhmästä madosta
halus koukkuun itsensä laittaa
meren syvyyksiin laskeutua.
Se hyppäsi valossa kuun
vaikka vaaroista oli kuullut
voisi jäädä koukkuun koukkuun
ei se riskitöntä ollut.
"Ei minulla ole mitään hätää"
aatteli tyhmä matonen
"jos syövät minun häntää,
mä kasvatan kohta uuden".
Syvälle mereen se laskeutui
ihmetteli sen kauneutta,
kauniita kaloja siellä ui
ei näkynyt yhtään sutta.
Yksi hopeakylkinen kala
lipui kauniina madon ohi
joka mietti ihan salaa
"Oh my god, watta lohi!"
Kala pyörteitä sai aikaan
madolle piruetteja teki
joka vastaan ei pannut lainkaan
se vaan siellä hekotteli.
Mato pyysi, "fisu, syö minut,
maista ees pieni pala!"
Se ei ollut tällaista kokenut
liekö moisesta ollut pula.
Se liimautui kalan kylkeen
halus nähdä enemmän
mutta sotki siimansa hylkeen
sai koukkuunsa vain ruskolevän.
Ja muut madot sille kuiskivat
"älä usko liian suuria,
sinä hölmö." Matoa suojelivat.
"Soittaisit nyt vain duuria."
Vaan duuri muuttui molliksi
ja koukku alkoi sattua
kun lohen käynnit kävi nolliksi
teki madon mieli vattua.
"Ei mulle voi käydä näin!"
se mietti, "Minä, mato viisas,
sittenkin koukussa koukkuun jäin!"
Ja ääni tais olla kiivas.
Kohta mato ei löytänyt enää
muita hyviä puolia meressä
kuin et vedessä kukaan ei nää
kyyneleet sen silmissä.
Se runo olisi tarina
ylimielisestä madosta
voittamaton, koukku parina
Waterloon kohtasi pakosta.
Tuli pienen madon aika
puutarhaan kotiin palata
Lohen lumoutuva taika
aikoo sydämeensä salata.
Hyvää kevättä se toivottaa
ja että jokainen saisi kokea
sitä samaa rakkautta
olla ihanan, suloisen sokea :)
http://www.youtube.com/watch?v=jIzEEhZkthY
se kertoisi tyhmästä madosta
halus koukkuun itsensä laittaa
meren syvyyksiin laskeutua.
Se hyppäsi valossa kuun
vaikka vaaroista oli kuullut
voisi jäädä koukkuun koukkuun
ei se riskitöntä ollut.
"Ei minulla ole mitään hätää"
aatteli tyhmä matonen
"jos syövät minun häntää,
mä kasvatan kohta uuden".
Syvälle mereen se laskeutui
ihmetteli sen kauneutta,
kauniita kaloja siellä ui
ei näkynyt yhtään sutta.
Yksi hopeakylkinen kala
lipui kauniina madon ohi
joka mietti ihan salaa
"Oh my god, watta lohi!"
Kala pyörteitä sai aikaan
madolle piruetteja teki
joka vastaan ei pannut lainkaan
se vaan siellä hekotteli.
Mato pyysi, "fisu, syö minut,
maista ees pieni pala!"
Se ei ollut tällaista kokenut
liekö moisesta ollut pula.
Se liimautui kalan kylkeen
halus nähdä enemmän
mutta sotki siimansa hylkeen
sai koukkuunsa vain ruskolevän.
Ja muut madot sille kuiskivat
"älä usko liian suuria,
sinä hölmö." Matoa suojelivat.
"Soittaisit nyt vain duuria."
Vaan duuri muuttui molliksi
ja koukku alkoi sattua
kun lohen käynnit kävi nolliksi
teki madon mieli vattua.
"Ei mulle voi käydä näin!"
se mietti, "Minä, mato viisas,
sittenkin koukussa koukkuun jäin!"
Ja ääni tais olla kiivas.
Kohta mato ei löytänyt enää
muita hyviä puolia meressä
kuin et vedessä kukaan ei nää
kyyneleet sen silmissä.
Se runo olisi tarina
ylimielisestä madosta
voittamaton, koukku parina
Waterloon kohtasi pakosta.
Tuli pienen madon aika
puutarhaan kotiin palata
Lohen lumoutuva taika
aikoo sydämeensä salata.
Hyvää kevättä se toivottaa
ja että jokainen saisi kokea
sitä samaa rakkautta
olla ihanan, suloisen sokea :)
http://www.youtube.com/watch?v=jIzEEhZkthY
Vastaukset 8
Vanhimmat
katoavat ulottuvuudet
http://www.mikseri.net/artists/?id=101176
yksiulotteinen viiva ristesi itsensä kanssa ja muodosti 2-ulottisen viivan
Siinähän se on :)
Rakkaus on sokea..
annammeko sille näkevät silmät
ja avaamme sen todellisuuteemme..
ikuiseksi rakkaudeksi,
näkeväksi, hyväksyväksi, kaiken kokevaksi.
Siinä sen tunteen salaisuus..
rohkeus.. joka niin on puutteellinen kuitenkin.
Rakkaus, siinä on kaikki :)
Sinä, senkin...runoilijatar!
Runosi vei mukanaan ja sen tarina avautui meikäläiselle ensi lukemalla. Hienosti kerrot herkästä aiheesta. Tuli vähän sellainen "tekisimielihalata" -fiilis. Huumorilla höystetty, mutta silti niin - huoh - surullinen.
Nyt katse meren syvyydestä kohti korkeuksia, vuoren huippua:
"Mitä haasteita elämässä kohtaatkin,
muista pitää katseesi vuoren huipussa,
koska silloin näet jotakin suurenmoista.
Muista tämä, äläkä anna minkään ongelman
lannistaa sinua,
kuinka suurelta se näyttääkin.
Äläkä anna minkään vuorenhuippua
pienemmän vallata ajatuksiasi.
Tämän ajatuksen haluan jättää sinulle."
- Alfons Ortez -
Ensinnäkin pidin runostasi. Se oli näköisesi :). Se, että uskaltaa välittää ja rakastaa, ei ole heikkoutta. Välillä se unohtuu. Hmm.. hetken kirpaisee, mutta lopultaa elämä vie eteenpäin. Kohti uusia koukkuja ;)..
Aivan loistava ruono. Saanko tulostaa ja laittaa kehyksiin?
Jep, loistavan mukavasti kulkee kerrontasi, kiitos lukunautinnosta!
Tämä runosi oli täynnä arvoituksia jotka yritän
ratkaista koska en ymmärtänyt kaikkea kielivaikeuksien vuoksi. Pidin itse runon kertomuksesta joka
oli erittäin mielikuvituksellinen ja mielenkiintoinen,
ei tälläistä joka päivä saa lukea ja kyllä, osaat kirjoittaa runon ja
tuo riimittely oli onnistunut ja tarina kalan rakkauselämästä jännä.
Lämpimät kiitokset kaikille :)))
Parahin 12-pack ja sun linkkis... ei matoa kukaan jahdannut. Lohi sanoi kyllä madolle ettei aio syödä, laskenko kuinka monta kertaa.. tuota.... sormet loppui, lainaa omas.
Jäi kertomatta, että tämä on ollut ihanaa aikaa, en haluaisi olla ilman sitä, en millään :))) Vedän madon pois merestä ennen kuin se satuttaa itsensä, laitan kasvimaalle kasvamaan ja voimistumaan, ja palaan kun live-palsta kukoistaa.
Ainiin, jos Satunnainen haluaa kehystää, niin ole hyvä :))
Hyvää kevättä kaikille.
Ja katse kohti vuoria... :)