kannattaa varoa viimeiseen asti.
Viime syksynä erehdyin ostamaan matkan ko. firmalta.
Matkan aikana ei ollut mitään muuta kuin hankaluuksia.
Kuuden tunnin lennon jälkeen jouduimme odottamaan parituntia kuumassa koneessa ensinnäkin rappusia, että pääsis koneesta pois.
Seuraavakasi Fim - matkat kehoitti odottamaan matkalaukkuja kentällä, vaikka varma tieto oli ettei 8 tuntia aikaisemmin Hesasta lähteneet olleet saaneet laukkuja.
Laukut tulivat yli kaksivuorokautta myöhemmin, täysin rikottuneina ja laukkujen sisältö rikottuna, vaikka k.o. oli kovalaukku.
Fim- matkojen lupaamat internetti yhdeydet hotellissa eivät toimineet kuin 10%:tia mitä luvattiin.
Siitä tuli suuria tappioita, joitä ei kuulema kuulu korvata.
Mutta maksut piti maksaa.
Kaiken hävyttömyyden huipennus oli kun Fin- matkat unohti hakia asiakkaansa hotellista kotilennolle.
Itse piti hakkia uusi hotellimajoitus , joka heikolla kielitaidolla ei ollut helppoa ja kotimaan lento piti hommata itse.
Tästä unohduksesta tuli pientä korvausta, mitä nyt sattu kuitteja olen tallella stressi reissun jälkeen.
Mutta eivät korvanneet halvinta mahdollista juna matkaa Hesasta Ouluun.
Arvelivat kait, että minä syys viimassa ja pakkasessa kahden matkalukun kanssa kävelin e.m matkan.
EI IKÄÄN ENÄÄN FIN-MATKOJA.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis mikä vittu tämän firman nimi nyt siis on???????
Otsikossa sanotaan "Fim matkoja", sitten tekstissä "Fim -matkat" ja "Fim- matkojen", sitten myöhemmin "Fin -matkat"...
Google ei tunnista mitään "Fim matkat" nimistä firmaa.
Opettele nyt hyvä ihminen edes kirjoittamaan ennen kuin tulet tänne ulisemaan!
Ja mitä tarkoittaa " parituntia" ja "kaksivuorokautta"?
On kyllä tosi heikko kielitaito, kun tekstissä ei ole päätä ei häntää!!!
matkatoimisto ei hoitele lentokentillä rappusia koneen ovelle, sen tekee se, joka hallinnoi lentokentän toimintoja.
matkalaukku on voinut rikkoutua missä tahansa, todennäköisemmin lastaamisessa tai purkamisessa kuin koneessa matkustaessaan, eli vastuullinen on kenttähenkilökunta, ei se kone, jossa istuitte lennon aikana.
loppu viestistä lähenteli hepreaa, jota en osaa lainkaan.