improvisaatio

tietääkö kukaan mitä tarkoittaa improvisaatiotanssi?
5291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Improvisaatiossa keksitään/ luodaan tanssia sen mukaan mitä mieleen tulee juuri sillä hetkellä. Silloin ei noudateta mitään koreografiaa eikä ennalta sovittua.

Äänestä

asdsad, itse asiassa olet oikeassa, mutta kyllä meidän improvisaatiotanssissa harjoitellaan pienimuotoista koreografiaa

Äänestä

Saahan noita nimiä keksiä joku ryhmä mielensä mukaan.
Mutta koreografian nimittäminen improvisaatioksi on sama kuin mielikuvituksen kääntäminen ohjekirjaksi.

Äänestä

Improvisaatio tarkoittaa tosiaan, ettei sitä ole ennalta kehitelty vaan keksitään siihen musiikkiin samalla kun se soi.

Improvisaatiotanssiryhmä saattaa olla oman improvisaation kehittämistä varten, jolloin saatetaan tehdä koreografioita valmiiksi, mutta ennalta suunniteltu ei ole enää improvisaatiota.

Äänestä

Argenttiinalaisessa tangossa mies vie naista improvisaation pohjalta ennalta opittuun kuvioon tai omassa päässään syntyvään kehitelmään.

Mutta löytyykö naista , joka halua seurata miehen hataraa improvisitiota, kun Arkkutangoa on vasta vuodenpäivät opeteltu.

Nainen odottaa vain miehen varmaa ja oikeanlaista vientiä, jonka hän voi koristella kauniisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


susa798 kirjoitti:

tietääkö kukaan mitä tarkoittaa improvisaatiotanssi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu