570 euroa on surkea rahamäärä jolla ei elä edes Venäjällä

Tshernobylin siivoojat elävät kurjasti Venäjällä

Turun Sanomat 25.4 2011 21:58:28

Venäjä palkitsi maanantaina Tshernobylin ydintuhon siivoustöihin osallistuneita työntekijöitä. Samppanja virtasi Kremlissä, kun presidentti Dmitri Medvedev kiinnitti kunniamerkkejä palkittujen rintaan.Palkitut valittivat kuitenkin tulleensa unohdetuiksi, sillä monet elävät nykyään köyhissä oloissa. Vladimir Kondrashov kertoi tunteneensa itsensä sankariksi, kun hän 35-vuotiaana lähti auttamaan siivoustöissä.

– Nyt saan surkeat 23 000 ruplaa (noin 570 euroa) kuussa.

Neuvostoviranomaiset tarjosivat alun perin avokätiset avustukset siivoajille, mutta sittemmin niitä on leikattu. Heidän etujaan ajavan järjestön mukaan Venäjällä asuu edelleen noin 200 000 siivoustöihin osallistunutta. Heistä lähes puolet kärsii vakavista terveysongelmista.

Kaikkiaan siivoustöihin osallistui noin puoli miljoonaa ihmistä. Tiistaina vietetään Tshernobylin onnettomuuden 25-vuotispäivää.

TS–STT
0263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


asioista tietävä kirjoitti:

Tshernobylin siivoojat elävät kurjasti Venäjällä

Turun Sanomat 25.4 2011 21:58:28

Venäjä palkitsi maanantaina Tshernobylin ydintuhon siivoustöihin osallistuneita työntekijöitä. Samppanja virtasi Kremlissä, kun presidentti Dmitri Medvedev kiinnitti kunniamerkkejä palkittujen rintaan.Palkitut valittivat kuitenkin tulleensa unohdetuiksi, sillä monet elävät nykyään köyhissä oloissa. Vladimir Kondrashov kertoi tunteneensa itsensä sankariksi, kun hän 35-vuotiaana lähti auttamaan siivoustöissä.

– Nyt saan surkeat 23 000 ruplaa (noin 570 euroa) kuussa.

Neuvostoviranomaiset tarjosivat alun perin avokätiset avustukset siivoajille, mutta sittemmin niitä on leikattu. Heidän etujaan ajavan järjestön mukaan Venäjällä asuu edelleen noin 200 000 siivoustöihin osallistunutta. Heistä lähes puolet kärsii vakavista terveysongelmista.

Kaikkiaan siivoustöihin osallistui noin puoli miljoonaa ihmistä. Tiistaina vietetään Tshernobylin onnettomuuden 25-vuotispäivää.

TS–STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu