Sjp....

Ovatko kaikki syyttämättäjättämispäätökset saman "arvoisia". Vai onko tulevaisuudessa haittaa jostain toisesta syystä jätetty syyttämisestä kuin toisesta. Esim ei näyttöä tai onnistunut sovittelu. Onko väliä ? Periaatteessahan jos ei ole oikeudenkäyntiä, kukaan ei ole syyllinen. Kaikki syyttömiä kunnes oikeus julistaa tuomion.
4380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirjoituksesta näkee, ettei kysyjä ymmärrä nyt asiaa.
Syyyttämättäjättämispäätös saattaa vaikuttaa tulevaisuuteen ainakin silloin, kun tehdään turvallisuusselvitys, tai kun media kaivaa vanhat hölmöilyt esiin. Selvityksen tekijä myös näkee poliisin Patjasta, mistä rikoksesta on epäilty ja miksi jätetty syyttämättä. Ns. historia- eli arkistotiedoissahan tiedot säilyvät 50 vuotta.
Syyttämättäjättämispäätöksiä tehdään monesta eri syystä. Vain silloin syyllisyys jää roikkumaan, kun päätös on tehty, - ei näyttöä perusteella. Jos päätös on tehty sovittelun perusteella, niin tällöin syyllinen kyllä on syyllisyytensä myöntänyt. Eihän sovittelua silloin edes tehdä, jos syyllisyydestä ollaan eri mieltä.
Syyttämättäjättämispäätöksiä tehdään myös esim. epäillyn nuoruuden vuoksi, teon vähäisyyden vuoksi, tai yleinen etu ei vaadi syytteen nostamista jne. Näissä syyttäjä kyllä pitää syyllisyyttä selvitettynä, mutta mikään oikeuden päätös ei syyttämättäjättämispäätös kuitenkaan ole, eikä se mene esim. rikosrekisteriin. Päätös on kuitenkkin julkinen, eli kuka tahansa voi kaikki juttuun liittyvät asiakirjat tilata itselleen maksua vastaan. Asianosaisille asiakirjat ovat vielä ilmaisia..
Vinkkinä, jos on tullut nuorena hölmöiltyä, niin mihinkään julkiseen tehtävään, tai politiikkaan ei kannata myöhemmin aikuisena hakeutua. Julkisuudessahan on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka media kaivaa lööppeihinsä vuosikymmeniäkin vanhat hölmöilyt julkisista rekistereistä.

Äänestä

Itse ainakin sovittelin "pahoinpitelyn", jossa myönsin, että vahingossa olen aiheuttanut vamman. Poliisi tutki pahoinpitely, ikinä en tunnustanut. Mites suu pannaan?

Äänestä

Kysyisin, tähän samaan aiheeseen mitä eroa jos poliisi lopettaa esitutkinnan ja tulee ei saateta syytettä syytteeseen tms päätös. Onko tämä "lievempi" kuin sjp ?

Äänestä
  • Ei juuri eroa
    Päätöksillä ei ole juurikaan eroa. Sekä poliisi, että syyttäjä perustelevat lopettamispäätöstään saman lain, eli esitutkintalain pykälillä. Syyttäjä yleensä lisää päätökseensä vielä Rollista 7:nnen, 8:nnen, 8a,8b ja 8c pykäliä.
    Syyttäjä on kuitenkin esitutkinnassa poliisin esimies. Molempien päätöksistä voi aina valittaa, tai kannella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymysmerkki? kirjoitti:

Ovatko kaikki syyttämättäjättämispäätökset saman "arvoisia". Vai onko tulevaisuudessa haittaa jostain toisesta syystä jätetty syyttämisestä kuin toisesta. Esim ei näyttöä tai onnistunut sovittelu. Onko väliä ? Periaatteessahan jos ei ole oikeudenkäyntiä, kukaan ei ole syyllinen. Kaikki syyttömiä kunnes oikeus julistaa tuomion.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu