Meillä kummittelee

Vuosia sitten alkoi kuulua outoja ääniä komeroista. Meni jonkin aikaa, kun luulin sitä tuulen oikuiksi. Sitten luulin, että talossani on hiiriä. Tyhjensin kopperot kaikesta ja jätin oven auki, jos vaikka siellä on niitä hiiriä. Seuraavaksi tunsin komerossa outoja hajuja. Komero oli täysin tyhjä ja puulattia komisti pohjaa... No en voinut mitään, laitoin sinne hajusteen ja tavarat takaisin... Meni jonkin aikaa ja luulin ongelman poistuneen.
Eräänä iltana olin olkkarissa lukemassa kun kuului outoa nirinää. Menin katsomaan, kohta tunsin ihokarvani kohoavan ja kauhun valtaavan kehoni, komeron ovenkahva kääntyi alas, hitaasti. Valo oli jotenkin epätodellinen. Koko ajan tuntui jotain "ääntä" olevan ilmassa. Se oli vähän niinkuin mutinaa?? Haju oli palannut.. Juoksin olkkariin, tuijotin ovelle, mutta mitään ei enää tapahtunut.
Myöhemmin ovi oli auennut yksikseen, kun en ollut kotona. Se on tehnyt niin usein, vaikka edessä on ollut laatikoita. Myös tuolit ovat joskus olleet eri asennoissa.
Pahin oli kuitenkin se, kun näin mustan epämääräisen hahmon verhoissa ja kulkevan yläkerran portaita... Se tuntui vihamieliseltä.
Mitä tämä voi olla.?! Talossa on aijemmin asunut, kuulemma, jotain ihmisiä jotka ovat sekaantuneet saatanan palvontaan?!
Oiskohan siinä jokin syy?
Onko muilla jotain kokemuksia?
81110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ootko ihan pentu vai muuten vaa seonnu joo meillä kii kumitteli sillon ku olin lapsi mut ei enää mistähän johtuu?

Äänestä
  • Jossakin kummittelee, se on tosiasia, olen kuullut että se on totta. En valitettavasti osaa sanoa tähän asiaan muuta, mutta niillä saatananpalvojilla kyllä kummittelee, eikä sinun kokemuksesi ole niihin sotkeentuneiden ihmisten okemuksiin verrattuna vielä edes kamalaa, eivätkä he voi edes erota siitä kultista!Ei kannata sotkeentua siihen!

    Äänestä

  • elämää kirjoitti:

    Jossakin kummittelee, se on tosiasia, olen kuullut että se on totta. En valitettavasti osaa sanoa tähän asiaan muuta, mutta niillä saatananpalvojilla kyllä kummittelee, eikä sinun kokemuksesi ole niihin sotkeentuneiden ihmisten okemuksiin verrattuna vielä edes kamalaa, eivätkä he voi edes erota siitä kultista!Ei kannata sotkeentua siihen!

    tuossa vaiheessa kannattaa tulla uskoon. kaverilla kokemusta. tummat hahmot jäi pois.tiedä häntä?

    Äänestä

olen itsekin kokenut outoja. yleensä sellaiset ihmiset, jotka eivät ole itse kokeneet mitään nk. yliluonnollista, eivät usko, että muutkaan voisivat sellaista kokea. mutta kyllä voivat.

Äänestä
  • mun faijalla on ollu vähän samanlainen kokemus. se on ollu mun ollessa kunnon doku. se tartti sillon 8 pulloa kolmosta, että pääsi sängystä ylös.. no joo.. se näki kerran himassa ryyppyllä mustan hahmon. se oli saatana.. se hymyili siinä sohvalla.

    tais mun faija ottaa sen aika tosissaan nimittäin se uskoo siihen yläkerran ukkoon!

    Äänestä

  • haamu kirjoitti:

    mun faijalla on ollu vähän samanlainen kokemus. se on ollu mun ollessa kunnon doku. se tartti sillon 8 pulloa kolmosta, että pääsi sängystä ylös.. no joo.. se näki kerran himassa ryyppyllä mustan hahmon. se oli saatana.. se hymyili siinä sohvalla.

    tais mun faija ottaa sen aika tosissaan nimittäin se uskoo siihen yläkerran ukkoon!

    Rukoile ! Sano : " Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhässä Sovinto Veressä , käsken sinua paha henki, lähtemään kodistani !

    Usko myös siihen, että Jumalan Pojalla on valta karkottaa kaikki pahat asiat kodistasi . Hän on nimittäin ristinkuolemallaan voittanut pimeyden voimat. Se on totta tänäkin päivänä !!!

    Kaikkea hyvää elämääsi, ja toivon että pääset rauhaan niistä pelottavistsa asioista.

    Ps. Rukoile toki muutenkin, siitä saat turvan ja lohdutuksen.

    Äänestä

  • Jeesukseen uskova kirjoitti:

    Nuo asiat ovat käsittämättömiä.
    Itse halusin kerran kokeilla saatananpalvontaa, kun olin nuori. Kaverimme kanssa sytytimme kynttilän puolenyönaikaan ja istuimme pimeässä. Kutsuimme ihan tosissamme saatanaa. Yht`äkkiä kynttilän yläpuolella välähti valo, niinkuin pieni salama. Säikähdimme ja laitomme valot päälle. Tämän jälkeen en ole halunnut sitä paskaa kokeilla. Uskon, että saatananpalvonnalla on vaikutusta kummitteluun. Rukoile, että Jumala veisi pahan hengen pois.

    Äänestä

Meilläkin kummitteli, kun asuimme kerrostalossa, Lapissa. Tämä tapahtui vuosina 92-95,
olin ylä asteella. Ensin, kun muutimme asuntoon, oli ihan tavallista, mutta sitten alkoi
tapahtua. Näin oven menevän edeltäni kiinni, kahva kääntyi, mutta huoneessa ei ollut
ketään. Pyykkikorin kansi pyöri pesuhuoneen lattialla itsekseen, astianpesualtaaseen
laskettiin vettä, pesuhuoneen seinään kiinnitetyt hammasharja, muki, hammastahna olivat
sinkoutuneet seinästä ympäri pesuhuonetta, tunsin takanani jonkun ja ikkunan kautta
heijastui naishahmo takanani, kahta perheestäni kutsuttiin nimeltä(kukaan ei ole
sekaantunut mihinkään saatananpalvontaan yms.) Kuului askelia ja vieraatkin toisinaan
aistinat tämän ylimääräisen, näkymättömän perheen isä, äiti ja pieni poika(Risto), jonka
kanssa pikkuveljeni leikki. Joskus sähköt katkesivat hetkeksi, vaikka vain stereoista jne.
Tätä ei voi uskoa ennen kun on itse kokenut. Viimeinkin uskon kummituksiin ja
kummitteluun. Nykyisissä asunnoissa ei ole tapahtunut mitään vastaavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jim kirjoitti:

Vuosia sitten alkoi kuulua outoja ääniä komeroista. Meni jonkin aikaa, kun luulin sitä tuulen oikuiksi. Sitten luulin, että talossani on hiiriä. Tyhjensin kopperot kaikesta ja jätin oven auki, jos vaikka siellä on niitä hiiriä. Seuraavaksi tunsin komerossa outoja hajuja. Komero oli täysin tyhjä ja puulattia komisti pohjaa... No en voinut mitään, laitoin sinne hajusteen ja tavarat takaisin... Meni jonkin aikaa ja luulin ongelman poistuneen.
Eräänä iltana olin olkkarissa lukemassa kun kuului outoa nirinää. Menin katsomaan, kohta tunsin ihokarvani kohoavan ja kauhun valtaavan kehoni, komeron ovenkahva kääntyi alas, hitaasti. Valo oli jotenkin epätodellinen. Koko ajan tuntui jotain "ääntä" olevan ilmassa. Se oli vähän niinkuin mutinaa?? Haju oli palannut.. Juoksin olkkariin, tuijotin ovelle, mutta mitään ei enää tapahtunut.
Myöhemmin ovi oli auennut yksikseen, kun en ollut kotona. Se on tehnyt niin usein, vaikka edessä on ollut laatikoita. Myös tuolit ovat joskus olleet eri asennoissa.
Pahin oli kuitenkin se, kun näin mustan epämääräisen hahmon verhoissa ja kulkevan yläkerran portaita... Se tuntui vihamieliseltä.
Mitä tämä voi olla.?! Talossa on aijemmin asunut, kuulemma, jotain ihmisiä jotka ovat sekaantuneet saatanan palvontaan?!
Oiskohan siinä jokin syy?
Onko muilla jotain kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu