Kylmää tulossa

Näin luin lehden verkkosivulta. Aikaisemmin kulkiessani ulkona, ajattelin, että en ole vielä nähnyt västäräkkiä. "Västäräkistä vähäsen..." Kai lintu tietää, ettei ole tänne vielä tulemista. Onko joku muu nähnyt västäräkkiä?
37349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

On näkynyt jo pari päivää sitten hyppeli iloisesti rannalla.
Töyhtöhyypänkin onnekseni näin, se on mun onnenlintu.

Äänestä

Kevätaloituksen olen jo nähnyt.
Västäräkkiä en.
H.

Äänestä

Näin Västäräkin Pitkänäperjantaina. Luodolla viserteli ja keikutteli pyrstöään.

Äänestä

En ole västäräkkejä nähnyt mutta kaikenlaisia muita vesilintuja huuteli Kymijoessa eilen illalla. Oli hieno ilta, täysin tuuletonta yksi melojakin joella liikehti.
Sinivuokkoja on paljon joka puolilla metsiä. Vappuna jos on koleaa niin nekin vetäytyy suppuun uudelleen.

Äänestä
  • Kotkansaaren keskustassa näin tänään neljä västäräkkiä.
    Yksi palokärki hakkas päätään vimmatusti tolpan päähän.

    Äänestä

Juurikin luin Iltalehden sivuilta et lunta ja räntää vapunviettoon on odotettavissa.

Västäräkkejä on ollut tovin, voimakkaasti luonto tuoksuu ja aivastuttelee alvariinsa.

Äänestä

Tase-Papallakin on mukava ketju, taidan pysytellä siellä ettei mene tuplaksi tää kevät.
H.

Äänestä
  • Pysy sinä ihan rauhassa siellä, minä pysyn täällä ja näin olemme molemmat hyvin, hyvin iloisia ja kaikki on hyvin :))

    Äänestä

  • Sitten vähemmän kivoja ne punkit, koirasta nyppäsin 2 pallukkaa juuri äsken. Frontlinea koirille "tukkaan" illalla.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Pysy sinä ihan rauhassa siellä, minä pysyn täällä ja näin olemme molemmat hyvin, hyvin iloisia ja kaikki on hyvin :))

    Minäkin olen hyvin, hyvin iloinen ja olenpa nähnyt västäräkinkin. Oikein viehättävä ja eloisa pikkulintu onkin. :))

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Minäkin olen hyvin, hyvin iloinen ja olenpa nähnyt västäräkinkin. Oikein viehättävä ja eloisa pikkulintu onkin. :))

    Pääskysiä kaipailen, niitä ei vielä ole minun silmiini osunut.
    Mutta eiköhän vielä ennen syksyä :))

    Äänestä

  • jakolasku kirjoitti:

    Sitten vähemmän kivoja ne punkit, koirasta nyppäsin 2 pallukkaa juuri äsken. Frontlinea koirille "tukkaan" illalla.

    Tässä lähellä on tervaleppä metsä, luonnonsuojelualue. Nyt vielä on siellä kiva kävellä mutta en tiedä sitten kun lehdet tulee.
    Ennenhän sanottiin että punkit viihtyy nimenomaan lepässä, nykyäänhän niitä on joka paikassa.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Pääskysiä kaipailen, niitä ei vielä ole minun silmiini osunut.
    Mutta eiköhän vielä ennen syksyä :))

    Pääskyset saapuvat parin viikon kuluttua, jos ennustukseni ei mene ihan persiilleen. :)
    Koti-kiusattu on tehnyt niille jo pesätkin valmiiksi, josko miekin innostuisin puuhastelemaan, kyllä pääskyset hämmästyisivät, et vallan on tää emäntä ollut noin ahkera.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Pääskyset saapuvat parin viikon kuluttua, jos ennustukseni ei mene ihan persiilleen. :)
    Koti-kiusattu on tehnyt niille jo pesätkin valmiiksi, josko miekin innostuisin puuhastelemaan, kyllä pääskyset hämmästyisivät, et vallan on tää emäntä ollut noin ahkera.

    Pääskynpesät onkin vähän pienempiä kun harakanpesät joiden kasvua olen tuolla yhden pihan pensasaidassa seurannut.
    Nyt ne jo lienee valmiita, mutta ovat kyllä isoja.
    Meneekö pääskynen valmiiseen pesään?

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Pääskynpesät onkin vähän pienempiä kun harakanpesät joiden kasvua olen tuolla yhden pihan pensasaidassa seurannut.
    Nyt ne jo lienee valmiita, mutta ovat kyllä isoja.
    Meneekö pääskynen valmiiseen pesään?

    En tiedä meneekö pääskynen valmiiseen pesään, mutta kokeillaan. Hirveesti kyllä joutuu kasaamaan pesätarpeita, sylkeä kuluu paljon liisteröimiseen ja on se aika vaarallistakin keikkua tikapuilla räystään alla.

    Olisko tää juttu ollut vähän huuhaata. :))

    Harakat tekevät pesiä täälläkin ja mie meen lämmittämään saunan.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    En tiedä meneekö pääskynen valmiiseen pesään, mutta kokeillaan. Hirveesti kyllä joutuu kasaamaan pesätarpeita, sylkeä kuluu paljon liisteröimiseen ja on se aika vaarallistakin keikkua tikapuilla räystään alla.

    Olisko tää juttu ollut vähän huuhaata. :))

    Harakat tekevät pesiä täälläkin ja mie meen lämmittämään saunan.

    Ihmettelen, jos pääskynen menee valmiiseen pesään.
    Meillä teki räystäspääsy pesänsä ovisyvennykseen. Ei siinä mitään että se sotki
    raput, mutta poikasten ilmestyessä se alkoi hallita koko reviiriä eikä meinannut päästää meitä kulkemaan ulko-ovesta. Lentää sisahteli vihaisena
    perässä kun ovea käytimme.
    Kuulin, että pääsky tekee aina pesänsä samaan paikkaan ja niin näytti käyvän.
    Päätimme, ettemme siedä pääskyjen jaagaamista toista kesää ja hävitimme
    pesän, raskain sydämin tosin. Pääsky ei kuitenkaan antanut periksi ja hämmästys oli suuri kun seuraavana aamuna samassa paikassa oli uusi
    pesä. No pääsky voitti ja senkin kisan, mutta kolmantena vuonna se ei siitten
    enää tullut. Taitava (ja nopea) pesänrakentaja pääsky on - mahtaisiko ihminen pystyä samaan?

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    Ennen vanhaan laitettiin räystäitten alle laudanpätkiä kiinni pääskysiä varten. Jotkut vanhemmat ihmiset tekivät tuohista pesiä. Kylläpäs vaan pääskyset pesivät niissä tuohisissakin pesissä.

    Meidän ovipieleen oli ilmestynyt puoli pääskysenpesää sillä aikaa kun olimme asioilla. Oli niin lähellä kulkuaukkoa että piti poistaa. Sen jälkeen olemme laittaneet kangasta kuistille ja ulko-oven yläpuolelle pääskysten pahimpien pesäntekovimmojen ajaksi ja poistamme sitten kun niillä se rakennuskausi menee ohitse. Toistaiseksi on tepsinyt.

    Eräänä kesänä Leppälintu oli tehnyt pesänsä räystäslautojen väliin. Ihmettelimme että mitenkä se ylipäätänsä sinne mahtuu menemään nii kapeasta raosta. Piti aikamoista sirkutusta aina kun kuljimme pihalla. Siisti oli. Ei liannut verantaa.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    En tiedä meneekö pääskynen valmiiseen pesään, mutta kokeillaan. Hirveesti kyllä joutuu kasaamaan pesätarpeita, sylkeä kuluu paljon liisteröimiseen ja on se aika vaarallistakin keikkua tikapuilla räystään alla.

    Olisko tää juttu ollut vähän huuhaata. :))

    Harakat tekevät pesiä täälläkin ja mie meen lämmittämään saunan.

    :))) voi se kielikin kulua :)), voi että sie jaksat naurattaa..kiitos taas, ja - ei ilo ole huuhaata :)

    P.s. me on jouduttu häätämään pääsky griillikodan katosta pois, kun tekevät niin perusteellisen pahaa siivoa sisälle..ei kestä millään sitä hajua ja sotkua..nimittäin sisäpuolelle tahtoivat sen pesänsä tehä..savukaan ei häirinnyt..sääli sinällään kun muuten pidän pääskyistä.

    No niin lukiessa noita alempia vastauksia , ei kun nyt ne taitaakin tulla tähän ylemmäs.
    No enivei, sun siis ei tartte enää kokeilla tehdä niitä sylkipesiä vaan alat tuohisia pyörittelemään.
    Kannattaa kysellä täälläkin niin voi päästä vähemmällä ja säästyy se sylkikin :))

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    Miun kieli on hyvässä kunnossa, rallattaa komiasti. :)

    Meidän piti laittaa laudat tuohon eteisen räystäiden alle.
    pääskyset tekivät aina pesät rappusten yläpuolelle ja sitten ne oli ihan linnunpask.... Sai varoa ettei päähän osunut jos erehtyi portaille istuskelemaan.
    Suuttuivat miulle kun hätistelin niitä syrjemmälle pesäntekoon.
    Tikka ilkimys tyhjensi pesät munista monena kesänä, siinä sitten on ikävä lintu.

    Tuo pesän tekeminen on vaativaa, savea tai jotain muuta mönjää siihen tulee, tehkööt itse pesänsä.
    Hampaitakin sais pestä monta kertaa päivässä.

    Luovuin siitä hommasta, selitys ylempänä.
    Auringonkukat on itäneet hyvin, äsken laitoin kesäkurpitsan siemenet multaan, nyt jännitetään miten niiden kanssa käy.
    On tää elämä mielenkiintoista. :)

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Miun kieli on hyvässä kunnossa, rallattaa komiasti. :)

    Meidän piti laittaa laudat tuohon eteisen räystäiden alle.
    pääskyset tekivät aina pesät rappusten yläpuolelle ja sitten ne oli ihan linnunpask.... Sai varoa ettei päähän osunut jos erehtyi portaille istuskelemaan.
    Suuttuivat miulle kun hätistelin niitä syrjemmälle pesäntekoon.
    Tikka ilkimys tyhjensi pesät munista monena kesänä, siinä sitten on ikävä lintu.

    Tuo pesän tekeminen on vaativaa, savea tai jotain muuta mönjää siihen tulee, tehkööt itse pesänsä.
    Hampaitakin sais pestä monta kertaa päivässä.

    Me laitoimme pääskylle laudat vasiten aitan päätyyn, mut eipä paikka kelevannu herraskaisille, tuonne grilliin vaan yrittävät ängetä :)

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Tässä lähellä on tervaleppä metsä, luonnonsuojelualue. Nyt vielä on siellä kiva kävellä mutta en tiedä sitten kun lehdet tulee.
    Ennenhän sanottiin että punkit viihtyy nimenomaan lepässä, nykyäänhän niitä on joka paikassa.

    Meillä päin vanhan väen tiedon (oletuksen?) mukaan punkit viihtyy harmaalepässä, ei siis tervaleppää syytetä siitä.

    Arvaatte kai että meidän tiluksilla on harmaalepät saaneet kyytiä iät ja ajat, mutta silti niitä aina jostain tunkee. Vahva maa missä viihtyvät, sanotaan.

    Jostain olen kuitenkin lukenut että tuo leppä-oletus ei ollenkaan pidä paikkaansa. Mene tiedä, mutta jos punkkeja saa heinikossa kävellessäänkin missä ei ole leppiä mailla halmeilla...?

    Äänestä

  • old_profile_66768 kirjoitti:

    Punkki viihtyy heinikossa josta se "loikkaa" koiraan tai ihmiseen. Kotipihoissa ahkera nurmenleikkaus ja heinän niitto pitää punkkeja loitolla.

    Äänestä

  • old_profile_66768 kirjoitti:

    Meillä päin vanhan väen tiedon (oletuksen?) mukaan punkit viihtyy harmaalepässä, ei siis tervaleppää syytetä siitä.

    Arvaatte kai että meidän tiluksilla on harmaalepät saaneet kyytiä iät ja ajat, mutta silti niitä aina jostain tunkee. Vahva maa missä viihtyvät, sanotaan.

    Jostain olen kuitenkin lukenut että tuo leppä-oletus ei ollenkaan pidä paikkaansa. Mene tiedä, mutta jos punkkeja saa heinikossa kävellessäänkin missä ei ole leppiä mailla halmeilla...?

    Toihan oli hyvä uutinen :)
    Sitten voin käyskennellä siellä kesälläkin.
    Mulle on vaan jäänyt se mieleen että leppä oli, jotain jäänyt koulustakin päähän (muka).
    Mutta tosihan on se että kyllä niitä nykyään tuntuu tulevan ihan mistä vaan kun kuuntelee ihmisiä.
    Ovat tippuneet puusta alas.

    Äänestä

Västäräkkiä menin olemme kaipailleet. Peipposia tuli meidän pihalle jo ennen pääsiäistä. Jos on "puoli kuuta paipposesta" niin luulisi västäräkin ilmestyvän lähiaikoina. Valkovuokot kukkivat tosiaan vähän "etuajassa". Ennen niitä oli
meillä aina äitienpäivän aikaan, mikä nyt usein osuu toukuun alkuun.

Äänestä

Eipä ole näkynyt vielä, eikä paljon muitakaan lintuja, mutta kyllä niitä äänestä päätelleen on., kova on konsertti aamusta ja iltamyöhällä.

Taitaa tuo meijjän kissa pelottaa nurmelle tulijaa, mokoma kiusanhenki, eilen istui maitokärryissä haravoimani kulon päällä ja otti ilmaista kyytiä, välillä kipaisi petäjään, tai omena puuhun ja kirsikkapuuhunkin, tai pensashan tuo melkein on...semmoinen villikko se meijjän Osku on :)

Äänestä
  • Ihana tuo Oskusi on, pitää reviirinsä itsellään :) Kun itse möyhin tuota pikkulänttiäni linnut selvästi tekevät kisulleni kiusaa, matalalla syöksähdellen, vanhaneito siirtyy olohuoneen kynnyksellä ja siitä narkustelee, lieneekö kovinkin rumia....ääni ainakin on kipakan oloista :)?

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Ihana tuo Oskusi on, pitää reviirinsä itsellään :) Kun itse möyhin tuota pikkulänttiäni linnut selvästi tekevät kisulleni kiusaa, matalalla syöksähdellen, vanhaneito siirtyy olohuoneen kynnyksellä ja siitä narkustelee, lieneekö kovinkin rumia....ääni ainakin on kipakan oloista :)?

    Nyt oli mokoma saanut ilm. varpusen ja toi sen muka kuin paremmankin saaliin näytille tupaan :)

    Toivottavasti ei ole rääkännyt lintuparkaa..:(, - ja jos hyvin rupejaa lintuja saalistamaan, laitan mokomalle kulukusen kaulaan....

    Äänestä

Koivussa runsaat Urpu riipukset, hiirenkorvalla, ellei jo vähän isommatkin lehden alut.
Valkovuokon näin tänään, Sinivuokkoa ei ole vielä luonnonmetsässä silmiin osunut.
Pitkäperjantaina näin Västäräkin, enää puuttuu Pääskyt, ja Käki. Niitä saa varmaan vielä odotella.

Äänestä
  • Meilläpäin valkovuokko on harvinaisuus, toisin oli Keski-Uudellamaalla. Täällä on metsät aivan sinisenään sinivuokoista. Ne sinivuokot näkyy hienosti kun pohjakasvusto ei ole vielä röyhähtynyt viheriäksi, maa on ruskea vielä.

    Äänestä

  • jakolasku kirjoitti:

    Meilläpäin valkovuokko on harvinaisuus, toisin oli Keski-Uudellamaalla. Täällä on metsät aivan sinisenään sinivuokoista. Ne sinivuokot näkyy hienosti kun pohjakasvusto ei ole vielä röyhähtynyt viheriäksi, maa on ruskea vielä.

    Ketjuista viis veisaan. Kirjoitellaan sinne ketjuun, missä asiaa kulloinkin käsitellään. Eiköstäs vaan??

    Saaristossa on kutakuinkin kevät-kesäinen tunnelma. Västäräkit ja peipposet, sekä monet muutkin lajit hautovat jo.
    Vesilinnuilla on myöskin haudontavaihe menossa.
    Odottelen Pääskypariskunnan kesätervehdystä laiturin ylle, ihan näinä päivinä.
    Niillä on ollut siellä pesä jo monena vuonna. Siellä saavat rauhassa hoidella poikasiaan.

    Muutama vuosi sitten purin rannasta vanhan saunarakennuksen.
    Pääskyillä oli siellä vintillä pesä.
    Kun ne sinä keväänä tulivat Kutuluotoon, lentelivät ja säksättivät tosi hätäisesti.
    Pesä olikin pois.
    Siitä asti olen tuntenut syyllisyyttä lintujen hätään.
    Uskon vakaasti, että sama pari pesii siellä.

    Eipä aikaakaan, kun savikasat nokassa lennettiin laiturin alle.

    Sinivuokkokentät loistavat mäen reunustalla.
    Kylvötyöt ovat täydessä vauhdissa.
    krillikodan sain eilen valmiiksi. Oli, muuten, yllättävän suuritöinen homma.

    Siikaa olen ongiskellut. Kutakuinkin kohtuudella on saalistakin saatu.

    Vappuna saamme vieraita tänne.
    Silloin huilataan. Ei panna tikkua ristiin. Laitetaan elämä "risaiseksi".

    Jospa avaisin pullon oikeaa ranskalaista kuohujuomaa.
    Jos tulee, niin kuin on ennustettu, kylmä Vappu, niin pidetään pirttipäiviä.

    Suomi on pitkä maa.
    Kevät edistyy maan eri päissä eri tahtiin. Toisaalla kylvetään ja toisaalla hiihdetään.

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    Mulla on sellainen ajatus että jos joku ketju menee turhan pitkäksi en lähde enää niihin jos tulee uusi samaa käsittelevä.
    Eli se mun lauseeni hunksille ei ollut mitenkään henkilökohtaista.
    Tää sattui vaan olemaan sopivan mittainen.

    Mutta kun olen lueskellut niin mietin juuri tuota mielenkiintoista seikkaa kuinka erilailla kevät etenee täällä.

    Äänestä

On ja eilen. Bussipyskin vieressä värjötteli ja taisi olla vähän kohmeessa lintrupoli, kun ei näitä ihmisen pahimpia vihollisia noteerannut lainkaan vaikka meitä siinä oli odottelemassa aika joukko.

Äänestä

Tosi kylmää täytyy olla tulossa, kun näin pari punatulkkua meidän pihapuussa. En meinaan ole koskaan tääl espoossa nähnyt tähän aikaan moisia lintuja. :)

Äänestä
  • Meilläkin tulevat Punatulkut aina siihen missä lintulauta talvella oli kylmien ilmojen edellä. Joten räntäsateita odotettavissa.

    Äänestä

Vanhalla kansalla oli sanonta: jos hatuttapäin huhtikuussa halkoja hakataan, niin turkit päällä toukoja tehdään. Pitäneekö paikkansa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

valkovuokkoja on kirjoitti:

Näin luin lehden verkkosivulta. Aikaisemmin kulkiessani ulkona, ajattelin, että en ole vielä nähnyt västäräkkiä. "Västäräkistä vähäsen..." Kai lintu tietää, ettei ole tänne vielä tulemista. Onko joku muu nähnyt västäräkkiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu