valkoinen pellava

Hei! Ostin Tallinnasta valkoista pellavaa, ajattelin sitä vaatetuskankaaksi. Sopiiko se tunika housu- asun materiaaliksi. Miten mahtaaa käyttäytä pidossa.
Mistä mahtaisi netistä löytyä kaavoja.
11342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pellavaa on monenlaista ja käyttötarkoitus vaihtelee - kangas voi olla hyvinkin erilaista riippuen langan karkeudesta, kierteisyydestä, paksuudesta, kankaan tiheydestä ja sidoksesta. On vaikea näkemättä ja koskematta sanoa, onko sinun kankaasi vaatetuskankaaksi sopivaa. Jos se on kyllin tiheää ja kauniisti laskeutuvaa, niin silloin se sopii mainitsemiisi vaatteisiin. Housuissa voi olla hieman jäykempikin kangas ihan toimiva (mallista riippuen). Kannattaa huomioida, että pesuissa pellava pehmenee ihanasti ja laskeutuvuus paranee.

Pellava on kestävä ja kaunis kuitu, joka käy kyllä vaatetuskankaaksi (riippuu siis, millainen kangas siitä on tehty). Se on kesällä ihanaa - viileää ja mukavan tuntuista. Pellavan ominaisuuksiin kuuluu rypistyminen, josta kaikki eivät tykkää. Sille ei voi mitään, joten se on vaan hyväksyttävä. Rypistymisen takia ei mallissa kannata olla kovin paljon ompeluteknisiä pikkukikkailuja - menevät vähän hukkaan minun mielestäni.

Kaavoja kannattaa käydä selailemassa vaikka paikallisessa kirjastossa vanhoista käsityölehdistä. Pellavalle sopii melko yksinkertainen ja linjakas yleisilme, klassiset mallit, joten myös vanhoista lehdistä löydät oikein hyviä ohjeita.

Äänestä

Olen samaa mieltä, HTH:n kanssa. Pellava todellakin rypistyy! Siis, ei mitään volankeja ja sen semmoisia. Värjäytyy myös todella helposti, jos niin haluaa. Ja mitä useammin peset, sitä pehmeämmäksi se tulee. Kirjastot parhaita kaavapaikkoja. Muutenhan noita saa myös kangaskaupoista.

Utelisin vaan: paljonko maksoit kankaasta...?

Äänestä
  • Ostin pellavaa Tallinnan pellavakaupasta super-alkon läheltä. Maksoin siitä 7e metri lev. 150cm, se oli valkoista melko ohutta ja laskeutuvaa. Jostain sivukadulta löytyi myös kangaskauppa, oli enimäkseen pakoissa . Luonnonvalkoinen pellava lev. 150cm ehkä hieman tukevampaa kuin tuo edellinen 5e/m. En sitten tiedä olivatko edullisia vai ei. Kauniita kankaita nyt kuitenkin.

    Äänestä

  • kaavaton kirjoitti:

    Ostin pellavaa Tallinnan pellavakaupasta super-alkon läheltä. Maksoin siitä 7e metri lev. 150cm, se oli valkoista melko ohutta ja laskeutuvaa. Jostain sivukadulta löytyi myös kangaskauppa, oli enimäkseen pakoissa . Luonnonvalkoinen pellava lev. 150cm ehkä hieman tukevampaa kuin tuo edellinen 5e/m. En sitten tiedä olivatko edullisia vai ei. Kauniita kankaita nyt kuitenkin.

    Halpaa oli, Kaavaton! Ainakin minun mielestäni.

    Äänestä

kyllä pellava miellyttävä päällä :)'
ainoa huonopuoli mielestäni on ....pellava rypistyy pidossa ja kun hikoilet ..
siittä huolimatta omistan kahdet housut ja yhden pitkän ja punaisen pellavaisen hameen ;0)

Äänestä

Pellavakaupoista Tallinnassa: Olen ostanut vuosien varrella
monesta paikasta ja kyllä se D-terminaalin lähellä oleva kauppa on ihan paras ja halvin.
Siellä on mahtavia värejä ja laatuja valtavat määrät.
Olin viime viikolla ja siellä on nyt alennuksia jos ostaa isot määrät.
Kauppa löytyy siitä Norde Centrumin takaa korkeasta talosta missä vihreitä laattoja ja kulmassa on halpa viinakauppakin
ja molemmissa ystävällinen palvelu.
Linenworld ..jotain on kaupan nimi.

Äänestä

http://shop.kl24.ee/linane/0/readmore/2028
ja tuoteseloste
Koostumus 100% pellavaa.
Erityinen käsittely, sopii vaatteiden valmistamiseksi- tunikakankaana ihanaa.
Kangas on erityisen ohut, tehtaan suositus on ohuiksi verhoiksi, lakanat jne.
Valmistettu Valko Venäjällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaavaton kirjoitti:

Hei! Ostin Tallinnasta valkoista pellavaa, ajattelin sitä vaatetuskankaaksi. Sopiiko se tunika housu- asun materiaaliksi. Miten mahtaaa käyttäytä pidossa.
Mistä mahtaisi netistä löytyä kaavoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu