Persujärkee

Teuvo Hakkarainen, uusi persuedustaja, sahuri ja "kansanmies" Viitasaarelta. tuomitsee EUn ja kaiken maailman tyhmien hankkeiden tukemisen. Äijältä vaan unohtuu, että hänen sahayhtiönsä Haka-Wood sai 2009 EUtukea 461 750 e. Lähes saman verran kuin kahden viimeisen tilikauden tappiot 537 000 e. Ilman EU:ta firma olisi todennäköisesti nurin.
32241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Vai saiko sittenkin avustusta Suomen valtiolta? Kas kun sinne EU:n pohjattomaan pussiin maksetaan reilusti enemmän kuin sieltä takaisin saadaan.

Äänestä

Suomen valtion tai EU:n rahaa ihan sama se on. Yhteiskunnalta melkein puoli miljoonaa tukea kannattamattoman perheyrityksen vetämiseen.

Äänestä

Hakkarainen joutui tänään Soinin puhutteluun varomattomista ulkomaalaisvastaisista puheistaan. Siitä se Persupuolueen repeily pikkuhiljaa alkaa.

Äänestä
  • On se nyt perseestä jos kansanedustajaehdokas reilusti ennen vaaleja ilmottaa olevansa rasisti ja aikoo lopettaa elintasopakolaisten paapomisen, niin sitten ei muka saisi toimia niinkuin on luvannut.

    Hakkarainen on vannonut olevansa nuttuansa kääntämättä, on sen verran periaatteen mies. Taitaa olla Soini se joka ensimmäisenä saa nokkaansa jos kuvittelee vanhojen puolueiden mallisen omien sanojensa syömisen olevan nyt sitten se muutos jota haettiin. Demokraattisissa vaaleissa valituilla kansanedustajilla on se vaaliohjelma kuin ovat luvanneet ja jos se ei Soinille sovi niin saa haeskella uusia töitä.

    Äänestä

  • kansansa näkönen kirjoitti:

    On se nyt perseestä jos kansanedustajaehdokas reilusti ennen vaaleja ilmottaa olevansa rasisti ja aikoo lopettaa elintasopakolaisten paapomisen, niin sitten ei muka saisi toimia niinkuin on luvannut.

    Hakkarainen on vannonut olevansa nuttuansa kääntämättä, on sen verran periaatteen mies. Taitaa olla Soini se joka ensimmäisenä saa nokkaansa jos kuvittelee vanhojen puolueiden mallisen omien sanojensa syömisen olevan nyt sitten se muutos jota haettiin. Demokraattisissa vaaleissa valituilla kansanedustajilla on se vaaliohjelma kuin ovat luvanneet ja jos se ei Soinille sovi niin saa haeskella uusia töitä.

    Niin se vaan on, että kansanedustajia sitoo tietyt käyttäytymisssäännöt joihin on pakko sopeutua. Jos ei sopeudu, käy kuin Tony Halmeelle.

    Äänestä

  • Usko huvikses kirjoitti:

    Niin se vaan on, että kansanedustajia sitoo tietyt käyttäytymisssäännöt joihin on pakko sopeutua. Jos ei sopeudu, käy kuin Tony Halmeelle.

    Tony halmeen ongelmat oli työajan ulkopuolella ja johtu kaikenmaailman mömmöjen käytöstä. Hakkarainen voi käydä kotosalla katkasuhoidossa jos mopo karkaa viinan kanssa.

    Ihmeelliset on Helsingin säännöt jos ei maakunnan edustaja saa pysyä rehellisenä omille lupauksilleen ja omille äänestäjilleen. Ne on vanhojen puolueiden käyttäytymissääntöjä, jotka pakottaa rehellisen miehen heti valehtelemaan. Tähän keekoiluun kansa halusi muutoksen ja sen se tulee saamaan. Kyllä kansa tietää.

    Äänestä

  • Hyvä Teukka kirjoitti:

    Eduskunnan käyttäytymissäännöt eivät ole minkään puolueen käyttäytymissääntöjä. Asiallinen ja arvokas käyttäytyminen koskee kaikkia edustajia puolueeseen katsomatta. Mitäs siitä eduskunnan työstä tulisi, jos kaikki saisivat käyttäytyä mielensä mukaan kuin hollituvassa.

    Äänestä

  • Hollivaari kirjoitti:

    Vanhojen puolueiden mielestä eduskunnassa on arvokkaampaa ja hyvien tapojen mukaisempaa valehdella ja syödä sanansa kuin puhua totta ja tuoda rehellisesti äänestäjiensä ajatukset esille.

    Siihen saatiin nyt muutos kerralla.

    Äänestä

  • vanhojen kipuilua kirjoitti:

    Vanhojen puolueiden mielestä eduskunnassa on arvokkaampaa ja hyvien tapojen mukaisempaa valehdella ja syödä sanansa kuin puhua totta ja tuoda rehellisesti äänestäjiensä ajatukset esille.

    Siihen saatiin nyt muutos kerralla.

    Ajatuksensa voi tuoda esille sivistyneestikin, eikä käyttäytymällä moukkamaisesti.

    Äänestä

  • Hollivaari kirjoitti:

    Ajatuksensa voi tuoda esille sivistyneestikin, eikä käyttäytymällä moukkamaisesti.

    Nyt sitten tutkitaan onko ko. kansanedustaja syyllistynyt kiihotukseen kannanotoissaan, kerrottiin uutisissa. Hyvä alku edustajan työlle, kun muutaman päivän jälkeen jo harkitaan oikeusjuttuja. :-)

    Äänestä

Kai se parempi on että raha tulee EUsta tänne eikä etelään

Äänestä

  • Kohta ne sanoo Portugalissa samallalailla. Pitää lypsää EU-lehmää vielä kun se on hengissä. Niin ne tekee mallioppilasSuomessa ja Suomen EU-vastustajat etunenässä.

    Äänestä

"Liikevaihtoon suhteutettuna Haka-Woodin saama tuki ei ole pieni. Suomalaisten sahojen tapaan Haka-Wood on kärsinyt toistuvista tulipaloista, joita Aamulehden mukaan on ollut peräti kuusi vuodesta 1997 lähtien."

Äänestä

Kyllähän EU:sta pitää ottaa kaikki mitä vain saadaan. (niin ne tekee muutkin)
Noista EU:lta takaisin saatavista 461 750 eurosta Suomi on kuitekin maksanut EU:lle enemmän kuin tuon summan..

Äänestä

Persut tekee poliittisia myönnytyksiä (kun niin tekee muutkin vanhat puolueet)

Persukansanedustajat unohtavat vaalilupauksensa ja kääntävät takkia (kun niin tekee muutkin vanhojen puolueidenkin edustajat)

Äänestä
  • Kummat pettävät äänestäjiään enemmän? Nekö joiden harjoittama politiikka tiedetään jo ennestään, vaí nekö jotka lupailivat äänestäjilleen vaikka minkälaisia muutoksia, mutta sopeutuvat vaalien jälkeen toimimaan muitten tapaan?

    Äänestä

  • Pettäjän tie. kirjoitti:

    Kummat pettävät äänestäjiään enemmän? Nekö joiden harjoittama politiikka tiedetään jo ennestään, vaí nekö jotka lupailivat äänestäjilleen vaikka minkälaisia muutoksia, mutta sopeutuvat vaalien jälkeen toimimaan muitten tapaan?

    Soini pettää eniten selvä se. Tänään lupas jo televisiossa hyväksyvänsä Portugalilainasta neuvottelupaketin. Ennen vaaleja ei Suomi Soinin mielestä ois saanut laittaa Portugaliin latin latia

    EU ukin kelpaa Soinille heti vaalien jälkeen, ennen vaaleja siellä oli pelkkiä ongelmia ja sieltä olis pitänyt päästä pois.

    Hakkarainen pääsee sirkkelinsä viereen jatkaan suoraselkäisen miehen töitään ennen kesälomia, jos persut on yhtä munattomia kuin puheenjohtajansa. Mikä se nyt saatana on se muutos jota vaaleissa luvattiin jos Soini toimii kun joku Pekkarinen. Pekkarinen on kuulemma "itsensä kanssa eri mieltä monta kerta päivittäin".

    Äänestä

Ei pääse Hakkarainen sirkkelinsä viereen. Ei sieltä eduskunnasta niin vaan lähdetä vaikka kuinka vituttaisi.

Äänestä
  • Tästä se persujen alamäki alkaa.

    Äänestä

  • Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi.

    Alkaa olla jo ihan riittävästi näyttöä siitä miten Soini ja Urpilainen pettivät äänestäjiä Portugalipelillä vaalien alla. Kun nyt saadaan se pääministeri edes nimitetyksi niin päästään samantien odottamaan milloin se hakee eduskunnan hajottamista ja uusia vaaleja.

    Soini tekee Suomenennätyksen kaksilla korteilla pelaamisessa. Jos ei ole vanhoilla puolueilla aina vaalilupauksia muistettu, mutta nyt näyttää Soini tekevän jytkykeikauksen vaalilupauksillaan.

    Äänestä

  • jytkykeikaus kirjoitti:

    Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi.

    Alkaa olla jo ihan riittävästi näyttöä siitä miten Soini ja Urpilainen pettivät äänestäjiä Portugalipelillä vaalien alla. Kun nyt saadaan se pääministeri edes nimitetyksi niin päästään samantien odottamaan milloin se hakee eduskunnan hajottamista ja uusia vaaleja.

    Soini tekee Suomenennätyksen kaksilla korteilla pelaamisessa. Jos ei ole vanhoilla puolueilla aina vaalilupauksia muistettu, mutta nyt näyttää Soini tekevän jytkykeikauksen vaalilupauksillaan.

    Vai eduskunta persupettymyksen vuoksi hajalle? Älä nyt hassuja höpötä!

    Äänestä

  • Jotakin rajaa... kirjoitti:

    Vai eduskunta persupettymyksen vuoksi hajalle? Älä nyt hassuja höpötä!

    Maakuntamme edusmies, josta saamme olla ylpeä. Otti etelän median haltuunsa ja pikkusormensa ympärille jo ensimmäisenä työpäivänään.

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110572649&ext=nwnd

    Siittä vaan pelaamaan. Saatasko keskisuomalainen maahanmuuttoministeri tai kulttuuriministeri.

    Äänestä

Hyvä Teuvo! Jatka vain äläkä anna periksi etelän median räksyttäjille! Vihapuheita ne vain on.

Äänestä

Etelän eliitti nauro mahat kippurassa kun Anne Kalmari ehotti susien siirtämistä pääkaupunkiseudulle Nuuksion kansallispuistoon.

Ei se mitään. Ei pysty etelän media estämään jos keskisuomalaiset päättää lähettääkkin sinne susien sijasta poikamies Hakkaraisen. Varsinainen alfauros.
Ayäääyäyyyyyäääääääääyyyyyäyäyäyyyäääää

http://www.youtube.com/watch?v=cC8XS4A-Jh8

Äänestä

"Ne on vanhojen puolueiden käyttäytymissääntöjä, jotka pakottaa rehellisen miehen heti valehtelemaan. Tähän keekoiluun kansa halusi muutoksen ja sen se tulee saamaan. Kyllä kansa tietää. "

Ei ole keekoilua kammata tukkaansa ja solmi kravattia kunnolla. Sen osaa jokainen kunnon suomalainen mies puoluekantaan tai taustaan katsomatta.Hyvät tavat ovat kaikille yhteiset ja niitä on maalaiset aina kunnioittaneet.

Mutta Teukka kertoo, ettei katso televisiota tai lue lehtiä vaan tiedot perustuvat kansakoulun oppimäärään muutaman vuosikymmenen takaa. Millaiset valmiudet Teukalla on lukea lakitekstejä tai mietintöjä? Kuka käyttää lopulta valtaa Teukan kautta?

Äänestä
  • Persuista löytyy asiantuntemusta sorretun kansan huoliin ja osaamista rötösherrajahtiin, vai mitensemeni.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011050513661559_uu.shtml

    Tekemällä oppii kommentoi Hakkaraisen Teukka. Sehän se vasta haaskuuta juhannuksena olisi jos maahan kaadettais puiden sijaan porukan viinat.

    Äänestä

Hakkarainen on Keski-Suomen mediaraketti suoraan anaaliin. Kaikki mitä suustaan päästää on sulaa lööppikultaa. Siitä iltapäivälehtipaperintekijät kiittävät.

Äänestä

Hakkarainen puhui taas asiaa. Se vaan vituttaa kaikkia viherpiipertäjiä, kettutyttöjä jne.

Äänestä

KEPU on pettänyt Suomen kansan, kuten sen pitkiin perinteisiin kuuluukin!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011052413772301_uu.shtml

"Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta." (Hallitusohjelma 15.4.2007)

Äänestä

Eli Suomi kuuluu jokaiselle maapallon asukkaalle? Tänne vaan, maailman sosiaalitoimistoon!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vipuvoimaa eusta kirjoitti:

Teuvo Hakkarainen, uusi persuedustaja, sahuri ja "kansanmies" Viitasaarelta. tuomitsee EUn ja kaiken maailman tyhmien hankkeiden tukemisen. Äijältä vaan unohtuu, että hänen sahayhtiönsä Haka-Wood sai 2009 EUtukea 461 750 e. Lähes saman verran kuin kahden viimeisen tilikauden tappiot 537 000 e. Ilman EU:ta firma olisi todennäköisesti nurin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu