Elämää?

Onko yli kuusikympisillä elämää? Olemmeko kaavoihin kangistuneita, elämäämme alistuneita "köntyksiä"? Minä olen juuri sellainen tällä hetkellä. En olisi koskaan voinut kuvitella, että elämää rikastuttavat asiat ( esim. musiikki) niin täysin katoaisivat elämästäni. Taidan olla masentunut. Auttaisiko tähän olotilaan ns. onnellisuuspillerit?
476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kattohan pihalle, sielä rupiaa olemahan aika komia keli nykyysi. On hyvä vähä kierrellä markkia ja miettiä mitä vois teherä.

Onko vanhoja autonropposia mitä nyt olis aikaa rassata? Ruohonleikkuri epäkunnossa, korjata se ja huoltaa? Perunamaata pitäis äjestää? Lemmikeille rakentaa koppia? Maalata talon katto tai ladon seinä? Tai perata kukkapenkkiä? Istuttaa pari mäntyä kotomarkille?

Jo ulkoilma piristää kummasti. Koneelle ei kannata jäädä eikä varsinkaa tähän aikaan. Säännöllinen elämänrytmi ehkäisee masennusta myös kiitettävästi.

Tää nyt oli vaan tällanen. Kirjotin mitä ensi mieleen tulee. En mä voi astua sun saappaisiin, en tiedä mistä kiikastaa, mutta kirjoitinpa kuitenkin.

Hyvää kevättä!

Äänestä
  • Olihan piristävää lukia sun pohojalaastasi, oletin jo että Seppä pohonjanmaalta olisi asialla, vaan ei sittekkään.
    Menöö liiaksi aina väliin kirijakielenpuolelle :)) Sitä taas Seppä ei tee!
    Mutta ittekaikki, tulehan jaanaan sivuille useammin, kiva oli lukea kirjoitustasi.
    Iloista Vappua sinulle!
    ♥☺♪

    Äänestä

Hyvät ystävät on paras lääke masennukseen, ei tarvi ku yksi puhelin soitto ja sopia tapaaminen, masenus on tipotiessään !
NIIN --- ne ystävät on nykyään harvassa, se onkin suuri kysymys, mistä yksinäinen löytää ystävän tai ystäviä, meitä yksisnäisiä masentuneita taitaa olla suomenmaa pullollaan.
Olisitko kiinostunu matkailusta ulkomailla, tai mikä sinua kiinostaa yleensäkki ?

Äänestä

No nyss sitä vasta onkin, elämää meinaan...

Tuossa eilen iltasella heitin verkon tuohon järveni rantaporeeseen... Aamusella olikin 12 tosi kookasta ahvenkörilästä ja pari hauentuppia... Nuo tupet naapurille ja ahvenet savustelin iltapäivällä... No pitihän ystävänikin kutsua vapun aatonaaton avaukseen... Jälleen on verkko vedessä ja hmmm...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhjäntyhjä kirjoitti:

Onko yli kuusikympisillä elämää? Olemmeko kaavoihin kangistuneita, elämäämme alistuneita "köntyksiä"? Minä olen juuri sellainen tällä hetkellä. En olisi koskaan voinut kuvitella, että elämää rikastuttavat asiat ( esim. musiikki) niin täysin katoaisivat elämästäni. Taidan olla masentunut. Auttaisiko tähän olotilaan ns. onnellisuuspillerit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu