Olemme normaali sijaisperhe erityislapselle. Lapsi on ollut meillä jo pitkään ja tuli meille pienenä. Lapsi on samaa ikäluokkaa, kuin biologiset lapsemme.
Olen usein miettinyt, olenko huono sijaisäiti, koska en pysty rakastamaan sijaislasta, kuin omiani. En koe samanlaista ikävää lasta kohtaa, kun hän on poissa tai samanlaista rakkautta, kuin biologisiani kohtaan.
Hoidan lasta siinä missä muitakin, mutta tunnetasolla en koe samalla tavalla. Uskon tämän olevan myös sisään rakennettu juttu, että omiaan vain rakastaa eri tavalla kuin toisten lapsia.
Nyt haluaisin kokemuksia Teiltä sijaisperheiltä. Onko teillä samanlaisia tuntemuksia/kokemuksia? Vai olenko yksin tunteitteni kanssa.. Asia häiritsee minua joskus niin paljon, että olen harkinnut luopuvani lapsesta. Lapsi käy biologisten vanhempien luona ja olen tietoinen, että lapsi vielä joskus palaa sukujuurilleen. Uskon tämän vaikuttavan myös omiin tunteisiini. En voi kiintyä lapseen.
Olen usein miettinyt, olenko huono sijaisäiti, koska en pysty rakastamaan sijaislasta, kuin omiani. En koe samanlaista ikävää lasta kohtaa, kun hän on poissa tai samanlaista rakkautta, kuin biologisiani kohtaan.
Hoidan lasta siinä missä muitakin, mutta tunnetasolla en koe samalla tavalla. Uskon tämän olevan myös sisään rakennettu juttu, että omiaan vain rakastaa eri tavalla kuin toisten lapsia.
Nyt haluaisin kokemuksia Teiltä sijaisperheiltä. Onko teillä samanlaisia tuntemuksia/kokemuksia? Vai olenko yksin tunteitteni kanssa.. Asia häiritsee minua joskus niin paljon, että olen harkinnut luopuvani lapsesta. Lapsi käy biologisten vanhempien luona ja olen tietoinen, että lapsi vielä joskus palaa sukujuurilleen. Uskon tämän vaikuttavan myös omiin tunteisiini. En voi kiintyä lapseen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan sama meillä. Sijaislapsi on samaa ikäluokkaa kuin biolapsemme. Rakastan sijaislastamme, mutta en kuitenkaan niin syvästi kuin biojani. Homma tulee esiin esim. lastemme sairastuessa; se myötätunto, mitä tuntee kuumeista biologista lastamme kohtaan on ihan eri luokkaa kuin miltä tuntuu sijaislapsen sairastaessa.
Eikä pidä käsittää väärin, uskon että sijaislapsellamme on meillä ihan hyvä olla, eihän hänellä muutakaan paikkaa ole, hän ei edes tapaa biovanhempiaan kuin hyvin epäsäännöllisesti ja nekin tapaamiset valvotusti. Oletan että olemme hänelle kuin oikeat vanhemmat, lapsi on ollut meillä aika pienestä eikä palaa kotiinsa enää.
Minä en ole harkinnut lapsesta luopumista tämän vuoksi, mutta kipeä asia on minullekin. oikeastaan on hirveän sääli, että osa lapsista elää sijaishuollossa. Toki perhe on parempi kuin laitos, jossa hoitajat vaihtuvat kolmessa vuorossa, mutta ei tämäkään kivaa ole. Asua perheessä, jota eittämättä pitää omanaan, mutta jonka vanhemmat (meillä ainakin lapsen käytännössä ainoat) tuntevat hienoista eroa lastensa välillä.
Älä sure alkuper. kirjoittaja, valtaosa sijaisvanhemmista kokee samoin, mutta ei se sijaisperheistä silti huonoja tee. Me ainakin koemme hoitavamme lasta hyvin ja hän vaikuttaa tyytyväiseltä. Paljon kehitystä on tapahtunut jne. Ja sitä paitsi, koko ajanhan toitotetaan, ettemme me mitään oikeita vanhempia näille lapsille ole, joten miksi sitten surra asiaa. Vaatii hurttia huumoria rakastaa lasta kuin omaansa ja samalla voida luopua hänestä koska vaan :(
Voi miten "julmia" te (ap ja sinä) osaatte olla itsellenne. Miten ihmeessä teidän PITÄISIKÄÄN rakastaa sijoitettuna olevaa lasta yhtä paljon kun omaanne. Se että kohtelee hyvin, oikeudenmukaisesti, haluaa lapselle parasta, pitää hyvää huolta, rakastaa tai ainakin pitää kovasti, on jo todella paljon ja varmasti riittävästi.
Varmasti jossain tapauksissa lasta voi rakastaa kuin omaansa, jos lapsi tulee ihan pienenä, omia lapsia ei ole tms. mutta muutoin lienee harvinaista.
Pitäisi voida olla tyytyväinen itseensä kun osaa ja haluaa rakastaa ja pitää huolta lapsesta, vaikka tämä ei olekaan oma, siihen ei kovinkaan moni pysty (valittettavasti edes omista lapsistaan)
Eikös ole kiva, kun voi halutessaan harkita luopuvansa lapsesta. "Kokeilen tässä vähän nyt. Ja kun tuo omatunto tuolla takaraivossa koputtaa, ei olekaan kivaa. Jospa luopuisin."
Luovu ihmeessä! Et todellakaan ole korvaamaton.
Laitos voi olla sata kertaa parempi paikka, kuin perhe. Viesteissänne käy ilmi, ettei samanlaista suhdetta, kuin omiin lapsiin synny. Siispä koulutetut ja eettisesti valveutuneet henkilöt lapsia hoitamaan ja kasvattamaan!
Perhe tms. on kovin suljettu, ja jos lapsen kohdalle sattuu persoonallisuushäiriöinen tai muuten mielenterveydeltään häilyvä henkilö, voi synyt pahaa jälkeä. Laitos on turvallisempi. Molempien viestit tulevat minulla jo aiemmin ollutta näkökulmaa. Olen näet vierestä joutnut seuraamaan henkistä väkivaltaa harjoittavan sijaishuoltaja toiminataa.
Ja vaikka omat lapset olisivat eri-ikäisiä, kuin sijoitetut, näyttää olevan sama juttu. Aikuinenkin oma lapsi on tärkeämpi, kuin sijoitettu.
Laitoksessa on todennäköisesti lasten kesken tasa-arvoisempaa! Kannatan laitosta.
Kyllä minun mielestäni perhe on ainakin pienenä sijoitetulle lapselle parempi paikka kuin laitos. Lasta hoitavat perheessä yksi tai kaksi hoitajaa, jotka ovat isä ja äiti lapselle. Vaihtuvat hoitajat laitoksessa ovat ongelma pienille lapsille ja ainakaan pääkaupunkiseudulla on paljon sijaisia, jotka eivät ole koulutettuja. Myös hellyyden jne osoittaminen ei ammattihoitajalta suju, koska hän tuskin rakastaa lasta siten, kuten esim. edellisistä kirjoittajsta kumpikin sanoo sijaislastaan rakastavan. Ja se on juuri se, joka lapsen pelastaa; samalta aikuiselta saatu hellyys ja rakkaus, tunne siitä että on arvokas. Olen usealtakin lastenkodin tai vastaanottokeskuksen hoitajalta kuullut sanat "mähän olen täällä vain töissä" Totta sekin.
Ei pidä luulla, että nämä sijaisperheet eivät äärettömästi lapsista pitäisi ja olisi kiinnostuneita. Eihän _kukaan_ muuten ottaisi kotiinsa vierasta, useimmiten pahasti vaurioitunutta lasta, joka vaatii huomiota ja hoitoa todella paljon enemmän kuin biologiset lapset. Kyllä minusta näissä ihmisissä on jotain todella hyvää.
Ymmärrän kyllä, että biovanhempien on helpompi ajatella lapsen olevat laitoksessa, koska silloinhan heidän paikkaansa ei mikään uhkaa. Sijaisperheessä väkisinkin lapsi saa uuden äidin ja isän. Tässä kohtaa lapsen parasta ei monesti kyetä näkemään. Toisaalta kun lapsi on ylipäänsä päätynyt laitokseen, on lapsen paras jäänyt aikuisten jalkoihin jo kauan sitten.
Ja ei, en ole sijaisvanhempi, en todellakaan haluaisi sijoitettua lasta sotkemaan elämääni, vaan olen töissä (ammatti-ihminen siis) lastensuojelulaitoksessa.
Entäpä jos sijaishuoltaja ei ole terve. Kyse on vähän sama kuin että laittaako lapsi perhepäivähoitoon vai päiväkotiin. Tuttavlleni sattui huono perhepäivähoitopaikka ja lapsi itki joka päivä. Lopulta kuultuaan, miten lasta ko. paikassa kohdeltiin he saivat uuden paremman paikan.
Päiväkoti sen sijaan on julkisempi ja turvallisempi. Jos joukossa on joku, joka sitoo lapsen syöttötuoliin, asiaan puututaan.
Olem mm. kuullut, että sijaisperheessä olisi sidottu pieni lapsi pinnasänkyyn narulla.
Ajatellaanpa, että sijaishuoltajalla on persoonallisuushäiriö, kuten narsismi. Hän saa huijattua viranomaisia vuosikausia, mutta saattaa aiheuttaa lapsille suljetussa ympäristössä peruttamattomia vaurioita.
Sitten nämä vauriot laitetaan lähtöperheen syyksi. Tällaisella narsistillahan ei ole edes sairaudentuntoa.
Minkähän takia sitojat olivat pienokaisen ottaneet? Samalla logiikalla voisi ajatella, että joka ikinen vanhempi tekee lapsensa rakkaudesta.
Eivät kaikki sijaisvanhemmatkaan virheettömiä / rakkaudentäyttämiä ole - valitettavasti. On seksuaalista hyväksikäyttöä, on lyömistä, kristamista, henkistä välivaltaa, manipulaatiota, mustamaalamista, vaarallisten lääkkeiden saatavillapitoa ym. ym. Kaikki edellä mainitut olen kuullut sijoitettujen lasten vanhemmilta / sukulaisilta.
Lapset ovat joillekin (joapa kouluttamattomille) elinkeino. Kyseessä ei vältäämättä ole rakkaus pienimmässäkään määrin.
Toki, jos on salettivarmasti hyvä paikka, sitten perhe.
Tiedän esim. Jyvässeudulta pari todella hyvää paikka, joita voin lämpimästi suositella. Tiedän myös pari, joihin en toisivoisi ainuttakaan lasta.
Miksei kaikissa sijaishuoltoloissa noudateta lastensuojelulakia tai lastensuojelun laatuvaatimuksia. Jyvä'skylän keskustasta noin 10 kilometriä sijaistsee Suomen huonoin paikka, jossa lapset ´sairastuvat ja yrittävät itsaria ja karkaavat.
Ja akka sen kuin porskuttaa. Kova on pokka kuin Hyasintilla.
Minä kannatan biologisen perheen tukemista ja auttamista kaikin keinoin ettei huostaanottoa tarvittaisikaan.
Minäkin kannatan lämpimästi kotien tukemista. On niin arpapeliä sekin, joutuuko lapsi huonoon vai hyvään sijaishuoltopaikkaan. Samalla rahalla pystytään pyörittämään kumpaistakin.
Kiitos asiallisista vastauksista. Tiedän, että lapsella on meillä hyvä olla. Olemme lapselle isä ja äiti. Sijaissisarukset ovat kuin omia sisaruksia. On todella vaikea yhdistelmä hoitaa kuin omaa, mutta olla valmis silti luopumaan lapsesta. En ole koskaan ääneen lausunut ajatuksia luopua lapsesta, enkä sitä koskaan tee. Mielessäni vain olen näitä pohtinut.
Ja tiedoksi näille haukkujille, että olen ammattini puolesta ns. ammattilainen lasten kasvatusasioissa. Ja hartain toiveeni on, että jokainen biologinen äiti voisi/kykenisi lapsensa itse hoitamaan, jotta meitä sijaisperheitä ei tarvittaisi. On sääli katsoa tilastolukuja sijaishuollossa olevien lasten lukumääristä.
Ja sinä olet oikein uhtautunut. Voi voi. Kuka käski? Voi tätä marttyriutta. Minulta et ainakaan säälipisteitä kerää....