no mitä nyt?

Narsistin kanssa ei olisi kannattanut tehdä lapsia.. mutta myöhäistä nyt enää itkeä.. lasten isä on hulttio.. kuka sen muuttaa???.. kuka kantaa vastuun lapsista..????? taas kerran sama vastau!!!!s.. ÄITI.. yksin!!!!!!!!!!!!!.. voimia äidille. Ja sinä isä!!! ,, jos luet niin HÄPEÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ja syvästi. Ja ala olla lapsellesi ISÄ!!!!! jos kerran olet biologinen isä niin kanna VASTUUSI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Pyydä kummeja, isovanhempia tai kavereita ottamaan lapsi hoitoon, niin että saat vapaa viikonlopun. Jos olet vielä tekemisissä entisen anopin kanssa, niin pyydä häntä huolehtimaan lapsesta.
isän ei ole mikään pakko ottaa lasta luokseen, voit sitäpaitsi hakea yksinhuoltajuutta jos ei isä osallistu

...ja paljon huonoa. Eipä siinä taida paljoa olla tehtävissä. Viiden vuoden jälkeen heidän on hankalampi löytää yhteistä tekemistä, eivätkä tavallaan tunne toisiaan enää. Näinhän sen ei pitäisi olla, mutta käytännössä se menee juuri niin. MeIlläkin etäisä pyrkii koko ajan etäämmälle tai ei ehkä pyri etäämmälle mutta ei yritä kovin aktiivisesti yhteistä aikaa järjestää ; lapsi ollut tänä vuonna yhden kerran isänsä luona. Isällä selityksenä tapaamisen sopimattomuudelle aika usein uusioperheen (jossa ei ole isän biologisia lapsia) aikataulut ja tekemiset.

Tottakai uudessa perheessä täytyy olla täysillä mukana siihen kotiutuakseen, mutta tuntuu pahalta nähdä miten oma lapsi jää kakkoseksi. Tunne on aidosti paha , ei katkera, koska kiinteän suhteen perustaminen ei kiinnosta mua ainakaan vielä vaan eron jälkeinen vapaus on nyt suuri ilo. Exä joka ennen vahti minua 24/7 on nyt suunnannut kiinnostuksensa toisaalle; minä nautin vapaasta ilmatilasta ympärilläni, mutta lapsi voisi vielä pitää yhteyttä isäänsä. Ylempänä mainitun narsistisen käytöksen tuntomerkkejä lienee tässäkin tapauksessa.

Mä olen monta kertaa haikaillut myös omaa yksin olemisen viikonloppua, mutta lapsi oli eron aikaan jo niin iso ettei mitään säännöllistä ssysteemiä kehitetty. Pian se kyllä onkin niin iso että juuri muita kuin yksinäisia viikonloppuja ei olekaan, mutta 14-vyuotiaan itsenäistyminen ei vielä ole ajankohtaista. Tunnen myötätuntoa aloittajaa kohtaan, mutta en ole itsekään keksinyt mitään mikä muuttaisi tilannetta.

Ketään ei voi pakottaa tapaamisiin jos omaa halua lasten kanssa olemiseen ei ole. Odottaminen ei auta mitään, pikemminkin päin vastoin tapaamiset harvenee entisestään. Lapsi kasvaa ja tulee paljon omia menoja ja lopulta tilanne on se että niitä tapaamisia ei ole ollenkaan. Näin se vaan menee.

Minä olen järjestänyt itselleni lapsivapaata palkkaamalla lapsenvahdin. Tuttu naapurin tyttö on tullut joskus lyhyelläkin varoitusajalla ja mahdollistanut minulle jopa yön yli poissaolon kotona. Nuo ovat olleet luksushetkiä eron jälkeisinä vuosina kun on päässyt edes yhdeksi yöksi nauttimaan vaan omasta seurastaan.

Juvin tuttua monelle. Isäe eivät ole kiinnostuneita lapseta eron jäkeen, vapaus on tärkeempää. Ja tietty uuden suhteen kova painostus jättämään lapsensa.
Juvin tuttua, meillä oli loistava isä myös eron jälkeen, mutta kun uusi suhde tuli kuvioihin, kaikki jäi kuin seinään. Miehestä tuli ilkeä meitä kohtaan, puhelin oli lähes aina kiinni, äksyili, eikä halunnut enää olla lasten kanssa, sekä elareita tuli kohtuuttomia mukamas.

Kaikki jää kun vieras ihminen painostaa.

Nyt kun ovat aikuisia, mies yrittää lämmitellä lasten välejä, kun ei enää tarvi maksaa elaireita eikä vahtia tai muutenkaan huoltaa, mutta lapset eivät halua olla isän kanssa tekemisissä.

Kolmannella on suuri merkitys millaiseksi miehen ja lasten ja exän elämä kääntyy.

Mitä hiivatin lapsivapaaviikonloppu? Jos, lapsen kannsa oleminen ei kelpaa, niin anna isälle tai adoptoitavaksi. Kehtaatkin käyttää äiti-sanaa ja loukata oikeita äitejä!

En usko että aloittaja on niinkään tarkoittanut sitä että JOUTUISI olemaan yksin lapsen kanssa. Vaan että se satuttaa lasta hyvin plajon kun isä ei ole kiinnostunut. Jos isä edes pariksi tunniksi kuukaudessa ilemstyisi säännöllisesti niin lapsi olisi onnellinen. Minun poikani myös tosi rikki siitä että isänsä katosi taas, ei ole puoleen vuoteen vastannut puhelimeen. Tuossa välissä tapasivat jo mutta sitäkin ennen oli vuosi väliä ettei toinen vanhemmista ollut olemassa lapselle kun ei edes puhelimeen vastaa. Vastaisi edes puhelimeen. Ei se iso homma olisi. Kysyisi mitä lapselle kuuluu jos ei paikalle tule..

Ja sitten menin hakemaan itselleni yksinhuoltajuutta. Kuulemma mahdotonta saada kokonaan. Se on rajoitettu yhteishuoltajuus että päätösvalta minulla ja tiedonsaantioikeus isällä. Mitä hän sillä tekee? Kun ei edes soita pojalle... Hyvinvointi valtio. Minusta paras olisi että hukkusii kokonaan. Mutta että ilmestyy silloin tällöin ja katoaa taas. Hylkää lapsensa toistuvasti... eikö yksi kerta satuta tarpeeksi?

Älä tee isän asioista lapselle ahdistusta. Jos isä ei lasta halua pitää luonaan. Pidä itse lapsestasi sitäkin enemmän huolta, Tehkää yhdessä ihania asioita.
Tämä isä ei kaipaa silloin minkäänlaista sympatiaa.

Koeta löytää lapsellesi ja itsellesi tuttavapaikkoja joissa voitte vierailla, jotta lapsella on turvallista seuraa ja hän saa nauttia tavallaan perheestäkin silloin.

Jätä unholaan koko mies. Tottahan sitten ottaa yhteyttä jos haluaa, mutta älä anna lasta jos vuositolkulla vieroksuu, sitten kun lapsi on aikuinen hän voi itse etsiä isänsä, mutta alleikäisenä olet vastuussa hänestä, joten en uskoisi ketään lasta noin holtittoman miehen haltuun.

Näin se menee, kun pariskunta eroaa, niin isät katsovat oikeudekseen olla ottamatta vastuutaan lapsistaan, eikä vietä aikaa heidän kanssaan. He tietävät että äidin luona lapsi on hyvässä hoidossa ja ilmaiseksi, joten he eivät rassaa omaa vapaa aikaansa.

Näin se kuule menee monella muullakin. Harva mies on yhtä aktiivinen omien lapsten kanssa kuin äidit.

Naisten on tyydyttävä kohtaloon, tai laittaa riemu päälle, mutta se ei auta.

Muista vaan, että lapset joskus sut palkitsee siitä, että olit heidän äiti ja pidit heistä huolen.

Kuin minunkin lapset nyt, ovat aikuisia kaikki ja asuvat omillaan joillaa jo perhettä, mutta yhä käyvät luonani, ja käyvät kaupassa mulle, ja pitävät huolta että mulla on kaikki hyvin, vaikken edes apua aina pyydäkkään. Kykenen hyvin toimimaan yksinkin, mutta se on kiitos lapsilta minulle.