Törkeiden aseellisten rikosten valmistelu kriminalisoitava

Nyt kun "kaikkien rikollisten suojelija" entinen oikeusministeri Tuija Brax on ulkona ministerin tehtävistä, on aloitettava heti erityisesti aseellisten törkeiden ryöstöjen kriminalisointi lain muutoksella.

Poliisi seurasi kuljetusryöstön suunnittelua vuoden

Poliisi takavarikoi epäillyiltä pistoolin. Kuva: Poliisi
Loimaa
Julkaistu: 29.04. klo: 05:35
Päivitetty: 29.04. klo: 15:58

Kuusi suomalaista ja yksi virolainen on pidätetty arvokuljetuksen ryöstöyrityksestä Loimaalla Varsinais-Suomessa, kertoo poliisi. Poliisi pysäytti neljän hengen joukkion Loimaan keskustassa Euromarketin pihalle kello 23:n jälkeen. Kolme otettiin kiinni muualla.

Pidätettyjä epäillään törkeän ryöstön yrityksestä. Kahdella heistä on yhteys Turussa tehtyyn arvokuljetuksen ryöstöön ja arvokuljetuksen ryöstöyritykseen Liedossa vuonna 2007.

Poliisi kertoo seuranneensa rikoksen valmistelua jo viime vuoden alkupuolelta asti. Eilisyön operaatio haluttiin toteuttaa vaarantamatta rahakuljetuksen kuljettajia ja sivullisia. Ryöstöä aikonut joukkio oli raskaasti aseistautunut, mutta laukauksia ei ammuttu.

Poliisi puuttui peliin muutamia sekunteja ennen kuin arvokuljetusauto olisi tullut pakettiautossa odottaneen koplan näkyviin. Poliisin piti odottaa viime tippaan, jotta törkeän ryöstön yrityksen tunnusmerkit täyttyivät. Törkeän ryöstön valmistelu ei ole rikos.

Ryöstöä valmisteltiin vankilasta käsin. Poliisin mukaan päätekijää voidaan pitää ammattirikollisena.

http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=53173961
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hölmölandia kirjoitti:

Nyt kun "kaikkien rikollisten suojelija" entinen oikeusministeri Tuija Brax on ulkona ministerin tehtävistä, on aloitettava heti erityisesti aseellisten törkeiden ryöstöjen kriminalisointi lain muutoksella.

Poliisi seurasi kuljetusryöstön suunnittelua vuoden

Poliisi takavarikoi epäillyiltä pistoolin. Kuva: Poliisi
Loimaa
Julkaistu: 29.04. klo: 05:35
Päivitetty: 29.04. klo: 15:58

Kuusi suomalaista ja yksi virolainen on pidätetty arvokuljetuksen ryöstöyrityksestä Loimaalla Varsinais-Suomessa, kertoo poliisi. Poliisi pysäytti neljän hengen joukkion Loimaan keskustassa Euromarketin pihalle kello 23:n jälkeen. Kolme otettiin kiinni muualla.

Pidätettyjä epäillään törkeän ryöstön yrityksestä. Kahdella heistä on yhteys Turussa tehtyyn arvokuljetuksen ryöstöön ja arvokuljetuksen ryöstöyritykseen Liedossa vuonna 2007.

Poliisi kertoo seuranneensa rikoksen valmistelua jo viime vuoden alkupuolelta asti. Eilisyön operaatio haluttiin toteuttaa vaarantamatta rahakuljetuksen kuljettajia ja sivullisia. Ryöstöä aikonut joukkio oli raskaasti aseistautunut, mutta laukauksia ei ammuttu.

Poliisi puuttui peliin muutamia sekunteja ennen kuin arvokuljetusauto olisi tullut pakettiautossa odottaneen koplan näkyviin. Poliisin piti odottaa viime tippaan, jotta törkeän ryöstön yrityksen tunnusmerkit täyttyivät. Törkeän ryöstön valmistelu ei ole rikos.

Ryöstöä valmisteltiin vankilasta käsin. Poliisin mukaan päätekijää voidaan pitää ammattirikollisena.

http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=53173961

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu