Marsun halvaantuminen

Minun marsuni halvaantui viime yönä. Sisko heräsi, kun se päästi yhtäkkiä outoa ääntä ja meni katsomaan. Pieni raukka makasi kyljellään eikä päässyt ylös. Sisko herätti äidin ja minut. Äiti otti marsun pyyhkeeseen ja silitteli sitä rauhoitellen, toinen kun oli ihan peloissaan. Ensin näytti siltä, että kaikki raajat olisivat halvaantuneet, mutta pian se alkoi etutassuillaan sukia naamaansa. Tarjottiin sille kurkkua, mutta ei syönyt. Äiti lähti soittamaan päivystävälle eläinlääkärille ja siskon mentyä perässä, jäin marsun kanssa yksin. Ei se enää paljoa liikkunut ja koko ajan pelkäsin sen kuolevan käsiini. Tönäisin sitä muutaman kerran hellästi, että varmistuin sen olevan vielä hengissä. Silmistä sen näki kauhun ja kivun enkä minä voinut tehdä mitään.
Eläinlääkäri kertoi puhelimessa mahdollisia syitä äkilliseen halvaantumiseen ja kehotti meidän tuoda marsu klinikalle. Äiti ja sisko lähtivät sitä viemään, minä jäin kotiin. Hetken päästä sisko soittaa, että halvaantuminen ei johdu ainakaan hermostosta, koska marsun syvähermot reagoivat. Automatkalla marsu oli kuulemma vielä liikuttanut hieman takajalkojaan ja minuun heräsi toivo. Kuitenkin hetken päästä sain siskoltani uuden soiton, jossa hän kertoi marsulla olevan luultavammin aivokasvain, koska mitään ilmiselvää syytä äkkinäiseen halvaantumiseen ei löytynyt. Eläinlääkäri kertoi aivokasvaimen aloittavan yleensä marsun halvaannuttamisen todella nopeasti eikä silloin ole enää oikein mitään tehtävissä. Niinpä sitten minulta kysyttiinkin enää vain mielipidettä, että tuhkataanko marsu vai otammeko mukaan ja hautaamme. Sitten vain odottelin kotona ja jälkeen päin sain kuulla yksityiskohtia.
Loppua kohden marsu oli kuulemma halvaantunut vain koko ajan enemmän. Silmät eivät reagoineet ärsytyksiin, etujalat eivät liikkuneet ja suoli alkoi toimimaan holtittomasti. Kun päätös marsun ikiuneen lopettamisesta oli tehty, siskoni ja äitini saivat hetken kahdestaan marsun kanssa. Se pieni oli kärpertynyt palloksi, kuin pieni siili, äitini sanoi. Sitten marsu tultiin hakemaan ja päästettiin pois tuskistaan.
Ikävä on suuri enkä voi vieläkään käsittää kuinka nopeasti marsu olikaan poissa, kun vielä päivällä oli ollut aivan normaalissa kunnossa.

Santtua, noin 6-vuotiaan marsuherran muistoa kunnioittaen.

Onko teidän marsunne joskus halvaantunut? Miksi?