Tuntuu siltä,että kukaan ei nykypäivänä osaa määritellä otsikon käsitteitä. Jos olet erimieltä asioista sinut leimataan. Jos et edusta valtavirtaa, sinut leimataan. Voiko esim. maahanmuuttaja toimia raisistisesti ajaessaan omia etuja? Mielestäni voi. Onko rasisti aina valkoihoinen omia, vanhoja ja hankittuja oikeuksiaan puolustaessaan? Mielestäni ei.
Rasismi/rasisti
kuka tietää?
4162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kävipä kerran paikallisessa baarissa: olin ottamassa olutta valitsemassani pöydässä. Noh, alkoi kusettamaan. Menin kuselle, jätin vajaan tuoppini pöytääni. Palasin kuselta ja paikkani oli vallanut Suomalainen nainen tumman miesystävänsä kanssa. Asiallisesti ilmoitin pariskunnalle paikan olevan varattu jolloin tämä Suomalainen nainen nosti asiasta metelin ja hakkui minut rasistiksi ilman mitään syytä. Olin hieman hämilläni mutta päätin väistyä paikalta. Sain osakseni syyttäviä katseita. Tusin tilanteen äärettömän kuisalliseksi. Samalla tunsin myötä häpeää naista kohtaan jonka seuralainen näytti olevan vielä enemmän hämillään kuin minä itse.
Törkeää, mutta näin se käy. Kyllä suomalaiset miehetkin taitavat olla yhtä nuijia, kun eivät saa suomalaista seuraa. Lappeessa näitä säälittäviä nuoriakin kavereita ulkolaisten kanssa kulkee.
Puurot ja vellit sekaisin...
Kuka tahansa voi olla rasisti. Kiinalaiset vihaavat mm. afrikkalaisia näitten ihonvärin takia. Sekin on esimerkki rasismista.
Venälläiset ovat hyvin usein rasistisia mustia ja muun rotuisia kohtaan (esimerkiksi etelävenäläiset ovat Venäjällä rasisimin kohteena, josta sitten syntyy mm. terrorismia).
Ryssä-sana on Suomessa tuomittu rasistiseksi, vaikka ko. sanan kantamuoto russo tarkoittaakin punapartaviikinkejä, jotka jäivät retkillään Volgan mutkaan (Moskova) asustelemaan. Sana on vain saanut negatiivisen merkityksen, ja toki sen käyttöä tulisi vältellä.
Eli rasisti voi yhtä hyvin olla avustettava (pakolainen) kuin avustajakin (natiivi).
Rasismi = ismi
Muita ismejä ovat mm. kapitalismi, kommunismi, eteismi, jne.
Rasismi yleisesti sekoitetaan syrjintään. Yksityinen ihminen saa syrjiä niin paljon, kuin ikinä haluaa. Syrjintäkielto koskee vain liike-elämässä, virassa jne olevia, eli heidän on palveltava jokaista asiakasta samoilla ehdoilla.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on taas veteen piirretty viiva. Se on syntynyt rikoslakiin kommunismin aikana poliittisena rikoksena, jolloin kiihottamiseen voi syyllistyä ihan millä lailla hyvänsä.