Heippa! (:
Pakko nyt jonnekkin vuodattaa näitä kaikkia omia pieniä ja myös suurempia huolia, toivon, että joku jaksaa lukea ja ehkä jopa kommentoida jotakin.
Tästä tulee nyt vähän sekava, sillä en jaksa muotoilla mitenkää hienosti näitä lauseita.
No, suurimmaks osaks mulla alkoi nää erilaiset "ongelmat " sillon joskus 8 luokalla.. Silloin mulla oli tosi paljon nukahtamisvaikeuksia. Yritin vaikka mitä keinoja, jotta saisin nukahdettua. Uni ei silti vaan tullut. Itkin melkein joka yö, kun huomasin, että kello on jotai 4 ja en ollu vieläkään saanu unta, ja seuraavana päivänä pitäisi olla virkeänä koulussa. Saatoin nukkua esimerkiksi kahtena peräkkäisenä yönä n. kolme tuntia. Kokeitakin on 8 luokalla olemassa, joten niihinkin sitten yritin aina väsyneenä lukea.
Sanoin äidille ja monelle kaverilleni asiasta, muttei se mitään auttanut, kaikki keinot oli kokeiltu. Olisin halunnut ostaa unilääkkeitä, mutta äidin mielestä ne on turhia, ja se vaan aina sano, että no kyllä sä huomenna saat unta yms...Onneksi kuitenkin nuo rasittavat univaikeudet haihtuivat pikkuhiljaa, mutta luulen, että siitä johtuu muut ongelmat, mitä minulla nyt on, koska siitä univaikeudesta alkoi lievä masennus (tosin silloin en vielä tajunnut, että se oli oikeasti masennusta). Joka päivä alkoi olla tosi haikee olo, ja semmonen, että haluu pois täältä, jonnekkin jossa on tilaa hengittää. Monesti koulun jälkeen juoksin suoraan omaan huoneeseen itkemään.
Edelleenkin on samanlainen olo joskus, ja esim. koulussa (olen nyt 9:llä), todella pienikin asia saattaa saada mielialan todella alas, ja tuntuu, että oon vaan turha hidaste muiden elämän tiellä, ja mitä järkee tässä elämisessä oikeen on. Yritän kokoajan elää mahdollisimman hyvin, oon aloittanut käymään kuntosalilla ja lenkillä, yritän lukea kokeisiin, vaikka mulle se on niin hidasta, että jos luen koealueen, niin siihen menee koko päivä. Välillä tuntuu, että nyt vois tehä vaikka mitä, sitä ja tätä ja tuota ja sitäkin pitäis kokeilla. Joskus taas tuntuu, että mitäs nyt pitäis tehä, miten pitää elää? Pitäiskö mun kenties saavuttaa jotain suurta? Tulevaisuus näyttää harmaalta. Kuitenkin elän yksin jossain kerrostalossa vanhaksi asti. Ja en varmaan saa edes töitä mistään. Tai sitten kuolen nuorena, kun on monesti sydämen rytmihäiriöitä ja kaikenlaista muuta outoa. Joskus, ehkä kerran tai pari viikossa nykyään koulussa yleensä aamupäivällä, on jotenkin
tosi kuuma olo yläkropassa. Päässä ja henkitorvessa ja nenäonteloissa. En tiiä mitä se on.. Sitten muutaman kerran on käyny niin (tää varmaan on normaalia mutr kerron kuitenkin kaiken), että kun oon tullut saunasta suikuun, niin kädet tuntuvat yhtäkkiä niin raskailta, että en jaksa nostaa niitä ylös, silmissä kaikki näyttää keltaiselta ja äänet kuulostavat kaukaisilta, ja tuntuu, että happi ei kierrä keuhkoissa, vaikka kuinka yrittää hengittää. Tuntuu, että kuolee.
jatkuu..........
Pakko nyt jonnekkin vuodattaa näitä kaikkia omia pieniä ja myös suurempia huolia, toivon, että joku jaksaa lukea ja ehkä jopa kommentoida jotakin.
Tästä tulee nyt vähän sekava, sillä en jaksa muotoilla mitenkää hienosti näitä lauseita.
No, suurimmaks osaks mulla alkoi nää erilaiset "ongelmat " sillon joskus 8 luokalla.. Silloin mulla oli tosi paljon nukahtamisvaikeuksia. Yritin vaikka mitä keinoja, jotta saisin nukahdettua. Uni ei silti vaan tullut. Itkin melkein joka yö, kun huomasin, että kello on jotai 4 ja en ollu vieläkään saanu unta, ja seuraavana päivänä pitäisi olla virkeänä koulussa. Saatoin nukkua esimerkiksi kahtena peräkkäisenä yönä n. kolme tuntia. Kokeitakin on 8 luokalla olemassa, joten niihinkin sitten yritin aina väsyneenä lukea.
Sanoin äidille ja monelle kaverilleni asiasta, muttei se mitään auttanut, kaikki keinot oli kokeiltu. Olisin halunnut ostaa unilääkkeitä, mutta äidin mielestä ne on turhia, ja se vaan aina sano, että no kyllä sä huomenna saat unta yms...Onneksi kuitenkin nuo rasittavat univaikeudet haihtuivat pikkuhiljaa, mutta luulen, että siitä johtuu muut ongelmat, mitä minulla nyt on, koska siitä univaikeudesta alkoi lievä masennus (tosin silloin en vielä tajunnut, että se oli oikeasti masennusta). Joka päivä alkoi olla tosi haikee olo, ja semmonen, että haluu pois täältä, jonnekkin jossa on tilaa hengittää. Monesti koulun jälkeen juoksin suoraan omaan huoneeseen itkemään.
Edelleenkin on samanlainen olo joskus, ja esim. koulussa (olen nyt 9:llä), todella pienikin asia saattaa saada mielialan todella alas, ja tuntuu, että oon vaan turha hidaste muiden elämän tiellä, ja mitä järkee tässä elämisessä oikeen on. Yritän kokoajan elää mahdollisimman hyvin, oon aloittanut käymään kuntosalilla ja lenkillä, yritän lukea kokeisiin, vaikka mulle se on niin hidasta, että jos luen koealueen, niin siihen menee koko päivä. Välillä tuntuu, että nyt vois tehä vaikka mitä, sitä ja tätä ja tuota ja sitäkin pitäis kokeilla. Joskus taas tuntuu, että mitäs nyt pitäis tehä, miten pitää elää? Pitäiskö mun kenties saavuttaa jotain suurta? Tulevaisuus näyttää harmaalta. Kuitenkin elän yksin jossain kerrostalossa vanhaksi asti. Ja en varmaan saa edes töitä mistään. Tai sitten kuolen nuorena, kun on monesti sydämen rytmihäiriöitä ja kaikenlaista muuta outoa. Joskus, ehkä kerran tai pari viikossa nykyään koulussa yleensä aamupäivällä, on jotenkin
tosi kuuma olo yläkropassa. Päässä ja henkitorvessa ja nenäonteloissa. En tiiä mitä se on.. Sitten muutaman kerran on käyny niin (tää varmaan on normaalia mutr kerron kuitenkin kaiken), että kun oon tullut saunasta suikuun, niin kädet tuntuvat yhtäkkiä niin raskailta, että en jaksa nostaa niitä ylös, silmissä kaikki näyttää keltaiselta ja äänet kuulostavat kaukaisilta, ja tuntuu, että happi ei kierrä keuhkoissa, vaikka kuinka yrittää hengittää. Tuntuu, että kuolee.
jatkuu..........
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on myös tosi huono itsetunto. Näytän mielestäni rumalta, vähän lihavalta, mua ärsyttää, kun tarvii lasit, kun on huono näkö, joskus tekee vaan mieli olla näkymätön. Joskus taas tuntuu, että oon ihan nätti. Mutta varsinkin, kun näkee itsensä valokuvasta, niin ei kyllä paljoo oo kehumistä niissäkään.. :s Vertailen tosi paljon itseäni muihin ihmisiin, ja välillä tuntuu, ettei mikään minussa ole hyvää. Sosiaalisuuteni kärsii tästä huonosta itsetunnosta. En ole koskaan seurustellut. Kaikki esitykset ja joskus ihan tavalliset asiatkin jännittävät hirveenä. Melkein joka kouluaamu vatsani menee aivan sekaisin, vaikka en tietoisesti ajattelekkaan, että jännittää. Kuulun tiettyyn uskontoryhmään, ja kerran kuulin ruokailussa, kun pöytäryhmä, jossa oli meidän luokan poikia, jutteli minusta, ja ihmetteli, miksi en osallistunut tapahtumaan, johon kaikki muut olivat osallistuneet. Sitten kuulin, kun eräs henkilö, jonka äänen kyllä tunnistin, sanoi, että mä saatan tietää ja sit jotaki kuiski niille toisille. Menin ihan paniikkiin, kun tajusin, että ne puhuu musta. Rupes vaan ahistamaan ihan sairaana, kädet rupesivat tärisemään ja en pystynyt enää syömään mitään. Joskus aina koulussa tulee jotakin panikki- tai ahdistushäiriöitä tai en tiiä mitä ne on, kun luokassa pulpetin äärellä istuessa tuntuu, että koko luokka tuijottaa ja odottaa, että mokaan jotenkin tai teen jotain väärin, en uskalla edes kättäni liikuttaa. Jähmetyn vaan paikalleni ja olen siinä asennossa koko lopputunnin. Ja voit vaan arvata, miten opiselu kärsii. Ja kun olen 9 luokalla, niin pitäisi juuri skarpata etenkin nyt kevään aikana.
Pari kertaa oon koulun välitunnilla purskahtanu itkuun, kun tuntuu, että en enää uskalla elää täällä maailmassa. Kaikki pelottaa ja turhauttaa. Ei vaan jaksaisi. Joksus ajattelen, että varmaan mulla on joku mielenterveyshäiriö, mutta en halua että mulla on sellanen ja en usko että minulla on sellainen. Joskus ajattelen, että onko tämä kaikki normaalia, ajattelevatko ja tuntevatko tavallisetkin ihmiset näitä samoja asioita?
jatkuu...
Sitten mulla on hirveä pelko yliluonnollisiin ilmiöihin. Pelkään niiiiiiiiin paljon kummituksia, vaikka en ole koskaan nähnytkään niitä. Kerran katsottiin kauhuelokuva luokan tyttöjen kanssa kaverini kotona, ja siitä lähtien nämä kaikki asiat ovat alkaneet pelottaa. Elokuva oli aivat hirveä, ja katsoin se loppuun asti, sillä olen sellainen ihminen, että haluan tehdä jotain kiellettyä, mutta myöhemmin kadun sitä. No, tämän elokuvan jälkeen en saanut moneen viikkoon nukuttua hyvin. En uskaltanut laittaa silmiä kiinni, kun en voinut nähdä, oliko joku kummitus tullut naamani eteen katselemaan minua. Nytkin pelottaa, että selkäni takana on kummitus. Juuri pari päivää sitten, kun menin illalla nukkumaan, niin yhtäkkiä tuli hirveä pelon tunne ja vapisin peiton alla varmaan aika kauan, ennen kuin yhtäkkiä nukahdin. Näin koko yön vain erilaisia painajaisia. Pikkuveljeni jäi auton alle siinä unessa monta kertaa. Lauma ampiaisia oli kimpussani ja huidoin niitä minkä kerkesin ja yritin juosta pakoon. Kummitukset koputtelivat selkääni ja katsoin aina taakseni ja näin rumat kummituksen kasvot ja sitten se aina pikkuhiljaa haihtui ilmaan, kunnes tuli taas toinen kummitus. Aamulla heräsin normaalisti, mutta yhtäkkiä tuli taas samanlainen pelon tunne, kuin illalla, ja menin taas kokonaan peiton alle piiloon ja vatsa meni ihan sekaisin, kun odotin, että joku muukin heräisi.
Tiedän, että viiltely on tyhmää, mutta joskus se tuntuu niin mukavalta, kun veri valuu aiheuttamistani arvista ja pieni kipu säteilee iholla. Samalla itken äänettömästi omassa huoneessa.
Minusta tuntuu, että äiti ja isä ei välitä mistään, mitä minulle tapahtuu. Kerran leuanvetotanko tippui alas, kun olin siinä. Pomppasin tankoon ja samassa se lähti irti. Tipuin suoraan selälleni. Ensin lattiaan osui häntäluu, sitten pää tärähti lattiaan. Tuntui, kuin se lattia liikkuisi kokoajan ja äänet tulivat kaikuina jostain kaukaa. Isosisko tuli siihen ja kysyi heti, että tarvitseeko ambulanssin. (Äiti ja isä ei ollut silloin kotona. ) Siinä sitten sain jotenkin vastattua, että ei tarvitse. Vähän aikaa istuin siinä lattialla ja pääsin jotenkin olohuoneen sohvalle makaamaan. Näkökentässä väreili aaltoja. Vähän ajan kuluttua, kun olo oli selvempi, siirryin oman huoneen sängylle makaamaan. Kun vanhemmat tuli kotiin, isä kysyi vaan, että missä se tanko on, joka siihen lattialle tippui. Äiti vaan heitti kevyesti, että ei sulle nyt varmaan mitää tapahtunu, lepää nyt vaan vähän aikaa siinä. Nyt kun myöhemmin mietin asiaa, niin eikö selkäni olisi pitänyt käydä näyttämässä tk:lla? Onneksi se nyt kuitenkin on ihan hyvässä kunnossa.
Sitten, mun parasta kaveria kiusataan koulussa. En uskalla sanoo mitään niille mun luokkalaisille kiusaajille. Ne nauraa tyyliin jokaiselle asialle mitä se mun kaveri sanoo ja tekee niiden kuullen. Mä itken sen mun kaverin puolesta, mutta se ei itse välitä siitä, että sitä kiusataan. Minua se kuitenkin häiritsee. Se on niin epäreilua. Eikö kaikki sais elää niinku ne ite haluaa ja olla sellasia mitä on? Mikä niillä kiusaajilla oikee on ku ne ei voi hyväksyä vähän erilaisuutta?
Nyt jos joku on tähän asti jaksanut lukee, niin tietää jo jonkin verran mun elämästä. Tietää sen, miksi mulla on aina niin epävarma ja huono olo.
Olisi kiva, jos joku voisi kommentoida jotain tai auttaa jotenkin. Koulun terkkarista en pidä ja sitäpaitsi siellä on aina joku kun sinne yrittää mennä. Ja sekin on niin harvoin siellä, että ei sillä oo aikaa tämmösille "turhille". Eli siis olisi kiva, jos saisin täältä jotakin apua, turvaa, myötätuntoo tai jotakin... :)
Lämpimä kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tämän!
Sulla on varmaan tosi rankka elämä, masennus ei oo kivaa ja tiiän sen huonon itsetunnon tunteen =( mää oon nyt 8lk ja mullakin on ollu vähän masennusta ja koulukiusaamista 5-12 ikävuosina. Nyt se on semmosta vähän syrjimistä/porukkaa kuulumattomuuden tunnetta... mut voimia sulle (=
Joo, se on kans ärsyttävää siis just toi porukkaan kuulumattomuuden tunne... Ja sit joskus ku koittaa alottaa puhumaan jotain, niin heti on joku siinä puhumassa päälle jne... ihan ku oisin jotain ilmaa :s
sullakin varmaan ollu rankkaa :(
mutta kiitos tosta viestistä, ihana kun joku on huomannut sen ja lukenutkin!