unihahmoni

Minä näin unessani tällaisen. Hahmoa en mieltänyt
enkeliksikään. Elämäntilanteeni oli tuolloin
hieman rankka. Uneni toimi
itselläni "kannustajana" ja sain siitä voimia
jatkaa elämääni. Loin siis jonkinlaisen auttavan
hahmon itselleni, luulen. No tämä oli vaan unessa.
1303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vuosi oli 87 ja olimme juuri menneet naimisiin.
Olimme vaimoni kanssa Tapiolan keskustassa
matkalla valokuvaamoon, kun huomasimme jo kaukaa
vanhan miehen kävelevän suoraan meitä kohti. Mies
oli kookas ja korkeasta iästään huolimatta
erittäin terveen näköinen. Hän oli hienon ja
viimeistellyn näköinen, täydet juhlatamineet
yllään. Hän tuli kuin ennalta sovitusti
luoksemme, kätteli meidät ja toivotti
sydämellisesti onnea. Olimme molemmat otettuja ja
yllättyneitä lämpimistä sanoista, jotka tulivat
kuin vanhalta ystävältä. Tunsimme että vanha mies
oli suojelusenkelimme, joka antoi tukensa
liitollemme. Niin ihmeelliseltä ja hyvältä se
tuntui, että on vaikea keksiä mitään muuta
selitystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erijuttu kirjoitti:

Minä näin unessani tällaisen. Hahmoa en mieltänyt
enkeliksikään. Elämäntilanteeni oli tuolloin
hieman rankka. Uneni toimi
itselläni "kannustajana" ja sain siitä voimia
jatkaa elämääni. Loin siis jonkinlaisen auttavan
hahmon itselleni, luulen. No tämä oli vaan unessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu