Tilastokeskuksen yliaktuaarin Pertti Kangassalon mielestä kuluttajilla voi olla jopa ylioptimismia oman talouden kehitykseen. Esimerkiksi todellisia lainakuluja ja niiden vaikutusta kotitalouden rahatilanteeseen ei välttämättä osata arvioida, jos korot lähikuukausina lähtevät nousuun.
- Syksyllä voidaan saada jo toisenlaisia tuloksia, ja ensi kevät on vielä parempi vertailukohta, hän muistuttaa.
Tuloksissa näkyvät hänen mukaansa selkeästi myös alkoholi- ja autoveronalennukset.
Viina-alesta on otettu kevään aikana kaikki irti, mutta autokaupassa hintoihin on jo haettu uutta tasapainoa. Autonvaihtajat ovatkin saaneet viime kuukausina tottua selvästi heikompiin hyvityshintoihin ja suurempiin välirahoihin.
- Se näkyy kyselyssä tuntumana, että kestotavarat ovat kallistuneet, Kangassalo lisää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos lainaan menee 1000€ kuukaudessa, niin miten se näkyy kuluttajan taloudessa että onko korko 2.8% tai 3.2%?
jää muutama mäyräkoira juomatta vitutukseen
Eikös se ole niin, että kuluttajien luottamus
korreloi taloustilanteen kanssa paremmin kuin mikään muu indikaattori? Miten se sitten muka
voi olla ylioptimistinen? Kansa on tietysti taas väärää mieltä =).