sovetskin rakentajat

ex.reissumies

Löytyykö täältä ketään, kuka oli rakentamassa sovetskia (ent.johannes), olisi mukava kuulla tarinoita, muisteluita ym. porukoilta ketkä siellä olivat. ja mahdollisesti voitais laittaa valokuviakin ko.kohteesta, tosin kuvamateriaali on aika rajallista, koska silloin kaikki kuvat piti ottaa salaa ja filmit tuoda piilossa suomeen. Rakentaminen alkoi 1984 ja päättyi kai 1988-89. itse olin siellä alkuajoista asti kolmisen vuotta.

57

3887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen nuorempi jo.

      Palstalla oli aiemmin muutama kaveri, jotka rakensivat Enson (Svetogorskin) tehtaita.
      Olisi tosi mielenkiintoista kuulla, mitä olit rakentamassa siellä Johanneksessa. Svetogorskista kertoivat rakentajat, että olivat sunnilleen kuukauden töissä ja sitten Suomeen perheen luokse.
      Minusta ei nyt ole muuten vastaajaksi, mutta kerro niistä ajoista.
      Olen itse rakennussuunnittelija.Mitä te teitte ja miten? Missä asuitte?
      Millainen oli viikon työrytmi?

      Suomalaisten rakentajien työuran historia Venäjällä on tosi huonosti hoidettu. Eipä ole näkynyt muistelmia Kannakselta tai Kostamuksesta.

      Pysy palstalla, olet todella tervetullut!

    • ex.reissumies

      morjens vaan, ensinnäkään ketkä olivat svetogorskissa töissä, menivät sinne aamulla ja tulivat illalla pois, tietenkin oli henkilöitä jotka tekivät siellä vuorotyötäkin, esim. valuhommia ym. mutta kukaan ei siellä ollut kuukautta, saatikka viikkoakaan yhtäjaksoisesti hommissa. Itsekin olin siellä ennen sovetskiin lähtemistä muutaman kuukauden. eli aamulla lähti rajan pinnasta, karhusuolta linja-autot jotka kuskasivat porukan töihin ja illalla hakivat pois. sovetskissa asiat olivat tottakai toisin, koska matkaakin rajalta oli enemmän, eli sinne lähdettiin maanantaina aamulla ja perjantaina bussi toi takaisin, tietenkään ei ollut pakko tulla, voi jäädä sinnekin ja sitten "verovankeja" oli myös jonkin verran....pitää kirjoitella paremmalla ajalla lisää ja jos tosiaan tän lukee sellaiset jotka oleet siellä hommissa, mielellään kommentteja ja tarinoita tänne........

      • Anonyymi

        Joo, olin siellä töissä heti alusta lähtien. Asuttiin parakkikylässä ihan tehdasalueen laidassa, ja oltiin siellä viikko ja viikonlopuksi kotiin. Rajalle kuljettiin firman autoilla. Viipurissa ei saanut poiketa matkalla. Tehtiin valmiiksi korvaavia sähkötöitä rakentamista varten. Niin ja firma oli sähkölähteenmäki Oy.


    • ex.reissumies

      Tervehdys. Kyselin v.2011 sovetskin rakentajia ja ajattelin laittaa uudestaan, jos vaikka nyt tavoittaisi ex rakentajia ??

    • johanneksen tietoja
    • Byggari Kymenlaaksos

      Olin Sovetskissa noin puolitoista vuotta (85-87) rakentamassa etupäässä kerrostaloja ja sitten teimme paikallisen sauna-pesulan.Työt alkoivat maanantaina klo 10.00(paikallista aikaa) ja loppuivat perjantaina klo 12.00.Viikolla sitten tehtiin muutamana päivänä pidempi päivä,jotta 40h viikkotunnit tulivat täyteen.En ollut "verovankina",vaan vietin viikonloput kotona.Viikolla oli mahdollisuus käudä Viipurissa illalla tiistaisin ja keskiviikkoisin.Kaikki Suomessa normaalisti julkisista verkoista tulevat itsestäänselvät sähkö,vesi-ja viemäripalvelut piti tuotta itse työmaan käyttöön.Mennessämme kaikissa kylän kaupoissa oli vielä alkoholimyynti aamusta iltaan ,mutta muutos tuli -86 ja alkoholi siirtyi ns.tiilimarketissa olevaan viinakauppan,joka aukesi vasta lko 14.00.Alueella oli Finstroin pitämä Rokkalan ruokala,josta iltaisin sai ostaa olutta ja lonkeroa.Kaikki maksettiin työnantajan myymillä kupongeikkaeli rahaa ei käytetty suoraan missään.
      Päivärahat maksettiin puolet ruplissa paikan päällä ja puolet markoissa Suomeen tilin yhteydessä.Osa porukoista asui parakeissa ja loput suomalaisten tekemissä kerrostaloissa,jotka sitten projektin valmistuttus luovutettiin paikallisten käyttöön.Rakennustarvikkeet pääosin tulivat Suomesta.
      Kanssakäyminen paikallisten ihnisten kanssa oli vähäistä eikä se ollut myöskään suotavaa.Lisää tarvittaessa

      • 222

        Kerrohan lisää, Byggari. Minä en ollut Sovetskissa, mutta Moskovassa EKEn Kuntoutuskeskuksella, YIT:n Tretjakovilla ja lentokentällä. Kesähommissa vaan.


      • Moi, kerrotko lisää Kuntoutuskeskus ajalta, olin itsekkin sielä ja olisi mukava muistella menneitä:-) Eli kaikki jotka olivat tuolla niin laittakaa viestiä ja kertokaa sielä olleille kavereillekkin.


      • Anonyymi

        Hei, minäkin olin Moskovassa, silmäklinikkaprojektissa? Myös Irkutskissa.


    • 3+19

      Rakensitteko Lokki hotellin myös?

      • Byggari

        Kyllä.Finnstroihin kuulunut Haka teki Lokki-hotellin.Likäksi kaupunkialueelle tehtiin päiväkoti ja tornitalomallinen "yksinäisten talo",jossa oli pienempiä asuntoja.Muissa taloissa oli 45 tai 60 asuntoa.Asunnot olivat 2h k ja 3h k,eli normaaleja perheasuntoja.Asuintalojen runko oli paikalla valettua betonia ja ulkoseinät pesubetonielementtejä.Erikoista oli,että kaikki parvekkeet olivat "itsekantavia,eli parveke oli kannatettu huoneistojen välisestä kantavasta seinästä ulokepalkeilla.
        Jonkin verran vaikeuksia joillekkin aiheutti halpa viina ja "leikkipoliisit"eli Finstroin järjestysmiehet sitten kärräsivät kaverin rajalle ja työsuhde päättyi siihen.
        Rannikko Sovetskissa oli kaunis kesällä ja uimapaikkakin läheltä löytyi.Lenkkeilyä ja muuta tutustumista paikkakuntaan rajasi se että oikeus liikkua alueella oli rajattu melko pieneksi.Kylän talot olivat vanhoja ja harmaita "mökkejä" ja neukkujen tekemiä elementtitaloja.


    • rapparierkki

      Moi ! Löysin vahingossa tämän juttusi Sovetskin rakentamisesta !
      Siellä tehtiin ensin kerrostalot keskustaan jonka jälkeen siirryttiin paperitehtaalle.
      Itse olin vanhalla paeritehtaalla "lajittamo , kuorimo , keittämö " .
      Olin alihankkijalla töissä Inter-Betonilla , joka oli Tanskasta lähtösin.
      Me tehtiin liukuvalulla tehtaan piiput ja sitten oli rappaushommia sekä muurattiin.
      Parakkikylässä asuttiin ja oltiin ikäänkuin eristetty omalle alueelle, jonka vierestä laski joki Viipurinlahteen.
      Koko alue oli kaamea kovien rikkipäästöjen takia !
      Mutta hauskaakin siellä oli :) Kaikki oli halpaa (syötiin joutiin ja mässättiin ) ja oli myös kauniita venäläisiä naisia , kesäiltaisin grillailtiin joutiin olutta ja muuta mukavaa.
      Joskus otettiin "venäjä-suomi painimaaotteluita" , kun jostain pääsi livahtaan alueelle venäläisiä näppäräitä , jotka olivat hanakkaita menee meidän kämppiin tekeen pienimuotosia keikkoja :)
      Mulla on paljon kuvia sieltä , koska kyllä meillä oli kamerat siellä mukana 86-89 välisenä aikana .
      Jos vielä vastaat tähän voin olla sinuun yhteydessä !

    • ex.reissumies

      terve vaan rapparierkki,joo paljon olis kerrottavaa 3 vuoden ajalta,mut iha mukava kun löytyy pikkuhiljaa porukkaa jotka siellä olivat, koska erittäin vähän löytyy netistä tieto ko.paikan rakentamisesta,saati sitten rakentajista... mut palailen viel asiaan...

    • rapparierkki

      Moi ! Meidän porukassa oli yks tyypppi joka jakso jakso dokata aamusta iltaan eikä oikein ollut suosiossa oikeestaan kenenkään kanssa , minäkin kyllästyin aivan hervottomaan dokaamiseen koska työtkin piti tehdä .
      Tää dokaaminen oli ihan erijuttu juuri Sovessa , koska oli Finnstroin ja Viiran miimene iso projekti .Siellä dokas työpääliköstä siivoojaan ja siltäväliltä
      mikä ei ollut ihan normia , kun oltiin venäjällä töissä.
      Muistaakseni se oli ykskerta ja senjäkeen kotiin ryypäämisen takia.
      Oliko tuttuja Bolsoi Lena ja Olga tää pari oli melkoinen näky kun saapuivat parakkikylään
      Nää kaksi naista piti aika kovaa kuria ketä alueella sai liikkua , etenkin naisista .
      Jobbareillakin oli omat sääntönsä maanantaina klo 10 aikaan kun osa Suomalisista palas lomilta suomesta alkoin jobbareita tupsahdella pusikoista ja nurkantakaa vaihtaan rahaa tai ostaan tavaraa jota suomesta oli tilattu.
      Ruokalssa olevasta kaupasta tuli haettua eräskin HK.plöö ja Broilereita joita sitten iltasin grillailtaiin parakkien lähistöillä olevissa grillleissa ja olut se oli aivan hemmetin halpaa ja sitä myös meni saatikka tää todella pahanmakuinen vedka Ruskaja jossa oli kerttakäyttö korkki .
      Juttuja olis paljon jos vaan olis kavereita kenen kanssa oli samaanaikaan töissä sielllä.
      Tässä ei ihan kaikkee viitti kirjotella niille luettavaksi jotka ei koskaan ole edes nähnyt kyseistä paikkaa .
      Palataan asiaan jos siltä tuntuu !

      • Anonyymi

        Olin sovetski 85 ,- 89 hauskat muistot
        Rohkea rokan syö uhkarohkea finnstoirin tekemään ruokaa.vitsi wc.
        Muuten bolsoi Leena asuu suomessa
        Es reissumies


    • Byggari Kymenlaaksos

      Siitä juopottelusta.Asuin itse kaupunkialueella ja siellä se ryyppääminen oli aika kohtuullista.Useimmat "alkoholivammaiset"olivat ensikertalaisia projektirakentajia siitä Suomen puolelta lähiseuduilta.Meiltä ainakin niistä useampi menetti "proopuskansa" viinan takia.

      • Kareliano

        ei oo tervettä päivää näkynyt kun tultiin reissusta; ei ole varaa eneään oluisiin ja votkaloihin!


    • aitta

      Ismo oli siellä vaihto monille ruplaa ym terkkuja kaikille

    • Make1234567

      Kyllä Moskovassakin Eken Kuntokeskustyömaalla osattiin juopotella, niin toimihenkilöt kuin duunaritkin, vaihtuvuus oli kovaa. Oi niitä aikoja...

    • RaHovi

      Neuvostoliiton rakentajien kokemuksia ollaan kokoamassa Suomen Kirjallisuusseuran toimesta. Sinne voi kirjoittaa ajanjakson 1966- 1989 rakentajakokemuksista Neuvostoliitossa. Luin näitä kertomuksia ja tämän tyyppisiä juttuja haetaan. Viralliset kuutiot ja miljoonat löytyvät dokumenteista. Tarinoita kohteiden todellisesta elämästä rakentajien silmin ja korvin kaivataan. Tämä oli ainutlaatuinen ajanjakso, josta monet historian tutkijat tulevat olemaan kiinnostuneita. Kaksi erilaista maailmaa kohtasi monesti huvittavin ja jännittävin seurauksin.

      SKS sivuilta löytyy Idän rakentajat - keräys . Sinne voi jättää tarinoita nimellä tai nimimerkillä maaliskuun loppuun 2018 mennessä. Itse olen ollut hankkeessa mukana alusta lähtien. Tavoitteena on tehdä kirja joko suoraan tarinoista tai niitä pohjana käyttäen. Itse olen ollut Svetogorsissa, Kostamuksessa ja Sovetskissa. Olen lupautunut olemaan avustajana ja kontaktien luojana, joten voit ottaa yhteyttä tarvittaessa. Nyt tekstiä paperille tai mielellään suoraan sähköisesti!

      • Anonyymi

        Onkohan kellään tietoa, milloin mahdollinen kirja julkaistaan? On meinaan ostoslistalla ja ihan ekana. Täytyy saada.


      • Anonyymi

        Olisipa mukavaa kun jossain järjestettäisiin tapaaminen kaikkien Neuvostoliiton aikaisten vientirakentajien kanssa. Olisi paljon entisiä työkavereita joita haluaisi tavata ja muistella menneitä.


    • Anonyymi

      Mulla oli isäpuoli vainaa rakentamas myös tuota Hotelli Tsaikaa. Maalaus-ja tasoitehommis. Aarre Kolkka oli tuon herran nimi. Hänellä oli vänkärinään joku Ari niminen pitkänhuiskea nuorimies.

      • Anonyymi

        Ei kait nyt kukaan tuohon aikaan enää ulos lähde? Mitä ne kaikki ulkona tekisi yhtä aikaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kait nyt kukaan tuohon aikaan enää ulos lähde? Mitä ne kaikki ulkona tekisi yhtä aikaa?

        nyt jo yle auttaa tsuhnia, haaa, ja kyllä, sanni osaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nyt jo yle auttaa tsuhnia, haaa, ja kyllä, sanni osaa

        Haluatko tsuhna bensaa,kyllä,saat, köyhä pena ruostuneella potaaalla,haaaaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko tsuhna bensaa,kyllä,saat, köyhä pena ruostuneella potaaalla,haaaaa

        Tsuhna onkin meillä se ikuinen juoppo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsuhna onkin meillä se ikuinen juoppo

        Ilotytöt laurat ja sannit ovat ihania

        T. mohammud, abdulla, hasan


      • Anonyymi

        Onko kirjoittajissa Tallinnan repolaisia?


      • Anonyymi

        Hyvät painit nyt teillä turkkilaisten,marokkolaisten kanssa,ihana muuten maski Enolla,salli mun naura


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät painit nyt teillä turkkilaisten,marokkolaisten kanssa,ihana muuten maski Enolla,salli mun naura

        Venäjä voisi karkoittaa teitäkin kiinalaisien kera Venäjältä.ulos ugrit ja kiinalaiset


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä voisi karkoittaa teitäkin kiinalaisien kera Venäjältä.ulos ugrit ja kiinalaiset

        Meillä on niin paljon ennakkoluuloja finneista,ne tappoivat aina itä karjalassa ja tappavat nytkin.onnea teille niiden mohammudien kera,jolla on iso se ja jopa machete veitsi kuin abdulla hyökkää teihin. Ja teidän missit ovat muovia,elottomia kuin nuket


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on niin paljon ennakkoluuloja finneista,ne tappoivat aina itä karjalassa ja tappavat nytkin.onnea teille niiden mohammudien kera,jolla on iso se ja jopa machete veitsi kuin abdulla hyökkää teihin. Ja teidän missit ovat muovia,elottomia kuin nuket

        Tsuhnia aina inhottivat venäjällä, niin erkot, arjat, penat.peräkylien rakit, vaikka asuvat venäjällä,haukkuvat venäläisiä.ja vslehtellevat ,keksivät omassa pölkkypäässä niitä likaisia valehteluja.näemme,minkälaisia olette,moni niin köyhä,tarjoavat siitä suomea,vaikka tämä suomi on nolla,ei mitään,autiot kadut ja pihat,ei kulttuuria,vain erkot riehuu.tsuhnia te,ulos erkot ja arjat, pietarista ja moskovadta,haukkurakit


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsuhnia aina inhottivat venäjällä, niin erkot, arjat, penat.peräkylien rakit, vaikka asuvat venäjällä,haukkuvat venäläisiä.ja vslehtellevat ,keksivät omassa pölkkypäässä niitä likaisia valehteluja.näemme,minkälaisia olette,moni niin köyhä,tarjoavat siitä suomea,vaikka tämä suomi on nolla,ei mitään,autiot kadut ja pihat,ei kulttuuria,vain erkot riehuu.tsuhnia te,ulos erkot ja arjat, pietarista ja moskovadta,haukkurakit

        Vain jopa geeneja tutkivat meidän koirilla,kuin tuovat niitä venäjältä ja kuin omasta metsästä löytyy laiha koira,jolla luut näkyvät,kukaan ei tutki.ai on se ruma juoppo haapasalo tähti venäjällä,jopa päästötodistusta ei ole saanut pietarin teatterikorkeakoulusta ja kukaan enää ei tarjoa mitään hänelle venäjällä kuin on omia ja nuoria,kauniita venäläisiä.mihin tämä ruma perunasäkki kelpaa?????ulos kaikki venäjältä,erkat,arjat,haapasalot ja on se vain kuin pitää mennä venäjälle,vaikka kukaan ei tarvi niitä


      • Anonyymi

        Ja ukrainalaisen naisen suolisto


      • Anonyymi

        Vedä käteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vedä käteen.

        Painu itse ja niin ihana että taas mohammudi harrasti seksiä 14v.suom.tytön kanssa🐴🦍

        Ja mitä teille kuuluu,minkälainen reiting on meidän presidenttilla???? Mitäs oma niinistö,vieläkö joky tukkää,haaaaass


      • Anonyymi

        Kirjoitat kuin kolmevuotias. Oletko sairas vai kolmevuotias?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitat kuin kolmevuotias. Oletko sairas vai kolmevuotias?

        Sairas Suomalainen, samaa kirjoittaa mm. Nato ja Ruotsi palstoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kirjoittajissa Tallinnan repolaisia?

        EKE:läisiä kyllä Itäisestä Suomesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EKE:läisiä kyllä Itäisestä Suomesta.

        Itsekin EKE:läinen 82-84


      • Anonyymi

        Hei itte olin rakentamassa kostamusta ja sen jälkeen sovetskissa muuntamo työmaalla ,viiran kirjoilla . sovetskissa olin myös verovankina . Molemmissa oli hauskaa aina vapaa ajalla , vittua viinaa naisia rahaa venäjällä oli kaikenlaista pahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei itte olin rakentamassa kostamusta ja sen jälkeen sovetskissa muuntamo työmaalla ,viiran kirjoilla . sovetskissa olin myös verovankina . Molemmissa oli hauskaa aina vapaa ajalla , vittua viinaa naisia rahaa venäjällä oli kaikenlaista pahaa

        Sovetski, paperitehtaan harjannostajaiset ja itse oikeutettuna Juice Leskinen päätähtenä. Tapahtumasta on videotallenne, siitä voisi maksaa mikäli löytyy. 👍


      • Anonyymi

        Jaa'a, siinä monta kirjoitusta venäläisen naisen, ydinkärki ortodoksin, sielunmaisemasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kirjoittajissa Tallinnan repolaisia?

        Tallinnan Ekeläisiä on täällä yksi neitokainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sovetski, paperitehtaan harjannostajaiset ja itse oikeutettuna Juice Leskinen päätähtenä. Tapahtumasta on videotallenne, siitä voisi maksaa mikäli löytyy. 👍

        Tulihan siellä oltua rakentamassa viiran kirjoilla muutamo työmaalla, verovankina tuli oltua vuoden päivät, hauskaa oli ja naisia riitti, ruokaa ja raha oli juomatkaan eivät loppuneet, päivisin kovasti tehtiin duunia illalla oli touhua jos jonkin moista. Juice kävi esiintymässä harjakaisissa ruokalassa, pitihän sitä käydä Juicen keikka bussissa ottaa pienet näkäräiset . Irwin laulun sanoja lainatakseen , Kyllä ennen riitti viina ja naista laulut aina soi kyllä elämä on paskamaista valittaa vain voi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sovetski, paperitehtaan harjannostajaiset ja itse oikeutettuna Juice Leskinen päätähtenä. Tapahtumasta on videotallenne, siitä voisi maksaa mikäli löytyy. 👍

        Juice sovetski kevät 86 ydinvoimala onnettomuus
        Tsernobyl Juice olen kuunnellut radiota aktiivisesti koskien veden käyttöä
        Näin ollen olen ollut radio aktiivinen
        Hauska vitsi hienot muistot aika entinen ei koskaan enää palaa.ismo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tallinnan Ekeläisiä on täällä yksi neitokainen.

        Veimeri 17 tallinna myös 84-86


    • Anonyymi

      Morjesta vaan idän rakentajat.menin ekana sovetskiin 1986 tammikuussa,sieltä kondrovaan,siel n.3v.pietarin eremitaasille siel n.1v,sit Moskova mäkin tehtaalle,olumppial vähän,aikaa.sit Siperiaan kurganiin n.1v.poikkesin haparouskis jossain vaihees.sit tveeriin.sil 3v.sieltä Moskovan saksalaisten asumaalueelle ja siel n3 v.ja Pietarin jäähallil vajaan vuoden.ja 2000 v ranteisiin Suomeen ruotsiin.ei ole kuin hienoja muistoja vaik joskus oli vaarallisia tilanteita.ja venäläisten kans tuli hyvin toimeen ja rahaakin.palkka oli n.4 kertaa parempi kuin suomes.pitkää päivää eikä veroja mennyt.terveisiä kaikille ketkä siel päin rakentelu.hieno näin eläkkeellä muistella aikoja

    • Anonyymi

      https://www.youtube.com/watch?v=peNbnI_iyKI
      Helsingin ilmatorjuntavoitto

      - Olen katsonut satoja dokumenttivideoita ja muita videoita sodista 1939-1944. Tuskin olen sotahullu, se vaan aikoinaan järkytti
      nuorta poikaa katsoa enoni isoja arpeja saunan lauteilla.
      Tämä on niin dokumentaarinen kuin vain olla voi. Samalla se
      vie väkevän emotionaalisesti kyseisen ajan tunnelmiin. Kiitos tekijöille - Hieno video

      TÄSTÄ RYSSÄLÄ TUNNETAAN

      • Anonyymi

        korjaus: arpia.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Raatteen tiellä ei rakennettu ainakaan kerrostaloja.


    • Anonyymi

      En halua muistella rakennustyömaita.
      Vittumaisen raskasta työtä se työukolle oli, aina kylmä, kuuma tai vettä ja räntää satoi.
      Palkkakin oli perseestä!
      Illat ryypättiin ja päivällä vitutti.

    • Anonyymi

      Nykyään on isoimmissa kerrostalo työmailla taas venäläisiä tosi paljon. Osat vaihtuneet. Kovia työmiehiä naapurin veljet. Heitä voisi valtion kustantamana myös kouluttaa rakennusalan tekemuseen.

    • Anonyymi

      Sovetski 85-87 ihan hyvät muistot. Asuin parakkialuella alkuunsa jossa ruokala rokkala. Kerrostaloalueella pienempi ruokala. Kylän miliisi Nikitin ajoi kesät talvet sivuvaunullisella. Viipurin milisipäällikkö Kaputsin joka laittoi Viipurin reissut seis välillä kun joku oli töpeksinyt.Parhoille palkoille siellä pääs in siellä aliurakoitsian palveluksessa. Rokkala on Johanneksen kylä joki mistä tehtaalle otettiin vesi Rokkalanjoki oli käyty 41 kovia taisteluita rannoilla paljon kranaattikuoppia. En nimiä paljon muista Puumalainen on jäänyt mieleen.

    • Anonyymi

      Pöö

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2007
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1688
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1367
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      232
      1313
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1179
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      80
      1135
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      317
      1085
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      342
      1082
    Aihe