siis, onko enää mitään toivoa? Meille muutti sijaispoika 1-vuotiaana ja on nyt asunut meillä 1,5 vuotta. ja meissä vanhemmissa ei ole herännyt häntä kohtaan mitään positiivisia tunteita. Hän ei myöskään anna mitään mistä voisi alkaa pitää, poika on itkenyt ja itkee joka hiton asiasta ja on alituiseen kipeenä. ja on ihan selkeesti muutenkin vähän jääny kehityksessä jälkeen, vaikka kyllä hänkin kokoajna kehittyy ja edistystä tulee. mutta kun ei jaksa, vituttaa yleensä jo pelkkä naaman näkeminen, todella vaikea antaa sitä hänen tarvitsemaansa rakkautta ja hellyyttä, kun tuntuu et vihaa koko lasta.
Onko kellään kokemusta, et yksinkertasesti ei vaan ole kemiat lapsen kanssa kohdannu? tai voiko nä tunteet vielä ajankanssa muuttua? olen ajatellu mennä hänen kanssaan thera playhin jos se sais jotain hyvää aikaseks, muuten on pakko nostaa hanskat pystyy. Tosin sitäkään ei ihan hevin halua, kun tietää, että lapselle se olisi taas yksi hylkääminen.
vastaavia kokemuksia/tuntemuksia kaipailisin.
Onko kellään kokemusta, et yksinkertasesti ei vaan ole kemiat lapsen kanssa kohdannu? tai voiko nä tunteet vielä ajankanssa muuttua? olen ajatellu mennä hänen kanssaan thera playhin jos se sais jotain hyvää aikaseks, muuten on pakko nostaa hanskat pystyy. Tosin sitäkään ei ihan hevin halua, kun tietää, että lapselle se olisi taas yksi hylkääminen.
vastaavia kokemuksia/tuntemuksia kaipailisin.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Nosta vaan kädet. Se on lapsen parhaaksi. Parempi, että huono suhde katkeaa heti, eikä 10 vuoden kuluttua. Todennälöisesti katkeaa kuitenkin, kun noin vituttaa.
Rahan takia olet ilmeisesti saanut sijaislapsen. Olet kammottava. Uskon, että sinunkaltaisiasi sijaisäitejä on suurin osa.
Olen aina ihmetellyt, miksei biologisia perheitä tueta kaikin tavoin sekä rahallisesti että psykologian asiantuntijoiden ohjeilla ja kotiavulla silloin kun perheessä on vaikea vaihe,ettei jouduttaisi huostaanottamaan. Useimmiten siis ojasta allikkoon.
Sijaisperheille ollaan valmiita maksamaan runsaita palkkoja kyseenalaisesta hoidosta.
Kiitos kommentista! Mutta kun me sijaiperheeksi hakeuduttiin, en edes tiennyt että siitä maksetaan, vaan toivoin kolmatta lasta, ja mietin pitääkö se välttämättä olla itse tehty kun on paljon lapsia joilla asiat huonosti, ja todellakin luulin pystyväni tarjota hyvän kodin jollekin, mutta jostain syystä hyvätkään aikeet ei ny ole riittänyt. jostain syystä ei saada tunnekontaktia tähän poikaan, ja hänet olisi alunalkaen pitänyt sijoittaa perheeseen jossa ei miuita lapsia tai muut jo reippaasti vanhempia, jolloin hän olisi saanut vanhempien jakamattoman huomion! Jälkikäteen hyvä viisastella, mutta siellä pridessä ilmaistiin erittäin voimakkaasti että lasta ei voi ottaa ja sit antaa pois joten ei oo uskallettu mitään tehdä kuin kärvistellä.
joten todellakin olisin halunnut tietää onko jollain ollut ensin ns yhtähelvettiä, ja kuitenkin lapsi lopulta alkanut tuntua lähes omalta tai jotain?
Jos lapseen katsominenkin vituttaa, ei hän varmasti tule koskaan sinuun kiintymään. Kiintyminen näet edellyttää "rakkaudellista katsetta", jota nyt ei ole olemassakaan. Ehkä joku toinen pystyy rakastamaan lasta. Älä pitkitä hänen kärsimyksiään.
Suuttuneelle mummolle vaan se, ettei aina tuki perheeseen riitä, kyllähän sitäkin annetaan. Esim. meidän sijaislapsemme oli koko ne muutamat vuodetkun asui äitinsä kanssa erittäin siurien tukitoimien kohteena, jotka kuitenkaan eivät riittäneet turvaamaan edes lapsen perustarpeita. Ihan totta, osa vanhemmista ei vain pysty hommaan, vaikka yhteiskunta tekisi mitä.
Sinulle alkuperäinen, tiedän omasta kokemuksesta, ettei tunnesiteen luominen vieraaseen, yleensä todella vaurioituneeseen lapseen ole helppoa. Lapseen, joka jatkuvasti mitätöi hoivaasi, käyttäytyy epänormaalisti. Meillä sijoitusta leikki-ikäisen lapsen kanssa takana vuosi ja välillä tökkii vieläkin. Minä kyllä olen tyttöön kiintynyt (halusimme nimenomaan kovasti tyttöä, ehkä tämä vaikuttaa), mutta totuuden nimessä ei hän samalta tunnu kuin bologiset lapsemme. Mutta koen, ettei se haittaa. Toivottavasti joskus tunne tulee, mutta näinkin on hyvä. Me olemme hyvä koti lapselle ja olen iloinen hänen aikuistuessa perheestämme (ei kontaktia biosukuun, ei kenenkään).
Kyllähän joskus voi olla niin, ettei kontaktia sijoitettuun lapseen synny, oletteko puhuneet asiasta sossullenne? Perhehoitoliittohan järjestää ainakin kahta erilaista kurssia asiasta: Riittävän hyvä sijaisvanhempi sittenkin (kurssi perheille, joilta on sijoitus on purkaantunut) ja sijoitus solmussa (voisi olla hyvä). Sinun lähtökohtasi sijaisvanhemmuuteen ovat ihan tyypilliset ja oikeat. Tämä vain on kovin hankala laji. Saatteko työnohjausta, se on ainakin meitä auttanut kovasti?
Ja sitten vielä kaikille: sen rahan minkä tästä saa, saisi helpommin vaikka Siwan kasslta. Ruvetkaahan itse tähän, jos meinaatte rikastua!
"Riittävän hyvä sijaisvanhempi sittenkin (kurssi perheille, joilta on sijoitus on purkaantunut) ja sijoitus solmussa (voisi olla hyvä)."
Eikä:D
Ennenvanhaan kunnon opastus meni niille oikeille vanhemmille!
Tää ei VOI olla totta...se "riittävän hyvä vanhempi" on pudonnut trendien muassa veke.
-Miten pikkunen lapsi "mitätöi"? Otatko lapsen "mitätöinnin" henkilökohtaisesti? Jos kiitosta odotat, niin et ole oikeassa puuhasessa.
Siwa vois olla paree.
Aina ja aina uudestaan törmää suorastaan kelvottomiin tyyppeihin, joilla ei niinku ihan oikeasti ole kaikki kotona.
Mul kävi ihan sama ajatus mielessä.Priden korkeakoulutetut hohtavat osaajat neuvoo siitä arjen pyörityksestä siitä on varmasti saaneet kiitettävän arvosanan mutta semmonen kaikkinainen ymmärrys saakin olla mitä sattuu.
Arki esim nyt voi mennä vaikeeksi vaikka mistä syistä ja sillon aikanaan saatiin reipasta ja konstailematonta -ja halpaa!!!-apua. Mikä helvatan arkimantrapopulaatio täällä sijaishuollossa tuhnuaa kun päivänselvistä asioista tehään tiedettä ja kuitenkaan ei tajuta, no esimerkiks, että lapsi ei edes osaa "mitätöidä" elikä se viestii miten suorastaan kaivosta osa sijareista kailottaa "arki" "arki" "pelkkä tympeä arki".
Mutta mitä tuollainen henkilö odottaa. Vuoden vanhaa lasta, joka on valmis heti kiintymään. Jospa hän ikävöi vanhempiaan. Voi olla täsyin tervettä, että ei kiinny henkilöön, jonka mielestä on vittumaista katsoakin lasta. Mielestäni sijaisvanhemman toiminta ei tue kiintymystä.
Suosittelen pikaisesti yksilötheraplayta (lapsen ja sijaishuoltajan välille). Jos se ei käy tai kelpaa, antakaa lapsi pois. Hänellä on vielä elämä edessään.
Ja ehkä joku, jolla on rakkaudellinen katse ja lupaus lapselle!
Jatkuva sairastelukin voi kertoa siitä, että lapsella on paha olla teillä.
Hei!
Pari asiaa tuli viestistäsi mieleen.
a) Onko lasta tutkittu, siis joskus esim. diagnoosi helpottaa ymmärtämään lasta ja saisi ehkä apua lapsen kehitykseen, terveyteen jne. Sinällään tuo theraplay kuulostaa hyvältä, mutta vielä voitte miettiä pitäisi arvioida mistä lapsi hyötyisi eniten.
b) Saatteko työnohjausta? Kuulostaa siltä että teidän pitäisi päästä puhumaan asioita jonkun kanssa, myös noista tunteista jne. Ei ole ihan normaalia tuntea noin pientä lasta kohtaan, hetkittäin voi ärsyyntyä, mutta jatkuva negatiivinen tunnelma ei kyllä auta ketään (eikä myöskään teitä) Nyt pitäisi ponnistella molemminpuolisin kiintymyksen saamiseksi.
Aikuinen on kuitenkin paljon enemmän vastuussa kiintymyksestä, kuin pieni lapsi. Ei se täysin itsestään - yleensä kai tapahdu.
Suosittelen sitä, että istu lapsen kanssa sylikkäin ja leikkien / lukien joka ikinen päivä ainakin tunnin ajan, niin eiköhän jotain ala tapahtua.
ei ole lasta tutkittu ja tulevassa 2,5 v neuvolassa aion kyllä pyytää josko olisi mahdollista tutkia enemmän, häneeä on paljon merkkejä alkoholivauriosta, ei niin että täyttäisi fas kriteerit mut kuitenkin. Jep toi sylissä pitäminen vois toimia ja on tervetullut syliin, mut poika on todella levoton tapaus ei pysy hetkeäkään paikallaan joku raaja on aina liikuttava jos ei koko ukko pysty. Ja kyllä tätä ongelmaa työstetäänkin, syksyllä kaytiin ihan iholla kurssi, vuosi on käyty työnohjauksessa ja nyt tän kevään mä olen yksin käynyt psykoterapiassa yrittämässä selvittää missä vika. Pitää katsoa olisko jotain kursseja tosiaan tarjolla..
Nyt vasta poika on alkanut osoittaa jotain mielenkiintoa esim kirjojen lukemiseen tms yhteiseen puuhasteluun, eli ikää on tullut lisää voisi kontaksia olla helpompi luoda, mutta ongelma on siinä et me ollaan nyt miehen kanssa henkisesti ja fyysisesti niin piipussa ettei voimat riitä ei jaksa yrittää, en tiedä auttasko jos hänet sais johonkin hoitoon hetkeks että itse sais ladattua akkuja.
todella murheellista todeta epäonnistuneensa..
vertaistukiryhmä olis myös todella hyvä tai aina kun olen vähänkään päässyt muiden kanssa juttelemaan on jaksanut kummasti eteenpän, olen koko 1,5 vuotta kysellyt ryhmää, mutta ei ole,
sijaisvanhempi ei ole äiti/isä, lapsella on jo vanhemmat. Et sinä millään voi kokea palavaa vanhemman rakkautta lasta kohtaan.
Pääasia kunhan välität hänestä, huolehdit rakkaudella ja teet kaikkesi että lapsi saisi tasapainoisen ja hyvän alun elämällensä!
Sitten nämä jotka väittävät että rahasta tehdään, se mitä yhdestä lapsesta saa ei todella ole paljon mitään vaan juuri sen mitä pitääkin, että perheellä on taloudellisesti mahdollista huolehti lasten kaikista menoista.
Meille alle vuoden ikäisenä tullut, äitinsä raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaurioittama lapsi oli vielä 2,5 vuotiaana juuri kuvaamasi kaltainen ja on pakko myöntää, että vaikea oli pitää lapsesta, joka ei ollut vastavuoroisessa kontaktissa. Kolmevuotiaana lapsi pääsi tutkimuksiin lastenlinnaan, samoihin aikoihin hän alkoi puhua ja osoittaa kiintymyksen merkkejä (alkoi itkeä, kun jätin hänet tutkimusosastolle) - tämän jälkeenkin hän oli kyllä yleensä valmis lähtemään kenen mukaan vain.
Minkä ikäisiä omat lapsenne ovat ? Erityislapsen tulo perheeseen ei ole helppoa myöskään sijaissisaruksille, jotka siitä huolimatta, että ovat vanhempiensa sydämessä aina ykkösiä, jäävät käytännössä lapsipuolen asemaan, kun erityislapsi vaatii kaiken huomion.
Meille on ollut paljon apua siitä, että olemme perehtyneet FASD -asiaan käymällä kaikki mahdolliset koulutukset ja parissakin vertaisryhmässä, sekä pienryhmässä. Missäpäin asut ? Kannattaa ottaa yhteyttä omaan sijaiskotiyhdistykseesi, mahdollisesti vertaisryhmä onnistuisi sitä kautta. Kehitysvammaliitolla on myös uusi suljettu keskusteluryhmä FASD-lasten sijaisvanhemmille - ota yhteyttä moderaattoriin saadaksesi tunnukset.
Nimimerkille 12... laitoksessa olevat hoitajat osaavat hotaa samalla "rakkaudella", kuin tämän palstan sijaisvanhemmatkin.
laitoksessa on parempi valvonta. Suosittelen.
Ja ilman mitään diagnoseja, niin varmasti jokainen huostaanotettu lapsi kokee monemoista traumaa, jo ihan nuo asiat muuttavat lasta. Joten kaikki apua lapselle kannattaa hakea ja saada. Moneen paikkaan on pitkät jonot, joten ilman muuta arviointiin jos/kun tuntuu ettei kaikki ole ihan niinkuin pitäisi. On lapsen edun mukaista että hän saa apua ja sitä myötä teidän tehtävä perheen vanhempina voisi helpottua.
Kirjoitit että saat työnohjausta, mutta onko se tehokasta?
Oletko lukenut kirjaa: tie traumasta tervehtymiseen.
Suosittelen.
Kokemuksesta voin kertoa, että jos se tuntuu noin pahalta niin ei se siitä parane. Pahenee vain. Kehoitan lyömään hanskat tiskiin ennenkuin oma perheesi hajoaa.
Kaikkia ei vaan voi auttaa eikä kaikkien kanssa vain synkkaa. Se on lapsen etu, että vaihtaa perhettä. Se on myös teidän etu.
Olen erittäin pahoillani biologisten lasteni puolesta siitä, että heidän lapsuus "hukkui" toivottoman tapauksen kanssa taisteltuihin vuosiin. Älä tee samaa virhettä. Se on neula sydämessä ikuisesti.
Kamala kohtalo viattomalle lapselle joutua kasvamaan noin negatiivisten ja valittavien ihmisten kanssa. Ei mitään työn iloa. Sijoitus poikki ja pian!
Hei, kuulostaa kovin tutulta. Meillä pienen lapsen sijoitus on kestänyt jo yli 2 vuotta, mutta tunteet ovat välillä hyvin samantyyppisiä. Se on vaan niin, että 'epänormaalisti' käyttäytyvää ja vaikeasti traumatisoitunutta lasta on tosi vaikea rakastaa tunnetasolla. Ensisijaisesti alkuvaiheessa pitääkin pyrkiä rakastamaan tekojen kautta. Se on siis sitä, että pyritte tarjoamaan hoitoa, hoivaa ja turvallisuutta lapselle. Niinkuin olette tietysti tehneetkin. Se on kumminkin jo paljon enemmän mitä hän on saanut aikaisemmassa elämänsä vaiheessa osakseen. Tunteet tulevat sitten joskus myöhemmin jos tulevat.
Mutta tiedän kokemuksesta, että kun homma alkaa todella sylettää niin arjen pyöritys käy todella raskaaksi, ja voi johtaa teidän totaaliseen uupumiseen. Mielestäni teidän pitää ryhtyä heti toimiin tilanteen korjaamiseksi. Vaatikaa sossulta tukiperhe, jotta saatte hengähtää esim. yhden viikonlopun kuukaudessa. Yleensä sieltä valitetaan, että ei ole mahdollista, kun tukiperheitä ei ole, mutta älkää ottako tällaista kuuleviin korviinne. Kyllä ne pakon edessä jonkun paikan järjestää. Sanotte että sijoitus päättyy tähän jos ette saa apua. Vapaa viikonloppu silloin tällöin oman ydinperheen kanssa auttaa kummasti jaksamaan.
Olen näiden kolmen vuoden aikana oppinut, että peli on raakaa. Sossu/kunta käyttää ihmisten hyväntahtoisuutta törkeästi hyväksi. Jos et vaadi oikeuksiasi, ei sitä tee kukaan muukaan. Meidän sossu ainakin ajaa pelkästään sijoittavaan kunnan etua.
Theraplay voi olla myös hyvä. Meillä on se juuri menossa, mutta ei se mikään oikotie onneen ole sekään. Terapia saa aikaan melkoista lisäoirehtimista lapsessa.
Mielestäni viimeistään siinä vaiheessa kun olette burnoutin partaalla, omat lapset oireilee pahasti, ja jommalla kummalla alkaa tulla esim masennusoireita, kannattaa viheltää peli poikki. Ei se maailmanloppu ole, jos sijoitus purkautuu. On hienoa ettette ole lähteneet purkamaan sitä kevyin perustein, vaan ajattelette asiaa vastuullisesti lapsen kannalta. Silti tosiasioita ei pidä kieltää. Jos ei jaksa niin ei jaksa. Meillä saattaa sijoitus purkautua myös. Olemme päättäneet että katsomme syksyyn asti, jos tilanne kuitenkin muuttuisi parempaan päin.
Sen olen tässä oppinut, että sijoitettavat on usein niin huonokuntoisia ja vaikeasti traumatisoituneita. että molempien vanhempien on omistauduttava lapselle TÄYSIN. Sen takia on sula mahdottomuus ottaa sijoitettavaa lasta perheeseen jossa on pieniä tai pienehköjä biologisia lapsia (meillä on useita). Jos tämä sijoitus purkautuu, niin saatamme joskus vielä yrittää, mutta vasta sitten kun omat lapsemme ovat reilusti vanhempia.
Pride koulutuksessa oli kanssamme useita perheitä, joissa suunniteltiin sijaislapsen ottamista omalle biolapselle leikkikaveriksi. Tämä on ajatuksena hieno, mutta mielestäni käytännössä täysin toimimaton. Kaikki tällaista suunnittelevat: Uskokaa, että monet sijoitettavat lapset ovat niin pohjatonta huomiota tarvitsevia, niin traumatisoituneita, niin oireilevia, että ei heistä ole terveille lapsille sisaruksi. On todella surullista katsoa, kun omat lapset yrittävät olla ystävällisiä, huomioida, kohdella tasaveroisesti jne, mutta mikään ei riitä. Sijoitettu lapsi haastaa riitaa, oikuttelee, yrittää omia kaikki kaverit jne. Sitten oma lapsi potee illalla nukkumaan mennessään tunnontuskia kun "ei pysty olemaan ystävällinen vaikka haluaisi". Lisäksi sijaislapsi vie kaiken huomion ja ajan vanhemilta ja palaute on silti että "minä en koskaan saa mitään..."
Työskentelen lasten parissa - ja hyvin monentyyppisten lasten. Koskaan ei ole tullut vastaan lasta, jonka traumat ja siitä juontua vaikeakin käyttäytyminen olisi estänyt minua välittämästä lapsesta.
Olisikohan sijarilla vähän omassa asenteessakin tarkistamisen paikkaa tai sitten "työpaikan" vaihto edessä. Sitä on niin paljon muutakin työtä tarjolla.
Anna edes lapselle mahdollisuus saada ihmisiä, jotka välittävät hänestä. Kun te ette välitä.
Tämä on kyllä joka sana totta. Meilläkin sijoitettu lapsi on samaa ikäluokkaa omien lasten kanssa. Sijoitus kestänyt hiukan yli vuoden ja theraplay alkamassa, työnohjaus toimii. Meillä lapsi tulee kyllä aika hyvin toimeen biolasten kanssa, mutta yhtään monimutkaisempaan yhteisleikkiin ei kykene osallistumaan, mutta olen tehnyt sitten niin, että otan sijoitetun tylysti pois, koska onhan muilla lapsilla täysi oikeus leikkiä "terveesti" Asiaa on aika vaikea selittää, sillä kyllähän esim. nuoremmat sisarukset sotkevat leikkejä, mutta tässä on joku ero. Esiin tulee jatkuvaa leikin rikkomista jne.
Millä tavalla teidän lapsenne oireilee terapiasta? Oletko kuitenkin kokenut, että olette saaneet apua?
Miten biovanhempien tapaamiset ovat terapian aikana? Meillä lapsi aika vihainen ja agressiivinen tapaamisen jälkeen ja käytännössä kolme, neljä päivää menee ihan hunnigolle. Me sanoimme sossulle, että jos terapiaan lähdemme, niin sitä ei sitten sotketa, koska se on myös meiltä mittava ajallinen ponnistus ja lapsi ansaitsee avun joka on saatavilla. No onneksi tapaamisia sitten harvennettiin.
Kiitos palautteestasi. Sijaisvanhemmuuden haasteita ei voi kuitenkaan arvioida uskottavasti ellei ole omakohtaista kokemusta asiasta. Lasten (ongelmallistenkin) kanssa työn tekeminen on täysin eri asia. Kun sinulla työpäivä päättyy, hanskat putoaa. Sijarilla ei työpäivä pääty koskaan. Samaa härdelliä yötä päivää kesät talvet. Se juuri tekee tilanteesta raskaan. Siksi peräänkuulutin sijareiden lomaoikeuksia tuossa aiemmin.
Mitä tarkoitat lapsesta välittämisellä? Mielestäni se on sitä, että hoitaa, hoivaa ja huolehtii lapsesta vaikka tuntuisi miltä.
Theraplayhan on tarkoitettu käsittääkseni varsinaisesti kiintymäsuhteen ja luottamuksen rakentamiseen. Sillä saralla olemme menneet eteenpäin terapian aikana ihan selkeästi. Lisäksi terapiassa lapsi on opetellut ottamaan huomiota ja hellyydenosoituksia vastaan aikuislähtöisesti. Se on ollut hankalaa, koska hän on tottunut vaatimaan kaiken itse oma-aloitteisesti. Siinäkin on menty reilusti eteenpäin.
Oireillua terapiasta on ollut lähinnä korostunut levottomuus, stressaantuneisuus, äkäisyys, takertuminen, eli tavallaan kaikkea sitä mitä normaalistikin esiintyy, mutta selvästi enemmän kuin ennen terapiajaksoa.
Biovanhempien tapaamisia emme ole terapian takia muuttaneet. Meillä lapsi oireilee tapaamisten jälkeen siten, että hän saattaa tehdä parikin viikkoa kaiken housuun. Ikää on jo sen verran että sen puoleen asian olisi pitänyt hoitua jo vuosia.
On ihan eri asia työskennellä 8 tuntia päivässä ja 5:tenä päivänä viikossa. Sinulla on vapaata lapsista se loppu aika, eikä tarvitse olla vastuussa.Ja ihan turhaa tulla sanomaan, että siinä ajassa saat luotua kiintymissuhteen lapseen, vaikka työskentelisist laitoksessa. Sijarit tekevät "työtä" 24/7, ilman vapaita ja lomia. Meillä ei ole mahdollisuutta välillä kerätä voimia ja huokaista. lapset ovat koko ajan iholla.
Edes ammattilaisena et tajua mitä kirjoitat.
Alkuperäiselle, jos nyt jo saat työnohjausta yms. niin eikö se riitä. Tämä ei liene oikea paikka pohtia tällaista asiaa.
Aikuinen voi monella tapaa opettaa lasta leikkimään. Ensin voi vaikka itse leikkiä lapsen kanssa kahden ja opettaa kädestä pitäen. Sitten lapselle ja toislle lapselle voi järjestää kahdenkeskistä leikkiä, jossa on itse mukana. Onnistumiset näissä tilanteissa kannustavat lasta eteenpäin yhteisleikissä ja leikkitaidoissa.
On liian julmaa laitta lapsia aina syrjään, jos hän epäonnistuu. Näin tuetaan jatkuvaa epäonnistumisten kierrettä.
Jos et jaksa leikkiä lasten kanssa, laita lapsi päiväkotiin.
Kyllä teidän sijaisvanhempien ajattelu on todella negatiivista ja jatkuvaa valitusta. Jos kaikki on niin vaikeaa, mitä' täältä lukee, SUOSITTELEN MITÄ LÄMPIMIMMIN ALAN VAIHTOA. Työstä pitää iloita, eikä jatkuvasti ruikuttaa.
Ei ihme, jos lapset ovat vaivaksi, kun itse olette noin negatiivisia. Yäk.
Pikkusen hymyä huuleen ja elämäiloa toivon!
Läheiseni on niin ikään joutunut valittajaeukolle. En ole lähes 10 vuoden aikana nähnyt hänen kertaakaan iloitsevan työstään. Kaikki näyttää olevan hänelle vaikeaa ja vastenmielistä.
Leikkitaitojen puute ei ole vain sijoitettujen lastn ongelma. Siitä kärsivät aika monet ne. tavislapsetkin nykyisellään.
Joo taitaa olla nämä sijaisvanhemmat olla aika vaikeita tapauksia. Tarjolla on työnohjausta, psykoterapiaa, sopeutumisvalmennusta, vertaistukia, lasten terapiaa/kunoutusta .....ja mikään ei riitä. Jossain mättää. Tämän määrän tukea kun saisi tavallinen vanhempi niin olishan ihme. Ihmetellä täytyy.
Leikkiminen ei vaan kaikilta lapsilta suju vaikka kuinka ohjataan ja harjoitellaan. Meillä on kolme lasta sijoituksessa joista kaksi osaa leikkiä, mutta yksi ei oppinut kaikesta terapiasta, sisarusten mallista eikä aikuisen ohjauksesta/mukana olemisesta huolimatta koskaan. Tällä lapsella, nykyisin jo teini-ikäisellä, on äidin raskauden aikaisen alkoholinkäytön seurauksena mm. keskittymisen ja tarkkaavaisuuden vaikeutta, hahmottamisessa isoja ongelmia ja samoin oman toiminnan ohjauksessa. Kun tähän lisätään juuttumistaipumus ja asperger-tyyppinen käyttäytyminen, niin soppa on valmis : ei kukaan muu ole jaksanut "leikkiä" aina samaa "nyt tää rjähtää, pommi tulee, autot kolaroi ruuhkassa" - juttua.
Yleensä kuitenkin jokainen lapsi haluaa toisten lasten / ihmisten yhteyteen. Ketään ei auta, jos aina laitetaan pois leikistä. Muutama viesti aiemmin nimimerkki "sijari myös" julistaa, miten laittaa lapsen aina leikistä pois. Mielestäni tuollainen henkilö ei sovellu lasten kanssa työskentelemään. Nauttisi omista taitavista lapsistaa ja antaisi lapsen sellaiselle, joka nauttii leikkimisestä ja haluaa auttaa sellaisiakin lapsia, jotka eivät ole niitä kaikkein taitavimpia.
Joakinen leikkii omalla tyylillään. Olen leikkinyt lukuisten erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa. Se clue ei ole siinä, mitä osaa vaan leikin ilossa ja leikin tunnelmassa ja leikin yhteisyyttä tuovassa voimassa. Joskus leikki voi olla yhteistä huumoria. Onkohan teillä sijareille sellaista ollenkaan?
Ei, ei meillä ole. Me ollaan mielenvikaisia hermoheikkoja narsistisia psykopaatteja, jotka piinataan lapsianne isolla rahalla. Ja lienee itsestään selvää, että olemme kaikki samanlaisia.
terveisin sijari, yksi kaikkien puolesta
olemme alkoholisteja, narkkareita, sekakäyttäjiä, valehtelijoita, kieroilijoita, kyvyttömiä vanhemmuuteen, olemattomien yhteiskunnan tukien suurkuluttajia, köyhiä taloudellisesti ja henkisesti, emmekä ymmärrä lasten kasvattamisesta yhtään mitään.
terveisin biologinen vanhempi, yksi kaikkien puolesta
Kyllä jotain vikaa on aikuisessa, jota VITUTTAA LAPSEN naaman näkeminen!
Ja toinen samanlainen vastasi aloittajalle...
Erotetaan erityislapsi leikeistä jne.
En ole ollut sijaisvanhempien kanssa tekemisissä, mutta ainakaan tämän perusteella en ihmettele niiden biojen katkeruutta, jotka joutuvat tuollaisten sijaishoitajien kanssa tekemisiin.
Tässä se sossujen arviointikyky nähdään, millaisia ihmisiä sijaisvanhemmiksi valitaan. Ei aloittajan kaltaiselle ihmiselle pitäisi antaa vieraita lapsia ollenkaan, hyvä jos omistaankaan tasapainoisia kasvattaa tuollaisella asenteella.
" Esim. meidän sijaislapsemme oli koko ne muutamat vuodetkun asui äitinsä kanssa erittäin siurien tukitoimien kohteena, jotka kuitenkaan eivät riittäneet turvaamaan edes lapsen perustarpeita. Ihan totta, osa vanhemmista ei vain pysty hommaan, vaikka yhteiskunta tekisi mitä."
Kyllä kaikkien tiedossa on, miten eriarvoisessa asemassa kuntalaiset ovat ja on todella paljon kuntia, jossa ei tarjoa mitään lakisääteisiä avohuollon tukia, pelkkää huostaanottoa ainoastaan. Vai sivuutatko täysin esim. viime syksynä julkaistun Lastensuojelun Keskusliiton sosiaalityöntekijöille teettämän haastattelun tulokset, jonka mukaan lähes puolessa huostaanotoista ei käytetty huostaanottoa estäviä avohuollon tukia ollenkaan.
Näissä oloissa en usko ollenkaan väitettäsi, että missään kunnassa tuhlattaisiin toivottomaan tapaukseen "erittäin suuria tukitoimia".
Otapa huomioon sekin, että niistä tarjotuista tuista on suurin osa vielä pelkkää lumetukea eli ls:n perhetyötä, jolla ei yleensä ole mitään mahdollisuutta poistaa niitä ongelmia, joita perheessä on.
Kiireelliset huostaanototkin ovat lisääntyneet ilmeisesti ihan vain siitä syystä, että kunnan lakisääteisten palvelujen puutteesta yleensä turhien ja laittomienkin huostaanottojen tarve on koko ajan kasvanut, sosiaalitoimi on ylityöllistetty ja he säästävät paljon aikaa tekemällä kiireellisen huostaanoton tavanomaisten tutkimusten ja tukitoimien sijasta.
Vai evät sijarit muka vaikuta tapaamisiin, sellaistakin valhetta kun kuulee jatkuvasti:
"Miten biovanhempien tapaamiset ovat terapian aikana? Meillä lapsi aika vihainen ja agressiivinen tapaamisen jälkeen ja käytännössä kolme, neljä päivää menee ihan hunnigolle. Me sanoimme sossulle, että jos terapiaan lähdemme, niin sitä ei sitten sotketa, koska se on myös meiltä mittava ajallinen ponnistus ja lapsi ansaitsee avun joka on saatavilla. No onneksi tapaamisia sitten harvennettiin."
Kyllä minunkin erityislapseni olisi varmasti purkanut raivoaan tuollaiseen sijaishoitajaan, jos hänet olisi erotettu vanhemmistaan. Ja sitten sijari sanelee sossulle, että 'terapiaa ei sotketa'! Voi taivas sentään... Ehkä se terapiakin olisi vaikuttanut paremmin kun lapsi olisi vanhempien tapaamisten vaikutuksesta saanut käsitellä koko tunneskaalaansa terapian vaikutuksesta ja sen aikana.
Mitä enemmän näitä kirjoituksia lukee, niin sitä vakuuttuneempi olen siitä, että erityislapsia ei tulisi sijoittaa "ihan tavallisille" vanhemmille. Tuo leikeistä pois sulkeminenkin on hirveä kokemus lapselle, syrjimistä suoraan sanottuna, eikä varmasti voi olla vaikuttamatta negatiivisesti lapsen itsetunnon kehitykseen. Sen takiako lapsi on huostaanotettu, että hänelle jatkuvasti opetetaan, että hän ei osaa, ei ole toisten arvoinen, hän on huono ja ansaitsee vain yksin oloa ja syrjimistä?
Kaiken avain näille lapsille on, että yhteiskunnan olisi vihdoin järjestettävä heille tarvetta vastaava määrä oikeaa, asianmukaista neurologista kuntoutusta.
En usko FAS/FAE-lasten poikkeavan Asperger- tai ADHD-lapsista sen suhteen, että ainoa todella auttava hoitomuoto heille on varmaan nimenomaan moniammatillinen neurologinen kuntoutus. Analyyttiset psykoterapiat ovat heidän voinnilleen myrkkyä ja theraplay-tekniikoita nämä lapset tarvitsevat hoitajalta tavalliseen päivittäiseen kanssakäymiseen. Näin siis pienenä, mutta oikean kuntoutuksen ja hoidon myötä ainakin Asperger-lapsi kasvaa ihan tavalliseksi nuoreksi, ei poikkea mitenkään muista saman ikäisistä.
Tämän sanon omasta kokemuksesta, koska meillä on pohjamutia myöten kahlattu väärä hoito, väärät diagnoosit, laiton huostaanotto, joka onneksi kyllä loppui lyhyeen, mutta oli lapselle hirvittävä kokemus kaikkine hoidotta jättämisineen ja huonoine, asiantuntemattomine kohteluineen. Sen sijaan kotiutumisen jälkeen vihdoin saatu oikea kuntoutus on nostanut lapsen jaloilleen. Tänä päivänä hän on 14-vuotias, käy tavallista yleisopetuksen luokkaa, oppimisongelmista ei ole tietoakaan, eikä kukaan ulkopuolinen erota hänen käytöksensä poikkeavan mitenkään muista saman ikäisistä.
FASD ei parane, mutta neuropsykologisesta kuntoutuksesta on ollut hyötyä. 14-vuotias Fasd-lapsi käy tavallista luokkaa henkilökohtaisen avustajan tuella, saa pienryhmäopetusta muutamassa aineessa ja jokainen huomaa että hän poikkeaa muista ns. normaaleista samanikäisistä.
Ihana ja kannustava nimimerkki muuten. Siten kaikki jaksavat paremmin eteenpäin. Kiitos taas kannustavista sanoista sijaisvanhemmalle - hänelle, joka on tietenkin muita parempi ihminen.
Hei,
anna lapsi pois. Meillä yksi epäonnistunut sijoitus. Lapsi oli meillä 2 vuotta ja sitten annoimme pois. Muuten olisin uupunut kokonaan. Toinen sijaislapsi ollut meillä jo 6 vuotta. Elämä ei ole aina helppoa, mutta helpottui, kun annoimme tämän vaikeamman lapsen pois. Tiedän, että lapsi voi nyt hyvin ja olen onnellinen hänen puolestaan. Sijaislapset ovat hyvin traumaattisia ja oirehtivia. Omien biologisten lasten seuraksi en heitä suosittele. Sääli, että Pride-koulutuksessa ei puhuta tällaisista asioista. Ja jos puhuttais, ei kukaan suostuisi sijaislapsia ottamaan.
Ai että kaikki sijoitetut lapset (tuollaista sijaislapset käsitettä ei muuten tunneta) ovat hyvin traumaattisia ja oirehtivia.
Entäpä, jos heillä on paha olla sijaishuollossa ja oirehtivat esim. kaltoinkohtelua, seksuaalista hyväksikäyttöä yms. jota sijaishuollossa kokevat.
Sama, kun minä kirjoitan että sijaisvanhemmat pahoinpitetlevät ja seksuaalisesti hyväksikäyttävät lapsia. He laiminlyövät lapsia monella tapaa. Sääli, ettei lasta sijoitettaessa puhuta näistä: niin ja ne sijaisperheiden omat lapset viekottelevat sijoitettuja seksuaaliseen kanssakäymiseen ja pahoinpitelevät sijoitettuja lapsia.
Miltä kuulostaa. Samanlaista yleistystä, kuin viestissäsi.
Siinä ne äitinsä vaurioittamat voivat "parantua" ja edistyä kuin muutkin lapset. Ihmisen keskushermosto on täynnä niin uskomatonta toipumis ja parantumispotentiaalia, että sitä ei sovi unohtaa.
Eri asia sitten on, jos hoitajan asenne onkin mässäillä vain tuollaisella sosiaalipornolla, että mieluummin nauttii "äitinsä vaurioittaman" lapsen katselusta kuin hänen toipumisensa ja kehityksensä seuraamisesta.
Jokainen kasvattajakin taaplaa tietysti tyylillään niin sanotusti.
FASD ei parane. Kehitystä, edistystä ja kuntoutumista sen sijaan on tapahtunut, kuten tuossa jo aiemmin totesinkin. FASD-lapsen vaikeuksien katsomisesta ei voi nauttia ja moni bioäiti ei juuri siitä syystä pysty lastaan edes tapaamaan. Jokainen edistysaskel luonnollisesti tuottaa iloa sille lähipiirille, jonka jäsen lapsi on. Kannattaa perehtyä FASD-asiaan ennen kuin tulee tänne viisastelemaan keskushermoston paranemispuheillaan - lue vaikka aluksi juuri ilmestynyt kirja Alkoholin vaurioittamat (Kehitysvammaliitto).
Joku sijaisvanhempi voi olla äitinsä psyykkisesti vaurioittama siten, että nauttii siitä, että tuntee itsensä paremmaksi muita ja kuin jumalaksi, joka voi moittia ja arvostella toisia ihmisiä ja huomautella toisten vammoista ja vioista.
Sijaisvanhemmissa taitaa olla aika paljon näitä äitinsä psyykkisesti vaurioittamia.
Tällä palstalla näkee paljon lasten esineellistämistä. Harva äiti / isä / kummi / mummu puhuu lapsestaan siihen tyyliin, miten tällä palstalla sijaisvanhemmilla on tapana.
Lapsi parat.
Tervetuloa sijoitettujen äidit, kummit ja mummut keskustelemaan tälle(kin) palstalle. Keskustelun sävy tällaisilla palstoilla tuppaa olemaan vähän toinen kuin silloin kun keskustellaan kasvokkain. Harvassa ovat ne paikat, joissa sijaisvanhemmilla on mahdollisuus "tuulettaa", työnohjaustakaan kovin moni ei saa, samoin vertaisryhmät ja pienryhmät ovat vai joidenkin saavutettavissa. Joskus on hyvä päästä puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, kun kohteliaisuus ja hyvät tavat estävät heittämästä kaikkea päin sen mummun tai bioäidin naamaa.
Luotte kuitenkin "ammattikuvaa" itsestänne kirjoittamalla että "vituttaa katsoa lapsen naamaa" tai kirjoitatte nimimerkillä "äitinsä vaurioittama lapsi" tai sanotte, että "siirrän lapsen aina pois leikistä, kun kerran se ei sitä osaa" tms.
Minun läheiseni on joutunut suoranaiseen helvettiin eli niin huonoon sijaishuoltopaikkaan Jyväskylässä. Ym. kirjoitukset vaan vahvistavat kuvaani siitä, että perhehoito on huonolaatuista laajemminkin. En tarkoita kaikkia, mutta että huonoa laatua on ja paljon.
sellaisesta puhe, että lapsi otettaisiin leikistä pois "koska hän ei osaa". Joku kirjoitti siitä, että muut lapset kärsivät kun yksi rikkoo leikkiä. Tiedän täysin, että mistä tämä kirjoittaja puhui!
Ottakaa myös huomioon, että sijaisperheessä ei ole ainakaan näillä palkkioilla varaa palkata kokkia, siivoojaa ja talonmiestä. Tarkoitan, ettei lasten leikkejä pysty koko aikaa valvomaan. Itsekin otan yhden lapsen kanssani "tekemään ruokaa", koska hän satuttaa usein jotakin toista jos häntä ei vahdita. Tästä seuraa välillä huutoa, koska lapsi haluaisi jäädä "leikkimään", mutta muiden lasten turvallisuuden vuoksi toistaiseksi mennään näin.
Vai pitäisikö sinun mielestäsi muiden lasten kärsiä tämän yhden väkivaltaisuudesta?
Nimimerkki Äitinsä vammauttama nauttii sosiaalipornosta ja siitä ajatuksesta, että oma vanhempi, on ah, vaurioittanut omaa lastaan. Hänen suurin haaveensa onkin varmaan ollut saada nimenomaan tällainen lapsi.
Ihmisen keskushermostolla on mieletön kyky uusiutua, korjata olemassa olevia vaurioita ja kasvattaa uutta ihan konkreettisesti. Mitä paremmin lapsi voi psyykkisesti, sitä varmempaa keskushermostovaurioiden korjaantuminen on,mutta tuollaiset sijaisvanhemmat pitäisi ensin erottaa näistä lapsista, että lapsilla olisi edes jotain toivoa toipumisen suhteen.
Mitäs tökeröä tekstiä tämä on:
"kun kohteliaisuus ja hyvät tavat estävät heittämästä kaikkea päin sen mummun tai bioäidin naamaa."
Mitä helvettiä pitäisi heittää päin kenenkään naamaa? Paljon enemmän olisi aihetta heittää jotain päin tuollaisten ämmien naamaa, jotka ottavat vieraiden lapsia leikkikalukseen, jonka varjolla voivat pönkittää omaa sairasta egoaan.
Ei ole terve sellainen aikuinen, jota "vituttaa yhdenkään lapsen naama".
En itse käytä alatyylistä kieltä edes nettifoorumeilla, mutta ymmärrän niitä joille se on eräs tapa tuulettaa.
Kirjoitat asiasta josta sinulla tuskin on kokemusta - FASD-lapsen sijaisvanhemmuudesta, joka tarkoittaa todellakin ympärivuorokautista valppautta, jatkuvaa asiaan perehtymistä ja taistelua byrokratian viidakoissa, jotta lapsi saisi kaiken sen avun, tuen , kuntoutuksen ja terapiat, jotka hänelle inhimillisyyden nimissä kuuluvat.
"Toipuminen" on meille sijoitettujen lasten osalta tarkoittanut sitä, että he erittäin huonoista ennusteista huolimatta ovat hengissä ja menestyneet koulussa kohtuullisesti, voivat harrastaa mieleisiään asioita ja menestyä harrastuksissaan ja että heillä on tulevaisuudensuunnitelmia. "Toipuminen" ei edelleenkään tarkoita sitä, että FASD olisi "parantunut" - koko elämänsä ajan FASD:sta johtuvat neurologiset vaikeudet tulevat haittaamaan heidän toimintaansa, mutta erilaisten tukitoimien avulla heidän elämänsä tullee sujumaan hyvin. Minä tai muut kaltaiseni perhehoitajat emme odota kiitosta sinulta tai kaltaisiltasi tai keneltäkään - meille tuottaa iloa nähdä pitkäjänteisen kasvatus- ja kuntoutustyön tulos : reipas nuori aikuinen, joka pärjää lähestulkoon omillaan. Vaikka sanotaankin, että kissa kiitoksella elää, niin mukavalta ovat tuntuneet niin lastenneurologin kuin neuropsykologinkin sanat : "on ihme, miten tämä lapsi on edistynyt näin hyvin tällaisesta ennusteesta huolimatta, teidän perheenne on tehnyt tässä suurimman työn".
Outoa sitten, että sijaishuoltajat purkavat suuttumustaan ja turhautumistaan viattomiin lapsiin ja näiden vanhempiin. Mielestäni ei ole sijaishuoltajan tehtävä toimia maanpäällisenä tuomarina ja tuomita lapsen vanhempia.
Kouluttautukoot sitten tuomariksi, jos tekee jatkuvasti mieli tuomita.
Tai voihan sitä vaikka tyttärensä painostaa oikeustieteelliseen, jos sijaishuoltajaa itseään Suomen laki kiinnostaa. tyttäret varmasti valitsevat saman puolueenkin, mitä sijaishuoltaja (niistä monista, joita on edustanut) nyt viimeksi edustaa.
tyttäret vboivat toimia turhautumisen kanavina. puolisikoin voidaan tyttärelle valita sijoitettujen poikain joukosta (jos vaikka löytyy joku, joka ei satu olemaan FASD).
Ja vielä kiitosta. Mistä hyvästä?
En ainakaan tuollaiselle tekopyhälle, joka puhuu itsestään kuin majesteetistä ME.
Vähän nöyryyttä kehiin, sijaishuoltaja! Et ole sen kummempi ihminen, kuin muutkaan.
Nettifoorumilla keskustelu ei ole suuttumuksen ja turhautumisen purkamista lapsiin tai näiden vanhempiin. Tuomitsemisesta ei liene kyse, vaikka asioista täällä keskusteltaisiinkin niiden oikeilla nimillä. Meillä asuu sellainenkin lapsi, jonka biovanhempi on tuomittu ihan maamme oikeuslaitoksen toimesta.
Sen sijaan sinä arvoisa, korkea-arvoinen, kaikkitietävä, ylimmäinen tuomari joka on nöyristä nöyrin ja tulet meitä sijaisvanhempia tänne tuomitsemaan, varmasti pidät itseäsi paljon, paljon parempana ihmisenä kuin muita.
Ohoh. Mitenkäs nyt niin. Ja se on se kaiken kamaluuden huippu. Ohoh. Täysin ainutlaatuista varmaan.
Meidän lapsi taas on sijoitettu paikkaan, jonka sijaishuoltajalla on monen ihmisen mielestä narsistinen persoonallisuuhäiriö. Pelaa ja kiusaa sitten lapset ja perheet hengiltä. Tuo narsisti eli muuten monta vuotta siten että "hänen perheenjäseniään lähelle ei saanut tulla henkilöt, jotka ovat rikkoneet Suomen lakia". Jotenkin tyypillistä narsistille, joka itse rikkoo lakia minkä kerkeää. Kuljetti mm. 2 vuotiasta ilman turvaistuinta.
Tuo narsisti on aiheuttanut harmia monessa paikassa, vaikka on olevinaan joku SUOMEN LAIN ylipapitar. Pyöriskelee mielellään oikeustalolla ja usuttaa sinne jälkikasvuaakin (joka vaikuttaa perin epäitsenäiseltä porukasta = suuren rouvan tyttäriä henkeen ja vereen). Oletteko bonganneet Wilmaa? Muistuttaa tätä Suomen julkkis Wilmaa ulkoisesti hyvin paljon!
Tuon narsistin talossa kuulemma lapset risteytyvät keskenään, vaikka ovat niin siskoja ja veljiä keskenään. "Nyt valssi soi ja kahden oomme maailmassa..."
Toisaalta onhan niiden kymmenien ja kymmenien poikain joukossa ollut valinnanvaraa - jotka näet tuon kamalaakin kammottavamman paikan läpi ovat virranneet. On tyttären kamariin ollut tunkua. Ehkä paras löytyi. Oliko tämän poijan vanhempi tuomittu Suomen oikeuslaitoksessa? Kukaties. Mutta onneksi Suomen lain ylipapitar auttaa.
Ja uskon kyllä että Wilma H on pahastikin äitinsä vammauttama. Kyllä narsistinen persoonallisuushäiriö viittaa hyvin varhaiseen vammaan.
"Pikku-Wilma parka". Ja parantumisen ehto (mitä ei kyllä narsismissa useinkaan tapahdu) on avun hakeminen. Mutta kun Wilma ei omasta mielestään ole yhtään klipeä. lapset ja aikuiset vaan ympärillä voivat helvetin pahoin. Ämmä saa riitaa ja pahoivointia aikaan kaikkialla minne meneekin. Mutta kun hänellä ei ole tunteita, ei hän huomaa eikä välitä toisten kärsimyksestä.
"Siekkähän nukkuu hangessa". "No, johan sen kuolemasta on 1½ kuukautta, joten voimme ottaa 3 lasta tilalle"... jne. Wilma pörrää siellä ja Wilma pörrää täällä, siellä Wilma täällä Wilma joka puolella Wilma...
"Kirjoitat asiasta josta sinulla tuskin on kokemusta - FASD-lapsen sijaisvanhemmuudesta, joka tarkoittaa todellakin ympärivuorokautista valppautta, jatkuvaa asiaan perehtymistä ja taistelua byrokratian viidakoissa, jotta lapsi saisi kaiken sen avun, tuen , kuntoutuksen ja terapiat, jotka hänelle inhimillisyyden nimissä kuuluvat."
Kirjoitan asiasta, josta tiedän enemmän kuin sinä eli oman erityislapsen hoitamisesta, jolle hänellekin tehtiin laiton huostaanotto, mutta onneksi sain lapsen tapelluksi kotiin varsin nopeasti. Siitä huolimatta hän kotiutui paljon huonommassa kunnossa kuin oli huostaanottoon mennessään, mitä en yhtään ihmettele tätäkään ketjua ja sijaishoitajien kommentteja lukiessani.
Kyllä minä tiedän tasan tarkkaan, mitä on olla vastuussa erityislapsesta ja vielä sinua paremmin tiedän, mitä on tapella byrokratia-helvetin kiemuroissa ja ennen kaikkea sen, mitä on tapella lapsensa kotiin laittomasta huostaanotosta, joka romahdutti hänen vointinsa useiksi vuosiksi huonommasi kuin se oli ennen huostaanottoa.
Tiedätkö sinä sen tuskan, mitä äiti tuntee kun on varmistunut, että sijaishoitaja pahoinpitelee lastasi, mutta sinä et voi tilanteelle mitään huostaanoton takia, oli se miten laiton tahansa?
Kyllä minä tiedän senkin, mitä on hoitaa sijaishoitajan vammauttamaa lasta, joka ei uskalla nukkua edes, koska pelkää niitä painajaisia ja kauhukuvia, joita hänelle sijaishuollossa aiheutettiin. MInä tiedän, mitä on valvoa kuukausia hirveästä sijaishuollosta kotiutetun lapsen kanssa ja jäädä hänen kanssaan täysin yksin kun koko yhteiskunta kääntää selkänsä.
Sijaishoitaja kokee vain pienen siivun päältä siihen verrattuna, oli erityislapset jätetty miten heitteille yhteiskunnan taholta tahansa, mutta huostaanotetulle on aina helpompi saada apua kuin silloin, kun lapsen oma vanhempi on hänelle apua hakemassa.
Mutta siitä huolimatta meitä bioja löytyy, jotka sitkeydellään ovat saaneet lapselleen kaiken sen avun, johon lapsi olisi ollut alun alkaen oikeutettu täysin ilman huostaanottotraumojakin! Kiitosta tulee harvoin, mutta sitäkin on onneksi jo kuultu vuosien mittaan. Sijaishuollosta sitä ei ikinä kuultu, törkeää aliarviointia sitäkin enemmän, koska sijaishuollon edustajat tosiaan kuvittelevat olevansa kaikkitietäviä ja paljon huostaanotettujen lasten vanhempien yläpuolella arviointikyvyssään, mikä on täyttä valhetta 99-prosenttisesti.
Nyt lapseni on jaloillaan ja suurin toiveeni onkin, että ehdin ennen kuolemaani näkemään vielä sen, että hän saa ansaitsemansa suuret rahalliset korvaukset laittomasta huostaanotosta ja hirveästä kohtelusta sijaishuollosta, jonka hän joutui kokemaan.
Kaikki erityislapset eivät ole omien vanhempiensa vammauttamia, heistä suuri joukko on tänä päivänä jo sijaishuollonkin vammauttamia. Hirviömäisistä sijaishoitajista on hyviä esimerkkejä tässäkin ketjussa.
Olet aikalailla hakoteillä - tämän ketjun aloittaja pohti nimenomaan sitä kysymystä, että kuinka paljon sijaisperheeltä voidaan vaatia jaksamista erityistä hoitoa vaativan lapsen hoitamiseksi. Myöskään yksikään kirjoittaja ei ole väittänyt, että kaikki erityislapset olisivat omien vanhempiensa vammauttamia - keskustelu FASD-lapsista, jotka ovat äitiensä vammauttamia, lähti siitä, että aloittaja esitti heille sijoitetun lapsen mahdollisesta äidin raskaudenaikaisesta alkoholialtistuksesta. Vaikka sinulla onkin oma henkilökohtainen kokemus siitä, että lapsesi on mielestäsi huostaanotettu ilman perusteita ja sittemmin lastasi on kaltoinkohdeltu yhdessä sijaishuoltopaikassa, niin ei se oikeuta tekemään yleistyksiä koskien kaikkia erityistä hoitoa vaativia lapsia ja heidän sijaisperheitään. Tuskinpa sinua tai lastasi hyödyttää yhtään sijaisvanhemmuus-palstalla hilluminen - me sijaisvanhemmat kun toimimme jokainen toimeksiantosopimuksella hoitaen niitä lapsia ja nuoria, jotka sijoittava kunta on hoitoomme uskonut. Ei meillä ole valtuuksia mihinkään muuhun, vaikka jotkut täällä sellaista uskottelevatkin.
Valheita valheiden päälle, kuten sijareiden tyyliin kuuluu. Edellinen kirjoittaja ei ole ollenkaan missään asiassa hakoteillä, vaikka sijarin pitää asia niin tietysti kääntääkin.
Huvittaa nuo ikuiset oletukset mahdollisista alkoaltistuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta, joihin sijarit saavat omasta mielestään oikeuden ihan vain pelkän huostaanoton perusteella. Eihän sijareiden mukaan taida juuri muita erityislapsia olla olemassakaan kuin FASD:ja, sekä muita samaan viittaavia kirjainlyhenteitä, joihin silloin tällöin lisätään aina jokin uusi kirjain. Niiden käyttäminen sitten muka antaa sijarille hirveän määrän onnetonta "asiantuntemusta" lasten käsittelystä.
Sijareille ei ole olemassa muuta kuin alkoilualtistetut ja kiintymyssuhdehäiriöiset, kaikkien hoitoon sama lääke: syrjintä, kova kuri, lapsen mollaaminen ja viha hänen vanhempiaan ja jopa isovanhempia kohtaan.
Ei toimeksiantosopimus työtä yhtään sen arvokkaammaksi tee, vaikka niin väitättekin yleistäen kaikkia bio-vanhempia mollaamalla, johon siihenkin ilmeisesti toimeksiantosopimus antaa erityisoikeuden.
Uskottelusta sijareiden toimivallan ylitysten suhteen ei ole kyse, onhan sellaisen tunnustanut tässäkin ketjussa ainakin yksi sijaishoitaja. Ja aloittajan voi suoraan ensiviestistä laittaa kategoriaan lapsia kaltoinkohtelevat sijarit, eikä hän ole ainut sellainen tässäkään keskustelussa, joten sijaishuollon vammauttamien lasten määrä sen kuin kasvaa kasvamistaan.
Miten ihmeessä sijari pystyy muuttamaan alkoholin vaurioittaman lapsen terveeksi? Kerro minulle se konsti niin ilomielin sen teen. Ei sijarit mitään diagnooseja tee vaan kyllä niillä lapsilla on diagnoosit valmiina jo kun heidät sijoitetaan. Tai ainakin meille sijoitetuilla lapsilla on ollut vino pino epikreesejä heti syntymästä asti.
Kyllä se on rakkaus ja syli joka lasta parhainten parantaa. Sekä tietysti erilaiset terapiat ja muut kuntoutusmuodot. Fas- ym. lapsista et tervettä saa mutta kuntoutuksen avulla heitä pystyy auttamaan tosi paljon.
Näinhän asia on, mutta täällä kirjoittelee eräs (ehkä joku muukin), jolle tämä asia ei mene päähän vaikka sitä on rautalangasta väännetty. Meidänkin FASD-lapset on vuosien mittaan moneen kertaan asiantuntijalääkärien toimesta tutkittu, on tehty neuropsykologiset testit, neurologin tutkimukset, psykologiset testit, toimintaterapeutin arviot ja puheterapeutin samoin - onpa ehkä yksi maailman arvostetuimmista FAS-asiantuntijoistakin nämä lapset diagnosoinut eli ei todellakaan ole kyse "sijarin arviosta".
Ensimmäinen kappale kirjoituksessasi on täyttä puppua, en ole esittänyt yhtään tuollaista väitettä, joihin vastaat. Sen verran on pakko sanoa, että kyllä minunkin lapsellani on epikriisejä kertynyt, ikävä kyllä niistä suurin osa on vain asiaa täysin tuntemattomilta lääkäreiltä, koska alle 5-v:lle ei voitu tehdä dg-tutkimusta ja sen jälkeen meitä ei yksinkertaisesti laskettu neurologian puolelle pyynnöistäni huolimatta.
Ei tähän mitään Kehitysvammaliiton kirjallisuutta tarvita, koska yksikään lääkäri ei pysty sanomaan keskushermostovaurioista, minkä verran niistä on mahdollisuutta toipua ja mihin toipuminen loppuu. Jos muuta väittävät, niin eivät ehkä oman uransa aikana ole nähneet radikaalia edistymistä. Kun tätä ketjua lukee, niin ei ainakaan tarvitse ihmetellä, mistä toipumisen puute mahtaa johtua...
Erityislapsi ei tarvitse mitään muuta niin paljon kuin hoitajan omistautumista ja rakkautta, rakkautta ja rakkautta. On enemmän kuin järkyttävää lukea, miten ap kertoo vihaavansa lasta, taitaa vihata häntä hänen sairastelustaankin. Katsoisi peiliin ja m iettisi hetken, miksi lapsi niin paljon sairastaa, koska ihan varmasti hän tajuaa hoitajan vihantunteet itseään kohtaan.
Tekstisi viimeinen kappale on siis täyttä asiaa ja tukee sitä käsitystä, jonka biot ovat moneen kertaan tässäkin todenneet, että kaikkii sijaishoitajat eivät ole täysin hakoteillä erityislapsenkaan hoidossa. Mutta sitten on joukossa noita hirvityksiä, jotka ovat! Sijareiden perusväitteitä vastaan sotii tuokin kirjoittaja, joka vaati tapaamisten vähentämjistä terapian ajaksi, mikä on täysin perusteetonta ja järkeä vailla, ihan vain hoitajan omasta mukavuudenhalusta lähtöisin, ei lapsen tarpeista. Ja hän muuten kertoo, että tapaamisia tosiaan vähennettiin hänen vaatimuksestaan, joten siinä taas tuhannennen kerran todistettiin sijareiden yksi perusväite vääräksi.
Jee. Hyvä! Hyvä! Oikeutta sijaishuollon - ja sairaiden sijaishuoltajien - vammauttamille lapsille. Valitettavasti noita sairaita tyyppejä on yllättävän paljon niiden joidenkin hyvien sijaishuoltajien joukossa.
On todella painajaista, un tietää, että läheinen on paikassa, jossa huonon hoidon vuoksi on kuollut lapsi ja yksi yrittänyt toistuvasti itsaria mm. Lisäksi paikassa saavat lapset keskenään harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä ja mennä sitten naimisiin. Järkyttävä paikka!
Oikeutta lapsille, perheille ja suvuille!
Ja laittomista huostaanotoista korvaukset samoin ja huomattavasti suuremmat, mitä Suomessa on myönnetty. Kannattaisi niidenkin suuruuden suhteen ottaa mallia naapurimaasta, koska Ruotsia kuitenkin apinoidaan muutenkin kaikessa.
Sijareiden kirjoituksissa on lisäksi yksi omituisuus, johon on pakko puuttua.
Diagnooseja jaellaan ja arvuutellaan sillä perusteella, että "varmaan sillä on adhd, koska naapurissa on hoidossa adhd-lapsi ja on kovasti samanlainen" ja kun ei oikein keksitä, mitä lääkäreille valitettaisiin, niin kysellään tällä palstalla toisilta sijaishoitajilta.
Mihin mahtaa unohtua se tosiasia, että joka ainut erityislapsi on oma persoonansa, ei ole kahta samanlaista ja kahta samalla tavalla käyttäytyvää lasta ei löydy, vaikka diagnoosi olisi samakin.
Puuttuiko liittonne muuten niihin tökeröimpiin kirjoituksiin tyyliin "Haluaisin erityislapsen, vaikka minulla ei ole mitään kokemusta sellaisen hoidosta." Ja joukko kokeneempia tulee yllyttymään, että siitä vain rohkeasti opettelemaan eli lapsi koekaniiniksi!
Koskapa sijaisvanhemmilla on oma suljettu palstakin - on mielestäni tahallista provokaatiota ja riidan haastamista tulla tänne huutelemaan että "vituttaa katsoa sen lapsen naamaa".
Purkakaa ne turhaumanne siellä suljetulla palstalla, niin joku sijoitetun sukulainen voi edes olla siinä harhassa, että sijaishuolto on eettisesti korkeatasoista.
Tai ehkä on parempi, että sekin "vituttaa" tuli kaiken kansan luettavaksi, niin ei ole ruusuista kuvitelmaa siitä, missä lapsi on - ei kenelläkään.
"Herraisä. Jos äiti on saanut alkoholinkäytöllä lapselleen FASD.n ILMAN MUUTA TOLLASELTA TÄYTYY LAPSI OTTAA POIS!! Olis ajatellut ennenkuin sen pullon huulilleen laittaa, että miten se vaikuttaa syntymattömään lapseen. Hyi saatana. Sellaset äidit jonoon ja kuroa koko värkki umpeen. Lapsi kärsii koko elämänsä ja sinä reppana et ymmärrä huostaanottoa. Mähän vain nautiskelin ja saanhan minä juoda..mitä sitten vaikka tiinenä oonki...plaap,plaap...huostaanotto on aiheeton...hulluhan sinä olet..
"""""suurin toiveeni onkin, että ehdin ennen kuolemaani näkemään vielä sen, että hän saa ansaitsemansa suuret rahalliset korvaukset laittomasta huostaanotosta ja hirveästä kohtelusta sijaishuollosta, jonka hän joutui kokemaan. """"""""
Mitenkäs se sinulta saama korvaus SINÄHÄN TÄMÄN OLET LAPSELLESI AIHEUTTANUT ei sijaisvanhempi."
MISSÄ tässäkään ketjussa on sanottu, että LAILLISIA huostaanottoja ei saisi tehdä? KERRO SE JOS PYSTYT, idiootti!
Tässä ketjussa puhutaan sekopäisistä, huonoista SIJAISHOITAJISTA, jos et sattunut huomaamaan. Onko järjessä vikaa vai ihan vain yleisessä ymmärrystasossa?
Jos lapsi tulee todistetusti huonoista kotioloista, niin lastensuojelun tehtävähän on SIIRTÄÄ HÄNET HYVIIN TURVALLISIIN OLOIHIN, jos et sitäkään ole sattunut tajuamaan. Mutta se ei onnistu, kun sijaishoitajat ovat tuota tasoa kuin tämän ketjun aloituksessa kuvataan. Eikä aloittaja muuten sanallakaan kerro, että kyse olisi alkoholin vaurioittamasta lapsesta.
Ja vielä yksi erittäin tärkeä tieto sekopäälle:
Minun lapsellani ei ole alkoholin aiheuttamia vaurioita, häntä ei ole ikinä kohdeltu kotona huonosti, mutta laittoman huostaanoton jälkeen sijaishuollossa kyllä kohdeltin törkeästi siitäkin edestä. Edes sosiaalityöntekijät EIVÄT IKINÄ ole syyttäneet tai epäilleet minua lapsen huonosta kohtelusta, joten siinä sinulle vähän pohdittavaa, jos omalta hulluudeltasi siihen kykenet.
Laitoin pari otosta viestiketjusta - jotka kertovat sijaishuollon mädännäisyydestä tuonne Jyväskylä -keskustelupalstalle. On hyvä, että sijaishuoltajien "humaanit ajatukset" tulevat laajemminkin kansan tietoisuuteen.
Kun niitä lapsia napsitaan nykyisin niin paljon, osaavat ihmiset edes varoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9902835
Linkistä suoraan Jyväskylä -palstalle.
Samantien lastensuojeluun yht.otto, tuo sinun kamala suhtautuminen lapseen tekee paljon enemmän pahaa kuin jos "hylkäät" hänet. Lapsi ansaitsee kunnon perheen ja ihmiset jotka hänestä välittävät, eivätkä noin ongelmaista tilannetta ja elämää kuin sinä hänelle tarjoat.