Hän oli vielä nuori nainen, kun tapasi elämänsä ensimmäisen miehen,
mies kosi lopulta rakastetunsa ja päätyivät naimisiin, luuli löytävänsä suunnan onnen tiehen, lopulta ero tuli, onnen kyyneleet vaihtuivat surun kyyneliin.
Syntyi kuitenkin avioliitossa yksi lapsi, ei enempää,
ei nainen lastansa hoitanut, ei hän luultavasti sitä pysty ymmärtää.
Rakastui nainen myöhemmin toiseen mieheen,
ei aavistanut, että oli joutumassa pahaan liemeen,
oli vuosia myöhemmin tunnustanut itsellensä,
että kaikki elämässäni oli mennyt täysin pieleen.
Hän ensimmäisen avioliiton aikana, kun sai lapsenkin,
kapakoissa koko ajan nainen kulki, toi viattomasta ja tunnollisesta aviomiehestään asioita julki, jotka eivät pitäneet paikkaansa.
Loppujen lopuksi tuli nainen lopulta surulliseksi, kun nyt onnettomassa elämässään alkoi muistelemaan omia pahoja tekosiaan ja sanojaan,
ymmärsi lopulta, että olisi nyt edelleen naimisissa sen hyvän ja tunnollisen aviomiehen kanssa, jos olisi vaan aikaisemmin pystynyt parempaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikki mennyt ja sen täyttänyt lika,
oli lopulta naisen oma vika.
Huomasi sen ja katuen itki,
muistoista pahoja pois hän kitki.
Virheiden kautta alkuun uuteen,
kasvaa saa nainen tulevaisuuteen.
Tehköön sen minkä parhaaksi näkee,
anteeksi voi pyytää, se hyvää tekee.
tulevaisuudesta ei kukaan voi sanoa,
jos aikoo nainen takaisin anoa.
Jos kaikki on kuin ennen eikä mikään ole muuttunut,
niin voi olla naiselle tuo mies vielä hieman suuttunut.
Parempi puhua siis asiat kahden kesken,
viettää aikaa yhdessä pienen hetken.
Kaikki niittää aina kylvämäänsä viljaa,
pallo on teidän, minä pysyn hiljaa.
:)