Idioottimaista

ärsytys100

En keksinyt mihin paremmin kuuluisi mutta pidimme ystäväni kanssa 8kk vanhaa aika isoa collieta vapaana tenniskentällä joka on kokonaan aidattu jossa monet pitäävät koiria vapaana. Jaa no sitten heiteltiin palloa ja tällee kun sanaakaan sanomatta sisälle tullee ihmisiä kehitysvammaisten lapsiensa kanssa heittelemään palloa. Ja koira on pentu joten ei vielä tottelevaisuus ihan kuosissa. No jos en olis saanut valjaista heti kiinni niin apua. Koira olisi hypännyt innoissaan tulijoita vastaan. Ja minä tietty olisin saanut haukut. Tai sitten koira olisi vain voinut karata kun avaavat ovet apposen auki. Eli koiralla oli noin 3 metriä suuri aukko josta pinkaista ulos milloin haluaisi. Vaikka onkin suht helppo jne, en silti voi tietää mitä jollekkin pienelle lapselle käy tämä hyppää vasten vaikka niin harvoin tekeekin.

Olisivat voineet edes ilmoittaa että ollaan tulossa. Kai nyt omakin järki sano että jos siellä on iso koira irrallaan niin ihan lapsensa ja koiran takia voisi ilmoittaa että ollaan tulossa. Mitä jos koiramme olisi ollut vihainen ja ei oltais saatu nopeasti kiinni?

42

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dingeldong

      Harmin paikka, etten se ollut minä, joka tuli sinne tenniskentälle :( Silloin olisi ollut puhelin kuumana jonkun aikaa ja sinä olisit joutunut hurttasi kanssa edesvastuuseen typeryydestäsi.

    • VOI VITTU

      Koirat saavat olla vain vapaana koirapuistossa. Tai omalla tontilla, mutta ei tuollaisessa paikassa.

    • Rubi-koiran omistaja

      Hmm....Mun koira on ainaki ollu vapaana kaukalossa, jos siellä ei oo ollu ketään....Ja mun mielestä, jos joku on sinne tulossa, ni pitäis kyllä ottaa huomioo, että siellä on koira ja sanoa, että on tulossa, ni mä kerkiän ottaa mun koiran kiinni ja lähtee pois sieltä....Jos jonkun mielestä niin ei sais tehä kesällä ja syksyllä, jollon se ei tietenkää oo jäässä ja kaukalo nököttää tyhjänä, kerro ihmeessä....Mä en näe siinä mitää vikaa ja sieltähän voi lähtee pois, jos sinne on ihmisiä tulossa....Mutta tuo tenniskenttä....en kyllä tiiä, menisinkö sinne koiran kanssa, missä nimenomaan pelataan...Mutta tavallisilla kentillä, missä pelataan jalkapalloa ja missä voi pelata vaikka korista, jos on korimaalit siellä, ni kyllä menen, mutta eri asia on, päästänkö irti....kyllähän kentät ovat kaikkien ihmisten käytössä, että kyllä siellä tenniskentällä ja kaikilla kentillä käy varmaan koiratki ja jos koira on kiinni siellä tenniskentällä, ni onko se nii kamalaa? Mun vieressä on kenttä, missä pelataan kaikkia pelejä ja mä oon käyny siellä leikkimässä koiran kanssa pallolla....mut kyl mä sen kiinni piän, jos en pysty luottamaa siihe, että se tulee luokse heti käskettäessä ja tottelee eikä mene ihmisten luo hyppimää ym. Fleksi on hyvä mun mielestä, koira saa olla pitkässä narussa ja juosta pallon perässä...Ja jos se fleksi ei kestä, éttä menee poikki,ni....sillon ihmettelen, minkälaisia hihnoja ne oikein myyvät, jos fleksi ei kestä normaalin hihnan tavoin, että menee poikki heti, kun koira vähänki kiskasee....Mut anyway, kaikille koiranomistajille, kannattais varmaa miettiä, missä pidätte koiraa irti....miettiä tarkkaan, ettei satu mitää tollasta....mutta kyllä tosiaan, kyllä ihmiset vois sanoo, että ovat tulossa, jos siellä koira vapaana on, että sen saa kiinni....tai oisit ite huikkassu niille, että sulla on siellä koira irrallaan ja oottavat, että saat sen kiinni....tosiaa, koira kannattaa olla kiinni yleisillä paikoilla, jos siihe ei voi luottaa täysin....ja tottahan se on, että tenniskenttä ei oo koirien kenttä....

    • koira-ajokortti

      Tenniskentät yms. muut kenttäalueet ja tyhjät kaukalot ei ole tarkoitettu koirien vapaanapitoon, koska:

      a) muut ihmiset saavat todellakin vapaasti tulla kyseisille alueille
      b) koira voi ulostaa/virtsata alueelle (kiva astua koiran p##kaan koriskentällä).

      Ja itelläni on kaksi koiraa kaupunkialueella, joten todellakin tiedän vapaanapitopaikkojen vähyyden, mutta kun eläimen ottaa tule eläimen mukana myös VASTUU sen pidosta asianmukaisesti. Me nähdään vaivaa meidän koirien hyvinvoinnin suhteen, jo ennen koirien hankintaa harkittu nämä jutut.

    • Rubi-koiran omistaja

      Mä puhuinkin siitä, että koira on kiinni....Ja totta puhut, ne ei oo koirien kenttiä, mutta ei se kiellettyäkään ole siellä koiraa pitää, senhän voi pitää hihnassa ja tulis pitää tollasilla alueilla, mitkä on ensisijasesti ihmisille....Ja mä en ainakaa anna mun koiran tehä paskaa kaukaloon enkä koriskentälle....enkä välttämättä virtsatakaan...mutta sinne voi virtsata yhtä hyvin ihmisetki, sellasiaki löytyy....

      • luetun ymmärtämistä

        Usko nyt äläkä jänkytä ;)
        ET vie koiraasi pelikentille ja sillä siisti.

        Totta puhut ne EIVÄT ole koirien temmellyspaikkoja..ymmärrätkö ?


    • Rubi-koiran omistaja

      Miksi minä sinulle mitään lupaisin? Mitä se sinulle kuuluu, hankinko lapsia vai en? Joo, niin ei saa periytyäkään, mutta mun talon vieressä on kenttä, jossa pelataan eri lajeja, siellä käy vanhemmat lapsien kanssa ja siellä käy ihmiset leikittämässä ja juoksuttamassa koiriaan....Huoh, onko niille sitten periytynyt tämä samainen tyhmyys, mikä minua vaivannee? Kuitenkin monet koiranomistajat käyvät koirineen vaikka koulun kentillä, he mahtavat olla varmaan helevetin tyhmiä....eihän sitä tietenkää kannata koiran kanssa mille tahansa kentälle mennä, mutta kuten sanoin, se on yleistä, että yleisessä käytössä olevat kentät on kaikkien käytössä, vanhempien ja niiden lasten, koiranomistajie, pelaajien ym....Mene sanomaan niillekin, että ne on tyhmiä....ja kun sanoin, että kentille ja kaukaloihin voi virtsata ihminenkin, se on totta, jotkut on varmasti tehny niin...mene sitten ja pystytä kyltit kaikille mahdollisille kentille, että koiran ulkoilutus kielletty....olet silloin helvetin viisas....huoh, niinkuin minua kiinnostaisi sinun kanssa kinata, vaikka kuinka yrittäisit provosoida....mutta sorry, sepä ei toimi, joten hasta la vista ja hyvää loppuelämää....;)

    • Rubi-koiran omistaja

      No, jos haluat niin ajatella, niin go ahead....Niinkuin olen sanonut, olen samaa mieltä, että pelikentät on pelikenttiä....Miten niin sellainen on tyhmä, joka vaikka jossain koulun kentällä koiraansa leikittää ja se on hihnassa? Ja tyhjä kenttä vielä....Kerro ihmeessä, onko koiran kanssa vaikka tämän kentän poikki kulkeminen kiellettyä? Jos niin ei saa tehdä, niin miksi sinne ei laiteta sitten selvää koirakieltoa? Kenttiäkin on monia, on kenttiä, jotka on yleisessä käytössä ja on niitä, joille ei saa mennä ku pelaamaan....Niin, minä varmasti olen helvetin tyhmä, kun minä jollain kentällä käyn, kiitoksia kohteliaisuudesta, saathan toki ajatella, mitä haluat, vaikka olenkin samaa mieltä, että tämä keskustelun aloittaja ei ole täysin ajatellut päästämällä koiransa vapaaksi tenniskentällä, mutta tiedätkö, rakas ystäväni, että kaikki meistä tekevät virheitä, et välttämättä sinäkään ole aina ajatellut ihan loppuun asti....Keskustelun aloittaja on tehny, mitä on tehny, sille ei enää voi mitään, joten tästä on turha ruveta hirveetä väittelyä tekemään....joo, mun koira on leikkiny kerran, pari kaukalossa vapaana, noh, tapahtunu, mitä tapahtunu, siihe on turha enää takertua, mä en ainakaa takerru, jatkan eteenpäi ja toimin sillai, ettei vahinkoja satu....Jotkut antaa koiransa juosta irti yleisillä teillä, sitä en ite tee....Siis oikeesti, jos joku on jollai kentällä, missä käy kaikki ihmiset, koiran kanssa leikkiny, ni voi voi....omalla vastuullaan sen tekee, mutta on sitä vakavampaakin sattunu....on tässä muutaki mietittävää kuin tuo yksittäinen tapahtuma, joten turhaan täällä siitä enää tapellaan, antaa helvetti olla ja keskitytää tärkeempii asioihin ku jauhamisee tästä, mua ei enää kiinnosta....Kiitos, as-saalamu alaikom and have a good day....

      • kerta riittää

        Muistat sitten että' oli viimeinen kerta kun viet koiraasi mihinkään pelikentille,
        opithan tapahtuneesta , eikö niin.


    • Rubi-koiran omistaja

      Vien vaikka hevonvittuun, ei kuulu teille, jos minä nyt jossai puistoissa tai kentällä käyn, mutta katson toki, minne vien....Mä en jaksa enää jauhaa tästä aiheesta, voi helevetti....antakaa jo olla...

    • höm

      Ja jälleen kehittävää keskustelua täällä...

    • 3+17

      Minun mielestäni se kuuluisa maalaisjärki sanoo että kaukalot ja pelikentät eivät ole tarkoitettu koirille .
      Ne jotka sanovat että koiralla on oikeus kaupungissakin olla irti ovat varmaan miettineet asiaa siinävaiheessa kun ovat koiran ottaneet ja selvittäneet omat mahdollisuudet viedä koira paikkoihin joissa se on sallittua .
      Vahinkoja sattuu mutta jos koira on irti paikassa missä sen maalaisjärjen jo pitäisi sanoa ettei ole salittua se on jo tahallista huolimattomuutta jos jotain sattuu.

      Itse en tarvitse sitä koirakieltomerkkiä vaan ymmärrän kyllä muutenkin minne voin koirieni kanssa mennä ja missä päästää ne vapaaksi . Pyrin muutenkin ottamaan huomioon muut ihmiset kun koirieni kanssa liikun vaikka muut eivät todellakaan aina ota huomioon minua ja koiriani . Porukassa vaan tuntuu menevän niin että jos tuo ei niin en minäkään .

    • Rubi-koiran omistaja

      Joo, totta, mutta on kenttiä, jotka on kaikkien käytössä....Joilla ei pelkästään vain pelata....Jos nämä kaikki kentät, mitä koko hela Suomessa on, on tarkotettu vaa pelaamiseen, niin sitten siellä pitäisi kieltää kokonaan käymästä muita kuin niitä, jotka on tulossa sinne pelaamaan....Tää on mun mielipide, mutta totta on, että kaikki kentät ei oo vaa pelaajien käytössä....kenttiä on monenlaisia, minusta se ei oo mikää maailmanloppu kuitenkaan, jos joku juuri tällaisella yleisessä käytössä olevalla kentällä koiran kanssa käy, jos se on tyhjäkin....Jos ei paskata eikä kuseta sinne koiraansa ja kattoo, missä sitä irti pitää....Jos joku omistaja yhdellä vaivasella kentällä käy eikä valtaa kaikkia kenttiä koiransa kanssa, ni ei se ole nii iso juttu....minusta ainakaa....Ja kyllä, mä käyn tollasilla kentillä leikkimässä koiran kanssa niin, että se on kytkettynä....ei varmaan haittaa muita, jos siellä ei ole ketään....niillä saattaa käydä joku vanhempi lapsensa kanssa eikä ne välttämättä tule sinne pelaamaan, vaan viettää aikaa pienokaisen kanssa ja ulkoilee ja jos sinne ei saa koiranomistaja mennä leikittämää koiraansa, ni ei saa sillon mun mielestä mennä tää vanhempikaan lapsensa kanssa....ei sitä joka kentälle tarvi tunkee, mutta jos nyt jollain¨kentällä käy hauvan kanssa, niin so what? Kyllä ootte hieman ahdasmielisiä, jos millään kentällä ei sais käydä ku pelaajat....Jos pelaa siellä koiran kanssa, ni siinä ei oo mitään vikaa...Tarkotan nyt näitä kenttiä, missä kay muutki ku nämä, jotka menee sinne pelaamaan....kannattaisikohan vain totutella siihen, että kaikki ei ajattele samalla tavalla kuin te ja ihan hyvä vaan, ettei kaikki ole noin kriittisiä....tollanen ei oo kuitenkaa iso juttu....Ja kyllä mieluummin vien koiran tyhjänä olevalle kentälle kuin koirapuistoon, jos siellä tulee jotain ongelmia muitten kanssa....kentällä saa käydä koiran kanssa, jos siellä ei ole muita ja kunhan sen pitää sillai, ettei satu mitää, pitää sen kytkettynä....eihän koiran kanssa tietenkää voi joka paikkaan mennä, mutta yleisille kentille kyllä....mieluummin siellä sitä palloa koiralle heittelee kuin jossai yleisillä kulkuteillä....varmasti olen idiootti, kyllä, sittenpähän olen, tekemiseni ei kuitenkaan aiheuta kenellekään mitää vahinkoja....yksi kenttä, jolla koiria käy, ei ole iso juttu....Ja aika rajoittunut näkemys teillä, jos ajattelette, että kaikki, jotka ei ajattele samalla tavalla kuin te, on idiootteja....Ihmisillä on asioista, tästäkin, kuitenkin erilaisia mielipiteitä....Joskus ihminen ei ajattele loppuun asti, mutta itse en näe tekemisissäni mitään vikaa....miksi joillakin kentillä ei saisi käydä kaikki ihmiset, niinkuin ne tekevät? Tarvitsetteko te pelaajatähdet joka ikisen kentän Suomessa käyttöönne? Onko se teiltä poissa, jos niillä kentillä käyvät muut silloin, kun te ette siellä ole? Jos ihmiset eivät tunge persettään kuitenkaan joka ikiselle kentälle, joka maassamme on? Pitäisikö teidän saada omistaa kaikki kentät? Itse en tunge joka ikiselle kentälle, lähikentälläni kyllä olen käynyt, kun se on ollu vapaa....se ei ole kiellettyäkään, siellä käyvät kaikki....Joskus koirakoulujakin pidetään kentillä....Ja kyllä, se ei ole selitys, että muutkin tekee, mutta tämä on minun kantani enkä tunne itseäni yhtään tyhmäksi....Moni muukin on varmasti kanssani samaa mieltä ja kun miettii, siitä ei varmaankaa ole paljon vahinkoa, jos jollakin kentällä käy koiriakin ja ihmisiä muutakin tekemässä kuin pelaamassa....kun koiran pitää siellä kytkettynä....kaiken ei tarvitse olla niin justiinsa....voitte laittaa vaikka 100 miinusta minulle, I simply don``t care ja tuliko mieleen vielä ruveta vittuilemaan minulle siitä syystä? Tokihan te voitte sen tehdä, yrittää provosoida ja ärsyttää, mitä ihmiset täällä netissä paljonki tekee, tehän saatte aikani kulumaan mukavasti, kun tulen tänne lukemaan mukavia terveisiänne, mutta kuten sanoin, kaikki ei ajattele samalla tavalla kuin te, aikuisena ihmisenä se pitää ottaa huomioon....ja näistä kentistä puheenollen, en todellakaan kuluta niissä paljon aikaani, käyn lenkillä kaikkialla, en ihan joka paikassa kuitenkaan, mutta anyway....joten kertokaa toki, jos se on teidän mielestänne iso vahinko ja perustelut myös samalla, kiitos vain, niitähän minun kaltaiseni "tyhmä" tarvitsee....;)

    • Rubi-koiran omistaja

      Niin, kyllä, en ole aikuinen, kun olen tuota mieltä enkä ole ainut, joka on....Mutta mulla on mun mielipide enkä yksinkertaisesti välitä, mitä sinä ajattelet....Jos mielestäsi millään kentällä ei saisi koiran kanssa käydä, that`s fine, mutta mun mielestä voi, kyllä niitä kenttiä niille pelaajille riittää, kun niitä käyttää muutki kun ne, jotka siellä pelaa....Mutta kyllähän tollasia lumppuja riittää, jotka vähän isottelee muille, jotka ei ajattele samalla tavalla kuin ite, että voi pentua ja mä oon ite nii helvetin aikuinen....joissakin asioissa se kyllä pitää paikkansa, mutta ite ajattelen näin eikä se mun mielestä ole lapsellista....mutta tietenkin, eihän niitä kenttiä saisi käyttää muut kuin pelaajat, mun mielestä voi, jos kenttä on tyhjä...vaikka mitäpä minä tätä samaa paskaa jauhamaan ja laittamaan pitkiä vastauksia, antaa olla....teitä vain vituttaa, kun en ajattele samalla tavalla ja voitte vittuilla niin paljon kuin haluatte, aivan sama, jos on niin vaikeeta hyväksyä mun mielipide, niin sehän ei tietenkään ole minun ongelmani....

    • Rubi-koiran omistaja

      etpä sinä niitä pystyisi lisäämään, vaikka kuinka yrittäisit....Minulla ongelmia, kun en pidä sitä pahana, että käy koiran kanssa joskus jollakin kentällä....Joo-o, tiedän kyllä, että te ette ajattele samoin, noh, sillehän ei voi mitään....Koiran kanssa ei saisi käydä millään kentällä, asia selvä....Jotkut ajattelee, että saa ja niin ajattelen minäkin, riippuu tietenkin kentästä....Noh, tämä on mun ja kaikkien niiden, jotka näin ajattelee, mielipide, ottakaa vittu tai jättäkää....Antakaa jo olla....ne ihmiset, jotka juoksuttaa koiriaan joillakin kentillä, ei ole yhtään sen tyhmempiä kuin te, jos koira on hallinnassa, koska siinä ei ole mitään pahaa minun mielestä....menkää sanomaan niille, mitä ajattelette, jos asia teidän mielestänne noin on....Mä oon keskustellu tästä aiheesta muutaman ihmisen kanssa ja ne ei näe siinä mitään vikaa, että käy koiran kanssa jollai kentällä, riippuu, mille kentälle menee....kunhan se koira ei tee sinne tarpeitaan ja miettii 2 kertaa, päästääkö sen siellä välttämättä irti....mutta ihmisethän ajattelee eri tavalla....te ajattelette noin ja mä ajattelen näin enkä mä näe itteäni yhtään tyhmäksi tai ongelmaiseksi....mutta tokihan se saatte mua kaikessa rauhassa haukkua, jos siltä tuntuu, se on mulle se ja sama, jos teillä nii iso ongelma on sen kanssa, että mulla on oma mielipide tai jos teillä ei ole, ni antakaa sitte yksinkertasesti olla....tästä on turha jauhaa enää....

    • Rubi-koiran omistaja

      No sepä harmillista....Öö, mistä sait tietää, että tämä hieno kansa on hylännyt rakkaan kotikontunsa? Pitäisiköhän tuo ihan uskoa? :D Haluaisitko kenties, että lähden koirani kanssa muuminmetsästykseen? Olisiko hyvä idea? Kerro minulle vain, mistä löydän nämä öh, pyöreät henkilöt, jotka ovat ymmärrettävästi vähän paisuneet, kun eivät pysty päästämään ilmaa peräaukostaan ulos? ;D No ei nyt sentään, kunhan heitin....Mutta onpa todella harmi, että he ovat karanneet....:)

    • anett

      Ihmetyttää onko kaikki nämä haukkujat koiranvihaajia, vai onko koiranomistajia? Voisihan sitä joskus ajatella koirankin kannalta asioita, että kuinka mukavaa se elämä on ikuisesti narunjatkona. Aloittaja, et mielestäni tehnyt mitään väärin, mutta usean mielestä jo koiran omistaminenkin on jonkinasteinen rikos. Ainakin yleinen sylkykuppi olet, jos et koko ajan anteeksipyytele sitä, että koiran omistat ja sille hyvän elämän koitat tarjota. Tällaiseksi on elämä Suomessa mennyt. Minusta nuo haukkujasi ovat kakaramaisia pikkusieluja.

      • ohhoijaa..

        Voihan vitalis ,
        Et taida olla sinäkään mikään penaalin teravin kynä :)

        Pysy myös poissa PELIKENTILTÄ tai KAUKALOISTA.
        Koirapuistossa koiran on mukava juoksennalla.


    • Rubi-koiran omistaja

      Joo, sanopa muuta....minua haukkuvat kanssa idiootiksi, kun olen sitä mieltä, että koiran kanssa voi käydä kentällä leikkimässä, kunhan ei paskata sitä sinne eikä välttämättä päästä irti....Koska kentäthän on yleisessä käytössä, joten sinne voi tulla ihmisiä millon vain....mutta mitä se haittaa, jos siellä koiran kanssa käy, jos on asiallisesti? Näin ajattelen minä ja noi muut on tietysti eri mieltä, ettei koiran kanssa sais kentille mennä ja minä olen pentu ja idiootti sen takia....minä en ole aloittajaa haukkunut, kommentoin tähän vain tehneeni samoin kuin hän ja sitten nämä alkavat haukkumaan....minäkään en totta puhuen ymmärrä, miksi näiden muiden mielestä on niin iso vahinko, jos koiran kanssa käy jollakin kentällä, vaikka ne kuinka olisivatkin pelikenttiä, kun niillä tehdään paljon muutakin kuin vain pelataan....ne ovat yleisessä käytössä ja kaikkien käytössä....Ja koiran irti päästämisestä, no jokainenhan päättää sen ite, päästääkö irti, mutta sen tekee myös omalla vastuulla....tenniskenttä ei ole ehkä paras mahdollinen paikka pitää irti, kun siellä käy muutki ihmiset, mutta ei kai tuo nyt iso juttu ole, jos aloittaja on noin tehnyt....olen itekin pitänyt kaukalossa, mutta nyt käyn koirapuistossa ja käyn kentilläkin, siinä ei ole mitään vikaa, koska ne on yleisessä käytössä, mutta ei välttämättä kannata päästää irti....en halua mitenkään moittia tätä aloittajaa, sanon vain, koska sinne voi tulla ihmisiä milloin vain....Jos koiraan ei voi luottaa eikä siihen voikaan luottaa sataprosenttisesti....aina....mutta ei sitä silti tarvitsisi heti olla haukkumassa pystyyn, jos joku tekee jonkun virheen....Kaikkihan meistä tekee....Ja ite olen koiranomistaja enkä ole yhtään idiootti, jos käyn koiran kanssa kentällä, kun se on kytkettynä ja kenttä on tyhjä, niin tekee monet muutkin koiranomistajat, kunhan käyttää järkeään, kenttä ei varmasti mene siitä pilalle, jos siellä nelijalkainen temmeltää, jos siellä temmeltää ihmisetkin ja lapset ja kenttiä käytetään paljon muuhunkin kuin pelaamiseen ja se on sallittu, joten sitä on turha selittää, että ne on vain pelaamiseen, vaikka pelikenttiä olisivatkin....Ihmiset vielä ajattelevat tästäkin aiheesta eri tavalla, no sitten nämä täällä haukkuvat, kun minä en ajattele samalla tavalla kuin he, joten olisiko syytä katsoa peiliin ja miettiä, kukahan se tässä on lapsellinen, kun pitää haukkua ja arvostella toisia, jotka ajattelee eri tavalla ja sitten vielä yrittää epätoivosesti provosoida, että jospa mä nyt saisin sen suuttumaan, minä kun olen paljon fiksumpi kuin tuo, kun tajuan asian ja tuo ei, todella epätoivosta.....olen kyllä samaa mieltä, että järjenkäyttö on sallittua, mutta mielestäni ei ole mitenkään järjetöntä, jos käy koiran kanssa jollain kentällä sen ollessa tyhjillään, kunhan ei aiheuta mitään vahinkoa eikä päästä koiraa siellä irti, jos siihen ei voi kunnolla luottaa....varmaan 40 % ihmisistä on kanssani samaa mieltä.....Jos joku ei ole, selvä, mutta turha tulla minua haukkumaan tyhmäksi, koska tämmöinen ei tee ihmisestä vielä tyhmää....myönnän toki, ettei se kaukalo ehkä paras mahdollinen paikka koiran irtipitoon, joten en tee enää sellaista, kun en voi luottaa koiraani täysin....Hihnassa koira voi kyllä kentällä olla....ja todellakin koiran on hyvä päästä juoksemaan myös vapaana, mutta kaupungissa sitä kannattaa miettiä, missä sen tekee, ei ehkä kentillä, kun sinne voi tulla ihmisiä koska vain, mutta koirapuisto on hyvä paikka, vaikka siellä käy muitakin, mutta sinne voi mennä silloin, kun se on tyhjillään, jos koiralla tulee muiden kanssa ongelmia....Ja metässä, jos koiraan voi luottaa kunnolla....

    • Rubi-koiran omistaja

      Vielä kerran kaikki te, jotka haukutte mua jostakin yksittäisestä asiasta, ku koiran kanssa kentällä käymisestä, syökää päänne....Tiedättekö yhtään, mikä on huvittavaa? Se, että haukutte muita typeriks, vaikka ne ei välttämättä tekiskään edes mitään typerää ja kuvittelette ite olevanne niin paljon järkevämpiä, vaikka mun mielestä ette ole....Mutta jos te haluatte niin kuvitella, niin kaikessa rauhassa....Mä lähinnä vaa nauran teille....Haukkukaa sitten myös muitakin, jotka on samaa mieltä mun kanssa siitä, saako koiran kanssa kentällä käydä....Koska moni on siitä samaa mieltä mun kanssa ja mä en ymmärrä, miten se on teidän mielestä niin iso vahinko, jos koiran kanssa käy jollain kentällä....Joo-o, tiedän kyllä, että ne on pelikenttiä, kyllä, mutta ne ovat myös yleisessä käytössä, ei vain pelaajien ja se on totta, mä oon kyllä sanonu tän jo aikasemminki, mitäpä sitä enää toistamaan? Niin kertokaa toki, miksi teidän mielestänne koiran kanssa ei saisi millään kentällä käydä ja miksi se on niin suuri vahinko, jos käy, kunhan koiraa ei kuse eikä paskanna sinne kentälle? Kuulisin mielelläni....Olen nimittäin keskustellut tästä aiheesta ihmisten kanssa ja he ajattelevat siitä kanssani samalla tavalla, eivät tietenkään kaikki ajattele, mutta nämä ihmiset, joiden kanssa olen keskustellut, ajattelevat.....Ja sitten te haukutte mua ja näitä ihmisiä varmastikin pikkuisen omaa egoanne pönkittääksenne, koska he ja minä olemme tätä mieltä....Varmasti tiedätte, että ihmiset on tästäkin eri mieltä ja muistakin asioista, joten minusta on pikkusen kakaramaista haukkua minua ja heitä sen vuoksi....olen toki samaa mieltä, että järki mukana, mutta en näe niin typeränä sitä, että joku käy koiransa kanssa jollain kentällä leikkimässä, kun käyttää järkeään yms. Ehkä sitten teillä ja minulla on erilaiset käsitykset asiasta, minkä vuoksi sitten pidätte minua typeränä, mutta itse en koe itseäni typeräksi, kun olen tuota mieltä eivätkä koe muutkaan, jotka tuota mieltä on.....Mutta kertokaa toki, jos olen teidän mielestänne tyhmä tuon vuoksi ja perustelkaa, miksi....Kiitos paljon...;)

      • Ei hyvää päivää

        Järjestyslaki kieltää:

        "Koiran ja kissan omistajien on pidettävä huolta siitä, ettei eläin pääse ollenkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikalle, toriaikana torille, URHEILUKENTÄLLE tai yleiselle hiihtoladulle. Koiraa ja kissaa voi kytkettynä kuljettaa kuntoradalla."

        Menikö tämä nyt jakeluun ?


      • äååäädddd

        RUBI KOIRAN OMISTAJA , JOS HALUAT ETTÄ JOKU LUKEE TEKSTEJÄSI NIIN TIIVISTÄ VÄHÄN JA LAITA TEKSTIT JÄRKEVÄÄN MUOTOON, EI TOMMOSIA PITKIÄ LITANIJOITA PYSTY LUKEMAAN..


    • 2 koiran omistaja

      Tiedän itsekin muutamia ihmisiä,jotka ovat jalkapallokentällä (hiekkakenttä)kouluttaneet koiriaan silloin kun siellä EI OLE OLLUT KETÄÄN.Joten,se ei todellakaan ole väärin,jos joku käy koiransa kanssa jossain kentällä.

    • Ei hyvää päivää

      Ei jumalauta , onko teidän mielestä suomessa pulaa pelloista , metsistä ym aukeista paikoista kun pitää vartavasten änketä pelitarkoitukseen tehdyille kentille.
      Toivottavasti kentänhoitaja teidät nähdessään pitää teille puhuttelun ja jos ei se auta , ottaa vanhaan hyvään malliin niskasta kiinni ja taluttaa ppis koirinenne pelikentältä.

      • 2 koiran omistaja

        Missähän kohtaa sanoin että olen itse ollut jalkapallokentällä??Laitappas sellaienn kohta tekstistäni missä noin sanon.


      • Ei hyvää päivää
        2 koiran omistaja kirjoitti:

        Missähän kohtaa sanoin että olen itse ollut jalkapallokentällä??Laitappas sellaienn kohta tekstistäni missä noin sanon.

        Muistakin pysyä kaukana koirinesi pelikentiltä , ne kun ovat tarkoitettu jo nimenmukaisestikin pelikentiksi, voisit kertoa myös kavereillesi etteivät menisi sinne

        "kun siellä EI OLE OLLUT KETÄÄN.Joten,se ei todellakaan ole väärin,jos joku käy koiransa kanssa jossain kentällä."

        vai niin, ja uimarannoille, lasten leikkipuistoihin ja koulun pihoille voi varmaan myös mennä kun siellä EI OLE OLLUT KETÄÄN , vai ?


      • 2 koiran omistaja
        Ei hyvää päivää kirjoitti:

        Muistakin pysyä kaukana koirinesi pelikentiltä , ne kun ovat tarkoitettu jo nimenmukaisestikin pelikentiksi, voisit kertoa myös kavereillesi etteivät menisi sinne

        "kun siellä EI OLE OLLUT KETÄÄN.Joten,se ei todellakaan ole väärin,jos joku käy koiransa kanssa jossain kentällä."

        vai niin, ja uimarannoille, lasten leikkipuistoihin ja koulun pihoille voi varmaan myös mennä kun siellä EI OLE OLLUT KETÄÄN , vai ?

        Ja sinäkö se päätät käykö joku jossakin kentällä koiransa/koiriensa kanssa??Ja ihan tiedoksi et en todellakaan ole mikään lapsi/teini,joka ei tietäs mistään mitään!


      • Rubi-koiran omistaja
        Ei hyvää päivää kirjoitti:

        Muistakin pysyä kaukana koirinesi pelikentiltä , ne kun ovat tarkoitettu jo nimenmukaisestikin pelikentiksi, voisit kertoa myös kavereillesi etteivät menisi sinne

        "kun siellä EI OLE OLLUT KETÄÄN.Joten,se ei todellakaan ole väärin,jos joku käy koiransa kanssa jossain kentällä."

        vai niin, ja uimarannoille, lasten leikkipuistoihin ja koulun pihoille voi varmaan myös mennä kun siellä EI OLE OLLUT KETÄÄN , vai ?

        Erittäin hyvää päivää kaikille....Sanon vielä kerran, että kaikkia kenttiä ei ole tarkoitettu vain pelaamiseen, ne ovat yleisessä käytössä, urheilijoiden ja muidenkin, jotka tulevat vain viettämään aikaa sinne....Joo, ne on urheilukenttiä, noh, koirakouluja pidetään myös noilla kentillä, ite kävin syksyllä koirakoulun ja se oli koulun sisäkentällä sellasessa hallissa....Jos sinne ei saisi koiran kanssa mennä, niin sitten siellä pitäisi myös kieltää koirakoulujen pitäminen....Mun vieressä on urheilukenttä, jolla käy myös koiranomistajat juoksuttamassa koiriaan ja leikittämässä.....Se on yleisessä käytössä, ei vain pelaamiseen, vaan kaikenlaiseen urheiluun ja vapaa-ajan viettoon....Tollasilla kentällä voi ihan hyvin käydä koiran kanssa, se ei maata kaada, mutta paskantaa tai virtsata koiran ei sinne pidä....Tiedän kyllä, että jotkut teistä haukkuvat heti meitä, jotka koiran kanssa jollain kentällä käymme, mitä ei käytetä vain pelaamiseen, mutta voitte haukkua ihan rauhassa, mä en lähe tappelemaan teidän kanssa, ei yksinkertaisesti kiinnosta ja mä epäilen suuresti, että laki kieltää viemästä koiraa millekään kentälle....kyllähän siihen silloin poliisit puuttuis....mun mielestä se on vähän liian tiukkaa, jos kaikki kentät on koirilta kielletty enkä usko, että on....Ja tuskin kukaan koiranomistaja niillä kentillä koiran kanssa lenkkeilee pelkästään, joten se ei oo iso juttu, jos käy välillä kentällä....Ja toiseks, kaupunkialueella ei oo joka paikassa peltoaukeita eikä mettiäkään, riippuu siitä, missä päin kaupunkia ihminen asustaa....ei tästä aiheesta kannata jauhaa....:)


      • Rubi-koiran omistaja

        Ai kieltääkö laki viemästä koiraa millekään kentälle? No vittu kieltäkööt, yhdellä kentällä käyminen ei oo iso juttu, joten miksi ihmeessä sinä vedät siitä herneen nenääs? Sitten sitä pitää täällä haukkua ja solvata joitakin, jotka tekee jotain, mikä teidän mielestänne on tyhmää, ketkähän ne tässä on idiootteja? Tuntuu siltä kuin ihan tahallanne täällä auotte päätänne mulle ja muille ihmisille, jotka tekee koiransa kanssa jotain....Niinkuin toi kirjoittaja Anette sanoi, olette tosiaan kakaramaisia pikkusieluja, joitten kanssa ei ees kannata keskustella tuon vuoksi....eikä kyllä pahemmin huvitakaan, kun kyseessä on noin ikävät ja epäasialliset tyypit, joilla meininki menee kiusaamisen puolelle, haukutaan nyt nuita, kun ne on niin tyhmiä, noh, ootteko ylpeitä itestänne, ku ootte saanu niin tehtyä? Mitä, jos lopettasitte? kiva riidellä täälläkin tästä aiheesta, että saako koiran kanssa kentälle mennä vai ei? monet ajattelee, ettei siinä oo mitää pahaa eikä oo munkaan mielestä, vaikka mitäpä sitä just niille pelaamista varten tarkoitetulle kentille persettään tunkemaan, noh, se ei haittaa mun mielestä yhtään, jos jollain urheilukentällä käy....noh, me ajatellaan näin eikä teillä oo mitään oikeutta haukkua meitä sen perusteella....Kyllä ihme kusipäitä pyörii täällä netissäkin, jossa vittuillaan sitten tuntemattomille yrittäen epätoivosesti vähän ärsyttää toista, jos nuin teette, ni teillä on vitun mahtava elämä....mutta eihän tuommosista kannata välittää eikä keskustella tuollasten kanssa, jotka ei osaa ees asiallisesti keskustella, noh, älkää keskustelko, mutta eipähän sillon kannata enää ees tulla tänne teiän kommentteja lukemaan saati vielä vastaamaan niihin.....olet oikeassa, alapuolellani oleva kirjoittaja, mitäpä sitä enää jauhamaan tommosille ikäville kusipäille, joitten kanssa ei ees huvita keskustella....Mut mielipiteeni mä saan sanoa ja perustella sen ja olen vastannu tähän asti teiän typeriin kommentteihinne, joten ootte ite jauhanu täällä ihan samalla tavalla....Jos ette halua mun kommentoivan, ni älkää ite sitte tuhlatko aikaa siihen, että tuutte tänne haukkumaan ja päätä aukomaan....Mä oon sentään pyrkiny olemaan asiallinen toisin ku eräät....mut ei kai tätä samaa paskaa kannata jauhaa, jos on jo kerran sanonu oman kantansa..itseasiassa tästä aiheesta on turha kiistellä teiän kanssa, ettette vain hauku meitä lisää....2 koiran omistaja, en suosittele sinuakaan enää tuhlaamaan aikaa näihin, kun eivät osaa muuta ku vittuilla ja haukkua, vaikka sanoo vaa oman mielipiteensä....säästytäänpä kumpikin mielipahalta, kun ei edes tehä väärin siinä, että käydään koiran kanssa välillä yhellä vaivasella kentällä, mut tottakai me nuitten mielestä ollaan sillon megaidiootteja....Noh, tääpä on viimenen kerta, ku keskustelen tästä aiheestä enää täällä, joten ei tarvi enää lukee mun kommentteja eikä mun tarvi kuunnella teiän haukkumista....Hyvää jatkoa....


      • Rubi-koiran omistaja

        Joo, kuulin jo, kieltäköön perkele....mä kirjotan asiallista tekstiä toisin ku sinä...kun kerran et osaa muuta ku haukkua, en halua keskustella sun kanssa....mulla on mun mielipide, sanokoon joku järjestyslaki, mitä lystää, jos et sitä kestä, niin älä sitten kirjottele tänne....mietin, pitäiskö ilmottaa kaikki nämä typerät haukkumaviestit asiattomiks viesteiks....enpähän sitten mene niille typerille urheilukentille....miksi vitussa tästä on täällä niin hirvee meteli, kun en edes käy joillakin kentillä paljonkaan....Anyway, sinuna en kehusi sillä ,että kirjotat fiksuja kommentteja, kun et osaa edes asiallisesti kommentoida, haukut vaan kakaramaisesti....


    • 6+5

      Taitaa vaan olla järjestyyssäännöissä kiellettyä puuhaa vaikka siellä ei sitä koirakieltoa olekkaan .
      Koirien koulutukseen on ihan omat kentät joille voi mennä . Makaa mutta niinhän kaikki .

    • 2 koiran omistaja

      voihan elämän kevät: Edelleen: MISSÄ kohtaa mun kommentissani lukee että MINÄ olen ollut jossakin kentällä koirieni kanssa?Laitappas mun komentistani sellainen kohta,jossa noin lukee.Kieltäähän järjestyssäännöt viemästä koiria torille,toriaikana,mutta kumma kyllä,poliisit eivät ole kertaakaan kieltäny siellä olemasta.Ollaan monta monta miljoonaa kertaa oltu koirien kanssa torill,eikä koskaan ole poliisit sanoneet ettei siellä saa olla koirien kanssa.Oulussa oli torilla kevättalvella joku vaalitapahtuma.Olimme koiriemme kanssa siellä.Paikalla oli myös poliisiauto poliiseineen.Kertaakaan ei poliisit tulleet meille tai muille koiranomistajille sanomaan ettei torilla saa olla koirien kanssa.Tänäänkin oltiin Oulussa torilla koirien kanssa.Ja aiomme jatkossakin mennä koirien kanssa torille

      • Rubi-koiran omistaja

        Olen kanssasi samalla kannalla, 2 koiran omistaja....Mitä siitä, vaikka oliskin joskus ollu jollai kentällä, hui kauheeta, vaikka sä et ookaan ollu...Ite oon leikittäny koiraa kentällä ja nämä ovat haukkuneet mut maan rakoon sen takia....enkö olekin mielestäsi myös typerä, kun olen yhdellä kentällä käynyt, sanoi ne järjestyslait mitä tahansa? Näistä muista on varmaan mukavaa haukkua meitä kahta täällä omaksi huvikseen....


      • 2 koiran omistaja
        Rubi-koiran omistaja kirjoitti:

        Olen kanssasi samalla kannalla, 2 koiran omistaja....Mitä siitä, vaikka oliskin joskus ollu jollai kentällä, hui kauheeta, vaikka sä et ookaan ollu...Ite oon leikittäny koiraa kentällä ja nämä ovat haukkuneet mut maan rakoon sen takia....enkö olekin mielestäsi myös typerä, kun olen yhdellä kentällä käynyt, sanoi ne järjestyslait mitä tahansa? Näistä muista on varmaan mukavaa haukkua meitä kahta täällä omaksi huvikseen....

        Joo,se on kamalaa kun on ollu koiran kanssa jossakin kentällä.Noi haukkujat eivät vissiin itse ole koskaan tehneet minkäänlaisia virheitä yms....& näyttävät elävän täydellistä elämää.Jos haluat jutella lisää,ota yhteyttä s-postiini [email protected]


      • Rubi-koiran omistaja
        2 koiran omistaja kirjoitti:

        Joo,se on kamalaa kun on ollu koiran kanssa jossakin kentällä.Noi haukkujat eivät vissiin itse ole koskaan tehneet minkäänlaisia virheitä yms....& näyttävät elävän täydellistä elämää.Jos haluat jutella lisää,ota yhteyttä s-postiini [email protected]

        Kiitos....Lähetän sulle sähköpostia....:)


      • 2 koiran omistaja

        Ja sulla sitten on saatana varaa haukkua!sama koskee täällä muitakin haukkujia!


      • Rubi-koiran omistaja
        2 koiran omistaja kirjoitti:

        Ja sulla sitten on saatana varaa haukkua!sama koskee täällä muitakin haukkujia!

        Ei kannata välittää....Jotenkin toivoisi, että tän riitelyn tästä aiheesta vois lopettaa....antaa olla....Te kaikki muut, olette oikeassa siinä, että on niitä muitakin paikkoja juoksuttaa sitä koiraa kuin nämä pelikentät, noh, mä lupaan, etten tunge persettäni enää niille....en yleensäkään lenkkeile kentillä....Joskus oon käyny leikittämässä koiraa tossa mun viereisellä kentällä enkä tiennyt ollenkaan, että se on järjestyslaissa kiellettyä....en ajatellut silloin ollenkaan, että siinä olis jotakin vikaa....Enkä mä ole typerä ollut sen takia, koska ei se ole typeryyttä, että on jollain kentällä käyny koiran kanssa, voi sitä ihmiset paljon typerämpääkin tehä....Mutta joo, mitäpä näille pelikentille tunkemaan, kun on muuallakin maastoa, missä rämpiä koiran kanssa....ihan turhaa tapella tästä aiheesta täällä ja haukkua toinen toista....järjenkäyttö on sallittua, mutta kaikkihan meistä tekee virheitä, en ole ainut, joka on ajatellu, että koiraa voi juoksuttaa kentällä, eihän siinä mitään pahaa ole, jos käy sen kanssa sitten näillä koirien kouluttamiseen tarkoitetuilla kentillä eikä mee noille pelikentille....Koluan sitte kaikki metät läpi hauvani kanssa....:)


    • hiphurraa..

      jesjesjesjes , se tajusi ! JIHUUUU !!!

      • Rubi-koiran omistaja

        No eiköhän tämä aihe liene sitten loppuunkäsitelty.....


    • ei mitään järkeä

      urpot

    • Rubi-koiran omistaja

      Ai meilläkö? Jos olet ite tullu tänne vain provosoimaan ja vittuilemaan, niin neiti tahi herra on hyvä ja katsoo peiliin....;)
      Koskee myös kaikkia muita, jotka sitä täällä netissä tekevät, kun ei tarvitse nimeään täällä kertoa yms. Muilta osin en katso järkeväksi enää käydä tätä keskustelua, kun tämä on jo sen verran vanhakin aihe, joten eiköhän anneta sen olla ja jatketa eteenpäin....Sen verran kuitenkin kommentoin, että vaikka mitkään kentät eivät ole teidän mielestänne sopivia siihen tarkoitukseen, että siellä koiria juoksutetaan, en puhu nyt pelikentistä, vaan kaikista muista kentistä, mitä nyt missäkin on, niin mielestäni se, että joku siellä käy koiraansa juoksuttamassa ja heittämässä sille keppiä tahi palloa, ei ole kuolemanvakava juttu, jos ei kuitenkaan paskata sitä koiraansa sinne ja pitää sen vielä kytkettynä....On kuitenkin paljon typerämpääkin, mitä ihminen voi tehä....Vaikka mitkään kentät ei olisi sitä varten, että niillä juoksutetaan koiria, niin valitettavasti kuitenkin ihmiset niin tekevät eikä se kuitenkaan maailmaa kaada....Mieluummin sitä palloa heittelee koiralle jollakin kenttäalueella kuin jalkakäytävillä yms. muilla kävelyteillä....Kaikilla ei ole lähellä mitään peltoja tai aukioita, riippuu paljon, missä asuu, jos asuu vielä kaupungissa saati sitten koirapuistojakaan, joten ymmärrän hyvin, että joku menee koiraansa juoksuttamaan kentälle, irti ei välttämättä kannata päästää....Koirapuistossa ei saa heittää koirille palloa/keppiä, paitsi sillon, kun ei muita ole enkä tosin ymmärrä, mitä haittaa siitä sillon on, jos siellä tosiaan yksin on koiran kanssa, luulisi, ettei ole silloin kiellettyä, mutta sinnekkin voi tulla aina tulla muita eikä palloa yleensäkään kannata heitellä/potkia ihan missä tahansa, joten ymmärrän hyvin, jos joku menee koiran kanssa kentälle silloin, jos ei ole paljon muita paikkoja....Tahi sitten jollekkin puistoalueelle, missä saa koirienkin kanssa ulkoilla, jossa on vieläpä iso nurmialue....Järkeä kannattaa käyttää, mutta tosiaan, jos joku käy koiralleen kentälle heittämässä keppiä ja juoksuttamassa, se ei ole kuitenkaan maailmanloppu, jos koira ei sinne kuitenkaan paskanna, joten ei sitä ihmistä tarvi heti mennä haukkumaan maanrakoon....Vai onko täällä porukka tosiaan vain sen takia, että pääsee päätä aukomaan ja haukkumaan toisia anonyymisti, helppoa kun on, ettei se haukkumisen syy olekkaan tosiaan se, että joku on niin tyhmä, kun menee koiransa kanssa kentälle? Noh, tuskinpa itekkään olette täydellisiä, kaikki meistä tekee virheitä....;) By the way, en todellakaan ite hengaile koirani kanssa juuri nimenomaan kentillä, vaan käyn lenkillä aina uusilla seuduilla, jotka haluan tutkia yms. muuta enkä muutenkaan enää jaksa jauhaa tätä, kun on muutakin elämää....Mielenkiintoisia lenkkejä koirien kanssa....:)

    • Huoh...

      Kuin ei olisi maailmassa muuta paikkaa pitää koiraa vapaana... 8|

      -_-

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2813
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2390
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2160
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1954
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1806
    6. 157
      1795
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1767
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe