gallup 1v.

meillä poika täyttää ihan kohta 1vuotta ja kiinnostaisi hirveäisti tietää minkä kokoisia muiden lapset on ollut siinä iässä.. :)

ja onko osannut jo kävellä, käydä potalla, onko tullut sanoja???

ihan mitä itse haluatte kertoa..
5134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meidän poika oli 1v.neuvolassa 78cm ja 10,7kg.
Kävelemään oppi 13kk iässä. Sitä ennen käveli kärryn kanssa ja kiipeili paljon. Kävely lähti vaan yks päivä eikä sen jälkeen enää kontannut.
11kk kohdalla puhui jo muutamia sanoja, mutta opittuaan kävelemään puhe jäi pois lähes kokonaan. Poika on nyt 1v5kk ja sanoo oikeastaan vain "anna", muuten juttelee omiaan. Eläimiä osaa matkia tosi hyvin, mutta ei innostu sanomaan sanoja.
Potalla käyty n.9-10kk iästä. Aluksi aamupissa tuli pottaan, mutta nykyään sinne ei tule mitään. Päiväkodissa käyvät ahkerasti potalla, mutta hoitajat olivat sitä mieltä ettei poika vielä "ole valmis" opettelemaan pottailua. poika kyllä istuu ihan mielellään potalla vaikka ei sinne mitään tulekaan.

Äänestä

Meillä neiti on jo vähän vanhempi, mutta 1v:nä hän painoi 8,3kg ja oli 74cm. Hän liikkui polvikävelyllä sinne 14kk saakka, jolloin lähtikin sitten suorilta juoksemaan. Sanoja tuli jo jokusen kymmentä. Pottailu jäi jotakuinkin 1v:nä kokonaan pois, kun jostain syystä alkoi inhoamaan sitä.

Äänestä

Meillä oli 1v. poika 78cm ja 10,75kg

Pottailua harrastettiin ja harrastetaan edelleenkin (nyt 1,5v.), mutta mitään ei pottaan ole vähään aikaan tullut.. istua voisi vaikka kuinka kauan.

Käveli jo suht hyvin vuoden ikäisenä, kävely alkoi siinä 10-11kk ikäisenä, sanoja tuli aika hyvin mutta nyt niistä on osa jäänyt unholaan ja uusia tullut tilalle.. Hienosti matkii tällä hetkellä sanoja perässä.

Äänestä

ensimmäinen poika 1-v 81cm ja 9,9kg. Oppi kävelemään 14kk ikäsenä. Tukea vasten käveli n. 9-10kk ikäisenä. Pottailusta ei tullut mitään yksi vuotiaana kun pelkäsi sitä ihan hirveästi. Täysin vaipattomaksi oppi vasta yli kolme vuotiaana. Sanoja tuli 1-vuotiaana ihan vain muutamia mm. äiti, isi, kukka, maito, leipä, auto...

toinen poika 1-v 82cm ja 13,2kg. Oppi kävelemään 13kk ikäsenä ja tukea vasten käveli myös noin 9-10kk ikäsenä. Sanoja tuli samalla lailla kuin esikoisellakin. Pottailu ollut ihan helppoa, eka kakka kolahti pottaan 8kk ikäsenä. poika on nyt reilu 1,5 vuotias ja käyttää kyllä vaippaa, kun ei osaa vielä ilmaista hätäänsä, mutta istuu mielellään potalla ja aina välillä sinne jotain tuleekin.

Nokkamukista on molemmat alkanu juomaan itse siinä yksi vuotiaina. Tavallisesta mukista esikoinen 1,5 vuotiaana ja kuopus ei vieläkään. Lusikalla on myös alkanut ruoka menemään ihan suuhun asti omatoimisesti siinä noin yksi vuotiaina. Melkoisen sotkuisesti tosin :D

Äänestä

Pari viikkoa yli vuoden on nyt.

Käy potalla, tekee pissat lähes aina ruuan ja nukkumisen päälle, kakat osuvat pottaan vain jos olen skarppina elekielen kanssa ja kerkeän ensimmäiseen kouraisuun riisua ja laittaa potalle. Ei ilmaise tarvettaan millään tavoin, mutta osaa ehkä jo pikkuisen pidätellä pissiä, sillä enää ei tarvitse niin heti ruuan ja unen päälle potalle kimmota.

Ei kävele, vaan konttaa. Seisoo paikoillaan, mutta ei tajua alkaa siirtämään jalkojaan, vaan menee kontalleen jos täytyy siirtyä.

Sanoja on vain äiti ja haukkuu kuin koira koiran nähdessään. Soso sanoo hymisten samalla kun heristää sormeaan. Piippalan vaari- biiisiä naksuttelee suullaan tahdissa kun lelu sitä soittaa.

Erikoisuus, josta olen erittäin ylpeä, osaa osoittaa nenäänsä aina kun kysyn missä on nenä...

Pituus 78 cm ja paino hiukan alle 8,5 kiloa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


11kk poika kirjoitti:

meillä poika täyttää ihan kohta 1vuotta ja kiinnostaisi hirveäisti tietää minkä kokoisia muiden lapset on ollut siinä iässä.. :)

ja onko osannut jo kävellä, käydä potalla, onko tullut sanoja???

ihan mitä itse haluatte kertoa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu