Meillä on vuosikausia ollut mukava tapa puhua yhtiötä koskevia asioita yhtiökokouksen ulkopuolellakin, koska yleensä joku tietää asiasta enemmän tai tietää oikeanlaisia suhteita tai pystyy hankkimaan asiantuntijan vinkkejä vaikkapa sukulaisiltaan. Ketään ei ole suljettu ulkopuolelle ja yhtiökokouksessa, jossa asiat tietysti käsitellään virallisesti, tehdään päätöksiä sitten lopullisesti sekä keskustellaan lisää, jos tarvetta on.
Yhden vanhimman asukkaan, mutta ikävuosiltaan alle keski-ikäisen kaverin toimesta tänne on viime vuosina asukkaiden vaihtuessa syntynyt hänen perustamansa kuppikunta hallituksen muodossa ja pihalla puhumiset sekä kirjalliset yhteydenottopyynnöt on kielletty siksi, että hallitus haluaa rauhan työlleen. Minua säälittää ne naapurit, jotka oikeastikin ovat asiantuntijoita ja nyt sysätty kys. kaverin ehdottomuuden vuoksi syrjään kaikesta.
Uudet asukkaat ovat menneet mukaan, koska uskovat ettei yhtiössämme ole tehty ennen mitään oikein ja haluavat päteä. Annamme mielellämme uusille asukkaille mahdollisuuden toteuttaa intoaan, mutta eihän sitä intoa voi ylimielisyydellä ja katteettomiin mielipiteisiin täysin perustaa?
Hallitus sa jatkaa, mutta onko tässä aivan pakko opetella olemaan passiivinen kotipiirinsä asioista?
Pienikokoisten rivarien yhteiset asiat ja keskustelu niistä?
5
297
Vastaukset
- siksi ostin okt:n
Tällaista se on... Jokainen valitsee kommuuninsa itse. Jos asuminen ei miellytä, soitto kiinteistönvälittäjälle riittää. Joskus on hyvä joustaa periaatteissaan ja jatkaa elämisen arvoista elämää mieluummin jossain muualla. Taloyhtiönne oikeita taustoja tietämättömillä on mahdotonta antaa mitään järkevää kommenttia ajatuksillesi. Kysymyshän on nyt vaan yhden asukkaan näkökulmasta. Kommenttiisi vielä sen verran, että mielipiteillä ei ole katetta koskaan. Jokainen mielipide on siis yhtä katteeton. Suomessa on mielipidevapaus ja jos mielipiteen ilmaisija on mielipiteensä takana, se on täysin oikeakin.
- vahinkoa odotellessa
En oikein ymmärtänyt ajatusta, mutta itse olen juuri heittäytynyt passiiviseksi, koska järjen ääntä edes yhtiökokouksissa ei meillä sallita., laiskimushyssyttelijöistä kun ei juuri apua ole. En nimittäin halua, että joku "sukulaismies" käy tekemässä taloyhtiön remontteja sun muuta. Ja kuinka ne yhteydenottopyynnöt ja pihakeskustelut voidaan oikeasti kieltää?
- Demokratia, joopajoo
Meni Pohjois_Korea meiningiksi meillä.
Asuttu tässä jotain 15 vuotta, iso yhtiö. Ei tämä nyt alunperinkään ollut mikään demokratian tyyssia, muttan kanssakäymistä oli. Junailtiin kimpassa asioita, hallituksen jäsenten kanssa oltiin yhteyksissä, oli talkoita, aika normaali meininki.
Jotenkin siinä vain kävi niin, että porukat hallituksessa vaihtuivat. Meillä on nyt jokin jehovakiintiö hallituksessa. Nuoria kundeja kaikki, ihme päsmäröijiä. Talkoita ollut enää viiteen vuoteen. Hallitus päättää suuressa viisaudessaan milloin mitäkin. Yhtiökokoukset on riitaisia, mutta ei rakentavia. Kukaan ei tunne enää toisiaan. Ja hah, hallituksen äsenet ja niitten perheenjäsenet aiheuttavat häiriöitä yhtiössä, ihan kotirauhan rikkomisen tasolla. Käräjiä käyty hallituksen ja osakkaitten välillä, just häiriköimisestä.
Ihme meininkiä. Kun iso yhtiö, hallituksen vaihtaminenkin hankalaa. pitäisi saada valtavasti osakkaita mukaan, että vaihto onnistuisi. Eikä onnistu mitenkään, koska ihmiset näkevät toisiaan vain yhtiökokouksissa. Ei minkäänlaista kanssakäymistä muuten.
Ihmisistä kaikki on kiinni. Ja meillä on vanha yhtiö, asiat rullasivat rutiinilla kun mekin muutettiin tähän. Ei ollut mitään erikoista syytä kellään aktivoitua erikoisemmin, koska kaikki nyt toimi tavallisesti, hyvässä hengessä. Sitten porukat vaan alkoi vaihtumaan ja nykyinen hallitus koostuu mun mielestä lähinnä mulkvisteista.
Ai niin, osasyy voi olla sekin, meillä on myös mustilaiskiintiö ilmestynyt hallitukseen. Aina on yksi mustilainen mukana- alert.
Ei oikein tietoa, miten tämä tulee menemään. Nyt ollut yritystä jakaa yhtiö, menee vain tiukalle saada määräenemmistöä. Suunnitelmat kuulemma on olemassa ja omaankin hallitukseen kuulemma riittää porukkaa. Saa nyt näkee, miten menee.
Paritalohan se on maapallon surkein asumismuoto. Takuuvarmasti mulkvisti seinänaapuri. Me aikanaan valittiin tää asunto just siksi, että iso yhtiö, ei henkilköidy asiat keneenkään ja hallitukseen riittää pätevää väkeä. Näin luultiin. Tosiasia aivan erilailla. Muutamat idiootit terroriseeraavat pienellä porukalla vallankahvassa ja riidat on täysin käsittämättömiä. Ihme, että kukaan ei ole kokouksessa lyönyt vielä ketään.
Onko muuten tavallista, että hallituksen kokouspöytäkirjat on julistettu salaisiksi?
Sopiva koko rivariyhtiössä on ehkä parikymmentä kämppää. Lähes seittemänkymmentä kämppää leviää jo niin laajalle alueellekin, että kaikkia muita asukkaita ei nä ikinä. Ne on siellä jossain kaukana. Hah viimeks oli ylimääräinen yhtiökokous kerhohuoneella. Kaikki halukkaat ei mahtunjeet edes sisään, se on pieni huone ja jos toistasataa osakasta tunkemassa.. Liekö tuo ihan laillistakaan, mutta tällaista meillä.
_Veristä kevään yhtiökokousta odotellessa....- yks riitelijä
Hallituksen pöytäkirjoja ei tarvitse erikseen jakaa mutta salaisia ne eivät ole. Pyydettäessä ne on näytettävä. Itse yritin ottaa käytännöksi pienessä taloyhtiössämme, että hallituspöytäkirjatkin olisi jaettu kaikille, jotta oikea tieto varmasti leviäisi. Uusi hallitus torppasi ajatuksen.
- yks riitelijä korjaa
yks riitelijä kirjoitti:
Hallituksen pöytäkirjoja ei tarvitse erikseen jakaa mutta salaisia ne eivät ole. Pyydettäessä ne on näytettävä. Itse yritin ottaa käytännöksi pienessä taloyhtiössämme, että hallituspöytäkirjatkin olisi jaettu kaikille, jotta oikea tieto varmasti leviäisi. Uusi hallitus torppasi ajatuksen.
Korjataanpa hiukan, kuluttajaliiton kanta: "Taloyhtiön hallituksen pöytäkirjat ovat tässä suhteessa eri asemassa eikä osakkaalla ole oikeutta vaatia hallituksen pöytäkirjoja tai niistä otteita itselleen.".
Toki hyvä tapa on, että saa hallituksen pöytäkirjaotteen itseään koskevasta asiasta, mutta silloin osakas maksaa kopio- ym. kulut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,804356Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt242801Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242768Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122484Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172479Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1002173Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6352044MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141975Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341908