Arvaan, että muslimiterroristit lisäävät terrorisointiaan maailmassa. Siitä koituu ilmeisesti, että vastapuolikin koventaa otteitaan.
Toivottavasti Kiina ja Venäjäkin asettuvat USA´ ja Euroopan kanssa samaan rintamaan nitistämään kovin ottein terroristit.
Toivottavasti Kiina ja Venäjäkin asettuvat USA´ ja Euroopan kanssa samaan rintamaan nitistämään kovin ottein terroristit.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Idän viimeinen vapaa-ajattelija sitten lähti! Näin sanoi alan mies tänään alkojen auettua kun kuuli Osaman kuolemasta.
Osama bin Laden oli rikkaan saudi-muslimin kymmenennen vaimon kanssa tehty poika. Isä oli varmaan satavuotias öykkäri.
Siellä nainen on jotain samantapaista kuin eläin, joita otetaan "tarpeen" mukaan.
Sitä "kulttuuria" Osama puolusti henkeen ja vereen, varsinkin muiden henkeen ja vereen.
Lehtien mukaan sekä että.
Maailma on nyt paljon turvallisempi, mutta terrorivaara lisääntyy.
Oltuaan ikoni siirtyy Osama Bin Laden nyt marttyyriksi, joka vaikuttaa vielä kuolemansa jälkeen,tai sen ansiosta.
On aika kamalaa, kun uskonnolliset ideologiat voivat aiheuttaa noin voimakkaita kahtiajakautumisia maailmassa. Uskonnot, joissa jo lapsesta aivopestään yksilö, ja oman ajattelukyvyn sijaan uskonnolliset päämäärät valtaavat ihmisen.
Se koskee mitä uskontoa tahansa, ja tekee ihmisestä vallan välineen.
Osama Bib Ladenin päämäärähän oli yhdistää musliimit maailmassa, Yhdysvaltojen ollessa päävihollinen.
Kun katselee hurraavia ihmisiä Yhdysvalloissa, Bin Ladenin tullessa tapetuiksi, ei voi kuin ihmetellä, miten voi eri uskonnot vieläkin vaikuttaa tänä päivänä. Toki World Trade Center'in iskun jälkeen se on ymmärrettävissä.
Uskonnon vapaus, yleensä vapaus omaan ajatteluun uskonnossakin, on riistetty monilta jo lapsena. Paljon pitäisi muuttua kasvatuksessakin, antaa kunkin ihmisen etsiä, ja löytää oma maailmankuvansa.
Vakuutuspetos
tuo 11.9.01 oli.
Jenkit saivat syyn mennä Afganistaniin.
Nyt maailman huumeet välittää NATO.
Kun lapsi aivan vauvasta asti ja varhaisessa lapsuudessa opetetaan tiettyyn uskonnolliseen muottiin, heistä tulee aivopestyjä, jotka eivät lainkaan ajattele järjellisesti enää.
Kuitenkin Luoja antoi aivot meille
ja huom.! jokaiselle omat! juuri nimenomaan ajattelua varten.
Ei siis esimerkilsi yhdet "Maamiesseuran yhteiset", kuten noissa laestadiolaispiireissä tuntuu olevan.
Ortodoksienkin kummallisuudet joskus pysäyttävät miettimään.
Samoin roomalaiskatoliset luostarit ym. oudot seksuaalisuuteen liittyvät "vedenpaisumuksen aikaiset" avaamattomat tabut.
Joita sitten rikotaan pedofilian muodossa.
Ainoata hyvää Vanhassa Teatamentissa ovat kymmenen käskyä, nuo moraalisäännöt ovat ihmisessä itsessäänkin,
psalmit ainakin osittain, ja muutamat kauniit kohdat siellä.
Kyllä Uusi testamentti on todella ihmisten huhujen muistiinmerkitsemistä.
Jeesus oli hyvä opettaja, mietin mm. hänen opettamaansa
"meidän isämme"-rukousta, siinä ei puhuta mitään omasta jumalanpoikuudesta eikä neitseestä syntymisestä.
En usko, että seksuaalisuus olisi synti mysökään papeille.
Uskonnon outoudet ajatteluttavat todella paljon, vaikka olinkin pyhäkoulussa innokas laulamaan ja äiti sanoi kerran kotiin tultuamme sieltä kotona isälle ja muille oikein iloisella äänellä: "....... oli kaikkein viisaimmat vastaukset!" (Äiti oli sillä kertaa kuuntelemassa niitä opetuksia, mitä siellä annettiin.)
Ehkäpä siellä pyhäkoulussakin oli tärkeintä "seurakunta", eli samanikäiset tai hiukan vanhemmat lähimmäiset, heidän kanssaan yhdessä olo.
Lähimmäisenrakkautta Jeesuskin eniten opetti ja korosti.
Ei todellakaan hyväksynyt sotaa, jolla "kristinusko" meillekin pakolla tuotiin.
Ihmiset ovat hänen oppinsa pilanneet vallanhalullaan ja väärinymmärtämisellään.
Saivat yhden pahan pois päiviltä, vaan opetuslapsia jäi suremaan ja aikaa myöten kostamaan. Toivottavasti se kierre ei jatku. Kunpa eivät ulottaisi kostojaan euroopan puolelle, kun vääräuskoisia ei saa muuten ojennettua.
Nyt voi vaan ihmetellä mitä tuleman pitää. Rajat ovat auenneet eurolaisille ja vanavedessä voi uida muitakin huomaamatta.
Raamattua on kirjoitettu jälkikäteen ylivallan mieleiseksi ja joka maassa omanlaiseksi. Niistä on hävinnyt anteeksiantamus ja rauha.
Vain kuoleman sana on autuasta toimintaa, sehän onkin ainoa oikea uskonto.
Aina on odoteltu ja toivottu maailmanrauhaa, se tulee kai kun ihmiset ovat kadonneet maapallolta. Ehkä bin Laden kaltaisia on piilossa odottaen uutta " rauhanaikaa".
Päivitellään maailmanmenoa, mutta, maailma ei mene minnekkään.Se on ja pysyy. Vain ihmisten mielen maailma ontuu ja takkuilee.
melkoista!
Olen samaa mieltä kuin "How true!"-nikki.
IS: Bin Ladenin tappoikin oma henkivartija?
Kuva: MARCUS BRANDT - EpaAamulehti
Osama bin Ladenin kuolemasta liikkuvat huhut rönsyilevät jo villeinä.
Pakistanilaisessa lehdessä vihjataan, että Osama bin Laden sai surmansa oman henkivartijansa luodista.
Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Amerikkalaisviranomaisten mukaan bin Ladenia ammuttiin vasemman silmän yläpuolelle, ja luoti räjäytti osan hänen kallostaan.
Bin Ladenin kartanossa pian USA:m joukkojen rynnäkön jälkeen vierailleen viranomaisen mukaan on kuitenkin mahdollista, että terroristijohtajan ampui oma henkivartija. Tähän viittaavat tulitaistelun jäljet talossa.
- Häntä ei ole voitu ampua lähietäisyydeltä niin pienestä kulmasta taistelun aikana, viranomainen Pakistanissa kertoo Pakistanissa ilmestyvälle Dawn-lehdelle.
Pakistanilaistiedotusvälineiden mukaan henkivartija halusi estää bin Ladenin pidättämisen.
Ilta-Sanomat
TUNTUU ,ETTÄ USKOVAISET ,OVAT PAHINPIA KIDUTTAJIA. lasten raiskaajia,sodan kävijöitä. Tyhmä järkeni ei ymmärrä. aikoinani nuorena tyttönä olin Helluntalaisten seuroissa ,oli aivan ihanaa seuraa. vanhenpana olen erkaantunut ,kun korpeen muutin.
Olen uskovainen, pahalta tuntuu , ihmiset tappaa toisiaan, ole aivan sanaton tämän tapahtuman suhteen, vain jumala tietää mikä on oikein !
LUOTTAKAAMME jumalaan, ja rukoilkaamme oikeaa mieltä sillä ihmisellä itsellään sitä ei ole !
Ahtisaaren mielestä Pakistan vähintäänkin näyttää osalliselta surmaiskuun.
Ahtisaaren mielestä bin Ladenin kuolema ei tee maailmasta aiempaa rauhallisempaa, koska al-Qaidan operaatioita johdettiin jo bin Ladenin eläessä muualta. Sen sijaan se kyllä muuttaa maailmaa, arvioi Ahtisaari tänään Helsingissä.
Eniten ihmettelen sitä, mistä terrorismin tarvitsemat rahavirrat tulevat. Ilmaista ei tuollainenkaan suunnittelu ja tappaminen tule.
Kukaan ei ole kertonut rahoituslähdettä. Saudi-Arabia lienee todennäköisin.
Muistatteko muuten miten Osama oli amerikkalaisten suuri ystävä ja avustaja kun hän talebanien avulla savusti neuvostojoukot Afganistanista.
Amerikkalaisten suuri (entinen) ystävä, saddam Hussein, kuoli hirsipuussa melko hiljan. Kukahan on seuraava?
ka mennä. He ovat tappaneet tuhansia ja tappaisivat vastakin. Kahdesta pahasta valitaan pienempi paha.
Aina ei mitään hyvää ole valittavissakaan.
Osama bin Ladenin seuraaja lienee egytptiläinen lääkäri. Nyt uutisotsikot kertovat, että L:n seuraajaksi valittu vaihtuu ykköskanditaatiksi Usa:n tappolistalla.
Ei mikään kehuttava sija olla tollasella "ranginglistalla".
Kun ymmärtää amerikkalaisen lähes 10v. patoutuneen vihan voi paremmin käsittää ilon ja tyytyväisyyden L:n tultua eliminoiduksi.