Moi. Olen muuttamassa itse maalle töiden perään, muuta vaikeus tuli lähinnä rotua valittaessa. Koiran pitäisi olla voimakkaasti vahtiviettinen, omaa reviiriä löytyy ja saa olla ulkona ja sisällä. Jos jotain mietteitä tulee niin kiitos jos jaksaa vastailla.
Rotuja?
MaalleApua
15380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kuinka paljon itselläsi on kokemusta koirista ja niiden kouluttamisesta?
Klassinen voimakkaasti vahtiviettinen koira maalle olisi tietysti joku laumaavartioivista roduista, mutta nämä ovat voimakkaita ja erittäin vaativia koiria, jotka vaativat tehokasta sosiaalistamista. Eivät sovi missään tapauksessa ensimmäiseksi koiraksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Laumanvartija
Vahtikoiralla voidaan myös tarkoittaa pienempiä koiria, jos tarkoituksena on nimenomaan olla valpas, vahtia ja varoittaa tunkeutujista, ei niinkään vartioida. Esimerkiksi snautsereilla ja pinsereillä (myös kääpiöillä) on yleensä voimakas vahtivietti ja ne ilmoittavat kyllä tunkeutujista. Usein pienet rodut ovat jopa suuria valppaampia.
No juuri itse olen kanssa laumanvartijaa miettinyt, mutta niistä ei ole kokemusta. Olen kyllä ollut paljon tekemisissä dogojen ja cane corsojen kanssa, joten kokemusta kuitenkin on. Onko itselläsi kokemuksia?
Ensin sun täytyy selvittää itsellesi, haluatko hälyttävän vahdin vai hyökkäävän vahdin? Hälyttävä vahti ilmoittaa haukkumalla vieraista ja hyökkäävä vahti puolustaa. Hyökkäävät vahdit (esim. laumikset) ovat hyvin haastavia koiria, joita ei tulisi myydä kenelle tahansa. Mutta valitettavasti tätäkin tapahtuu.
Usein jo voimakas, raivokas haukkuminen saa tunkeilijat perääntymään. Myös pelkkä massiivinen ulkonäkökin vavahduttaa, vaikka koira muuten olisi kuin nallekarhu (esim. isot nöffit, leonbergit).
Miten kokenut koirankouluttaja olet? Miten innokas turkinhoitaja olet? Miten paljon lenkkeilet?
Hälyttäväksi vahdiksi sopii esimerkiksi metsästykseen sopimaton (vietitön) harmaanorjanhirvikoira tai vaikka jämptlanninpystykorva sekä laikat. Ilmoittavat varmasti haukkumalla, jos joku on tulossa.
"Ensin sun täytyy selvittää itsellesi, haluatko hälyttävän vahdin vai hyökkäävän vahdin? Hälyttävä vahti ilmoittaa haukkumalla vieraista ja hyökkäävä vahti puolustaa. "
Juuri tätä hain tuossa takaa kun kirjoitin tuossa yllä pienemmistä roduista mahdollisina varoittajina.
Leonberginkoira oli hyvä ehdotus. Jonkun verran olen nykyisessä kotimaassani nähnyt tiloilla että koirat "työskentelevät" pareittain. Pieni/pienehkö, valpas koira, joka ensimmäisenä huomaa tunkeutujan, ja isompi, joka sitten karkottaa jo pelkällä olemuksellaan.
No siis tarve on rodulle joka tosiaan osaa itsestään toimia, voi jopa olla hyvä ettei ilmota itsestään aikaisemmin ihan hirveästi. Eiköhän tässä taas ole hieman apua. :)
että tuo vaatimuksesi on johtamassa sua hakoteille. Et nyt varmaan kuitenkaan minnekään siperian aroille ole muuttamassa? Jos siis ihan suomalaiselle maaseudulel olet muuttamassa niin pelkkä pystykorva riittää ilmoittamaan tulijoista. Etkä joudu minkään hengenvaaralliseksi luokiteltavan koirasi edesottamusten vuoksi edesvastuuseen.
Jos naapurin kukkiapoimimaan tullutta pikku-Hildaa sitten joku pystäri vähän hälväseekin niin sen saa vielä suhteellisen helposti sovittua kahvikupin ääressä. Vaan luuletko että sama pätisi jonkun sakemannin tai kaukkarin saati dogon kanssa? Eipä taida onnistua ilman poliiseja ja asianajajia.
Mikä on siis se asia mitä pelkäät maaseudulla? Ja jos pelkäät noin kovin että jonkun isomman vahdin tarvit, niin onkohan se kovin viisasta muuttaa? Eikö olisi ihan järkevää silloin pysyä kaupungin turvallisissa ympyröissä?
Tiesitkö muuten, että maaseudulla monin paikoin ei vielä tänäkään päivänä lukita ovia kuin pelkällä reekelilukolla. Aina ei edes sillä vaan laitetaan luuta oveen nojalleen joka kertoo että isäntäväki ei ole paikalla.
Haluat koiran, joka hyökkää varoituksitta vieraan kimppuun ??? Oletko hullu !!!!!!! :-///////
Sinun laisillesi >>koirilla pelleilijöille>> ei ikinä tulisi antaa koiraa ! Juuri laisesi aiheuttavat vastuuttomuuksillaan koirilla ihmisvahinkoja.
Hanki dildo,kait se on parempi kuin miehen korvike,vai oletko hinuri?
pyreneiden mastiffi tarkenee ulkona hyvin talvellakin ja ilmoittaa olemassa olostaan, ja tarpeen vaatiessa käyttää voimaa ,turkin hoito on helppoa jos vaan ei ole karva fanaatikko , oma pystiffi on kasvanut lasten keskellä ihan pennusta asti ja lapset ovat sen vartioitava lauma ,mut koskaan ei saa jättää koiraa ja lapsia keskenään katsomatta niiden perään , ja laumikset vartioivat koko sitä aluetta minkä ne näkee ei vain omaa pihaa
Millä tavalla sinulla on kokemusta mainitsemistasi roduista (dogo ja cane corso)? Oletko kouluttanut niitä (oikeasti kouluttanut jotain hyödyllistä, "istu" ja "anna tassu" ei kuulu tähän) vai oletko rapsutellut kaverin dogoa?
Millä tavalla ja miksi koiran pitäisi "osata toimia yksin"? Jos sinulla on päälle käyvä koira, joka vahingoittaa jotakuta, varaudu siihen että et kuulu nappureiden suosikkeihin, kaverit ja sukulaiset ei kyläile ja poliisit koputtelee oveasi.
Itse maalla vuosia (aikoinaan, olosuhteiden pakosta piti muuttaa muualle) asuneena voin sanoa, että ei siellä maalla mitään hurjaa vahtia tarvinnut. Kultanennoutaja kävi hyvin; Se ilmoitti haukkumalla, jos joku kaarsi pihaan eikä turhanpäiväset mattokaupustelijat uskaltaneet astua ovesta ulos ennen kuin isäntä väki oli tullut pihalle. Vaikkakin koira oli hyvin kiltti, sen haukkuminen saattoi vaan kuulostaa hurjalta.
Suomessa oikeasti hyvin harva tarivtsee kaukkarin ja keskarin kaltaisia laumanvartijoita. Laumanvartijat on jalostettu toimimaan laumassa (muutama koira per lauma). Lauma vartioi eläimiä ja tilaa mahdollisilta pedoilta ja hiippareilta. Jos lammaslauman kimppuun on pyrkimässä susi, laumikset toimivat yhdessä; Ne hyökkäävät suden kimppuun ja tappavat sen. Laumiksilla on myös hyvin laaja reviiri; Voi olla jopa 3 ha. Tuskin nyt sentään tällaista koiraa tarvitset?
Suomessa totta joo on näitä seurakoirinakin (valitettavasti), mutta hyvin usein Apulaa selatessa ostuu silmiin "Annetaan/myydään 2-vuotias kaukkari/keskari/pystäri/laumanvartija sekotus uuteen kotiin pitkovaikeuksien vuoksi." Hyvin harva tulee toimeen tällaisen haastavan, vaativan, suuren, henkisesti ja fyysisesti voimakkaan, ihmisen eleitä hyvin tarkkaan lukevan koiran kanssa.
Mieti nyt, hyvä ihminen, mitä siltä koiralta oikeasti tarvitset. Seuraa ja turvaa? No osta vietitön karjalankarhukoira. Vakuuttavan kokonen, näkönen mutta on kuitenkin kiva koira pitää vaikka välillä sohvallakin.
Vai oletko hakemassa epätoivosesti egollesi jatketta koiralla? Älä koiraa itsetunto-ongelmiisi sekoita, koira vain kärsii siitä. Osta ennemmin se BMW.
Komondor kyllä tappaa kaikki reviirinsä äärelle tulleet vieraat, kun sitä riittävästi siihen yllyttää. Hanki sellainen. Ja muista, että jos haluat koirastasi mahdollisimman hyvän vahdin, älä lainkaan tuo vieraita tutustumaan siihen ennen kuin se on aikuinen, sillä muuten se saattaa jonkin verran jopa alkaa luottamaan vieraisiin, eikä enää puollusta reviiriään, perhettään ja omaisuuttaan niin armottomasti. Tai vielä parempi olisi, jos pyytäisit jonkun vieraan jopa esittämään vihollista vielä koiran ollessa pentu, niin koiranne suhtautuu vieraisiin entistä aggressiivisemmin.
ameeeballe
onkos sulla mitään kokemusta laumiksista sillä toi sun tieto vaikuttaa vaan luetulta tekstiltä eikä omasta kokemuksesta
itse olen antanut oman koiran viikoksi "hoitoon" sellaisille ihmisille jotka harkitsevat laumiksen laittoa ( 3,5 vuotias uros säkä 85 cm paino 80kg) ja jos viikon kuluttua on vielä sitä mieltä et haluaa laumiksen niin olen suositellut kasvattajia.
ja voin sanoa et olen omalta osaltani ehkäissyt ns ongelma koiria/ omistajia
sillä suurin osa on todennut viikon jälkeen et kultainen noutaja olisi sopivampi
.
ei tarvitse olla mikään agressiivinen, vaan kyky toimia. olen niiden mainitsemieni rotujen kanssa siis ihan harjoitellut.
Kyky toimia miten?
Nooh, me asutaan metsän keskellä. Siis minä ja 3 koiraa. Nyt tosin on enään 1 koira ja 2 kissaa sekä maatilan eläimiä.
Enkä pelkää pätkääkään, vaikka tuo koiruus onkin tuollainen näyttely-paimenkoira. Ei siis mikään kaipaamistasi roduista. Mutta, luotan häneen täysin, hän kyllä herättää yöllä jos on outoja liikkujia pihassa tai ns. reviirillämme.
Onneksi olen opettanut aikoinaan, että osaa haukkua myöskin käskystä, ja sillä ollaan monet vähemmistökansalaiset yms. kaupustelijat yms. oudot tyypit peloteltua pois tontiltamme.
Rotu kun rotu käy, kunhan opetat sen haukkumaan komennuksesta.
Eikä minua pelota yhtään. Vieläkin täällä metsän keskellä, nyt tosin vain yhden koiran ja yhden kissan sekä maatilalle kuuluvien eläinten kanssa .