Koiran pelko

Meillä on 7kk ikäinen pieni uroskoira.
Koirallamme on yksi huono kokemus isommista koirista. Se jäi pienempänä kahden ison koiran jalkoihin ja ilmeisesti sitä hieman sattui, kun vingahti.
Koira oli jo tätä ennen hieman arka muita koiria kohtaan, mutta tapahtuneen jälkeen koiramme alkoi haukkua muita koiria.
Esimerkiksi eilen: olimme menossa koiran kanssa läheiseen koirapuistoon, joka on usein tyhjä. Siellä sattuikin olemaan yksi isompi koira.
Meidän koira alkoi heti haukkumaan.
Isomman koiran omistaja sanoi, että päästäkää vain koira vapaaksi ja päästimme. Meidän koira alkoi käydä agressiiviseksi, karvat nousi ja yritti purra isompaa koiraa. Otimme koiramme kiinni. En tiedä oliko irtipäästäminen kovinkaan fiksu veto, mutta olen kuullut että kireä hihna saa koiran entistäkin stressaantuneemmaksi.
Olimme puolen tunnin ajan puistossa ja koko sen ajan koiramme vain haukkui ja haukkuin.
Olemme kyllä jo miettineet, että tarvitsemme ehkä ammattiapua joltain koirakouluttajalta, mutta kysyisin olisko täällä jollakin joitakin niksejä, kuinka minun tulisi toimia tilanteessa. Kuinka rauhoittelisin koiraa? Olisiko makupaloista apua?
Tilanne alkaa käydä jo huolestuttavaksi, ja olisi sääli jos koira aina haukkuisi ulkona muille koirille.

koirallamme on kaksi koirakaveria joiden kanssa se leikkii oikein mielellään. Toisen karvakaverinsa kanssa aluksi oli kränää, mutta toisella kerralla leikki sujui jo hyvin.
Mutta siis oli ulkona sitten iso tai pieni, tumma tai vaalea koira, niin koiramme räksyttää. Se alkaa jo kauempaa vetää kohti
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse tekisin varmaankin niin, että ohittaisin muut koirat niin kaukaa, että koira ei reagoi niihin. Silloin antaisin koiralle namin (jokin tosi hyvä herkku, esim. nakinpala). Pikkuhiljaa välimatkaa voi lyhentää ja samalla edelleen palkata hyvästä käytöksestä. Jos sinulla on kavereita, joilla on koiria, voisit pyytää heitä mukaan harjoittelemaan.

Kannattaa viettää mahdollisimman paljon aikaa kilttien koirien kanssa, joista voit olla varma, etteivät ne tee koirallesi mitään. Esim. koirapuistoissa et voi ikinä tietää, millaisia muut koirat ovat ja puistot ovat mielestäni luonnoton tilanne koirille. Koirat pistetään aitaukseen, ihmiset seisoskelevat paikallaan ja oletetaan koirien tutustuvan ja tulevan keskenään hyvin toimeen. Eräs ongelmakoirakouluttaja sanoi, että suurimmalla osalla hänen asiakkaistaan koiran ongema johtuu epäonnistuneesta koirapuistokäynnistä. Puistossa kannattaa siis käydä vain tuttujen koirien kanssa.

Myös pentukurssista olisi teille varmasti apua. Siellä pennut oppivat olemaan kunnolla, vaikka ympärillä onkin muita koiria.

Äänestä

Koiranne on vielä pentu ja siksi on helpointa korjata tuo ongelma nyt. Ihan ensin voisi aloittaa siitä, että testaisi koiran kovuuden. Kun kuvasit koirasi käytöstä, vaikuttaa siltä, että se on melko pehmeäluonteinen, mutta asia olisi syytä varmistaa.

Kun pääset siitä selville, on mahdollista tehdä oikeat neuvot sisältävä jatkosuunnitelma.

Älä missään tapauksessa ala nyt käyttäytymään "omituisesti" kun tapaatte vieraita koiria, jos alat reagoimaan tilanteisiin jotenkin poikkeavasti, esim. hyysäämällä koiraa tai syöttämään nameja, koirasi yhdistää muuttuneen käytöksesi vieraisiin koiriin ja se vain pahentaa asiaa.

Paras ehkä mitä voit tehdä ennen ongelmakoirakouluttajalle vientiä, on olla itse mahdollisimman itsevarma ja luonteva kohtaamistilanteissa, niin, että pentu näkee sinut johtajana, joka hanskaa tilanteen kuin tilanteen.

Äänestä

"kuinka minun tulisi toimia tilanteessa."...olla viemättä koiraa koirapuistoon.
Eikö jo tuo kertomasi jo vieti että koira ei sinne kaipaa. Miksi sitä siis pitää tuputtaa?

Luottamus: "Siellä sattuikin olemaan yksi isompi koira".."Isomman koiran omistaja sanoi, että päästäkää vain koira vapaaksi ja päästimme."...miksi?

Eikö sinun pidä olla se, joka estää tuollaiset tilanteet. Se kehen koiran pitäisi luottaa. Henkilö joka koiran mielestä "hanskaa tilanteen kuintilanteen" ja kenen olemassa olo tuo turvallisuuden tunnetta. Nyt ei niin ole. Nuo puistohetket ovat pitkiä ja piinaavia hetkiä koiralle. Todella piinaavia.
Hetkiä, mitä se ei edes tarvitse.

Kyllä koira saadaan siedättymään puistoon. Saadaan mihin vain, mutta onko se sen arvoista. Siinä menettää koirasta paljon muuta...

Unohda koirapuistot ja ansaitse teoilla menetetty luottamus takaisin.

"Siellä sattuikin olemaan yksi isompi koira.
Meidän koira alkoi heti haukkumaan".

"Meidän koira alkoi käydä agressiiviseksi, karvat nousi ja yritti purra isompaa koiraa"..

"karvat nousi ja yritti purra isompaa koiraa"

"Olimme puolen tunnin ajan puistossa ja koko sen ajan koiramme vain haukkui ja haukkuin"

"Olemme kyllä jo miettineet, että tarvitsemme ehkä ammattiapua"..Kyllä. Te sitä apua tarvitsette, ei koira. Ei millään pahalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut omistaja kirjoitti:

Meillä on 7kk ikäinen pieni uroskoira.
Koirallamme on yksi huono kokemus isommista koirista. Se jäi pienempänä kahden ison koiran jalkoihin ja ilmeisesti sitä hieman sattui, kun vingahti.
Koira oli jo tätä ennen hieman arka muita koiria kohtaan, mutta tapahtuneen jälkeen koiramme alkoi haukkua muita koiria.
Esimerkiksi eilen: olimme menossa koiran kanssa läheiseen koirapuistoon, joka on usein tyhjä. Siellä sattuikin olemaan yksi isompi koira.
Meidän koira alkoi heti haukkumaan.
Isomman koiran omistaja sanoi, että päästäkää vain koira vapaaksi ja päästimme. Meidän koira alkoi käydä agressiiviseksi, karvat nousi ja yritti purra isompaa koiraa. Otimme koiramme kiinni. En tiedä oliko irtipäästäminen kovinkaan fiksu veto, mutta olen kuullut että kireä hihna saa koiran entistäkin stressaantuneemmaksi.
Olimme puolen tunnin ajan puistossa ja koko sen ajan koiramme vain haukkui ja haukkuin.
Olemme kyllä jo miettineet, että tarvitsemme ehkä ammattiapua joltain koirakouluttajalta, mutta kysyisin olisko täällä jollakin joitakin niksejä, kuinka minun tulisi toimia tilanteessa. Kuinka rauhoittelisin koiraa? Olisiko makupaloista apua?
Tilanne alkaa käydä jo huolestuttavaksi, ja olisi sääli jos koira aina haukkuisi ulkona muille koirille.

koirallamme on kaksi koirakaveria joiden kanssa se leikkii oikein mielellään. Toisen karvakaverinsa kanssa aluksi oli kränää, mutta toisella kerralla leikki sujui jo hyvin.
Mutta siis oli ulkona sitten iso tai pieni, tumma tai vaalea koira, niin koiramme räksyttää. Se alkaa jo kauempaa vetää kohti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu