Ihanaa !

Näin nimittäin nallen metsässä, aivan totta oikean karhun ja vielä melko läheltä noin 10metrin päästä lähti pakoon. Todella suloinen tummanruskea karvakasa, olisin taatusti silittänyt mikäli olisin päässyt lähemmäksi.
5132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

minäkin olin näkevinäni karhun mutta se olikin olavi syöttämässä lintuja ,sekin lähti karkuun ammuin ritsalla päähän

Äänestä
  • Tämä, Sekopää, se kirjoittelee,joka sivulle, nämä eivät uskalla enää kirjoitella, näilla omilla nimerkillään, kun ovat saaneet hyvin huonoa palautetta !
    Katsokaas kun näitä Sällejä vitutta niin kovasti, kun ihmiset ruokkivat lintuja.
    Tepastelkaapas Liberty City ja cocvusconrone, taas kerran, peilinne eteen ja kysykää peilikuvaltanne, mitä pahaa me oikein olemme tehneet, emmehän, tee muuta, kuin kivitämme lintuja ja kaadamme maalia lintujen syötäväksi tarkoitetuille KAUROJEN päälle, että tälläistä me harrastamme, emme näe enää mitään muuta, kuin lintuja ja niitten ruokkijoita.
    Antakee meille anteeksi, yritämme parantaa tapamme !

    Äänestä

Olen samaa mieltä, Jari se oli joka luuli näkevänsä Karhun, mutta kun katsoi tarkemmin, niin sehän oli Jussi, joka kurkki puun takanta, yritti olla piilossa.

Äänestä
  • Pojat Jari ja Jussi tulivat hyvin noloinna pois metsästä, ja kertoivat, että se mitä he näkivät, olikin LUMIMIES ja sen jäljet päättyivät puun juurelle ja tamä on Fakta tieto !

    Äänestä

Oli sivu mikä tahansa, niin heti nämä, joka sivulle kirjoittavat kaikkea paskaa, mikä ei koske yhtään, sitä asiaa, mitä sivun aloittaja kirjoitti, ai niin ketkäkö no tietysti JARI ja JUSSI, heidän entiset, nimimerkit Liberty City ja corvuscorone, näitte kirjoituksia voitte käydä lukemassa Suomi 24 sivuilta/keskustelut/laajahaku ja näitten nimimerkki, sieltä niitä löytyy, käykää katsomassa ja ihmetelkää !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nallen ystävä! kirjoitti:

Näin nimittäin nallen metsässä, aivan totta oikean karhun ja vielä melko läheltä noin 10metrin päästä lähti pakoon. Todella suloinen tummanruskea karvakasa, olisin taatusti silittänyt mikäli olisin päässyt lähemmäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu