Aikaisempi nimimerkkini oli aikaansa edellä ja näki Vistan todellisen tulevaisuuden Vistan alun kompuroinneista huolimatta.
Vista oli jo käyttökelpoinen käyttöjärjestelmä ainakin SP1 alkaen, mutta se ei toiminut järkevästi koneissa jotka oli hankittu muutamaa vuotta aikaisemmin XP:tä varten ja koska koko käyttöjärjestelmää oli muutettu radikaalisti XP:hen nähden, niin kaikenlaiset yhteensopivuusongelmatkin olivat väistämättömiä suurimpana yksittäisenä ongelmana toimimattomat laiteajurit jotka kaikki piti kirjoittaa uusiksi Vistaa varten.
Nyt Windows 7 on rakennettu Vistan pohjalta uudelleen ja Windows 7 on hyvin kehuttu ja huippuhyvä käyttöjärjestelmä muutenkin.
Tuleva Windows 8 jatkaa tästä, ei rakenneta alusta asti kaikkea uusiksi kuten Vistan kohdalla tehtiin joten Windows 8:n menestys on varma asia koska infrastruktuuri on jo valmiina ja Windows 7 ja Server R2 ovat jo näyttäneet mistä kana kusee.
Vista = NT6.0
Windows 7 = NT6.1
Windows 8 = NT6.2
Eli Windows 8 on tavallaan Vista 3
http://bit.ly/jVyqNn
Vaikka otsikossa isolla näkyy vielä jo olemassa oleva server 2008 R2 niin hieman alempana näkyy Windows versio 6.2
Vista_fani
29
86
Vastaukset
- Franken
Ymmärrän miksi et enää halua esiintyä Vista-fanina. Masokistin rooli ei ole niitä kaikkein halutuimpia, vaikka tällaisiakin persoonia keskuudessamme saattaa olla.
Teknisesti ajatellen Windows ehdottomasti pitäisi rakentaa alusta asti puhtaalta pöydältä kokonaan uudestaan: nyt ollaan tarjottu maksullisia bugipäivityksiä joiden jo ammoin syntyneitä reikiä edelleen paikataan päät punaisina käytön (ja päivitysten) poikiessa jatkuvasti uusia.
Kaupallisesti ajatellen vanhan paikkaaminen ja uusien ominaisuuksien nikkarointi vanhan, mädän perustan päälle on ainoa kuviteltavissa oleva ratkaisu: ei voida ajatella Windowsin uudistuvan niin, etteivät mitkään vanhat sovellukset enää siinä toimisi ja lisäksi kokonaan uuden käyttöjärjestelmän tekeminen olemassa olevan vaatimuksilla maksaisi kymmeniä miljardeja.
Ei käy kateeksi sen enempää Microsoftin ekonomeja kuin insinöörejäkään. ; )Vista oli se joka rakennettiin uutena ja se ratkaisu toimi loistavasti.
NT6.x sarja on tietoturvan kannalta ollut menestys.f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
Vista oli se joka rakennettiin uutena ja se ratkaisu toimi loistavasti.
NT6.x sarja on tietoturvan kannalta ollut menestys.En itse löytänyt perusteluja, mutta onko sinulla tietoa miksi Microsoft uudelleenohjelmoi kokonaan uuteen Vistaan mm. haavoittuvuuden sellaisenaan, joka aivan samanlaisena oli koodin sisällä väijynyt jo 17 vuotta?
http://www.zdnet.com/blog/security/microsoft-confirms-17-year-old-windows-vulnerability/5307Kollimaattori kirjoitti:
En itse löytänyt perusteluja, mutta onko sinulla tietoa miksi Microsoft uudelleenohjelmoi kokonaan uuteen Vistaan mm. haavoittuvuuden sellaisenaan, joka aivan samanlaisena oli koodin sisällä väijynyt jo 17 vuotta?
http://www.zdnet.com/blog/security/microsoft-confirms-17-year-old-windows-vulnerability/5307"Ormandy’s advisory includes instructions for temporarily disabling the MSDOS and WOWEXEC subsystems to prevent an attack from functioning."
Eli liittyi vanhaan DOS alijärjestelmään jota ei oltu kirjoitettu uusiksi. Aivan ymmärrettävää että tuollaista wanhaa tekniikkaa varten kirjoitettua liittymää ei oltu muutettu.
NT:ssä DOS ohjelmia ajettiin ntvdm:n päällä ja kaikki sen alla toimivat DOS ohjelmat toimivat sen ntvdm.exe:n alaisuudessa jolla oli PID numero. NT ei tulkinnut DOS ohjelmia edes erillisiksi ohjelmiksi vaan oli vain ntvdm.exe jolla oli oma PID ja jonka sisällä toimi DOS ohjelmia.
64 bittisiä tuo ei koske lainkaan koska WOWEXEC ja ntvdm puuttuu kokonaan 64 bittisistä Windowseista.f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
"Ormandy’s advisory includes instructions for temporarily disabling the MSDOS and WOWEXEC subsystems to prevent an attack from functioning."
Eli liittyi vanhaan DOS alijärjestelmään jota ei oltu kirjoitettu uusiksi. Aivan ymmärrettävää että tuollaista wanhaa tekniikkaa varten kirjoitettua liittymää ei oltu muutettu.
NT:ssä DOS ohjelmia ajettiin ntvdm:n päällä ja kaikki sen alla toimivat DOS ohjelmat toimivat sen ntvdm.exe:n alaisuudessa jolla oli PID numero. NT ei tulkinnut DOS ohjelmia edes erillisiksi ohjelmiksi vaan oli vain ntvdm.exe jolla oli oma PID ja jonka sisällä toimi DOS ohjelmia.
64 bittisiä tuo ei koske lainkaan koska WOWEXEC ja ntvdm puuttuu kokonaan 64 bittisistä Windowseista.On muuten yllättävän helppoa ohjelmoida sekä hyöty- että haittaohjelmia, jotka toimivat kaikissa tuetuissa Windows-versioissa. ; )
Osaatko kertoa, miksi Windowsin haittaohjelmien ja saastuneiden Windows-koneiden määrä kasvaa, vaikka Windows XP:n käyttö vähenee ja Windowsien markkinaosuus yleisestikin ottaen laskee?
Onko kyse vain typeristä käyttäjistä? En usko, että Linuxien ja etenkään mäkin käyttäjät olisivat _niin_ paljon fiksumpia...Kollimaattori kirjoitti:
On muuten yllättävän helppoa ohjelmoida sekä hyöty- että haittaohjelmia, jotka toimivat kaikissa tuetuissa Windows-versioissa. ; )
Osaatko kertoa, miksi Windowsin haittaohjelmien ja saastuneiden Windows-koneiden määrä kasvaa, vaikka Windows XP:n käyttö vähenee ja Windowsien markkinaosuus yleisestikin ottaen laskee?
Onko kyse vain typeristä käyttäjistä? En usko, että Linuxien ja etenkään mäkin käyttäjät olisivat _niin_ paljon fiksumpia...Saastuneiden koneiden määrä ei ole kasvanut vaan pienentynyt:
http://www.microsoft.com/security/sir/keyfindings/default.aspx#section_1
Virus "elää" vain pienen hetken ja sen tilalle pitää kirjoittaa uusi kerran päivässä jos haluaa että se tarttuu jonnekkin:
http://www.tietokone.fi/uutiset/valtavasti_viruksia_2010_kuolevat_ennatysajassaf.e.dzerzhinsky kirjoitti:
Saastuneiden koneiden määrä ei ole kasvanut vaan pienentynyt:
http://www.microsoft.com/security/sir/keyfindings/default.aspx#section_1
Virus "elää" vain pienen hetken ja sen tilalle pitää kirjoittaa uusi kerran päivässä jos haluaa että se tarttuu jonnekkin:
http://www.tietokone.fi/uutiset/valtavasti_viruksia_2010_kuolevat_ennatysajassaVirukset on vähän passé Windows-maailmassakin, nykyään jyräävät troijalaiset ja tunkeutumiset käyttöjärjestelmän haavoittuvuuksien läpi, joiden suhteen jopa aivan hirrrmu turvallinen Windows Seiska edelleen on ja näköjään pysyy osittain suojaamattomana.
Status: Highly Critical http://secunia.com/advisories/product/27467/?task=statistics
Kummallisia lukemia turvalliselle tuotteelle. Tämän lisäksi vielä käyttöjärjestelmän käytölle välttämättömät kolmannen osapuolen ajurit ja apusovellukset, joiden päivittäminen näkyy olevan vähän niin ja näin, esimerkkinä tälläkin foorumilla apua anellut hemmo, joka oli poistamassa Javan suojapäivityksiä käytöstä, kun eteen lävähtänyt ikkuna säikäytti niin! :DKollimaattori kirjoitti:
Virukset on vähän passé Windows-maailmassakin, nykyään jyräävät troijalaiset ja tunkeutumiset käyttöjärjestelmän haavoittuvuuksien läpi, joiden suhteen jopa aivan hirrrmu turvallinen Windows Seiska edelleen on ja näköjään pysyy osittain suojaamattomana.
Status: Highly Critical http://secunia.com/advisories/product/27467/?task=statistics
Kummallisia lukemia turvalliselle tuotteelle. Tämän lisäksi vielä käyttöjärjestelmän käytölle välttämättömät kolmannen osapuolen ajurit ja apusovellukset, joiden päivittäminen näkyy olevan vähän niin ja näin, esimerkkinä tälläkin foorumilla apua anellut hemmo, joka oli poistamassa Javan suojapäivityksiä käytöstä, kun eteen lävähtänyt ikkuna säikäytti niin! :DVanha juttu ja tätä tapaa ei ole näkynyt missään hyökkäyksissä ja ei toimi tavalliseen tapaan netin yli.
Workaround sellaista tarvitseville on kuitenkin ollut saatavilla jo pitkään.
http://support.microsoft.com/kb/2264107f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
Vanha juttu ja tätä tapaa ei ole näkynyt missään hyökkäyksissä ja ei toimi tavalliseen tapaan netin yli.
Workaround sellaista tarvitseville on kuitenkin ollut saatavilla jo pitkään.
http://support.microsoft.com/kb/2264107hirveetä säätämistä!
- Karu totuus
Windows 7 = Vista SP3
Windows 8 = Vista SP4Service packeissa ei muuteta käyttöliittymiä ja Vista -> W7 on tullut muitakin parannuksia kerneliinkiin kuin pelkkiä tietoturva korjauksia.
ubuntufan kirjoitti:
Windows 8 pitäisi olla ilmainen päivitys seiskan käyttäjille.
Olisihan se tietysti hienoa mutta täytynee silti olla realisti kun Microsoft kuitenkin myy näitä Windowseja ja niistä saatavilla tuotoilla pitäisi maksaa palkkaakin Windowsin tekijöille.
Ja jos ajattelee hintaa niin Windows 7 pro OEM maksaa n. 160€ ja sitä tuetaan 14.1.2020 asti, niin ei siitä montaa euroa tule kustannuksia vuotta kohti.- 14.1.2020
f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
Olisihan se tietysti hienoa mutta täytynee silti olla realisti kun Microsoft kuitenkin myy näitä Windowseja ja niistä saatavilla tuotoilla pitäisi maksaa palkkaakin Windowsin tekijöille.
Ja jos ajattelee hintaa niin Windows 7 pro OEM maksaa n. 160€ ja sitä tuetaan 14.1.2020 asti, niin ei siitä montaa euroa tule kustannuksia vuotta kohti.Taitaa olla tuolloin jo aikas vanhentunut kone. Eikös OEM ole konekohtainen.
14.1.2020 kirjoitti:
Taitaa olla tuolloin jo aikas vanhentunut kone. Eikös OEM ole konekohtainen.
Haluan kyllä nähdä kuka käyttää samaa OEM-versiotaan vuonna 2020. Todennäköisesti koko seiska on silloin ikivanha pökäle SP16 varustettuna.
exergy kirjoitti:
Haluan kyllä nähdä kuka käyttää samaa OEM-versiotaan vuonna 2020. Todennäköisesti koko seiska on silloin ikivanha pökäle SP16 varustettuna.
Varmaan ne samat ihmiset jotka käyttävät XP:tä vielä vuonna 2014 jona vuonna tuki loppuu ja XP on tehnyt maailmanennätyksen vanhimpana elossa olevana käyttöjärjestelmäversioina.
Veikkaan että XP:n osuus on vielä 2014 alkupuolella 2-numeroinen prosenttiluku.f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
Varmaan ne samat ihmiset jotka käyttävät XP:tä vielä vuonna 2014 jona vuonna tuki loppuu ja XP on tehnyt maailmanennätyksen vanhimpana elossa olevana käyttöjärjestelmäversioina.
Veikkaan että XP:n osuus on vielä 2014 alkupuolella 2-numeroinen prosenttiluku.Tarkoitatko siis että ne microsoftin vanhentuneisiin ja turvattomiin ohjelmistoihin sidotut henkilöt ja yritykset joilla ei ole muita vaihtoehtoja?
2010-luvun jälkipuoliskolla W7 on samalla tavalla vanhentunut kuin XP nyt.exergy kirjoitti:
Tarkoitatko siis että ne microsoftin vanhentuneisiin ja turvattomiin ohjelmistoihin sidotut henkilöt ja yritykset joilla ei ole muita vaihtoehtoja?
2010-luvun jälkipuoliskolla W7 on samalla tavalla vanhentunut kuin XP nyt."..vanhentuneisiin ja turvattomiin ohjelmistoihin sidotut henkilöt ja yritykset joilla ei ole muita vaihtoehtoja? "
Mitä ihmettä sellaiset ovat???
Onko maailmassa ihmisiä tai yrityksiä jotka eivät voi uusia tietotekniikkaansa millään tavalla, esim kaupasta ostamalla tai vaikka hätätilassa hakemalla raudan kierrätyskeskuksesta ja asentamalla rautaan sopivan ilmaisen ohjelmiston??
"2010-luvun jälkipuoliskolla W7 on samalla tavalla vanhentunut kuin XP nyt."
Tietenkin on ja Windows 9 lienee silloin pop.- windows=paskaa
f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
"..vanhentuneisiin ja turvattomiin ohjelmistoihin sidotut henkilöt ja yritykset joilla ei ole muita vaihtoehtoja? "
Mitä ihmettä sellaiset ovat???
Onko maailmassa ihmisiä tai yrityksiä jotka eivät voi uusia tietotekniikkaansa millään tavalla, esim kaupasta ostamalla tai vaikka hätätilassa hakemalla raudan kierrätyskeskuksesta ja asentamalla rautaan sopivan ilmaisen ohjelmiston??
"2010-luvun jälkipuoliskolla W7 on samalla tavalla vanhentunut kuin XP nyt."
Tietenkin on ja Windows 9 lienee silloin pop.Suomessakin on uskomattoman monta yritystä joilla ei ole mitään mahdollisuuksia uudistaa tietotekniikkaansa vaikka ratkaisut olisi tarjottu ihan suoraan tarjottimella nenän eteen alkaen uusista tietokoneista. Se kun on jääräpää johtoportaasta aina kiinni voidaanko mitään uudistaa. Nykyisin on jotenkin yrityselämän kannalta pornoa käyttää samaa wanhaa Windowsia iät ja ajat siinä ikivanhassa koneessa, joka on aina jumissa tai muuten sekaisin.
Edellinen työpaikkani oli yksi tällainen firma. Välillä saattoi mennä koko työpäivä siihen kun Windows ei toiminut, eikä sitten mikään muukaan työn tekemiseen liittyvä ohjelmisto. Valitettavasti kyseisen firman johto istuu ihan muualla kuin Suomessa, joten mitään ei tapahdu nopeasti, jos tapahtuu koskaan. Olin kiitollinen irtisanomisesta.
Se on niin auvoisaa se yrityselämä Windowsin kanssa. Linux säästäisi aikaa, rahaa ja kaikkien hermoja.
Kun perustan oman firmani, se käyttää alusta saakka Ubuntua. - American dynamo
f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
Olisihan se tietysti hienoa mutta täytynee silti olla realisti kun Microsoft kuitenkin myy näitä Windowseja ja niistä saatavilla tuotoilla pitäisi maksaa palkkaakin Windowsin tekijöille.
Ja jos ajattelee hintaa niin Windows 7 pro OEM maksaa n. 160€ ja sitä tuetaan 14.1.2020 asti, niin ei siitä montaa euroa tule kustannuksia vuotta kohti.(Windows 7 160€ Microsoft Office 2010 310 € f-secure 50 € tehokkaampi prossu windowshäviöiden takia 50€ windowsin vaatima lisämuisti 30 € windowsin vaatima isompi kiintolevy 20 € windows-koneiden vuosihuolto 50€ ) * koneiden lkm 4 = 2680 € !!!
Tuo siis pitää maksaa raudan lisäksi.
OEM-Windowsilla koneet vanhenevat kolmessa-neljässä vuodessa, kun eivät enää jaksa hidastuvaa Windowsia.
Windows maksaa tavalliselle neljän hengen perheelle aivan sumean paljon. Kaikki, mitä perhe maksaa tuota vähemmän, on sen oivallusta siitä miten Microsoftin ekosfääristä voi irrottautua. Itse en maksa MS:n tuotteista mitään muuta kuin erinäisiä MS-veroja, joita tulee vastaan eri muodoissansa.
Voihan nenä. Tuolla windowsiin uppoavalla rahalla saa ne neljä tietokonetta ja rahaa jää yli vaikka kuinka. Kaiken lisäksi nuo koneet toimivat Linuxilla vielä silloin kun windows-koneiden uusimiskierros nro 3 on lähtenyt käyntiin.
Windows tulee törkeän kalliiksi. f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
"..vanhentuneisiin ja turvattomiin ohjelmistoihin sidotut henkilöt ja yritykset joilla ei ole muita vaihtoehtoja? "
Mitä ihmettä sellaiset ovat???
Onko maailmassa ihmisiä tai yrityksiä jotka eivät voi uusia tietotekniikkaansa millään tavalla, esim kaupasta ostamalla tai vaikka hätätilassa hakemalla raudan kierrätyskeskuksesta ja asentamalla rautaan sopivan ilmaisen ohjelmiston??
"2010-luvun jälkipuoliskolla W7 on samalla tavalla vanhentunut kuin XP nyt."
Tietenkin on ja Windows 9 lienee silloin pop.Kyllä on.
"Tietenkin on ja Windows 9 lienee silloin pop."
Saisi olla minun puolestani vaikka flop.
- Mörö-Kölli
Windows Vista =Ikkunoiden näköala
- kilux
"....niin kaikenlaiset yhteensopivuusongelmatkin olivat väistämättömiä suurimpana yksittäisenä ongelmana toimimattomat laiteajurit...."
Sinähän selittelet niin kuin paraskin Ballmeri.
Onneksi ei tarvi tuon sonnan kanssa temppuilla. Linuxissa on sellainen hyvä puoli, että voi kokeilla kaikenlaisia uusia systeemejä, kun ei tarvitse olemassaolevan käyttöjärjestelmän kanssa tapella. Kaikki toimii napista.- 25
Kaikki toimii napista. ?????
En ole löytänyt sitä "nappia", joten annappas minunkin tietää sen napin "osoite" ? - 7+2
25 kirjoitti:
Kaikki toimii napista. ?????
En ole löytänyt sitä "nappia", joten annappas minunkin tietää sen napin "osoite" ?
- trtrhtrhtrhrh
Toimii mikä toimii....
- atk-lm
Windows on kaikkein turvattomin, epäkäytännöllisin ja bugisin käyttöjärjestelmä. Lisäksi hirmuinen resurssisyöppö ja kaikin puolin rampa vasikka, joka ei taivu mihinkään.
Aika kuopata se suljetun lähdekoodin epästandardi paska. Sillä ei ole tulevaisuutta. Markkina-asemasta ja monopolistakaan ei ole apua kuin hetkeksi, kun tarjolla on vaihtoehtoja, jotka ovat parempia ja vapaita.
Linuxia voi muokata aivan miksi haluaa ja sen voi asentaa vaikka rannekelloon tai wlan-tukiasemaan. Windowssia ei voi muokata mihinkään, sillä ei voi tehdä mitään, sille voi tietyin rajoituksin ja edellytyksin tehdä ja siinä voi ajaa pientä määrää huonoja ohjelmia, windows-lisenssi maksaa tuhottomasti abstraktiksi asiaksi ja sen saa asentaa yhteen tietokoneeseen ja se edellyttää tietokoneelta huomattavasti enemmän boostia kuin rannekello, sitä ei voi käyttää täysipainoisesti tekstitilassa, joten vaaditaan hiiri ja muita käyttäjärajapintoja, jotka saattavat edellyttää kukin oman ajurin asennusta, omaa softaa... windowsia kuvaa todellakin rampa vasikka, joka yrittää jahdata salamanteria. Säälittävää. - atk-lm
"...ja Windows 7 on hyvin kehuttu ja huippuhyvä käyttöjärjestelmä muutenkin."
Windowssilla hyvin pienetkin asiat vaativat lisäksi paljon työtä ja erillisen ohjelman latausta/ostamista ja asentamista ja käyttämistä. Linux-järjestelmän komentorivillä voi tehdä kaiken sen minkä graafisellakin puolella ja vielä paljon enemmänkin, usein isonkin asian yhdellä komennolla.
Tee levykuva Ubuntulla CD-levystä kotikansioon:
cat /dev/sr0 > /home/levykuva.iso
Yhdistä ubuntulla 3 videonpätkää yhdeksi:
cat 1.mpg 2.mpg 3.mpg >>kokovideo.mpg
Koodekit mukaan:
ffmpeg -i kokovideo.mpg -y -vcodec copy -acodec copy valmisvideo.mpg
Pienennä valokuvaa 50% alkuperäisestä koosta ja muuta kuvaformaattia:
convert kuva.jpg -resize 50% pikkukuva.png
Tuntuuko vaikealta opetella valitsimia? Tee alias, jolloin koko rimpsun voi tiivistää vaikka kuinka lyhyeen komentoon.
Hauskaa ja helppoa. Suit sait. Ei tarvitse hakata päätä seinään kuten windowssin kanssa.
Jokaiselle komennolle on seikkaperäinen manuaalisivu valmiina.
Graafisellakin puolella Ubuntu on melkoisen ylivoimainen windowsiin nähden. Compiz hakkaa aeron ja surkeat kopiot mennen tullen. Tiedostoselain on modulaarinen ja selkeä, toisin kuin winukan resurssienhallinta. Ohjelmat ja niiden riippuvuudet ja päivitykset asentuvat suoraan pakettivarastosta ja asentuvat oikeisiin kategorioihin valikoissa. Senkus avaa soevellusvalikoiman ja kirjoittaa ohjelman nimen tai etsii kategorioittain ja klikkaa "asenna".
Tai tekstikomennolla: sudo aptitude install ohjelma
Windowssilla taas... ei mene ihan noin simppelisti. Ubuntulla menee kuten strömsössä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057411
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1005255Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163506Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253451Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3451485Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?551318
