Liian myöhään liikkeellä!!

mattimyöhäinen

Opiskelen tällä hetkellä lukion 1. luokalla. Muutama luokkalaiseni haki syksyllä vaihtoon ja aluksi ajattelin, että hienoa heille, mutta se ei taida olla minua varten. Olen aina rakastanut matkustelua ja erilaisia kulttuureja ja nyt olenkin alkanut ihmetellä, miksi vielä vuosi sitten ajattelin noin. Ehkä olin arka ja ajattelin etten pärjäisi(?) Katumus on iskenyt, kun en enää ainakaan seuraavaksi lukuvuodeksi voi hakea vaihtoon:(

Eli kysymys kuuluukin, onko järkeä hakea vaihtoon 3. vuodeksi? Tietysti lukio venyy vuodella, mutta niinhän se venyisi, jos olisin 2. vuoden vaihdossa. Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Lähinnä mietin, tulevatko kirjoitukset liian nopeasti päälle, melkeinpä heti, kun palaan. Kirjojahan voin ottaa mukaan ja kertailla pitkin vaihtovuotta(tuntemani entiset vaihtarit ovat sanoneet, että on hyvä ottaa mukaan jotain tekemistä, koska kaikkea opetusta ei pysty seuraamaan...)

Olen päättänyt, että lähden vaihtoon viimeistään AMK:ssa/yliopistossa, vaikkei se sama asia olekaan, kuin lukiovaihto:/

Ja vielä tämä: olen ajatellut Brasiliaa ja Etelä-Afrikkaa, jos jollakulla on kokemuksia näistä paikoista, kertokaa ihmeessä ja muitakin vaihtarimuistelmia olisi mahtava kuulla!:)

8

386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niiskuneitoinen

      En suosittelisi.
      En usko että pieni kertailu riittäisi pitämään kaikki tärkeät asiat muistissasi vuoden ajan. Kakkosvuoden aikana käydään kuitenkin runsaasti juttuja, joita tarvitaan kirjoituksissa.

      Ystäväni oli vuoden vaihdossa ja unohti siellä lähes kokonaan osan oppiaineista, erityisesti kielet joita hän ei tarvinnut matkallaan, kuten suomen ja saksan.

      Suosittelisin että odotat kunnes olet kirjottanut ja sitten pidät vaikkapa välivuoden au-pairina tai muuten vain matkustellen. Tai sitten kuten itse sanoit AMK:ssa/yliopistossa.

      Mieti kuinka paljon sitten harmittaa, jos saat huonot arvosanat vain sen vuoksi ettet ole malttanut odottaa yhtä vuotta? Jonka jälkeen et välttämättä pääsisikään siihen opiskelupaikkaan johon alun perin halusit.

      Mutta toki päätös on omasi! Jos uskot pärjääväsi, ja voivasi opiskella kaiken hauskan keskellä, toivotan hauskaa matkaa! :)

    • mattimyöhäinen

      Mutta toisaalta, jos en syksyllä kirjoita mitään, niin saisin muutaman kuukauden lisää aikaa kertailla. Kaverini haluaa valmistua yhtää aikaa nykyisen luokkamme kanssa ja yrittää suorittaa lukion kahdessa vuodessa (skippaa 2. luokan kokonaan), muttei aio kirjoittaa syksyllä mitään.

    • mattimyöhäinen

      Jäi toi^ viesti vähän kesken:) Piti vielä lisätä, että oon aina pärjänny todella hyvin koulussa, vaikka en oo ihan hirveesti lukenu. Mulla jää asiat hyvin päähän kuuntelemalla ja kunhan teen läksyt. Kokeisiin lukeminen on lähinnä kertailua. Niin että voisin kuvitella kykeneväni tähän:)

      Mutta haluan kuitenkin lisää kommentteja ja hyviä pointteja, joita en ite ehkä oo huomannu!:) Ja jos ei muuta, niin kertokaa millasta vaihtarina on ja jos on edes lomamatkakokemusta Brasiliasta ja Etelä-Afrikasta, niin niistäkin kuulisin mielelläni!:)

    • MM

      Jos todella haluat nyt vaihtoon, se kannattaa.

      Kirjoitukset todella vyöryvät heti päälle ja usko huviksesi, ettei ulkomailla kiinnosta kotimaan lukiokirjojen lueskelu. Mutta tulipa mieleeni: voisithan vaikka kirjoittaa ylioppilaaksi "3.5" vuodessa ( vaihto), niin että kirjoittaisit vaikka jotain helppoa heti syksyllä (kuten kielen), sitten seuraavana keväänä ja ensi syksynä enemmän?

      Muista kuitenkin, että vaihtoon pääsee yliopistossa / AMK:ssakin, ja siellä saa sitäpaitsi olla paljon itsenäisemmin ja oikeasti opiskella omaa alaa jne.

    • plöö

      mä sanoisin et jos sua oikeesti kiinnostaa niin lähde! jää vaan harmittamaan ja vielä vanhainkodissakin miettisit et millasta olis jos oisit lähteny... :) ja tuo lukio 3,5 vuodessa vaihtovuosi kuulostaa oikeen hyvältä jos tuntuu ettet pysty kirjottaan heti seuraavana vuonna kaikkia. tosin voithan sä yrittää päästä ylioppilaaks jo keväällä ja jos ei mee pakolliset läpi niin ei muutakun seuraavana syksynä uusimaan :)

      niin ja semmonenki mahollisuus et jos sua tuo brasilia kiinnotaa niin jos en ihan väärässä oo niin siellä kai kouluvuosi alkaa kalenterivuoden alussa. jos sun lukio on luokaton eli kurssimuotonen ja se toimii hyvin niin mitä jos lähtisit vaihtoon kakkosluokan keskellä? :) monet on esim. lähteny noihin lattarimaihin vanhojen tanssien jälkeen ja tullu seuraavien vanhojen aikaan takas eli jatkanu sitte lukion kakkosluokkaa siitä mihin vuosi sitte jäi :))

    • mattimyöhäinen

      Oon itekki miettiny tuota kesken vuoden lähtemistä, mutta siinä on se ongelma, että jos mä vaihtoon haluan, niin mun pitää hakea stipendiä, joka kattaa koko vuoden (oon löytäny vain yhen järjestön, jolla tällänen on, joten mahdollisuudet saada se ei oo suuret), koska meillä ei oo muuten varaa, eikä näitä stipendejä jaeta puolelle vuodelle:(

      Mutta kiitos kaikille, enköhän mä saa parhaan mahdollise ratkaisun tehtyä!:) Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin aion yrittää hakea tuota stipendiä, jos ei onnaa, niin eipähän jää kaivelemaan! Ja mä oon kova tyttö opiskelemaan, niin eiköhän nuo kirjotuksetkin saa hoidettua tavalla tai toisella:) Onhan mulla koko elämä aikaa!!:D

      • ex-vaihtari

        Itse olin vaihdossa lukion toisen vuoden jälkeen, joten kokemusta on. :) Minulla ainakin riitti motivaatiota lukea kirjoituksiin vaihdosta palattuani, ja varmaan luin jopa paremmin, kuin mitä olisin lukenut ilman vaihtarivuotta. Tosin jätin joitakin reaaliaineita kirjoittamatta sen takia, etten olisi ehtinyt kerrata kaikkea, mutta eipä se ole näin myöhemmällä iällä harmittanut. (Kohdalleni sattui vielä sekin, että vanhat luokkakaverini ehtivät kirjoittaa vanhanmallisen reaalin, ja itse jouduin harmikseni kirjoittamaan nykymuotoisen. Siten laaja reaaliaineiden lukeminen meni tavallaan hukkaan, kun sitten kirjoituksissa päädyin kirjoittamaan vain yhden reaalin.) Kokemuksena vaihtarivuosi on kuitenkin niin kasvattava, että ei kannata liikaa murehtia ylppärikirjoituksia: kyllä ne hyvin menevät, kunhan on motivaatiota.


    • lähdössä 2nv jälk

      itse olen menossa 2. vuoden jälkeen. olen miettinyt ihan samaa että onko siinä järkeä, mutta päätin että menen. ^helpotti kummasti tuon yllä olevan kirjoittajan kokemukset :) kiitos paljon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4156
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3394
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1771
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1630
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1411
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      910
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      851
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      808
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      773
    Aihe