Tietääkö kukaan, mitä sillä lennolla tapahtui??? Vaikka ne on sen laatikkonsa löytänyt, ei missään ole siitä mitä sen mukaan on lennolla tapahtunut.
Air France 447 musta laatikko löytynyt.
25
1004
Vastaukset
- Mää tiärän!
Lennolla kävi köpelösti, se ei saavuttanut määränpäätään.
Kysyt ja vastaat itse,,,, aika näppärää. - Määkin tiärän!
Joo tiedossa on jo, ettei kone saavuttanut määrämpäätään. Olisi ihan kiva tietää, että MIKSI?
- älä hättäile
Nehän löyty justiinsa äsken. Asioiden esiinsaanti kestää helposti pari viikkoa ja tulkinta lisää aikaa siihen vielä viikkoja. Eli kesällä ehkä tulisi alustavia tietoja asiasta, lopullinen tutkinta joskus vuoden aikajaksolla.
- dsggb
Tuossa on tulossa äitienpäivä ja muita pyhiä. Lisäksi sen mokkulan kuljetus analyysipaikkaan vie joitain päiviä.
- ohjailut
Tuntuu vähän oudolta että konetta ei saatu hallintaan 10 kilometrin pudotuksessa jos vikaa oli ainoastaan pitot -putkessa tai muissa jäätyneissä sensoreissa. Uutisen mukaan lentäjät olivat hämmentyneet kaikkien hälytysten tulvassa.
Eikö keinohorisontin avulla saa pidettyä nokan vaakatasossa tai lievästi alaspäin ja kaasuvivut vaikka 3/4 -teholle niin selviäisi pahimman yli?- Xcvvffff
Jos vikaa oli vain pitot-putkessa.....pitot putki on hyvin oleellinen koska siitä saadaan lentonopeus. Matkalentokorkeuksilla operoitava nopeusalue on pieni, ja jos nopeustieto menetetään, perstuntumalla ei oikeaa nopeutta pystytä pitämään vafrsinkin jos konetta heitelee voimakkaat myrskytuulet.
Airbussissa pitäisi toimia niin että konetta trimmataan tietty astelukema ja kaasua tietty määrä. Näin kone pysyy turvallisessa lentotilassa. Näin ei oltu kuitenkaan tehty, koska miehistöllä oli kädet täynnä töitä hälytyksien kanssa ja kone pääsi ns. syvään sakkaukseen, josta ei ollut enää paluuta. Toki vaikuttaa että oli crew failure mutta lopullinen varmuus saadaan tutkinnan valmistuttua. - ohjailut
Xcvvffff kirjoitti:
Jos vikaa oli vain pitot-putkessa.....pitot putki on hyvin oleellinen koska siitä saadaan lentonopeus. Matkalentokorkeuksilla operoitava nopeusalue on pieni, ja jos nopeustieto menetetään, perstuntumalla ei oikeaa nopeutta pystytä pitämään vafrsinkin jos konetta heitelee voimakkaat myrskytuulet.
Airbussissa pitäisi toimia niin että konetta trimmataan tietty astelukema ja kaasua tietty määrä. Näin kone pysyy turvallisessa lentotilassa. Näin ei oltu kuitenkaan tehty, koska miehistöllä oli kädet täynnä töitä hälytyksien kanssa ja kone pääsi ns. syvään sakkaukseen, josta ei ollut enää paluuta. Toki vaikuttaa että oli crew failure mutta lopullinen varmuus saadaan tutkinnan valmistuttua."Airbussissa pitäisi toimia niin että konetta trimmataan tietty astelukema ja kaasua tietty määrä. Näin kone pysyy turvallisessa lentotilassa."
Noinhan minä juuri kirjoitinkin, eli: "Eikö keinohorisontin avulla saa pidettyä nokan vaakatasossa tai lievästi alaspäin ja kaasuvivut vaikka 3/4 -teholle niin selviäisi pahimman yli?"
- minä ostin.
satasella navigaattorin joka hihkuu aina joskus"ajat ylinopeudella".Oliskohan tuokin siitä lentokoneesta jäänyt vai jäätynyt
Kun lentokoneen nopeus anturit perustuvat niihin osuvan ilman nopeuteen.
GPS perustuu nopeuteen suhteessa maahan, eli GPS nopeuteen lentokoneissa ei voida luottaa.- vgukgkug
Ei ole olennaista tietää mikä lentokoneen maanopeus on, vaan ilmanopeus. Maanopeushan voi olla jopa negatiivinen, eli kone voi peruuttaa maahan nähden, vaikka kovassa tuulessa ilmanopeus on riittävä ilmassa pysymiseen. Esimerkin kaltaisen suorituksen olen nähnyt tehtävän pikku Cessnalla kovassa tuulessa, joten ei tietenkään Airbusiin sovellu tuo... antaa kuitenkin havaintoesimerkin, miksi pitää tietää nimenomaan ilmanopeus ja sitä ei GPS kerro.
- suikukoneiden..
vgukgkug kirjoitti:
Ei ole olennaista tietää mikä lentokoneen maanopeus on, vaan ilmanopeus. Maanopeushan voi olla jopa negatiivinen, eli kone voi peruuttaa maahan nähden, vaikka kovassa tuulessa ilmanopeus on riittävä ilmassa pysymiseen. Esimerkin kaltaisen suorituksen olen nähnyt tehtävän pikku Cessnalla kovassa tuulessa, joten ei tietenkään Airbusiin sovellu tuo... antaa kuitenkin havaintoesimerkin, miksi pitää tietää nimenomaan ilmanopeus ja sitä ei GPS kerro.
maanopus ei voi olla negatiivinen sellaisia tuulia ei maan päällä esiinny.Säätieto kertoo vastatuulen ja ilmanopeus on sitten se maanopeus plus vastatuuli.
- 19+12
Iltalehti: "Tallenteiden mukaan koneen ohjaamon nopeuslukulaitteet menivät sekaisin, mikä luultavasti johtui nopeusantureiden jäätymisestä koneen ulkopuolella. Kun miehistö yritti ottaa koneen hallintaansa, se menetti roimasti korkeuttaan. Vaikka koneen moottorit kävivät täysillä, sen siivet eivät saaneet tarpeeksi ilmaa, jotta kone olisi pysynyt ilmassa."
Olivathan lentäjät tietoisia lentokorkeudesta joka ainakin alussa oli 10 kilometriä? Moottorit täydellä teholla ja silti lentäjät yrittivät vain nostaa sakkaavan koneen nokkaa ylöspäin on outo toimenpide.- sdcsdkcdkscdsk
Harmi että ohjaamoon ei päässyt shit24.fi kommentoijia, ei olisi tätäkään onnettomuutta tapahtunut. Nokkaa vain vähän alas ja kaasua, kone olis oiennut, helppoa kuin mikä!
- 12+14
sdcsdkcdkscdsk kirjoitti:
Harmi että ohjaamoon ei päässyt shit24.fi kommentoijia, ei olisi tätäkään onnettomuutta tapahtunut. Nokkaa vain vähän alas ja kaasua, kone olis oiennut, helppoa kuin mikä!
Itseesi viittaat.
Onhan ihan aiheellista ihmetellä miksi lentäjät yrittivät nostaa sakkaavan koneen nokkaa ylöspäin vaikka korkeutta piisasi yllin kyllin. Kyllähän he sakkaamisen havaitsevat ilman mitään laitteitakin.
- pitot-putken..
jäätyminen laitto koneen sakkaamaan vaikka moottorin tehot olivat täysillä.Onkohan tuossa ihan koko totuus
Ne putket jäätyivät kun vielä Autothrust ja Autopilot olivat päällä. Jos putki jäätyy, se ei heti välttämättä näytä, että nopeus olisi nolla, vaan se saattaa näyttää outoja lukemia verrattuna todelliseen ilmanopeuteen.
On mahdollista, että Autothrust oli päällä vielä silloin kun nopeus oli näissä "oudoissa lukemissa", joten se vähensi automaattisesti työntövoimaa.
Sitten kun Autothrust kytkeytyi pois päältä, oli työntövoima vielä pieni.
Miehistö saattoi laittaa kaasua enemmän liian myöhään.
- .....
Aha. Niinkö on tosiaan käynyt että lentokone jäätyi päiväntasaajan alueella, joka on maapallon lämpimin ilmastovyöhyke?
Totuus on yleensä liian tuhoisa kerrottavaksi, jolloin keksitään vaihtoehtoinen satu. Airbusin omistavat ranskalaiset luonnollisesti vierittävät syyn jonkin yksittäisin elektronisen laitteen viaksi, jota he itse eivät ole valmistaneet, jolloin kukaan ei pääsisi syyttämään heikkolaatuisia koneita rakentavaa Airbus-yhtiötä.Loppujen lopuksi tuollaisissa korkeuksissa lämpötilaerot etelässä ja pohjoisessa ovat varsin pieniä verrattuna maalämpötilaan.
Suihkareiden lentokorkeuksilla on yleensä aina vähintään -30 celsius astetta.
Alijäätynyttä vettä voi syntyä -30 asteessa.- sadfAF
Sinun tietosi tästä asiasta on niin naurettavan heikkoa että alat lähennellä tietämyksen vähyydessä kemikaalivanoihin uskovia ihmisiä... todennäköisesti uskot tiivistysjuovien olevan kemikaalivanoja, eikö niin?
- pitot--
putkessa on kai ollut ongelmia mutta vain jos kone nousee vesisateessa niin pakkasrajalla se voi jäätyä.Noissa korkeuksissa on 50 ast pakkasta ei siellä mitään jäätyvää ole.Jos ilmanopeus menee epäkuntoon niin autopilot laskee nokkaa ja ohjaa koneen loivaan luisuun mutta ei mihinkään pystysuoraan syöksyyn.Koneen maaanopeus näkyy navigaattorista ja moottorin tehosta on vain normaali ohjaustoimenpide kääntää autopilot pois päältä ja ohjata käsin.Raukuuro voi olla mutta myös terroristi ryhmä jaka on saanut paikat etupäästä ja osannut iskeä juuri kun kapteeni on avannut oven mennäkseen sisään.
Ne "mustat laatikot" jo kertoivat sen, että ohjaamossa ei ollut mitään tappelua,
vaan ohjaamossa oli koneen omia teknisiä ongelmia, ei Jaka.
Voihan se ollakin sitä, ettei totuutta vain paljasteta.
Saattaa olla, että he kovan tutkimustyön jälkeen eivät myönnä, että olivat väärässä.
- mustat laatikot..
kertovat että ohjaaamossa ei huudettu.Jos hyökkääjä tulee sisään js työntää sauvan eteen lentäjät menevät painottomiksi.Tällöin syntyy taistelu kuka sauvaa pitelee ja huutaminen on voinut unohtua.Jos ilmanopeusmittari on jäätynyt ja alkanut näyttää että kone kulkee kaksinkertaisella äänennopeudella ja lykännyt tehot pois niin tuntuu vähän haetulta.Kone liitää n suhteessa 1:10 joten 10 km korkeudesta kone liitää 100 km.Jos nopeus näyttää nollaa niin vakaaja asettaa koneen siihen pienimpään mahdollieen kulmaan missä se pysyy ilmassa.
- s-x^|
Ohjausjärjestelmä täysin sähköinen niin mahd sekaisin niin että teki eri ohjausliikkeitä kuin mitä lentäjä joystickillaan.
Haluaisitko ajella autolla jossa ei ole ohjausakselia ratin ja etupyörien välissä? - Jamale
Totuushan on,että ohjaamotyöskentely oli puutteellista.Kun toinen sanoo watch your airspeed,ja toinen vetää nokkaa ylös eikä kumpikaan katso keinohorisonttia,niin millä koulutuksella ne siellä olivat.Olen lukenut joskus,että hetkellä kun ohjaaja ei tiedä suuntaa korkeutta eikä nopeutta,on elinaikaa alle minuutti.Siis siviili-ilmailussa.Tässä olisi ollut vielä paljon tehtävissä kolmen hengen miehistöllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä521916Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651668Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411347Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2191278Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3381163- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3151075Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271067