HAASTE

ROLLAATTORIMARSSILLE

Tule mukaan jo perinteiselle 5.valtakunnalliselle Rollaattorimarssille lauantaina 7.5.2011. Marssi alkaa pääsääntöisesti klo 13. Toimintamalli on ollut yleensä, että on jotain ohjelmaa ennen klo 13 alkavaa marssia, mutta se ei ole pakollista, vaan pääasia on klo 13 alkava ulkoilutus, johon saataisiin mahdollisimman paljon vapaaehtoisia, jotta kaikki halukkaat pääsevät ulos.
Rukousaiheeksi: LÄMMIN JA AURINKOINEN SÄÄ! : ))

Klikkaa:
http://www.areatv.fi/nettiareatv.php?tunnus=Rollaattorimarssi
” Rollaattorimarssi syntyi vuonna 2007 sieviläisen Mirja-Liisa Huitulan ideasta:
Lähihoitajaksi kouluttautuneena ja eri laitoksissa hoitotyötä tehneenä hän tietää, miten vaikea vanhojen ihmisten on päästä ulos asuivatpa he kotona tai laitoksessa. Eurodirektiivi velvoittaa, että lehmien on oltava ulkona 60 vuorokautta kesässä ja vankien saatava ulkoilla joka päivä puoli tuntia. Siitä ei sanota mitään, että vanhuksilla olisi oikeus olla ulkona. Mutta Suomessa on edelleen paikkoja, joissa ihmetellään, että vanhuksia viedään ulos, hän kummastelee ja muistuttaa, että vanhuus on edessä meillä kaikilla.”
Ex-kansanedustaja Tarja Tallqvist vei ja vie edelleen asiaa eteenpäin!

Olen sopinut Jyväskylän kaupungin palveluasumisen palvelupäällikön Kati Kallimon kanssa, että jos haluaa mennä alla lueteltuihin kohteisiin Rollaattorimarssipäivänä - ja mielellään muulloinkin - niin pitää olla etukäteen yhteydessä talon esimieheen ja käydä tutustumassa ja sopimassa käytännöistä. Vapaaehtoiset ovat tervetulleita ja toivotaan että syntyisi pysyviä käyntisuhteita. Vapaaehtoiset voivat käydä ulkoiluttamassa, lukemassa, laulamassa, juttelemassa yms.
Olisi hienoa, jos voisit ottaa nimikkokohteeksesi jonkin kohteen ja myös kotonaan asuvat vanhukset, vammaiset ja muut apua tarvitsevat henkilöt.

Jos ja kun lähdet mukaan, niin toivon, että minulle tulee ilmoitus, mihin kohteeseen on sovittu toimintaa, niin pidän kirjaa kohteista ja pyritään saamaan mahdollisimman moneen kohteeseen vapaaehtoisia niin Rollaattorimarssipäivänä kuin vakituisesti.

Myös Jokivarren uusi palvelutalo on mukana!
PALVELUTALOT
Akseli ja Elina -koti Taitoniekantie 3 014 266 3798
Korpihovi Levästentie 4 - 6, Korpilahti 014 266 7375
Ryhmäkoti Kotipesä Keljonkatu 26, A-talo 014 266 3860
Ryhmäkoti Purola Keljonkatu 26, B-talo 014 266 3860
Väinönkadun palv.keskus Väinönkatu 44 014 266 3808
Kyllikinkadun palvelutalo Kyllikinkatu 2 - 4 014 266 3819
Väkkärän palvelukeskus Väkkärätie 3, Vaajakoski 014 266 7389
Kirkkotien yksikkö Kirkkotie 13, Vaajakoski 014 266 7389
Harjuhovi Harjutie 3, Vaajakoski 014 266 7381
Palvelukeskus Luhtinen Ritopohjantie 23, Palokka 014 266 3866
Norolan vanhuspalvelut Norolantie 2 A, Palokka 014 266 3866
Palokan veteraanitalo Haukkamäentie 2, Palokka 014 266 3866
Lutakon lähipalv.talo Piippukatu 5 050 556 6176
Kotikaari Polttolinja 39 050 560 1310
Vuoropari Polttolinja 7 050 581 1563 – Jyväskylän Suomi-Israel – yhdistys ry
Telkänpesä Telkäntie 2 040 744 9787
Mathilda-koti Kyllöläntie 3 040 741 2245
Sammonkoti Keljonkankaantie 58 040 534 3860
Viitakoti Viitaniementie 24 A 010 420 6221
Amanda-koti Humperintie 3 B 8, Korpilahti 014 821 049
Korpilahden Hoivakoti Tikkasentie 10, Korpilahti 014 822 746

PITKÄAIKAISHOITO
Osasto 1 Keljonkatu 26, A-talo 014 266 3835
Osasto 2 Keljonkatu 26, A-talo 014 266 3837
Osasto 3 Keljonkatu 26, B-talo 014 266 3843
Osasto 4 Keljonkatu 26, B-talo 014 266 3846
Osasto 5 Parantolantie 11, Kinkomaa 014 266 3875
Osasto 6, Hannala Parantolantie 11, Kinkomaa 014 266 3847
Osasto 7, Vuoristo Huhta 1 014 266 3886
Osasto 8 Räätälintie 31 A, Korpilahti 014 266 3854
Puuppolan hoivasairaala
Osasto 1 Koluntie 80 014 336 6393
Osasto 2 Koluntie 80 014 336 6826
Yhdistyksemme menee viime vuotiseen tapaan Kuokkalassa sijaitsevaan Vuoroparin palvelukotiin.
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Rollaattorimarssi_8.5.2010.htm
Olen sopinut Vuoroparin palvelukodin kanssa, että klo 12-13 laulamme yhteislauluja Ulla Laheniuksen soiton säestyksellä ja
pidetään pari pientä puhetta ja mahdollista muuta ohjelmaa.
Klo 13 alkaen, jos voimme pitää klo 12-13 tapahtuman ulkona, alkaa sitten marssi.

Marssin jälkeen kakkukahvit joka osastolle sekä erilaista ohjelmaa.
Jos joudumme olemaan sisällä, lähdemme ulos aikaporrastuksin neljältä eri osastolta.

---------------------------------------------------------------

1

682

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mukaan!

      Tuohan on hyvä juttu!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      2960
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2741
    3. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      33
      2459
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      38
      2451
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      50
      1938
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1559
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1473
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1257
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1213
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1060
    Aihe