JIIIHHAAA!!

Hooaaa, tein juuri jotakin mihin kovin moni poika ei pysty elämänsä aikana.

Sain kesytettyä pissiksen. Aluksi herätin sen kiinnostuksen itseäni kohtaan. Väjyin sitä kuin intiaani preerialla ja johdattelin sen kanjoniin(vertauskuvallisesti). Sen jälkeen pelasin peliäni kuin oikea shakkimestari, hallitsin lautaa ja sen jälkeen etenin askel kerrallaan, sain sen kiinnostumaan jotenkin opiskelusta ja nostamaan numeroita kokeissa. Nyt on muutaman kuukauden jälkeen jäänyt siideri ja biletys vähemmälle ja tupakointi loppunut kokonaan.

Jäljelle on jäänyt hyvännäköinen ja pohjimmiltaan todella mukava tyttö. Se ei enää roiku edes niiden amisrenttujen kanssa.Syksyllä ihmettelin että mitä sellainen (vrt.)tyhmä pissis tekee lukiossa, mutta nyt olen iloikseni saanut todeta ettei ne aivan kaikki pissiksetkään ole loppujenlopuksi kovin tyhmiä.



Ihan oikeasti, älkää tuomitko heti kaikkia pissiksiä, monilla niistä on oikeastikin ongelmia, esim. kotona, vanhemmat alkoholisteja jne. Sen kovan vittua hokevan ulkokuoren alla saattaa todellakin olla se haavoittunut ja surullinen pikkutyttö, joka tarvitsee vain jotakin luotettavaa jätkää josta ottaa tukea. Ihmisillä vaan sattuu olemaan erilaisia tapoja käsitellä asioita, jotkut vetäytyvät kuoreensa ja muuttuvat hissukoiksi ja jotkut alkavat roikkua luusereiden kanssa.
3122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

-usko

Äänestä

Loistavaa jatka vaan samaan malliin! (en muuten usko minäkään)

Äänestä

Täysin samaa mieltä. Mulla on useita kavereita jotka on omistaneet elämänsä niitten pissisten pelastamiseen. Haittapuoli on vaan se, että ne pakkaa ottamaan turpiinsa niiltä amisrentuilta kun homot tulee viiden laumoissa rautaputkien kanssa kun nää kiltit lukiopojat vie 'niiden muijat' :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RodeoKuningas kirjoitti:

Hooaaa, tein juuri jotakin mihin kovin moni poika ei pysty elämänsä aikana.

Sain kesytettyä pissiksen. Aluksi herätin sen kiinnostuksen itseäni kohtaan. Väjyin sitä kuin intiaani preerialla ja johdattelin sen kanjoniin(vertauskuvallisesti). Sen jälkeen pelasin peliäni kuin oikea shakkimestari, hallitsin lautaa ja sen jälkeen etenin askel kerrallaan, sain sen kiinnostumaan jotenkin opiskelusta ja nostamaan numeroita kokeissa. Nyt on muutaman kuukauden jälkeen jäänyt siideri ja biletys vähemmälle ja tupakointi loppunut kokonaan.

Jäljelle on jäänyt hyvännäköinen ja pohjimmiltaan todella mukava tyttö. Se ei enää roiku edes niiden amisrenttujen kanssa.Syksyllä ihmettelin että mitä sellainen (vrt.)tyhmä pissis tekee lukiossa, mutta nyt olen iloikseni saanut todeta ettei ne aivan kaikki pissiksetkään ole loppujenlopuksi kovin tyhmiä.



Ihan oikeasti, älkää tuomitko heti kaikkia pissiksiä, monilla niistä on oikeastikin ongelmia, esim. kotona, vanhemmat alkoholisteja jne. Sen kovan vittua hokevan ulkokuoren alla saattaa todellakin olla se haavoittunut ja surullinen pikkutyttö, joka tarvitsee vain jotakin luotettavaa jätkää josta ottaa tukea. Ihmisillä vaan sattuu olemaan erilaisia tapoja käsitellä asioita, jotkut vetäytyvät kuoreensa ja muuttuvat hissukoiksi ja jotkut alkavat roikkua luusereiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu