Haen tänä keväänä sekä ammattioppilaitokseen suunnitteluassistenttikoulutukseen (SA) että ammattikorkeakouluun rakennusinsinöörikoulutukseen (RI). Jos pääsen kumpaankin, kumpi kannattaisi valita?
Minua kiinnostaa nimenomaan cad- ym. alan piirtäminen, toki myös suunnittelu kiinnostaa. Jos olen ymmärtänyt oikein, SA-koulutuksesta saa hyvät valmiudet juuri noihin tehtäviin. RI-koulutus on käsittääkseni laaja-alaisempaa ja minusta tuntuisi siltä että, siihen liittyy paljon sellaistakin oppiainesta mikä ei kiinnosta lainkaan, esim. rakennustyömaalla työskentely, yhdyskuntasuunnittelu ja montaa muuta ainetta joka ei juuri kiinnosta. Uskon, että matemaattiset valmiuteni riittävät rakennusinsinööriopintoihinkin (lukiossa mulla oli pitkä matematiikka), joten siitä ei ole kiinni.
Haluan nimenomaan työhön toimistoon piirtäjäksi, avustavaksi suunnittelijaksi tai mallintajaksi. Näihin töihin käsittääkseni riittää SA-koulutus. Hieman kiinnostaa myös rakennesuunnittelijan tehtävät, siihen käsittääkseni vaaditaan RI-koulutus.
Mietin olisiko turhaa kouluttautua 4 vuotta (RI), kun käsittääkseni 2 vuoden koulutuksella (SA) pääsisin sijoittumaan juuri noihin tehtäviin, jotka minua ensisijaisesti kiinnostavat. Olen kuullut/lukenut, että rakennusinsinöörit ja suunnitteluassistentit tekevät usein käytännössä samanlaisia töitä insinööri-/suunnittelutoimistoissa, esim. cad-ohjelmilla työskennellessään.
Tiedän, että RI-koulutuksen saaneilla on isompi palkka kuin SA-koulutuksen pohjalta työskentelevillä. Palkan suuruus ei kuitenkaan ole mulle tärkeintä, vaan tärkeämpää on juuri ne tehtävät, jotka mua kiinnostavat. Käsittääkseni myös henkilökohtaiset taidot ja ominaisuudet vaikuttavat paljon työtehtävissä etenemiseen, ei pelkästään se kumman tutkinnon on hankkinut. SA-koulutuksellakin voi myös perustaa yrityksen, jos sellainen joskus tulevaisuudessa kiinnostaisi minua.
Vapaa-aika on minulle hyvin tärkeää (ehkä jopa tärkeämpää kuin palkan suuruus), joten on vielä työaikoihin liittyvä seikka. Haluaisin työskennellä sitten valmistuttuani vain ns. toimistoaikaan (n. klo 7 - 17 välillä, ehkä liukuvalla työajalla) 37-40 tuntia viikossa ja käsittääkseni suunnitteluassistentti työskentelee juuri tuollaisella ajoituksella. Rakennusinsinöörikin tietysti tekee töitä tuohon aikaan, mutta käsittääkseni insinöörien työaika on usein käytännössä runsaastikin yli 40 tuntia viikossa (ylitöitä). Lisäksi insinöörien työhon liittyy usein (olen tutkinut insinöörien työpaikkailmoituksia) paljon kokouksia ja matkustelua. En missään nimessä halua matkustaa työn merkeissä, en kotimaassa enkä ulkomailla.
Tällaisia mietteitä siis...
Minua kiinnostaisi tietää mitä mieltä te olette. Olisi mielenkiintoista saada kommentteja sekä alan opiskelijoilta että jo valmistuneilta työelämässä olevilta alan ammattilaisilta (SA/RI). Toki muittenkin kommentit kiinnostavat. Kumpi koulutus mun kannattaa valita, jos sattuisin pääsemään molempiin (toivottavasti pääsen jompaankumpaan). Jos pääsen "vain" toiseen, aloitan siinä opiskelut ensi syksynä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kirjoituksestasi mielestäni näkyy, että mieluummin taitaisit suunnitteluassistentin tutkinnon haluta. Se myös vaikuttaisi haluamiesi asioiden pohjalta ehkä paremmalta vaihtoehdolta, haluaisit äkkiä työelämään eikä palkkaus ole tärkeä kriteeri.
Vaikkakaan ei läheskään kaikkien insinöörien työaika ole jatkuvaa ylitöiden tekoa ja matkustelua, niin kuin tunnut ajattelevan, ihan tavalliset työajat yleensä ja liukuva työaika tms. riippuu suunnittelutoimistosta johon pääset. Opiskelussa tietysti paljon muutakin kuin kaipaamaasi cad-mallinnusta yms. RI puolella perusteita käydään laaja-alaisesti rakennusalalta (esim betonitekniikkaa, pohjarakennusta yms) ja mm. matematiikkaa ja fysiikkaa on jonkin verran (tekniikan alan perusopinnot). SA tutkinnon sisällöstä en tiedä.
Tärkeimpänä näkisin nyt ehkä sen, haluaisitko itse päästä suunnittelemaan rakenteita, vai toimimaan avustajana jollekin toiselle?
Onnea kokeisiin ja opiskeluihin, kummalle alalle sitten päädytkään.
Kiitos kommenteistasi tuleva RI. Lisääkin kommentteja otan mielelläni vastaan.
Millaiset työharjoittelut RI-koulutuksessa on?
Käsittääkseni ensimmäinen työharjoittelu on ns. perustyöharjoittelua, joka käsittääkseni on ns. "haalariharjoittelua". Onko se pakko suorittaa rakennustyömaalla (mitä siellä käytännössä tehdään, ollaanko esim. apumiehenä) vai onko perustyöharjoittelu mahdollista suorittaa muulla tavalla (esim. rakennuspiirtäjänä tms.) kuin rakennustyömaalla? Kuten edellä kerroin työskentely rakennustyömaalla ei kiinnosta mua, joten sen haluaisin välttää jos vain mahdollista. Toki perustyöharjoittelujakso on käsittääkseni vain 10 viikon pituinen, joten kaipa sen ajan voisi kestää melkein missä vaan.
Entä sitten myöhemmät RI-tutkintoon kuuluvat työharjoittelujaksot? Ne käsittääkseni voi suorittaa sitten jo muualla (esim. rakennesuunnittelijana tai rakennuspiirtäjänä) kuin rakennustyömaalla, onko näin?
Työharjoitteluksi kelpaa kyllä vaikka suunnitteluassistentin tai piirtäjän tehtävä. Jos haluat rakennuksille töihin, silloin se rakennuksella tapahtuva harjoittelukin on parempi. Opinnäytetyön on oltava rakennusalalta.
Nykyisin voi opiskella myös töiden ohella (koulutus kestää suunnilleen saman ajan kuin nuoriso/päiväopiskelijoilla).
Mie lähtisin inssiks ja näin oon itse tekemässäkin. Mie mietin lähenkö mestariksi vai inssiksi ja syy miksi hain inssiksi on sama mitä sanon sullekin. Aina ylempi voi tehdä alempia hommia, mutta alempi ei ylemmän jos mieli muuttu. Nyt ainakin ois suunnitelmissa jos menis YITille suunnittelemaan ja tekis sit omina hommina pientalojen valvontaa.
Kiitos vastauksista! Työnteettäjä, tarkoitatko kirjoituksessasi ensin suoritettavaa perustyöharjoittelua vai myöhempiä työharjoitteluja, vai molempia? Itselläni kun on se käsitys, että perustyöharjoittelun on pakko olla rakennustyömaalla tapahtuvaa harjoittelua.