E. Nuotio: Loppu

Rva Nuotion Pii Marin-sarja päättyy lopultakin Loppuun (Otava 2011). En aivan ymmärrä, miksi näitä marinateelmiä kutsutaan dekkareiksi. Sisältö on aivan muuta. Löyhästi ajateltua ihmissuhdehöttöä, jälleen yksi hometalojuttu ja muka-poliisitukintaa kun joku lähtee lätkimään parisuhteesta. Eikä sitten lähdekään. Varsinaista rikosta ei tapahdu kuin loppusivuilla ja sitäkin voidaan pitää oikeutettuna, tavallaan Obama-Osama ottelun suomalaisversiona.
Kirjasarjan läpijuoksevana aiheena on ollut Pii-tädin isänetsintä. Sekin saadaan loppuun. Iloinen jälleennäkeminen tosin puuttuu ja kalseutta selitetään ah niin muodikkailla veritimanteilla.
Poliisilaitoksen laaja henkilöstö esittäytyy vain joukkona nimiä, vailla persoonallisuutta tai luonteentynkää. No, saahan elävyyttä kun antaa yhdelle pyörätuolin ja toiselle pitkät, siis sekä sääret että tukan.
Eppu Nuotion kieli on kuin lukisi 70-luvun Reginoita. Välillä seinät kaatuu päälle ja muutaman sivun päästä taas uudelleen. Niin mahottoman syvää tunnetta ollaan ilmentävinään.
Loppuratkaisun pateettinen tragedia tuo mieleen M Sariolan pahimillaan.
En suosittele, ellei aiempien Pii-tarinoiden juonenpätkät vaadi mielessäsi siistiä solmimista lopulliseen umpisolmuun.