E. Nuotio: Loppu

Rva Nuotion Pii Marin-sarja päättyy lopultakin Loppuun (Otava 2011). En aivan ymmärrä, miksi näitä marinateelmiä kutsutaan dekkareiksi. Sisältö on aivan muuta. Löyhästi ajateltua ihmissuhdehöttöä, jälleen yksi hometalojuttu ja muka-poliisitukintaa kun joku lähtee lätkimään parisuhteesta. Eikä sitten lähdekään. Varsinaista rikosta ei tapahdu kuin loppusivuilla ja sitäkin voidaan pitää oikeutettuna, tavallaan Obama-Osama ottelun suomalaisversiona.
Kirjasarjan läpijuoksevana aiheena on ollut Pii-tädin isänetsintä. Sekin saadaan loppuun. Iloinen jälleennäkeminen tosin puuttuu ja kalseutta selitetään ah niin muodikkailla veritimanteilla.
Poliisilaitoksen laaja henkilöstö esittäytyy vain joukkona nimiä, vailla persoonallisuutta tai luonteentynkää. No, saahan elävyyttä kun antaa yhdelle pyörätuolin ja toiselle pitkät, siis sekä sääret että tukan.
Eppu Nuotion kieli on kuin lukisi 70-luvun Reginoita. Välillä seinät kaatuu päälle ja muutaman sivun päästä taas uudelleen. Niin mahottoman syvää tunnetta ollaan ilmentävinään.
Loppuratkaisun pateettinen tragedia tuo mieleen M Sariolan pahimillaan.
En suosittele, ellei aiempien Pii-tarinoiden juonenpätkät vaadi mielessäsi siistiä solmimista lopulliseen umpisolmuun.
3233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onneksi loppui, siis tämä sarja.

Äänestä

... luit koko sarjan
Päivi1.
ja nyt sitten odottelet onnellisena, että rva Nuotiolta ilmestyy seuraavan sarjan ensimmäinen osa.
Niinkö ?

Äänestä

Luin tosiaan koko sarjan.

Ja en, en odottele ainakaan uutta dekkarisarjaa, sen sijaan pidin kovasti Nuotion tästä sarjasta jossa oli mm. Peiton paikka.


Vaan mistäpä minä tiedän millaisen dekkarisarja rouva seuraavaksi kirjoittaa, ed. arvosteluni koski ainoastaan tätä P.M:a koskebaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alvari.raappavaara kirjoitti:

Rva Nuotion Pii Marin-sarja päättyy lopultakin Loppuun (Otava 2011). En aivan ymmärrä, miksi näitä marinateelmiä kutsutaan dekkareiksi. Sisältö on aivan muuta. Löyhästi ajateltua ihmissuhdehöttöä, jälleen yksi hometalojuttu ja muka-poliisitukintaa kun joku lähtee lätkimään parisuhteesta. Eikä sitten lähdekään. Varsinaista rikosta ei tapahdu kuin loppusivuilla ja sitäkin voidaan pitää oikeutettuna, tavallaan Obama-Osama ottelun suomalaisversiona.
Kirjasarjan läpijuoksevana aiheena on ollut Pii-tädin isänetsintä. Sekin saadaan loppuun. Iloinen jälleennäkeminen tosin puuttuu ja kalseutta selitetään ah niin muodikkailla veritimanteilla.
Poliisilaitoksen laaja henkilöstö esittäytyy vain joukkona nimiä, vailla persoonallisuutta tai luonteentynkää. No, saahan elävyyttä kun antaa yhdelle pyörätuolin ja toiselle pitkät, siis sekä sääret että tukan.
Eppu Nuotion kieli on kuin lukisi 70-luvun Reginoita. Välillä seinät kaatuu päälle ja muutaman sivun päästä taas uudelleen. Niin mahottoman syvää tunnetta ollaan ilmentävinään.
Loppuratkaisun pateettinen tragedia tuo mieleen M Sariolan pahimillaan.
En suosittele, ellei aiempien Pii-tarinoiden juonenpätkät vaadi mielessäsi siistiä solmimista lopulliseen umpisolmuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu