Carita Forsgren: Jänistanssi

Jänistanssi ( Otava 2011) on Forsgrenin hypähdys uuteen lajityyppiin. Aiemmin hän yritti historiallista lukuromaania Liuksialan kartanon suuresta yksinäisestä, Kaarina Maununtyttärestä ja tämän pätkätyöstä kuningattarena. Haastattelutekniikalla kerrottuna, pehmopornolla maustettuna. Ei mennyt ihan putkeen sekään, puhumattakaan tästä loikasta jännityskirjallisuuden pariin.
Jänistanssin miljöössä Carita on tutulla alueella, graafisen suunnittelun toimistossa. Kerrontatapa on varsinaista sillisalaattia. Minämuotoisia lausunnonantajia on kymmenkunta. Onneksi kulloisenkin pähkäilijän nimi mainittu, pysyy lukijaparka jotennii kartalla. Tavanomaista toimistojuonittelua kosolti, kun jokainen yrittää omaa vihertävää oksaansa tukevoittaa. Ideoita ja kunniaa kähmitään ihan tosielämän malliin. Pareja vaihdetaan ja pesää rakennetaan, valheen varaan.
Lainattua ajatusta on kovasti käytetty, kun väkivaltainen amatsoni tekee mielestään oikein kostaessaan perheväkivallan uhrien puolesta. Tästähän aihepiiristä on muutama kunnollinenkin kirja ja elokuva jo tehty.
Jäniskuvat ja sarjakuvajuonet kulkee mukana varsin väkinäisen tuntuisesti. Elävämpää on Tampereen ja eritoten Pispalan miljöön kuvaus, mutta sekin on sanataiteen keinoin jo kyllin monesti tehty.
Kun kuolleet ryhtyvät kommentoimaan ja kertomaan elävien joukossa, ollaan semmoisen teinikauhumeiningin vallassa, että kesken meinasi jäädä. Valitettavasti.
Tarkkailen lievällä uteliaisuudella mihin genreen Carita seuraavaksi loikkaa. Lyriikkaa, esseitä vai sotakirjoja?
6341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

alvari raappavaaran kritiikkejä on hauska lukea, mutta jotenkin aina käy niin, että ne luettuani en sitten tikullakaan viitsisi koskea kyseisiin kirjoihin.
Olisikin hauska tietää, mitkä kirjat raappavaarelle ovat niitä toptennejä.

Jännä kriitikko siis tämä alvari.raappavaara
juu
jatka samaan malliin !

Äänestä

Kylmaarvissiin niitä onnistuneita opuksiakin on matkan varrelle osunut. Nyt kyllä, pakko myöntää, useampi kökkö putkeen tarttunut tassuun. Toptenlistaa en rupia laatimaan, se kun tuppaa elämään elämänkokemuksen karttuessa. Dekkarigenressä liikuttaessa sanoisin kuitennii, että Sariola tai Pykälä-Remes ei mahdu listalle.

Äänestä

... hieno vastaus, kiitos!
Minäkin yritin sitä historiallista tältä kirjailijalta, mutta jotenkin se ei vaan sitten, vaikka muistaakseni on saanut ihan kritiikkejäkin lehdistössä.
Ei napannut, joten en tätä dekkaria sitten ehkä etsi, mutta jos kohdalle osuu jossakin kirpparilla tms. niin saatanpa vilaista alkua, jos se sitten enämpi alkaisi kiinnostamaan lukea ryhtymiseen.
Parhaillaan on meneillään yksi perezreverte ja ne kyllä ON !

Äänestä

Onks perezreverte jotenkin tuulevarjomaista, vai olenko muistellut jotain muuta? Menneiden maailmoiden synkkä mystiikkaa?

Äänestä
  • Pérez-Reverte

    katso wikipediasta, siellä sitä selitystä on. Olen lukenut tuotantoaan ja oikeasti haluaisin minäkin osata kirjoittaa niin kattavaa tekstiä, mutta mutta... huoh !

    Äänestä

Voisko joku kertoo siitä Jänistanssi juonesta, henkilöistä, miljööstä, kertojasta, kielestä,teemasta,aiheesta. Tapahtuma-ajat ja paikka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alvari.raappavaara kirjoitti:

Jänistanssi ( Otava 2011) on Forsgrenin hypähdys uuteen lajityyppiin. Aiemmin hän yritti historiallista lukuromaania Liuksialan kartanon suuresta yksinäisestä, Kaarina Maununtyttärestä ja tämän pätkätyöstä kuningattarena. Haastattelutekniikalla kerrottuna, pehmopornolla maustettuna. Ei mennyt ihan putkeen sekään, puhumattakaan tästä loikasta jännityskirjallisuuden pariin.
Jänistanssin miljöössä Carita on tutulla alueella, graafisen suunnittelun toimistossa. Kerrontatapa on varsinaista sillisalaattia. Minämuotoisia lausunnonantajia on kymmenkunta. Onneksi kulloisenkin pähkäilijän nimi mainittu, pysyy lukijaparka jotennii kartalla. Tavanomaista toimistojuonittelua kosolti, kun jokainen yrittää omaa vihertävää oksaansa tukevoittaa. Ideoita ja kunniaa kähmitään ihan tosielämän malliin. Pareja vaihdetaan ja pesää rakennetaan, valheen varaan.
Lainattua ajatusta on kovasti käytetty, kun väkivaltainen amatsoni tekee mielestään oikein kostaessaan perheväkivallan uhrien puolesta. Tästähän aihepiiristä on muutama kunnollinenkin kirja ja elokuva jo tehty.
Jäniskuvat ja sarjakuvajuonet kulkee mukana varsin väkinäisen tuntuisesti. Elävämpää on Tampereen ja eritoten Pispalan miljöön kuvaus, mutta sekin on sanataiteen keinoin jo kyllin monesti tehty.
Kun kuolleet ryhtyvät kommentoimaan ja kertomaan elävien joukossa, ollaan semmoisen teinikauhumeiningin vallassa, että kesken meinasi jäädä. Valitettavasti.
Tarkkailen lievällä uteliaisuudella mihin genreen Carita seuraavaksi loikkaa. Lyriikkaa, esseitä vai sotakirjoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu