Väitetään, ettei ihmistä saisi laittaa eri "lokeroihin", mutta niin vain on, että on heteroita, bi-seksuaallisia ja homoja. Bisset ja homopojat voidaan vielä erottaa top ja bottomiin. Ikäkysymys on myös juttu joka erottaa. Olen itse jo yli 40 vuotias ja tykkään nuorista, mutta en lapsista ja kovin nuorista seksuaallisesti. Minusta on hyvä, että on olemassa suojaikä, joka varmistaa, että nuori murrosikäinen saa rauhassa kehittyä seksuaallisesti, koska tossa iässä seksuaallisuus voi vaihdella laidasta laitaan.
Mutta osa nuorista ( tarkoitan -20 v) myös on kiinnostunut vanhemmasta miehestä. Heteronuorillakin joku saattaa haluta vanhempaa kypsä naista. Aiemmin oletin, että ne nuoret joka hakevat vanhempaa, tekevät sen AINOASTAAN rahan vuoksi, mutta näin ei välttämättä tarvitse olla. Mututuntumalla voisin jakaa ne homonuoret kolmeen kastiin. Yksi kolmannes tykkää itseään vanhemmista miehistä, toinen kolmannes inhoo ja vihaa heitä ja jos vanhempi mies seisoo jo metrinkin päällä tuppaa tulla oksennus. Viimeinen kolmannes sanoo, että ikä on vain sarja numeroita eikä merkitse mitään eli jos mies on muuten OK, niin siitä vaan.
Arvaan, että kirjoitukseni saattaa ärsyttää monia, mutta olisi kiva tietää nuoren oma kanta asiaan. Miksi pidät vanhemmista jätkistä tai miksi inhoa niitä?
Minusta moni vanhempi mies tekee suuren virheen kärkkymällä ja piirittämällä nuorta. Pitää KUNNIOITTAA myös nuorta ja antaa sen itse ilmasta halunsa. Minusta on niin vitun väärin kun joku kuolaa ja tyrkyttää itseään nuorelle. Kyllä se nuori jotenkin antaa itse vinkin, jos haluaa tutustua vanhempaan kaveriin. On toki joku nuori sanonut, että vanhemman kuuluu tehdä aloite, nuori itse ujostelee tai on arka, mutta silloinkin pitää tehdä se niin, ettei se loukkaa nuoren itsemäärämisoikeutta. ÄLKÄÄ OLKO TÖRKEITÄ NUORTA KOHTAAN, koska siinä leimautuu me kaikki jo aikuisikään ehtineet. KOMMENTTEJA, kiitos ja kaikille tämän lukiijolle hyvää kiimaista tai kiimatonta alkavaa kesää
Nuori, kerro millaista seuraa
13
911
Vastaukset
- ..................
Jos sitä vastais tähän. Itse ainakin olen aina ihastunut itseäni vanhempiin miehiin, yläaste ajoista lähtien(komeita opettajia huh huh) ja oman ikäinen seura ei herätä kummempaa mielenkiintoa muuta kuin ihan kaveri mielessä. Outoako? Ei ainakaan omasta mielestä, makuasioitahan nämä tosin on.
Ikää tällä hetkellä 22.- tämän aloittaja
Ok. huosit tämän jo yläkouluikäisenä. Minkänikäisenä harrastit seksiä ja minkänikäisen kanssa ja millaista? Ei pakko kertoa ellet halua. Minua on aina kiinnostanut se, että mistä tämä halu johtuu. Kysyin kerran jo vuosia sitten eräältä 18 vuotiaalta, että "Mikä meissä vanhemmissa miehissä Sinua kiehtoo" poika oli hetken vaiti ja sanoi, että "Älä kysy noin vaikeita asioita , sillä en pysty siihen vastaamaan. Tykkään vain vanhemmista ja sillä sipuli"
- ..................
tämän aloittaja kirjoitti:
Ok. huosit tämän jo yläkouluikäisenä. Minkänikäisenä harrastit seksiä ja minkänikäisen kanssa ja millaista? Ei pakko kertoa ellet halua. Minua on aina kiinnostanut se, että mistä tämä halu johtuu. Kysyin kerran jo vuosia sitten eräältä 18 vuotiaalta, että "Mikä meissä vanhemmissa miehissä Sinua kiehtoo" poika oli hetken vaiti ja sanoi, että "Älä kysy noin vaikeita asioita , sillä en pysty siihen vastaamaan. Tykkään vain vanhemmista ja sillä sipuli"
Luin nuo uudet viestit ja pakko kyllä sanoa että voi vähän vanhempikin mies olla "söpö", mieluummin käytän kyllä komeaa.
Itsellä ei periaatteessa ole mitään ikärajoja mutta tiety piirteet kuitenkin herättää mielenkiinnon. Se tietty karskius, miehekkyys, elämänkokemus, siinä vaan on se joku viehätys. Oma miesmaku taitaa muutenkin kallistua enemmän tuonne karhujen suuntaan(Parta/sänki, karvanen kroppa, mahaakin saa olla, katson sen jopa plussaksi). Sen olen kyllä huomannut etten edes ajattele oman ikäisiäni seksuaalisesti, ei vaan sytytä niin ei sytytä.
laitetaan nyt vielä muutama turn off ihan vaan vertailun vuoksi: Hoikkuus(oli sitten vanha tai nuori), feminiinisyys, kropan sheivaaminen.
"Minkänikäisenä harrastit seksiä ja minkänikäisen kanssa ja millaista?"
Vastapuoli oli 43 ja itse 21.
- Lakkasuo
Söpöys murskaa sydänmiä. Se on asia, jota vanhat ukot eivät voi tarjota. Söpöyden haku ei ole vihaa. Vihaa ei ole myöskään unelma oman itsen kaltaisesta jätkästä, jonka kanssa kaikki koettavat asiat ovat uusia molemmille. Unelmiaan saa puolustaa.
Nuoria pitää kunnioittaa, kuten ihmisiä muutenkin. Oman tahdon kunnioitus on tärkeää.
Mitä miehistä haetaan? Varmasti miehisyyttä, komeita lihaksia ja turvaa, mutta
ihastuksen pukeminen sanoiksi on tyhmää. Ihastuminen on jotain syvällä pääkopassa eikä sitä voi pukea pelkiksi sanoiksi.
Ikä on numero, mutta 20 vuotiaan elämässä kyse ei ole vain siitä. Aikuinen ja teini ovat eri kehitystasolla. Ero on paljon muutakin kuin luku. Vanha parkkiintunut mies voi tarjota paljon hyvää, mutta ei se karskius sovi kaikille.
Oma tie ja itsenäisyys ovat olennaisia asioita.- Edelleen aloittaja
"Lakkasuo" Hieno kommentti. Muutamia mietteitä ajatuksistasi. Huomaan, että et viha "vanhoja ukkoja", mutta et myöskään niistä pidä tai ole kiinnostunut. Hyvä näin. Ei vanha parkkiintunut silti tarvitse olla karski kova jätkä. Kyllä siltä voit saada hellyyttä enemmän kuin arvaatkaan. Ne nuoret jotka juuri etsivät vanhempaa, eivät piittaa komeasta ulkonäöstä eikä lihaksista. Ne tietävät, että ikä tekee tehtävänsä , kun ikuista nuorutta ei ole. Minulle kävi kerran mukavasti kun 18 v. poika etsi vanhaa miestä'. vastasin huutoon ja menin tapaamaan häntä, mutta poika sanoi, että " et Sinä ole vanha, miksi otit yhteyttä, kun etsin vanhaa miestä? Oli kiva poika kun samaan hengenvetoon sanoi, että tule 10 vuoden kuluttua uudelleen, niin silloin olet sitä mitä minä etsin" Eri kehitystasosta vielä se, että ne jotka etsivät vanhempaa ovat jotenkin kehityksessä ikäisisän edellä. Meiltymyksissä ja keskusteluissa kumma kyllä ei ole eroa. Siksi olisi kiva kuulla lisää kivoja kommenteja nuorilta. Vihan purkauksiakin saa tulla. Monesti se voi auttaa nuorta saadessaan purkaa tunteensa täällä.
- ht
itselläni ikää 20v ja seuraa etsin vain 18-22 v pojista ja olen helvetin tarkka ulkonäköseikkojen varsinkin edellämainitun söpöyden suhteen, mietityttää vain mitä tehdä kun on itse vanha ja jos tarkkuus ja halut tulee tuottamaan ongelmia tulevaisuudessa, helpointa on kuitenkin etsiä omaikäistä seuraa.
- Edelleen aloittaja
Toki helpointa on etsiä omaikäistä seuraa??? Olisi vain kiva tietää, kun Sinulla on noin kovat vaateet ulkonäön yms. suhteen, niin etsitkö vielä kuusikymppisenäkin toista kuusikymppistä. "Söpöys" voi olla myös vain katsojan silmässä. Kun tutustuu johonkin niin sen ulkomuoto monasti parantuu pikkuhiljaa silmissä eli ei kiinnitä enää niin paljon ulkoisiin juttuihin.
- Korpilasku
Tarkkuutesi kohdistuu varmasti myös oman ikäisiisi. On tullut huomattua, ettei pelkkä nuoruus riitä. Paine on kova.
Söpöys ei ole sama asia kuin seksuaalinen viehätysvoima. Siksi en olisi huolissani siitä, mitä ajattelen 10 tai 15 vuoden kuluttua. On hullua sanoa, että olet yksi 30-35 vuotiaista silloin ja he porskuttavat ihan mukavasti. Niin porskutat sinäkin.
Ehkä aikuisuus tuo mukanaan sen, että söpöys voidaan nähdä erillisenä, hoivan kohteena. Ärsyttävää?
- miehekäs............
Itseäni kiinnostaa suht koht samanikäset(17v.) ja ehkä vähän vanhemmat(max20v.) miehet.. Hän ei saisi olla "naisellinen" eli ei mikään pikkusormi pystyssä juoksija,heliumääninen tyyppi, vaan miehekäs, ehkä lihaksikaskin. Tuntuu vaan siltä, että kaikki miehekkäät homot ovat kaapissa, sillä en ole missään kohdannut oikeasti miehekästä, ei naismaista homoa.. Näillä hakukriteereillä näyttää siltä, että oon sinkku vielä vuonna 2050.. Ite en oo homomainen, paitsi pääni sisältä ;)..
- -valtteri
Myyttinen miehekäs mies... :) Joidenkin etelän tyttöjen mielestä me skandinaaviset miehet olemme aina hempeän oloisia, kun emme ole kirveestä veistetyn näköisiä.
Urheilu luo lihaksia ja miehekkyyttä. Voit vain arvella, millaisia ajatuksia nuorella kaverilla, joka kuluttaa illat urheiluharrastuksissa, on pääkopassaan.
Ehkä kannattaisi hitusen urheilla itsekin.On myytti, että miehekäs mies tykkää aina tyttömäisestä jätkästä.
Pidän miehekkäistä miehistä, mutta olen aina kavahtanut sellaisia, jotka ovat pelkkää lihaa. Söpö hymy luo turvallisen yhdessäolon tunteen, joka kutkuttaa rinnassa. Miehekäs, mutta ei karski on hyvin häilyvä käsite. Söpön ja naismaisen raja on kuin veteen piirretty viiva.
Heteroteinipojallakin iskee keikiskelyvaihe joskus ja hikerrys. Miehisyys on jotain muuta kuin sarjakuvien hahmoja. Ihmiselämä on moni-ilmeistä.
Mutta älä lannistu. On heitä olemassa. Olen tavannut.
- Mappex
Mä olen 19v pienikokoinen, ehkä stereotyyppinen hinttari, ja enkä voisi kuvitellakaan harrastavani seksiä alle 30v kanssa. Panomiehen pitää olla Mies!
- Näin on näreet
"Helium-ääninen", toi oli kyllä hauskasti sanottu. Taas sai nauraa!
- kaho4
Itse olen jo reilusti yli 30, ja tykkään noin 2 kymmppisistä kundeista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780