Tehnyt jo keskustelun aikaisemmin, joka ei tullut juurikaan luetuksi. Joten teen uuden.
Olen 15v poika, olen Epävarma itsestäni, ja muutenkin yli kritisoiva itsestäni.
Kun synnyin vanhempani riitelivät paljon koska isäni ei välittänyt minusta vain pelkästään työstä, jouduin yleensä vauvana riitojen keskelle, kerran jopa isäni tönäisi äitiäni niin että tipuin lattialle ja itkin, riita jatkui. Isäni muutti toiseen maahan eikä lähettänyt elätysmaksua. Minulle tuli pelko huutamista kohtaan, en pidä huutamisesta enkä äänen korotuksesta koska pelkään sitä vieläkin.
Ala asteella hengailin niiden "tunnettujen" tyyppien kanssa, olin nuorena todella herkkä itkemään ja sen takia he lopettivat kanssani hengailun, 7 vuotiaaseen asti vaarini oli isäni sijainen, hän välitti minusta eniten maailmassa ja oli päivät kanssani kun äitini oli töissä, leikki ja kävi kanssani kävelyllä jne. Kunnes kuoli syöpään ollessani 7v vastoin tahtoaan.
Koko ala-aste oli pelkkää nöyryytystä, olin herkkä itkemään ja hyvin ujo joka pilasi mahdollisuuteni tulla tunnetuksi. 4 Luokalla tapasin parhaan ystäväni, jonka kanssa olin paljon 6 luokkaan asti kunnes hän alkoi puhumaan minusta paskaa selän takana, hengailemaan "tunnettujen" kanssa ja olemaan outo, hän muutti kauas pois enkä tule häntä varmaan koskaan näkemään koska emme olleet silloin kavereita kun hän muutti pois. Olin melko epäsosiaalinen silloin, ulkoilun sijaan olin koneella, kävin ulkona vain kaupassa jne.
Ylä-asteella olin vielä aika epäsosiaalinen, tapasin erään "koviksen" joka pikkuhiljaa teki minusta samanlaisen, silti en tapellut enkä polttanut tupakkaa koska se oli "kovisten" hommaa, kävin huomattavasti enemmän ulkona mutten ollut sen tunnetumpi, olin silti ujo ja minua kiusattiin sen takia koska en ollut kenenkään kanssa yhdessä, koska tuntui paremmalta olla sinkku sen sijaan, että olisin parin viikon suhteessa joka menisi poikki muijan kanssa jota en rakasta.. Ystäväni saivat muijia ja heillä oli paljon ystäviä, heidät tunnettiin ja he tunsivat ihmisiä, vertailin itseäni kokoajan heihin, he olivat komeempia, sosiaalisempia ja parempia kaikessa.
Nykyään en ole enään varma mistään, en tiedä onko rakkautta olemassa, kaikki muijat ovat fruittareiden, röökinpolttareiden tai muiden kovisten kanssa, en viitsi edes puhua muijalle koska pelkään että hän ei pidä näkemästään, tuntuu välillä kuin olisin turha, joka asiassa jota olen tehnyt olen epäonnistunut, voisin olla jotakin jos en olisi ollut niin herkkä, enkä epäsosiaalinen.
Olen 15v poika, olen Epävarma itsestäni, ja muutenkin yli kritisoiva itsestäni.
Kun synnyin vanhempani riitelivät paljon koska isäni ei välittänyt minusta vain pelkästään työstä, jouduin yleensä vauvana riitojen keskelle, kerran jopa isäni tönäisi äitiäni niin että tipuin lattialle ja itkin, riita jatkui. Isäni muutti toiseen maahan eikä lähettänyt elätysmaksua. Minulle tuli pelko huutamista kohtaan, en pidä huutamisesta enkä äänen korotuksesta koska pelkään sitä vieläkin.
Ala asteella hengailin niiden "tunnettujen" tyyppien kanssa, olin nuorena todella herkkä itkemään ja sen takia he lopettivat kanssani hengailun, 7 vuotiaaseen asti vaarini oli isäni sijainen, hän välitti minusta eniten maailmassa ja oli päivät kanssani kun äitini oli töissä, leikki ja kävi kanssani kävelyllä jne. Kunnes kuoli syöpään ollessani 7v vastoin tahtoaan.
Koko ala-aste oli pelkkää nöyryytystä, olin herkkä itkemään ja hyvin ujo joka pilasi mahdollisuuteni tulla tunnetuksi. 4 Luokalla tapasin parhaan ystäväni, jonka kanssa olin paljon 6 luokkaan asti kunnes hän alkoi puhumaan minusta paskaa selän takana, hengailemaan "tunnettujen" kanssa ja olemaan outo, hän muutti kauas pois enkä tule häntä varmaan koskaan näkemään koska emme olleet silloin kavereita kun hän muutti pois. Olin melko epäsosiaalinen silloin, ulkoilun sijaan olin koneella, kävin ulkona vain kaupassa jne.
Ylä-asteella olin vielä aika epäsosiaalinen, tapasin erään "koviksen" joka pikkuhiljaa teki minusta samanlaisen, silti en tapellut enkä polttanut tupakkaa koska se oli "kovisten" hommaa, kävin huomattavasti enemmän ulkona mutten ollut sen tunnetumpi, olin silti ujo ja minua kiusattiin sen takia koska en ollut kenenkään kanssa yhdessä, koska tuntui paremmalta olla sinkku sen sijaan, että olisin parin viikon suhteessa joka menisi poikki muijan kanssa jota en rakasta.. Ystäväni saivat muijia ja heillä oli paljon ystäviä, heidät tunnettiin ja he tunsivat ihmisiä, vertailin itseäni kokoajan heihin, he olivat komeempia, sosiaalisempia ja parempia kaikessa.
Nykyään en ole enään varma mistään, en tiedä onko rakkautta olemassa, kaikki muijat ovat fruittareiden, röökinpolttareiden tai muiden kovisten kanssa, en viitsi edes puhua muijalle koska pelkään että hän ei pidä näkemästään, tuntuu välillä kuin olisin turha, joka asiassa jota olen tehnyt olen epäonnistunut, voisin olla jotakin jos en olisi ollut niin herkkä, enkä epäsosiaalinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kurjaa jos sulla on paha olla, mutta kuule, miksi sinun pitäisi "olla jotakin"? Herkät ja epäsosiaaliset ihmiset ovat myös hyviä tyyppejä. Älä vertaile itseäsi muihin.
Yksi vinkki: älä liiku sellaisissa porukoissa, joissa et haluaisi olla. Varsinkaan, jos he kiusaavat sinua. Ei minusta kannata olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka kiusaavat :(
En usko, että kaikki tytöt ovat kovisten kanssa. Monet tytöt pitävät herkistä ja ujommista pojista, eivät koviksista ja "suosituista".