Minua on jo pitkään askarruttanut tämä asia, enkä oikein ole löytänyt vastausta kysymykseeni.
Esikoiseni on kohta 7 kk ikäinen, 6kk asti mentiin rintamaidolla, mutta jouduin siirtymään korvikkeisiin erinäisistä syistä. 4kk ikäisenä alettiin vähän maistelemaan kiinteitä, kerran päivään ja lähemmäs puolta vuotta lisäsin iltapuuron. Nyt mennään suurinpiirtein näin: aamulla maitoa, lounas lihasosetta n purkki ja maitoa pari desiä päälle, välipala n purkki hedelmäsosetta ja maitoa taas päälle, päivällinen aksvissosetta n purkillinen ja taas maitoa varmaan se pari desiä, illasta ehkä hedelmäsosetta (riippuu, mihin aikaan päviällinen on ollut) maitoa jokatapauksessa ja iltapuuro n desi ja iltamaidot taas sen paridesiä. Väliin saattaa tiettyinä päivinä mahtua lisääkin maitoa, tuossa ei siis ole kaikki maitokerrat.
Kysymykseni siis koskee sitä, milloin tuota maidon (siis korvikkeen) antamista pitäisi vähentää, siis silleen, että kiinteät korvaa pitkälti, jopa aina kaikki maitoateriat? Tottakai sitten ennen vuodenikää opetellaan lehmänmaitoa, jota saa ruokajuomaksi. Nyt tässävaiheessahan tuo maito on myös ruokaa. Miten sitä pitäisi alkaa vähentämään ja miilloin? Onko jotain takarajaa, milloin ei enää pitäisi olla maitoaterioita?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suositushan on, että vuoden ikäiseksi asti vauva saisi vähintään 600 ml korviketta (tai rintamaitoa), tämä määrä sisältää esim. puurojen ja vellien sisältämät maidot.
Sosiaali- ja terveysministeriön oppaasta:
"Äidinmaidossa ja äidinmaidonkorvikkeissa on huomattavasti vähemmän
proteiinia kuin lehmänmaidossa. Äidinmaidonkorvikkeen valmistuksessa
lehmänmaidon proteiinia vähennetään ja laatua muutetaan imeväiselle sopivaksi.
Lehmänmaidon proteiinipitoisuus kuten sen aiheuttama munuaiskuormituskin on kolminkertainen verrattuna äidinmaitoon. Lehmänmaidon ravintosisältö on muutoinkin puutteellinen. Siksi sitä sellaisenaan tai vedellä laimennettuna ei käytetä. Tämä koskee myös homogenoimatonta luomumaitoa.
Soijasta, kaurasta, riisistä, seesaminsiemenistä tai manteleista valmistetut,
maitoa muistuttavat juomat eivät myöskään korvaa äidinmaidonkorviketta.
Ne ovat ravintosisällöltään puutteellisia ja huonosti sulavia. Apteekista ostettavat soijapohjaiset imeväisten erityisvalmisteet sen sijaan vastaavat ravintosisällöltään äidinmaidonkorvikkeita.
Maidon ja hapanmaitovalmisteiden kokeilu aloitetaan noin 10 kuukauden
iässä ja vuoden ikään saakka äidinmaito tai korvike on lapsen pääasiallinen
maito."
Mut joo, aamuksi kannattaa myös ottaa puuro, sitten lihalounas, välipala, liha/kasvispäivällinen ja iltapuuro. Ja vuoden ikään asti korviketta tuo 600 ml/pvä :)
jälkeen myös se n. 6dl maitoa/maitotuotteita päivässä on ihan hyvä määrä.
Meillä alettiin antamaan maito ruoan yhteydessä 6kk iässä kun alettiin syömään 5 ateriaa päivässä. Eli ruoan jälkeen juotiin maito. Vuoden iän jälkeen jätettiin tuttipullo pois ja alettiin antamaan maito yhdessä ruoan kanssa nokkamukista.