muualta..

Opetuksessa on jäänyt liian vähäiselle osalle matemaattinen, anatomis-fysiologinen ja yleensäkin luonnontieteellinen opetus. Suorastaan yllättää, miten vähällä ihmisen rakenteen ja toiminnan ymmärryksellä voi päästä eteenpäin. Kuitenkin todellisuus vaatii ymmärtämään kehon toiminnot ja reaktiot, hoidon perustan ja hoitotoimenpiteiden merkityksen – tai vaikka lääkkeiden toiminnan kehossa. Ihminen osataan kohdata melko hyvin persoonana, mutta peruselintoimintojen tarkkaileminen onkin sitten tarpeettomampaa opettaa kunnolla? Lääkäriluennoista on karsittu rajusti, laajakin erikoisala voidaan käydä läpi tunneissa, eikä lääkärikursseissa vaadita raskaan peruskirjallisuuden lukemista. Erikoisaloista puheen ollen, kohdattaessa ihmisiä avoterveydenhuollon puolella toivoisi osaamista myös mm. iho- ja silmäsairauksista. Eivät sisälly opetussuunnitelmaan. Usein onkin veikeä tunne, että sitä varsinaista potilaan fyysiseen hyvinvointiin liittyvää asiaa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa, se ei jotenkin kuulu hoitotyöhön, ja asioinakin ovat niin kovin monimutkaisen oloisia…

TEO on huomauttanut 2000-luvulla opiskelijoiden lääkelaskutaidoista, mutta peruslaskutaidot ovat lukion jälkeen monilta hukassa. No, eipä luonnontieteellisiä perusaineita, kuten matematiikkaa, fysiikkaa tai kemiaa pääsykokeissa juuri palkita tai AMK:ssa opeteta. Biokemiaa tai solufysiologiaa ei tarvitse oppia, vaikka maailmalla mitä tahansa luonnontieteisiin viittaavaakaan opiskelemaan lähtiessä alussa ovat raskaat ja vaikeat ”luulot pois” –kurssit juuri näistä oppiaineista. Yksittäistapauksissa hoitoainetta opettanut sairaanhoitaja – hoitotieteen maisteri ei ole itse osannut lääkelaskuja, perusfysiologiaa – tai vaikkapa hoitajan antamien lääkkeiden vaikutusta kehossa. Työelämässä vastaan on tullut valitettavasti ihmisiä, jotka spruuttaavat vahvoja aineita infuusiona tietämättä lääkkeen vaikutuksesta, haitoista ja toimista, jos haittoja tulee. Mikäs, lääkäri määrää, lääkäri päättää – lääkäri vastaa seurauksista ja määrää hoito-ohjeet.

Joustamattomuus on kuormittanut ystäviäni tavattomasti. Opiskelijalla on ollut yksi väylä edetä, olla paikalla kaikilla lukujärjestyksen kuvaamilla tunneilla. Opintojen pitää edetä tietyssä järjestyksessä ja opiskelijan valmistua ajallaan. Jos sairastut tai käyt vaihto-oppilaana, joudut todistajaksi oikeuteen - eli olet poissa, olet ongelmissa. Sairaana tai ei, kouluun tultiin tekemään pakollisia luentoläsnäoloja tai laboraatioita, jos poissaolo olisi tarkoittanut uutta suoritusta seuraavana vuonna – jonkin toisen pakollisen asian kanssa päällekkäin. Korvaavien opintojen järjestäminen on ollut vaikeaa, ja jos kurssi jää suorittamatta poissaolon vuoksi, et pääse harjoitteluun, seuraavalla kurssille… Opiskelija on näissä tilanteissa tuntenut olevansa todella vain taakka oppilaitokselleen, ei mitään muuta. Eihän opiskelijalla voi olla todellista syytä olla poissa, ja kaikki opetus on tärkeää, tunninkin poissaolo, eikä ”EU:n direktiivin vaatimukset toteudu!”. Jos koululla on taas ongelma järjestää jotain opetusta, se taas voidaan jättää kokonaankin pois, ja ”direktiivin vaatimukset” täyttyvät taas.

Opiskelijan vastuu osaamisestaan on välillä melkoinen. Opiskelijat yrittävät omalla ajallaan lukea ja opetella asioita, jotka kokevat todellisuudessa tarvittaviksi. Osa koulun harjoituksista on ajallisesti minimissä, asenne liian usein ”te osaatte nämä jo” tai ääneen sanottuna ”ei teidän tarvitse näitä osata”. Opiskelijat joskus omalla ajallaan harjoittelevat keskenään…

Työelämälähtöisyys ei aina näy opetuksessa. Harjoitteluissa vaaditaan vuorovaikutustaitoja. Mutta jos kohtaan psykoottisen tai väkivaltaisen asiakkaan, onko opetettu tilanteen hallintaa? Ei. Olenko saanut hälytysajoneuvokoulutusta? En. Hapen käyttöön liittyvää turvallisuuskoulutusta? En. Ensiaputaidot? En halua edes ajatella asiaa… Tiedänkö muiden viranomaisten toiminnasta tai viestiliikenteestä? Eihän niitä tarvitse osata! Olenko nostanut potilasta lattialta ergonomisesti oikein harjoittelutilanteessa? En. Tuleeko vastaan tilastotiedettä, jotta osaisi lukea tieteellisiä artikkeleita? Pitääkö lukea muita artikkeleita kuin suomalaisia hoitotieteen tekstejä? No, eipä, englanti on monelle opettajallekin ihan liian vaikeaa ja luonnon- tai lääketieteellinen artikkeli, hui kauhistus… Entäpä palautejärjestelmä? Väärällä tavalla erehdyt kritisoimaan koulutusta, ja sinulle kerrotaankin, että sinut voidaan erottaa oppilaitoksesta… Käden taidot? Kuinka usein olen kuullut – tai saanut itse palautetta – että teoriaosaamista on valtavasti, mutta sen soveltaminen käytäntöön on sitten paljon vaikeampaa… Kahtiajako ”koulussa vain teoria – harjoittelussa käden taidot” – ei ole täysin optimoitu? Ystäväni yliopistojen luonnontieteellisillä aloilla kertovat, miten heillä on runsaasti laboraatioviikkoja, jotta asioita opittaisiin jo koulussa tekemään oikeastikin.