GALLUP:minkä ikäisenä olette muuttaneet vanhempien luota

wkojr

niin minkä ikäisenä olette muuttaneet vanhempien luota pois?
täytin 30 ja asun vielä vanhempien luona

136

3940

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuorena muuttanut

      Älä sinä välitä muiden muuttamisista, vaan kipin kapin pois mamman hoivista. Mammojen lellikeistä tulee surkeita puolisoita.

      • mamman helmoissa

        varmasti jokaisella on omat syynsä siihen miksi asuu vielä kotona esim. 30-vuotiaana. en lähtisi arvostelemaan ennen kuin tiedän todelliset syyt.

        syynä ei välttämättä ole se, ettei mamman helmoista halua lähteä pois vaan syynä voi esim. olla se, että vanhemmat eivät pärjää yksinään. tiedän useita tuttavia, joilla on maatila ja heidän lapsensa ovat jääneet asumaan kotipihaan täysi-ikäisiksi kasvettuaan juuri sen syyn vuoksi, että he auttavat vanhempia tilan töiden hoidossa. osa on heistä perustanut perheen tms, mutta silti he eivät ole muuttaneet vanhemmistaan pihapiiriä kauemmas.

        nykyajan trendi vaan on se, että lapsista pyritään pääsemään eroon mahdollisimman nuorina. ja heti huolestutaan, jos lapsi ei 18-synttäreillään pakkaa kamojaan ja lähde ankeraan vuokrakämppään pärjäämään omillaan.

        olen itsekin parikymppinen ja asun tällä hetkellä äitini kanssa. minulla on siihen omat syyni (ei rahalliset), joita en ala täällä erittelemään. vaikka asun samassa taloudessa äitini kanssa niin osallistun omilla palkkarahoillani jokapäiväisiin menoihin, ruokaostokset tms. ja kustannan omat huvini joita syntyy esim. vapaa-ajalla. osallistun myös asunnosta syntyviin kustannuksiin, vastikkeet tms., joten itse en ainakaan koe, että asuisin ns. "äitini siivellä".

        todennäköisesti tulen itsekin lähtemään maailmalle muutaman vuoden kuluessa, riippuen toki mikä elämäntilanne silloin on.


      • ------------------
        mamman helmoissa kirjoitti:

        varmasti jokaisella on omat syynsä siihen miksi asuu vielä kotona esim. 30-vuotiaana. en lähtisi arvostelemaan ennen kuin tiedän todelliset syyt.

        syynä ei välttämättä ole se, ettei mamman helmoista halua lähteä pois vaan syynä voi esim. olla se, että vanhemmat eivät pärjää yksinään. tiedän useita tuttavia, joilla on maatila ja heidän lapsensa ovat jääneet asumaan kotipihaan täysi-ikäisiksi kasvettuaan juuri sen syyn vuoksi, että he auttavat vanhempia tilan töiden hoidossa. osa on heistä perustanut perheen tms, mutta silti he eivät ole muuttaneet vanhemmistaan pihapiiriä kauemmas.

        nykyajan trendi vaan on se, että lapsista pyritään pääsemään eroon mahdollisimman nuorina. ja heti huolestutaan, jos lapsi ei 18-synttäreillään pakkaa kamojaan ja lähde ankeraan vuokrakämppään pärjäämään omillaan.

        olen itsekin parikymppinen ja asun tällä hetkellä äitini kanssa. minulla on siihen omat syyni (ei rahalliset), joita en ala täällä erittelemään. vaikka asun samassa taloudessa äitini kanssa niin osallistun omilla palkkarahoillani jokapäiväisiin menoihin, ruokaostokset tms. ja kustannan omat huvini joita syntyy esim. vapaa-ajalla. osallistun myös asunnosta syntyviin kustannuksiin, vastikkeet tms., joten itse en ainakaan koe, että asuisin ns. "äitini siivellä".

        todennäköisesti tulen itsekin lähtemään maailmalle muutaman vuoden kuluessa, riippuen toki mikä elämäntilanne silloin on.

        18-vuotiaana muutin pois omaan asuntoon, koska vihasin ja vihaan äitiäni jonka luona jouduin asumaan.

        Asun nyt yksin lemmikkieläimeni kanssa.


      • SVB
        mamman helmoissa kirjoitti:

        varmasti jokaisella on omat syynsä siihen miksi asuu vielä kotona esim. 30-vuotiaana. en lähtisi arvostelemaan ennen kuin tiedän todelliset syyt.

        syynä ei välttämättä ole se, ettei mamman helmoista halua lähteä pois vaan syynä voi esim. olla se, että vanhemmat eivät pärjää yksinään. tiedän useita tuttavia, joilla on maatila ja heidän lapsensa ovat jääneet asumaan kotipihaan täysi-ikäisiksi kasvettuaan juuri sen syyn vuoksi, että he auttavat vanhempia tilan töiden hoidossa. osa on heistä perustanut perheen tms, mutta silti he eivät ole muuttaneet vanhemmistaan pihapiiriä kauemmas.

        nykyajan trendi vaan on se, että lapsista pyritään pääsemään eroon mahdollisimman nuorina. ja heti huolestutaan, jos lapsi ei 18-synttäreillään pakkaa kamojaan ja lähde ankeraan vuokrakämppään pärjäämään omillaan.

        olen itsekin parikymppinen ja asun tällä hetkellä äitini kanssa. minulla on siihen omat syyni (ei rahalliset), joita en ala täällä erittelemään. vaikka asun samassa taloudessa äitini kanssa niin osallistun omilla palkkarahoillani jokapäiväisiin menoihin, ruokaostokset tms. ja kustannan omat huvini joita syntyy esim. vapaa-ajalla. osallistun myös asunnosta syntyviin kustannuksiin, vastikkeet tms., joten itse en ainakaan koe, että asuisin ns. "äitini siivellä".

        todennäköisesti tulen itsekin lähtemään maailmalle muutaman vuoden kuluessa, riippuen toki mikä elämäntilanne silloin on.

        Kyllä,ei pidä lähteä arvstelemaan muita ihmisiä jollei tiedä todella mitä on asioiden takana.Itse muutin pois 25v,kerkesin juuri täyttää.
        Itse asuin sitä varten noin kauan koska äitini on sairaseläkkeellä,veli ja sisko opiskeli joten toin rahaa taloon.

        Ja tuo on totta;Ihmiset ensin tekevät lapsia ja sitten haluavatkin että äkkiä ulos talosti kun täytät 18v.Siis tämä ei mene mun päähän.Sillon jos tehdään lapsia,on syytä varautua että se asuu seuraavat 25 vuotta saman katon alla kanssasi.
        Sitten keksitään kaikkea sontaa että on aika itsenäistyä tms.Siis millä on joku 18v elää.Ei millään!
        Mun mielestä pääasia on että se tekee jotain,opiskelee tai käy töissä.Ja jos käy töissä niin osallistuu myös kustannuksiin.
        Se on sitä vastuun kasvatamista ja omaan elämään valmistautumista.


      • ghkjöldf
        mamman helmoissa kirjoitti:

        varmasti jokaisella on omat syynsä siihen miksi asuu vielä kotona esim. 30-vuotiaana. en lähtisi arvostelemaan ennen kuin tiedän todelliset syyt.

        syynä ei välttämättä ole se, ettei mamman helmoista halua lähteä pois vaan syynä voi esim. olla se, että vanhemmat eivät pärjää yksinään. tiedän useita tuttavia, joilla on maatila ja heidän lapsensa ovat jääneet asumaan kotipihaan täysi-ikäisiksi kasvettuaan juuri sen syyn vuoksi, että he auttavat vanhempia tilan töiden hoidossa. osa on heistä perustanut perheen tms, mutta silti he eivät ole muuttaneet vanhemmistaan pihapiiriä kauemmas.

        nykyajan trendi vaan on se, että lapsista pyritään pääsemään eroon mahdollisimman nuorina. ja heti huolestutaan, jos lapsi ei 18-synttäreillään pakkaa kamojaan ja lähde ankeraan vuokrakämppään pärjäämään omillaan.

        olen itsekin parikymppinen ja asun tällä hetkellä äitini kanssa. minulla on siihen omat syyni (ei rahalliset), joita en ala täällä erittelemään. vaikka asun samassa taloudessa äitini kanssa niin osallistun omilla palkkarahoillani jokapäiväisiin menoihin, ruokaostokset tms. ja kustannan omat huvini joita syntyy esim. vapaa-ajalla. osallistun myös asunnosta syntyviin kustannuksiin, vastikkeet tms., joten itse en ainakaan koe, että asuisin ns. "äitini siivellä".

        todennäköisesti tulen itsekin lähtemään maailmalle muutaman vuoden kuluessa, riippuen toki mikä elämäntilanne silloin on.

        minä olen 48v.ja miksi muuttaisin pois?


      • 4545454545454
        ghkjöldf kirjoitti:

        minä olen 48v.ja miksi muuttaisin pois?

        jos haluut asuu kotona ja sinulla on siihen omat syysi, niin miksikäs ei!


      • Keppimies tuvasta
        ghkjöldf kirjoitti:

        minä olen 48v.ja miksi muuttaisin pois?

        En minkään ymmärrä mikä kiire sinulla olisi vanhempien luolta pois muualle asumaan.Kerkeät kyllä vielä vanhempanakin omaan asuntoon.


    • asdf43

      26 ja muuttamassa.

    • Muuta jo

      17v.

    • pa ju

      17 v. oli mittarissa minulla ja tyttöystävälläni, nyk.vaimollani.

    • ikilapsi myös

      Muutin omaan asuntoon kun täytin 31v

    • Marjo27

      19-vuotiaana tuli lähettyä. Nykyää ikää 30v.

    • viime juhannuksena muutin ja ikää on nyt 26v.

    • Taasnäitä

      18v. Lähdin opiskelemaan pääkaupunkiin. Olisi pitänyt kyllä käydä armeija ensin.

    • Uusi rivitalo kaksio

      viime elokuussa eli 25v,tosin ehkä olisin jo ollut valmis muuttamaan pari-kolme vuotta aikaisemmin,mutta tilanne vaati sen mitä se vaati.

      Mielenkiintoisinta kotona asuessa oli ulkopuoliset komenttit varsinkin suvun parista.Sieltä sanottiin epäsuorasti että eikö sitä pitäisi jo muuttaa pois.Mutta,ihmiset kun eivät aina tiedä mitä asioiden takana on niin ei niiden pitäisi mennä puuttumaan tilanteeseen.
      Ja toisekseen,ei mun mielestä ole mitään pahaa jos viihtyy vaikka päälle parikymppiseksi kotona ja säästää vaikka asuntoon rahaa.Tietenkin voi osallistua kotona oleviin kustannuksiin.Pääasia että suunta on oikea.
      Kyllä se myös kertoo että lapsilla ja vanhemmilla on sellaiset välit kuin kuulukin olla,läheiset ja hyvät välit.

      • Edelleen kotona

        45 v enkä vieläkään ole muuttanut pois lapsuuden kodistani isäni elää vielä samassa talossa,en voi jättää häntä yksin asumaaan se olisi liian kova paikka.


    • hehhehhhh

      18½ vuotiaana. :)

    • msda

      Ekan kerran muutin pois, kun olin 17vuotias, toisen kerran sitten 19vuotiaana ja sillä tiellä edelleen, ikää 25v.

    • äo.

      keväällä muutin, kun syksyllä täytin 19v. nyt tulen syksyllä 63v.
      Lähdin karkaamalla, koska kotoa ei päästetty, olin ilmainen työläinen.

      Kaksi aikuista miestä on ja toisella kaksi pientä poikaa.
      Omaa asuntoa säästin 16 vuotta.

    • jooohkkkfk

      17 veenä.

      Aloittajalle: Olet varmasti mies. Mitä hittoa sä mammanpoika vielä kotona teet?

      • Vanhuksena

        17 v pitäisi olla vielä täysin äidin hoidossa niin kahjoja te 17 v kotoa muuttaneet olette ei missään tapauksessa ainakaan aikuisille tarkotettuihin taloyhtiöihin.Opiskelijakampukset ovat erikseen siellä voitte hihhuloida omienne keskellä.


      • wkojr

        EN OLE MIES!!!!!!!!!!!!


      • Hedonistibotti
        Vanhuksena kirjoitti:

        17 v pitäisi olla vielä täysin äidin hoidossa niin kahjoja te 17 v kotoa muuttaneet olette ei missään tapauksessa ainakaan aikuisille tarkotettuihin taloyhtiöihin.Opiskelijakampukset ovat erikseen siellä voitte hihhuloida omienne keskellä.

        Kaikilla ei vain kotiolot ole sellaiset että sinne voisi/tahtoisi jäädä. Itse muutin juurikin 17-vuotiaana syystä että kotiolot hyvin huonot narsistisia taipumuksia omaavan isän takia. Pois muutto oli helpotus. Ei aikuisille tarkoitettuihin taloyhtiöihin? Öhöm, jos 17-vuotiaalla on aikuisen tavat ja pitää huolta itsestään kuin aikuiset, miksi ei? Vielä jos ei opiskele vaan käy töissä, ei mihinkään "opiskelijakampuksille" ole asiaakaan.

        Nyt 5,5 vuotta omillani ja oikein hyvin menee. Toiset ne nyt vain aikuistuvat ja itsenäistyvät nopeammin vaikka sinä olisitkin asunut sinne kolmekymppiseksi äidin läskipatojen äärellä :)


      • Päivipäpäivi
        Vanhuksena kirjoitti:

        17 v pitäisi olla vielä täysin äidin hoidossa niin kahjoja te 17 v kotoa muuttaneet olette ei missään tapauksessa ainakaan aikuisille tarkotettuihin taloyhtiöihin.Opiskelijakampukset ovat erikseen siellä voitte hihhuloida omienne keskellä.

        Muutin koota pois 17-vuotiaana ihan omaan asuntoon. Tein töitä koulun ohella ja vanhemmat autto sitten vielä miten pystyivät. Hyvin minä pärjäsin ja pärjään edelleen. Nyt olen 32-vuotias,


      • ei muuttanut vielä

        32 vuota ja yhä kotona, vanhemmallina on maatila, jonka jatkajana olen, luonnollisesti asun edelleen kotona, korkeintaan pihapiirin mummonmökkin muutan, jos aion muuttaa, maalla on tapana, että jatkaja asuu tilalla, tekee oman talonsa, tai jää kotitaloon, ja vanhempi sukupolvi tekee oman "eläkemökin".

        Riippuu elämäntilanteesta, en ala kommentoimaan enempää.


    • tinkelitankeli

      oon 24v. asun vielä kotona. en häpeä sitä yhtään. tulen hyvin toimeen vanhempieni kanssa, joistä toinen jo eläkkeellä ja toinen vuorotteluvapaalla. saa aika rauhassa olla kun nytkin ovat olleet vapusta asti mökillä. Säästän omaa asuntoa varten johon todennäköisesti muutan vuoden kuluttua. Koskaan ei ole patistettu pois muuttamaan, toisin kuin muutamia kavereita alettiin hätistämään omaan asuntoon 18v synttäreinä.

    • wtippeh

      15-vuotiaana. 19-vuotiaana oli pakko tulla takaisin vanhempien luokse ja nyt 20-vuotiaana taas olis lähtö toiselle puolelle Suomea. :)

    • treelta päivää

      20-vuotiaana. Ihan sopiva ikä mielestäni, ainakin itselleni oli- mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

    • äplöä

      17 vuotiaana ensimmäinen vuokrakämppä, 21 ensimmäinen oma asunto :)

    • didi....

      15v asuntolaan toiselle paikkakunnalle ammattikoulu opintojen vuoksi (olen siis loppuvuodesta syntynyt jos joku ihmettelee), osoite oli vanhempien luona siihen asti, että 20 täytettyäni muutimme mies ystäväni kanssa virallisesti samaan asuntoon kirjoille ja nhyt 21½v ja mieheni kanssa suunnittelemme pientä omakotitaloa/rivaria.:)

    • miooo

      19 vuotta ikää ja muutan kahden viikon päästä koska opiskelut vie toiselle paikkakunnalle :) Mun mielestä toisen asteen koulun jälkeen on oikea aika lähteä.

    • M.uuttaja

      Olen 18v, ja muutan omaan kämppään nyt syyskuussa.

    • ...

      15v, täytin siitä muutaman kuukauden päästä 16. Nyt 23 ja oma asunto hakusessa.

    • 28v

      Itse olen 28v ja asun vanhempien kanssa. Ja ihan syystäkin; olen työtön, ja kelan päivärahalla ei pahemmin vuokrata minkäänlaista kämppää.

      Maksan kuitenkin itse omat laskut ja sillointällöin myös vanhempien. Maksan myös osan ruuista, auton bensoista yms muun tarvittavasta.

      Tosin olen muuttamassa muualle opiskelemaan viikon päästä. Sen jälkeen en tiedä muutanko takaisin vanhempien luokse vai en. Riippuu saanko lähihoitajan töitä valmistumisen jälkeen.

    • haloo!!!!!

      Olin 16, hyvästä perheestä, läheiset välit vanhempiin. Tuntui vaan ajankohtaiselta. Nyt äkkiä ulos sieltä ja aikuistumaan !!!

    • 14 ekan kerran :I

    • Kaupunkiin 16-vuotiaana. Aloitin ammattikoulun. ja muutin naimisissa olevan serkun luokse.

    • Etelästä Pohjanmaalle 16v. töihin. Asuntona huone maatalon vintillä. Melkoista extremeä kaupunkilaispojalle. Hyvä koulu elämästä , ei kaduta yhtään.

    • jokaisen oma asia

      18v syntymäpäivänä riitojen saattelemana. Olisinpa voinut käydä ensin koulut loppuun... onhan vanhempien luona asumisessa etunsa- jos käyt töissä, pystyt kerryttämään mahtavan pesämunan ennen muuttoa tuohon ikään mennessä. fiksua sekin, jos vaan tilaa ja omaa rauhaakin riittää ja välit on hyvät!

    • puoroz

      17vuotiaana lähdin ja perinnöksi sain 100metriä etumatkaa ja juuri täytin 57.

      • Leila41

        22-vuotiaana kun menin naimisiin, nyt 70v. ja edelleen naimisissa saman miehen kanssa:)


    • 8ki4l0

      Muutin pois kodista 22-vuotiaana vastavalmistuneena poikaystäväni luokse. Olisin halunnut muuttaa pois jo aiemmin, mutta vanhemmat houkuttelivat jäämään. Näin jälkikäteen se oli hyvä asia, koska ei tarvinnut ottaa opintolainaa. Vanhemmat maksoivat kirjat ja koulumatkat eikä ruoista tai asumisesta tarvinnut maksaa mitään. Kesätyöansioilla maksoin omia menojani.

      Kun ei tarvinnut ottaa opintolainaa, niin pystyimme ostamaan ensiasunnon jo noin vuoden päästä valmistumisestani. Toki tilannetta helpotti se, että sain heti koulutustani vastaavaa työtä.

      Nyt olen jo yli 40-v.

      En osaa kuvitellakaan, että omat lapseni muuttaisivat ennen 20 ikävuotta pois kodista. Olen heidän kanssa jutellutkin, että olisi hyvä, että käyvät koulut loppuun ja armeijan myös ennen kuin muuttavat kodista pois. Ehtivät sillä tavoin säästää rahat takuuvuokraa varten, suorittaa autokoulun jne. Peräkammarin poikia en ole heistä kasvattamassa, mutta toki riippuu tosi paljon työtilanteestakin. Ei ole järkeä pistää nuoria omilleen, jos ovat pitkäaikaistyöttömiä tms.

    • cmaä<FU'

      Etkö halua omaa elämää? Ekan kerran muutin 16v, mutta rahankäyttö yms. hakusessa. Vanhempien eron jälkeen 20v lopullisesti. Meidän vanhempi poika muutti 21v (nyt naimisissa 29v). Nuorempi oli kohta 18v, kun muutti (nyt 23v).

    • ninzjaaah

      20-vuotiaana :)

    • neljän äitee

      19-vuotiaana.

    • peräkamm...

      ei siinä mitään ja rahaa säästyy ja kaverit puhuu selkäsi takana jotta siinä vasta mamman poika ja samalla ovat kateellisia, jokainen asuu miten haluaa, se on vaan vaikeampaa häippästä mitä kauemmin siellä pyörii..jos esim vanhemmat haluaa niin ja siitä ei ole mitään haittaa molemmin puolin, nää on kinkkisiä juttuja..

    • Päivipäpäivi

      Olen 32-vuotias ja muutin kotoa 17-vuotiaana.

    • pp

      16vuotiaana opiskelemaan eri paikkakunnalle. nyt 25.

    • höphöp

      Muutin kotoa 22- vuotiaana poikaystävän kanssa meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Poikaystäväni oli tuolloin 20-vuotias :)

    • asunnoton...

      37 ja viellä kotona...ainakin kirjoilla nyt(välillä ollut poiskin), kun nykyinen työ-ja rahatilanne on mitä on ja mahdollisuus on asua ja säilyttää lähes entinen elintaso tällä lailla "kotona".
      Käy nukkumassa ja pesemässä vaatteita aina välillä niin siinähän se menee ja on ns. talonväelläkin omaa rauhaa suurin osa ajasta.

    • Määvaan*

      Lähdin 17-vuotiaana Keskipohjanmaalta eteläsuomeen, enkä mennyt kahteen vuoteen kotiin käymään.

    • Ikä-Kupe

      Asun vielä vanhempieni kanssa, täytän syksyllä 82 vuotta.Ajattelin nyt irtautua vanhemmistani ja alkaa elää itsenäistä elämää.
      Käyn sitten myös tansseissa ja ravintoloissa.
      Vanhempani eivät tykkää "jumalattomasta" menosta, mutta nyt aion elää täysin rinnoin.
      Olen opetellut salaa ruoan laittoa ja pyykinpesua, pärjään sitten omillani.

    • mummi jo

      16- vee. Lähdin Ruotsiin piikomaan. Sieltä vuoden päästä takaisin kotiseudulle. Menin kauppaan töihin ja sain asunnon kaupan yläkerrasta. Sillä matkalla olen.
      Maailma oli erilainen silloin.
      Omat lapset ovat muuttaneet omilleen aikaisin. Tytär poikaystävineen omaan omistusasuntoon 17 vuotisena. Oli vielä niin nuori, että me omistimme hänen asunnon puolikkaansa vielä vuoden ja autoimme viisi vuotta lainan maksuissa. Poika muutti armejan jälkeen, silloin oli jo ammattikoulu takana ja työpaikka.

    • ..kkk..

      21 vuotiaana..

    • Hei!

      Muutin ensimmäisen kerran vanhempieni luota sinä kesänä jona täytin 13-vuotta. Olin silloin vielä 12-vuotias. Tosin oma asuntoni sijaitsi samassa pihapiirissä isovanhempieni yläkerrassa. Mutta itse laitoin ruokani, siivosin, tiskasin ja nukuin yöni yksin. Vuotta myöhemmin muutinkin sitten jo naapurikuntaan rivitaloon asumaan.

    • nunnnnukkkaaa

      15-v

    • gribban

      16-vuotiaana toiselle paikkakunnalle 18-vuotiaan poikaystäväni kanssa.
      18-vuotiaana yksin vuokralle ja nyt 34-vuotiaana aviomieheni kanssa ostimme vanhan kotitaloni itsellemme . Eli muutin takaisin kotiin, tosin ilman vanhempiani :)

    • Olen 14

      10 vuotiaana muutin, laitoin oman luukun.
      Oonko vähä kova tyyppi.

      Sanoin vanhemmille että haistakaa vittuuuuuuuuuuu ja lähin menee.

      Ei oo tuloja ei oo mitään, elämä on onnetonta paskaa, mutta pääasia että
      pääsin 10 vuotiaana omilleni asumaan, vitun siistiiiiii.

      vittu ihmettelen miten vielä jotkut asuvat VANHEMPIEN LUONA 11 vuotiaana, APUAAAAA.

    • gugguu

      16 vuotiaana muutettiin miehen kanssa yhteen. Nyt naimisissa ollaan oltu jo vuosia. En ymmärrä jos joku asuu 30 vuotiaana kotona jos ei ole syytä. Siis ei ole vanhemmat sairaita jne. Silloin olisi asia erikseen, mutta kukin tyylillään.

      • ...................

        "En ymmärrä jos joku asuu 30 vuotiaana kotona"

        Et taida ymmärtää muutenkaan mitään! Voin vain kuvitella mikä kyylä olet!

        "jos ei ole syytä"

        Sekö pitää ja täytyy olla jokin syy, voi itku.

        Ei oo sullakaa elämä helppoo, taitaa jokin vituttaa. Ainakin toisten asiat, HAHAH
        ihan oikein sulle.


      • Hahkjeh

        "16 vuotiaana muutettiin miehen kanssa yhteen"

        PUAAAAHHHHAAAAAA, VOI PENTU mikä olet, säälittävä raukka!

        Herranjumala, ootko vähä aikuinen ja muita parempi ihminen, niinkö luulet.

        KUUSITOISTAVUOTIAANA... MIEEEEHEN KANSSSAAA!! HALLELUJAAAAA.


    • hohhoihohhoi

      Mitä vitun merkitystä sille kenellekkään on?
      Onko paineita, asu siellä missä parhaiden viihdyt.

      Suomi on niin vitun outo maa jossa kytätään joka helvetin asia ja tehdään numero.

      • aikoinaan 16v.

        hienoa tekstiä!!! nostan hattua.


    • mr. Wilson

      Pääsin armeijasta 19 vuotijaana jolloin isä heti seuraavana päivänä muutti pois ja vuokrakämppä siirrettiin minun nimiini.

      Tuli aika puskista ja kesti hetken ennenkuin laiska paska oppi tiskaamaan siivoamaan ja pesemään pyykkiä omin avuin kun kukaan ei ollut käskemässä. Nyt kuitenkin 15 vuotta myöhemmin se oli juuri sitä shokkihoitoa mitä kaipasin.

    • Miyako-san

      Olin 21, kun muutin omaan kämppään lähemmäs työpaikkaa.

    • sellaista elämä on

      14 vuotiaana, 2 vuotta kadulla stokiksessa ja 16 lapsenlikas siitä se lähti eka oma kämppä 16v. Ei ollu vanhempia hyysäämässä.

    • herkku 2

      16 v, opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.

    • &¤%/&¤%&#¤""#¤&()(

      Täytin syksykesästä 16. Muorilla oli hommattuna uus ukko ja se (sika) potkaisi pellolle jo kesäkuun alussa samana vuonna! Koulu kun loppui, alkoi meikämannen mierontie. Eikä pennin latia "matkarahhaa" eikä leivänkyrsääkään evääksi! No. Olin samalla kylällä pariussa talossa "drehngin jopissa" ja heti, kun pääsin sotavaltion leippiin, vaihdoin maisemia. Ikävä ei ole ollut takaisin. Eikä tule.

      Nyt oon itte kohta 60:nen ja muori jo kohta 85, vielä täysissä tolkuissa. Äijä on 80:nen, mutta olkoot vaan. Kumma, kun ei mun kenkät niitten pöyrän alle sovi. Eikä kyllä niiden kenkät mun pöyrän alle. Ei oo sopinu yli 40 vuoteen.

      Ihan itte olen oman leipäni maalimallelaiton jälkeen hommannut ja jälkipolville jakanut. Ei voi aikasempi sukupolvi kunniaa siitä ittelleen omia, että olisvat aikamieheksi kasvattanu ja pesämunan mun pesään laittanu. Mitään en ole hakemassa jos lie en saamassakaan.

    • Nörttipaskiainen

      3 viikkoa päälle 19 vuoden olin, kun muutin omaan asuntoon. Nyt olen 30v ja näin jälkikäteen ajateltuna olin vielä liian nuori muuttamaan omilleni, mutta pakko oli muuttaa, koska äitini ja isäni muuttivat pois synnyinkaupungistani, missä minulla oli vielä opiskelut kesken, joten en voinut muuttaa heidän kanssaan sinne toiseen kaupunkiin, vaan muutin omaan asuntooni synnyinkaupungissani ja jatkoin opiskelua.

    • 19v., pari päivää yo-kirjoitusten jälkeen

    • sellasta vain

      Kysymys jolla ei ole mitään merkitystä, mihinkään asiaan.

      Pääasia että on katto päänpäällä ja paikka jossa asua.

    • thhhh

      19vuotiaana.

    • rii.

      Olin 17, muutamaa kuukautta vaille 18 kun muutin poikaystävän kanssa yhteen. Virhe oli ainakin minulle, niin aikainen kotoalähdön ajankohta kuin sekin, että en asunut ensin yksin vaan muutin suoraan toisen kanssa saman katon alle. Helpomman tien olisin käynyt, jos olisin tehnyt asiat eri järjestyksessä. Nyt ikää 23 vuotta, kotiin en ole palannut mutta asun kolmatta vuotta yksikseni, johon olikin sitten hiukan totuttelemista kun ei sitä ikinä ollut joutunut tekemään. Parempi toki näin päin, kun huomata kahdeksankymppisenä leskenä, että nyt ihan oikeasti olen ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja opetella siihenkin kaikkien muiden menetysten lisäksi.

    • 18-vuotiaana toukokuun lopussa painoin ylioppilaslakin päähäni, menin naimisiin ja 1. kesäkuuta olin jo muuttanut pois kotoa.

    • wilma60

      Olin juuri täyttänyt 17 vuotta kun muutin opiskelijakämppään opiskelupaikkakunnalle. Siellä asuin kolme vuotta ja valmistumiseni jälkeen muutimme poikakaverini kanssa yhteiseen vuokra-asuntoon.

    • pohjoosesta

      18, omasta tahdostani. Pyysivät kyllä jäämään vilelä vuodeksi.

    • Omilleen

      Minä oisin muuttanu jo 16 vuotiaana, mutta en saanut. Sitte otin ja muutin 21 vuotiaana ja en oo katunu. Parani porukoihin välitki huomattavasti. Olen nykyään 27 vuotias.

    • jk

      muutinn kotoa pois 18-vutianna

    • tätämieltäminä

      16v muutin nykyisen mieheni kanssa saman katon alle.ja yhdessä asuttu nyt 12,5v.mielestäni noloa asua vanhempien luona jos on jo 30v.eihän kukaan sellasia ota vakavissaan...mielestäni viim.20v pitäisi asua jo omillaan.

    • riksukukka

      mä olin 15v olen aloittanut vuotta aikaisemmin koulut ja muutin omaan vuokra-asuntoon ammattikoulun alkaessa jyväskylään n.300km päähän kotoa. olen nyt 23v

    • mies maalta

      24v lähdin kotoa maalta kaupunkiin. Ensin pari viikkoa sukulaisten nurkissa asuntoa ja työtä etsiskelemässä, sitten hommiin ja eka vuokrakämppään.

    • Naksimus

      15-vuotiaana muutin kotoa julkisten kulkuneuvojen läheisyyteen omaan pieneen vuokrakämppään, jotta pääsisi kouluun kulkemaan.

    • itseks.

      Tää muutti 16 vuotiaana.

    • nainen ei nahjus

      Myös minä 15 voutiaana muutin vuokralle. Oi niitä aikoja.. aikaa kulunut jo siitäkin 30v

    • kuhis85

      19-vuotiaaana ensikerran muualle, sitten 24-vuotiaana takaisin työttömyyden vuoksi ja nyt 25-vuotiaana taas pääsee onneksi muuttamaan omilleen.

    • hyvä ikä

      15 vuotiaana

    • Tämä maa

      Pikkusisareni 11v. ja minä 13v. jäimme kahdestaan, kun äiti ja iskä muuttivat pois kotoa yli nelikymppisinä.

    • sweet sensi

      20wee silviisii ja olipaha jo aikaki!

    • No, itse en ole vielä ehtinyt muuttaa omaan asuntoon, mutta olis tarkoitus muuttaa jo ensi kuun aikana, kun sopiva vuokra-asunto sattui löytymään (31 neliöinen yksiö kerrostalossa). Ja ikää on tällä hetkellä 20 vuotta.

    • qaszxa

      1-vuotiaana.

    • ------

      17 wee olin

    • fghy55ey

      kahdeksan vanhana naapurin kaisan kanssa ( vuotta nuorempi ) muutettiin metsään ja 20v ollaan jo täällä oltu.Sähköä ei ole ja kynttilän valossa televisiotakin katsellaan. Netin tein putkiradiosta. Lapsia on lauma ja kaikki niin perussuomalaisia että.Taidan hiipiä takaisin hirventaljan alle.

    • 33 v.

      Muutin pois vanhempieni luota 16-vuotiaana, sillä lukio oli ainoastaan 50 kilometrin päässä kaupungissa.

    • itse muutin 32vuotiaan vanhempien luota pois työ perässä etelä pohjan maale.

    • 19

      Muutin elokuun alussa opiskelemaan ammattikorkeaan , ja elokuun aikana täytin 19vuotta. Vaikka lähtö tuntui haikealta, ei tämä Suomi kumminkaan niin iso paikka ole ettei junalla pääsisi kotiin melkeinpä silloin kun siltä tuntuu :)

    • Mailmalle varhain

      16 vuotiaana lähdin kodistani kaupunkiin vuokralle ja töihin.
      Seurana vain pieni koira.
      Vuosikymmenet ovat vaihtuneet ja edelleen mailmalla ja nyt
      olisi huono palatakaan kotiin, koska sitä ei enää ole tai paremmin
      ei ole vanhuksia ketkä sitä kotia pitäisi.

    • 1988

      19 vuotiaana.

    • Muutin itse vasta 24 vuotiaana pois kotoa. Asuin koko opiskeluaikani kotona, ja muutin sitten suoraan sitten toiselle paikkakunnalle 160km päähän vanhemmista saatuani ekan vakituisen työpaikan valmistuttuani insinööriksi. Kuullostaako oudolta?

    • Oma elämä

      Muutin vähän sen jälkeen kun täytin 16. Lähdin ammattikouluun eri paikkakunnalle ja sillä tiellä olen edelleen. Olen nyt 25 v.

    • Mummo 62v

      22 vuotiaana. Menin silloin niamisiin nykyisen mieheni kanssa. 40 vuotta ollaan oltu aviossa.

    • hulttiopenikka36v

      16 vuotiaana kun aloitin amiksen muutettiin poikaystävän kanssa omaan vuokrakämppään 80km päähän porukoista :) Hyvin meni, stressasin aluksi. Nyt omistusasunto jne. En ole katunut missään vaiheessa vaikka rahasta olikin pulaa aika pahasti aina silloin tällöin..

    • absintti8.

      no jokainen tyylillään, mutta itse olen sitä mieltä että nuorena kannattaa lähteä, kyllä se vaan kasvattaa kun joutuu kaiken tekemään itse ruoan, pyykit yms. ja rahan arvokin aukeaa ihan erilailla kun joutuu tarkkaan laskemaan tulot ja menot. itse siis 17v lähdin kokeilemaan miten siivet kantaa ja hyvin on kantanut jo monta vuotta :)

    • enjaksakeksiä

      16-vuotiaana muutin Etelä-Pohjanmaalta Pirkanmaalle

    • 16 vuotiaana muuttan

      muutin pois kotoos kun olin just täyttänyt 16 ja siitä on melkein 10 vuotta aikaa.
      En kyllä tuomitse ketään asunnot on kalliita ja elämä omassa taloiudessa ylipäätään. Kotona kannattaa asua, jos on mahdollista opiskelujen aikana taloudellisesti ajatelruna.... Eikä kaikilla ole mahdollista muuttaa koskaan pois kotoa... Kai maksatte oman elämisenne kotona ruuat ym. te 30 tai melkein...
      niin olisi ymmärrettävämpää asua vanhempiensa luona.

      • Pitäisikö muuttaa ?

        Maksan kyllä ruokalaskuni yms lapsuudenkodissani asun 47 v olen.Isän kanssa just paripäivää sitten oli puhetta eläkevakuutuksia tulee lähiaikoina tililleni.


    • mie1990

      20 vuotiaana

    • 18 vuotiaana, mennessäni toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Minusta oikein hyvä ikä. :)

    • en oo peräkammarin p

      oon 55 vuotias mies , oon kyllä harkinnu lähtöö , kun isä vittuilee.
      en vaan oo löytäny asuntoo.
      monesti oon miettiny , eikö sitä vielä kerkii , kun naiset kyselöö tuolta netin kautta
      aina meitä vanhempia miehiä.

    • haima_

      19vuotiaana lähdin opiskelemaan toiseen kaupunkiin, ei ollut paljoa vaihtoehtoja, ja tämä tuntuu omalla kohdallani paljon mukavemmalle kuin vanhempien nurkissa pyöriminen.

    • fujs

      17 vuotiaana n. 2 vuotta sitten. Halusin itsenäistyä ja en ole katunut päätöstäni kertaakaan. Töitä tehdään koulun ohella ja hyvin on pärjätty.

    • 47 v

      16-vuotiaana opiskelemaan ja opiskelija-asuntolaan 300 kilometriä lapsuudenkodista. Ostin ensimmäisen asuntoni 29-vuotiaana, möin sen toisten opintojen aikana ja nyt makselen toista omistusasuntoani.

    • Titta-73

      16 v olin, kun muutin kotoa pois. Kotiolot olivat sellaset etten olis kirveelläkään enää sinne halunnut jäädä. Edelleenkin huonot välit vanhempiin ja ikääkin on nykyään minulla 38 v. Hyvin olen pärjännyt omilla teilläni.

    • mia...

      Ensimmäisen kerran 13 vuotiaana...kotiolot olivat sen mukaiset että oli parempi lähteä...Nyt 33 vuotias ja aina sanonut että omat lapset saavat asua niiiiiin kauan kuin tahtovat kotona :) no okei, joskus niidenkin itsenäistyttävä...mutta kaikki aikanaan

    • Riippuu tilanteesta

      Muutin 2kk ikäisenä pois vanhempien luota. Nyt olen 53v. En ole katunut. Tosin päätös muutosta ei ollut yksin minun. En muista edes pahemmin vastustelleeni.

    • Aimo Neuvola

      Kätilö kaappasi mut kun nauroin syntyessäni niin Pe r keleesti.

      Siitä kirjoitti Iltapäivälehdet kautta maan.

    • melko varhain

      Lähdin syntymäpäivän aattona aamukuuden aikaan.

    • vaarivaan

      12 vuotiaana läksin oppikouluun kirkonkylään. Kesälomat olin muulla paikkakunnalla töissä ansaitsemassa rahaa koulunkäyntiin.

    • oomillaan!

      21 vuotiiana heitettiin ulos kotonta. ostin oman asunnon ja takaisin ei ole tarvinnut onneksi mennä

    • Oli jo aikakin

      Olen mies. Suorittaessani yo-tutkinnon olin täyttänyt juuri 18 vuotta. Seuraavan kesän asuin vielä kotona, syksyllä menin inttiin "siviilikarkurina". Päästyäni seuraavana syksynä siviiliin ehdin asua vanhempieni luona viikon tai pari ennen muuttoa opiskelupaikkakunnalle, missä olen asunut siitä lähtien (jo vuosikymmeniä).

      Vastaus siis: olin 19-vuotias muuttaessani "omilleni".

    • 22v.

      18-vuotiaana, kun lähdin opiskelemaan yli 100km päähän lapsuudenkodistani. Muutin yhteen pari vuotta vanhemman poikaystäväni kanssa. Hyvin ollaan 4 vuotta pärjätty omillamme, ei ole vanhempien tarvinnut avittaa.

    • näin aikoinaan

      Muutin kotoa pois 24-vuotiaana. Olin opiskelija ja yrittäjä samaan aikaan, joten kotona ei ehtinyt käydä kuin nukkumassa. Aina ei sitäkään, vaan tuli nukuttua toimistolla. Firma kasvoi nopeasti ja luennoilla sekä tenteissä piti käydä, joten hommasin vuokrakämpän toimiston ja koulun puolivälistä. Työ- ja koulumatkat lyhenivät noin 10 kilometrillä. :)

    • 350 hehtaaria

      Mihin mää ny kotua lähtisin ? Ja kuka tilan sitten hoitais ja vanhukset ?
      Täsä on aika monta sukupolvea asunut ja laajennellut, nykkin kytätätään koska naapurin mumma vaihtaa hiippakuntaa, jos saatais ostettua niittten maat.
      Itte rakensin pihapiiriin oman talon ja samoin mun veli perheineen. Sisko asuu isomumman entises pirtis miähens kans tossa kilometrin päässä, mutta perheen mailla kumminkin.
      Kyllä koti on aina koti.

    • PikkuPiiiiu

      Kotoota pois muutin 16 vuotiaana tällähetkellä 21. :) ihan hyvin sitä on yksinki pärjännyt! ja kun muuttaa tarpeeksi kauas niinku mie 1000 km päähän, ei tuu käytyä (vaikka harmittaakin) ei ainakaan tule tarvetta palata

    • Mamma<3

      17 v. poikaystäväni kanssa muutin omaan asuntoon toiselle paikkakunnalle. Nykyään olen 19v. ja hän 24 ja meillä on ihana 2v. poika.

    • tyttö15

      15-vuotias ja pois muuttamassa huonojen koti- ja kouluolojen vuoksi. Nauttikaa siitä ajasta minkä saatte viettää kotona rakkaiden kanssa, kaikille ei sitä onnea jaeta. :\

    • Mies 34

      En ole vielä muuttanut

    • 16v poika

      En ole vielä muuttanut mutta olen ajatellut asua n. 20-vuotiaaksi asti kotona, jotta voin vuokrata suoraan yksiön eikä tarvitsisi missään soluasunnossa kituuttaa...

      No joo saa nähdä. Jos tulee kesätöistä hyvin rahaa saatan lähteä jo 18-19 vuotiaana.

    • N 20

      Muutin 16-vuotiaana vuokralle, 19-vuotiaana ostin ensimmäisen oman asunnon.

    • leena ahlback

      Kaupunkilaisäitinä haluan kertoa, että oli kuta kuinkin selvää, että neitokaiselle hankitaan asunto 18 v. Näin tehtiin - sen jälkeen on monta asuntoa yhdessä rempattu ja elämä edennyt. Välillä asuttu taas
      hetki yhdessäkin ja sitten perhe-elämä vienyt muihin kuvioihin. Nyt neito 35 v.

      Asumme samassa taloyhtiössä naapureina. Muutin ihan muualta, kun hän tarvitsi apua. Lastenhoito sujuu loistavasti, kun mummo naapurissa. Meillä koko elämä nivoutu töineen, lapsineen, miehineen, vapaa-aikoineen, harrastuksineen jne. yhteen. Mutta silti kaikilla on ihan oma elämä.

      Tämä ei ollenkaan huono malli, mutta jokainen menee oman elämäntilanteensa mukaan,

    • kykykkyky

      juuri kun täytin 18. olen tyytyväinen valintaani. elämä opettaa. vanhemmat kyllä tukivat mua tarpeen tulle. monet kyselivät, muutinko ihan omasta tahdosta vai "ajettiinko" pihalle heti täysi ikäiseksi tultuani. mua huvitti tuo suuresti. ihan ite päätin että on aika lähtee. vanhemmat ei vastustelleet mutta eivät ajaneetkaan pois.

    • minä tässä

      20 vuotiaana armeijan jälkeen. Kävin kääntymässä kotona 26 -27 vuotiaana. Nyt 28.

      • minä tässä

        Hyvät välit vanhempiin. Kiitollinen avusta tuona 26-27 vaikeana aikana.


    • ItseMuutin

      16 vuotiaana "muutin" asuntolaan, josta ensimmäiseen omaan asuntoon 16,5 vuotiaana :).

    • Nipsuhuuli

      20-vuotiaana heti armeijan jälkeen muutin halpaan soluasuntoon, johon pääsin opiskelujen ansiosta. Puoli vuotta tämän jälkeen muutin yksiöön. Tykkäsin kyllä soluasumisestakin, mutta tämä yksiö oli niin halpa ja hyvä ettei voinut kieltäytyä tarjouksesta.

    • 19v

      Muutin silloisen tyttöystäväni, eli nykyisen vaimoni, kanssa yhteen 19 vuotiaana. Siitä on nyt noin 22 vuotta.

    • Sikuriina_tyttö

      minä muutin juuri 2 kk sitten. olen 22 vuotias. otin yhteyttä www.vivalkv.fi ja siellä kiinteistönvälitys todella otti huomioon nuoren ikäni ja sen että en juuri mitään asunnon hankinnasta tiedä - varsinkin ensiasunnon hankinnasta. tuli todella hyvät fiilikset ja löytyikion ihan unelmakoti - joka pienen remontin jälkeen on oma pieni taivaani :) Neliöitä ei ole paljoa - mutta sijainti hyvä ja hienointa se että nyt tosiaan omistan asunnon, olen ylpeä itsestäni :)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      212
      34381
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      256
      22014
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      440
      11119
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      83
      7449
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6665
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      53
      5045
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      196
      4097
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      45
      1714
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      34
      1656
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1627
    Aihe