Eikö tuota kanavaa voisi jo rakentaa. Miten voidaan tuollainen silta rakentaa keskelle "ei mitään" ja sitten ei saada kanavaa tehtyä.. Saisi sen vedenkin vaihtumaan.
Kutilan kanava
Toijansalmen silta
2222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin tutkimassa kanavan linjausta -88, löysimme samalla Suvorovin porukan jättämät paalut ja ensimmäiset olivat vuodelta 1865.
Suvorovin kanavan syväys 2,4 m on helppoa saavuttaa Umianlammen eteläpäässä, paikalla on kapea soraharju, jossa olevat maakivet voi vierittää 30 t kaivurilla eteläpuolen syvänteeseen.
Suvorov suunnitteli viivasuoraa kanavaa Kutilantaipaleen läpi, homma taisi kariutua siihen, koska itäpuolen kalliot pistävät pitkälle länteen. Pieni kaarros länttä kohden olisi tehnyt ihmeitä, koulun pihan alla on vain soraa.
80-luvun lopun tutkimuksissa ei haettu matalaa väylää vaan syväväylän oikaisua, sekin onnistuu. mutta louhinta on tarpeen.
Silloisissa tutkimuksissa ymmärsin työn kääntyvän erään virtauksia kääntävän yhtiön intressejä vastaan, joten hanke haudattiin, vaikka jo uittoväylänä tuo vesitie toisi halvemman raaka-aineen yhtiölle.
Tietääkö joku onko hankkeessa yhtään edistytty. Kauttarantain kuulin, että maanomistuskiistat alueella olisivat poistuneen hankkeen tieltä. Nyt vielä rahoitus kun6toon ja työpaikkoja seudulle..