Naisnäkökulma

Olen tavannut muutamia nettituttuja. Miehet ovat nettikeskusteluissaan esittäneet kalujensa lujuusmittoja yms., mutta tavatessa ovatkin olleet aika ränsistyneitä viagravetoisia loppuunpalaneita lerppulehtiä. Titteleitä ei miehiltä ole puuttunut, mutta kaikkia on yhdistänyt se, että nopat on jo käytetty.

Älkää miehet viitsikö valehdella chatissa ja keskustelupalstoilla isoilla kaluilla ja tuntien kestävyydellä, kun tosiasia on se, että ette selviä edes yhdenillan seisokista edes Viagran avulla.

Viagra tms. ei ole ihmelääke. Lerppu pysyy lerppuna, vaikka teillä itsellänne voi syntyä vaikutelma halusta ja erektiosta. Naisenkin kauneus on katsojan silmässä, samalla tavalla teidänkin lerppulehdet arvostellaan kuntokokemuksen mukaan - teistä riippumatta.
7569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olisit voinut nätimmin sanoa, voi kyllä aiheuttaa melkosta mielipahaa niillä miehillä joilla on oikeasti erektiohäiriö tai jotain muuta ongelmaa. Toivottavasti et päin naamaa sanonut henkilöille, voi nimittäin jäädä traumat ja tosi epäonnistunut olo. Niistä kommenteista ei voi olla mitään muuta kuin harmia heidän tulevaisuudestaan. Kyllä itseänikin vituttais jos joku mies haukkuisi minua joksikin lerpukka pilluksi. Ärsyttää kun täällä on aina niin asiatonta keskustelua ja vittuilua ja haukkumista, käyttäytykää aikuiset niinkuin aikuiset käyttäytyvät. Ei kyllä fiksulta kuulosta jos puhuu niinkuin teini-ikäinen.

Äänestä
  • Mä kyllä tykkäisin jos joku nainen haukkuisi lerppukulliksi ja nauraisi pientä piliäni. Kunpa tulisikin sellainen nöyryyttävä nainen vastaan.

    Äänestä

Ikävä kuulla, että on ollut huonoa tuuria. Tuo omien kykyjen ja kokojen liioittelu etukäteen tuntuu kyllä olevan valitettavasti todella yleistä.

Laitan tähän linkin yhteen paikkaan, missä tuntuu tiedot ja informaatio vastaavan todellisuutta ihan livenäkin http://bit.ly/seksi-seuraa

Itse löytänyt tuolta kivasti seuraa, juuri sellaista mitä milloinkin olen halunnut. Yli 35 miljoonan käyttäjän joukosta saattaa löytyä muutama pystyssä pysyvä mulkkukin :)

Äänestä

Tuo oli hyvä juttu!Olen todennut yhden asian,että liiallinen alkon ja tupakan käyttö lieventää varsinkin vanhemmilla miehillä erektion saavuttamista tietyissä asioissa!Vaimoni on 19v nuorenpi kuin minä ja nyt kun täytän syksyllä 63v niin alkaa tulla harmaita hiuksia lyhyeen tukkaan kun seksi ei aivan tomikkaan niinkuin pitäisi!toimii kyllä mutta on kuin kettinkiä!!Vaimoni sanoi,että täytyy käyttää muita konsteja ja ne kyllä ovat auttaneet asiaa eteen päin!!Seksi ainakin meillä on ollut se uudelleen latautumisen aste,mitalla ja paksuudella ei ole merkitystä kun saa molemminpuolisen nautinnon!!Kokeilin vaimoni kautta hommaamia viekraa ja totesi ,että minulle niistä ei ollut apua,kuitenkin kaikki on mennyt putkee tai sitten ei ja sitten on vain pyydettävä anteeksi!!Yritetää huomenna uudestaan!! Että silleen!!

Äänestä

ei jaska kertakaikkiaan tollanen vanha huuhkain senvertaa kiinnostaa, että sais mulkkus pystyy, nauremman, ja ennenkaikkee seksikkään naaraan kanssa homma kyllä onnistuu. Voin taluttaa mein mansikin laiutmelle ilman mitää tunteita, vaik se on yllees alasti, sama pätee suhun.
Et et, kroppa kuntoo, ja pillu myös, vaik sun kohdalla kaik on jo menetettyki, mut niinku neuvoks toisil.

Äänestä

Kettuilevat terveiset myös teille lehmille jotka keräätte ne maanvetovoiman uuvuttamat utareenne sinne rintaliivien sisään ja esitätte uhkearintaista kaunotarta! Ei ihme että miehellä ei seiso kun leilinne yltävät polviin ja sitten sängyssä makaatte kuin lahnat!

Äänestä

Jos ei ole kokoa eikä potkua pelissä eikö ole parempi olla kehumatta kummallakaan. Sitten petytään kun myyntipuhe ei ole edes sinnepäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rökäletappio kirjoitti:

Olen tavannut muutamia nettituttuja. Miehet ovat nettikeskusteluissaan esittäneet kalujensa lujuusmittoja yms., mutta tavatessa ovatkin olleet aika ränsistyneitä viagravetoisia loppuunpalaneita lerppulehtiä. Titteleitä ei miehiltä ole puuttunut, mutta kaikkia on yhdistänyt se, että nopat on jo käytetty.

Älkää miehet viitsikö valehdella chatissa ja keskustelupalstoilla isoilla kaluilla ja tuntien kestävyydellä, kun tosiasia on se, että ette selviä edes yhdenillan seisokista edes Viagran avulla.

Viagra tms. ei ole ihmelääke. Lerppu pysyy lerppuna, vaikka teillä itsellänne voi syntyä vaikutelma halusta ja erektiosta. Naisenkin kauneus on katsojan silmässä, samalla tavalla teidänkin lerppulehdet arvostellaan kuntokokemuksen mukaan - teistä riippumatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu