vessapaikkoja

eikö jyväskylässä ole rantaraitilla ollenkaan mitään vessaa matkalla. Hätä iskenyt monesti mutta vessaa ei missään. varmaan joku muukin on samaa mieltä(ainakin yhden penkin alla matkalla oli iso lammikko...:D)pitääkö sitä housuun pissata jos hätä iskee vai ostaa tenaa pöksyyn.laittaisivat vaikka pajamajoja tai jotain.
9170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ainakin Mattilanniemessä ja Ylistönmäellä voi käydä paskalla, jos yliopiston ovet ovat auki. Kannattaa kokeilla myös Albaa ja Viherlandiaa. Mikäli aukioloajat eivät miellytä, ei pidä lähteä Rantaraitille.

Äänestä

Talvella voi mennä järven jäälle ja etsiä pilkkijän tekemän avannon. Siihen voi kyykistyä kakalle.

Äänestä

Haittaako jos ei osu siihen avantoon.

Äänestä
  • Ei haittaa. Ei sitä himsen kakkaa kukaan erota koiran kakasta, eli periaatteessa voi kyykistyä ihansiihen tiellekin, jos kehtaa.

    Äänestä

Eihän sinne tietenkään voi bajamajoja viedä, pennuthan rikkois ne heti ja eihän muuallakaan lenkkipolkujen varsilla vessoja ole.

Äänestä

Olen kyllä samaa mieltä. Mä en aina jaksa koko lenkkiä pidättää. Ja kerran on jo käynytkin hassusti... Välillä näkee aika tukalia ilmeitä ja huomaa kun hätä on kova. Mutta ehkä joskus sit tulee bajamajoja. Varmaan muutama on housuunsa pissannutkin..

Äänestä

Lutakon rannassa on wc.

Äänestä

Eix siellä ole pusikoita runsaast ainakin Ylistönmäen kohdalla Sinne vaan puiden taakse.

Äänestä
  • Niin kauan kun demarit ja ay-liike vastustaa kaikkea positiivista uudistusta Jyväskylässä, on vain laskettava housuun. Demarithan eivät tunnetusti ole mitään liikunnallista väkeä, enempi sellaista pysähtyneisyyden sakkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaipat? kirjoitti:

eikö jyväskylässä ole rantaraitilla ollenkaan mitään vessaa matkalla. Hätä iskenyt monesti mutta vessaa ei missään. varmaan joku muukin on samaa mieltä(ainakin yhden penkin alla matkalla oli iso lammikko...:D)pitääkö sitä housuun pissata jos hätä iskee vai ostaa tenaa pöksyyn.laittaisivat vaikka pajamajoja tai jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu