Ilmoitus rajan takaa

"Mitenkäs äiti selviää, kun minä en enää palaa
kotiin?"


Nuori mies oli yllättäen sairastunut vakavasti ja
taisteli kolme viikkoa. Päivää ennen kuolemaansa
sairasvuoteella maatessaan hän purki sydäntään
tyttöystävälleen. Poika siis uskoi sisimpäänsä
annetun viestin ajallisen elämän päättymisestä
olevan totta. Ja niin myös tapahtui. Kuoleva mies
varmaan ajatteli että tyttöystävä olisi vahvempi
ja jaksaisi kantaa helpommin surun taakkaa ja
eron ikävää.


Raamatussa kerrotaan myös murheellisista
naisista. Heidän surunsa muuttui kuitenkin
iloksi. Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja
Joosefin äiti, olivat palvelleet Jeesusta hänen
kierrellessään Galileassa julistamassa Jumalan
valtakuntaa. He olivat myös nähneet ristille
kuolevan Jeesuksen ja miten yksi sotamiehistä
puhkaisi keihäällä hänen kylkensä ja heti vuoti
siitä verta ja vettä.
Kun he pääsiäisaamuna tulivat Jeesuksen haudalle,
ks. Matt. 28:1-10, niin haudan suulla oleva kivi
oli vieritetty pois. Enkeli sanoi
naisille: ”Älkää peljätkö…, ristiinnaulittu
Jeesus on noussut kuolleista.” Elävä Jumala oli
kukistanut kuoleman. Herran ihmeteon todistajiksi
valitut naiset saivat myös tehtäväkseen viedä
ilosanomaa kuolleista herätetystä Jeesuksesta.


Ylösnousemustoivo kantaa myös tänään. Elävä toivo
auttaa surun ja kaipauksen keskellä nuoren
poikansa menettäneitä vanhempia. Niin äiti kuin
isäkin uskovat näkevänsä poikansa Raamatun
lupauksen mukaisesti: ”Jumala, joka herätti
kuolleista Herran, on herättävä meidätkin
voimallansa.” 1Kor. 6:14



Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
2247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...ja näinhän tämä asia on...koska...?!?
Taidatkin huhuilla tuon rationaalisen faktatiedon
rajan takaa...kummalta puolelta,se jääköön
sinunkin harkinnan varaan..."uskon" itse tietäväni
vastauksen tuohon,joten et voi osoittaa minun
olevan siinä väärässä,eikö ?!?

Äänestä

Eikö olisi jo aika auttaa ihmisiä puhumaan tämän
elämänsä kokemuksista; "pilvin pimein" on
ihmisiä, jotka ovat saaneet tervehdyksen
rakkalta, joka on mennyt tietyn rajan taa, eli
niin sanotusti kuollut. Tämä olisi parasta siksi,
koska Jeesuskin toivoo ja odottaa hartaasti sitä,
milloinka ihmiset älyävät oman elämänmuotonsa
valtaisan arvon ja omat luovat, eli luojan
kykynsä ja ennen kaikkea omat oikeutensa luoda
tässä ulottuvuudessa, jossa me ihmisenä elämme!

Tällä en todellakaan tarkoita kiistää muiden
ulottuvuuksien olentojen olemassaoloa,
pikemminkin päinvastoin...vaan heidän siellä
olevien palvonta estää ihmistä näkemästä niin
itsensä, kuin lajitoverinsa arvoa, vaikka kaikki
me täällä olemme rakkaita luojallemme ja
erityisesti Jeesukselle; hän todella antoi
kaikkensa, jotta ihminen ymmärtäisi oman
viattomuutensa, eli sen, että jokainen ihminen on
viaton! Milloinkaan hän ei edes pyytänyt ihmisiä
palvomaan itseään, vaan opetti rakastavasta
isäsät taivaissa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko kirjoitti:

"Mitenkäs äiti selviää, kun minä en enää palaa
kotiin?"


Nuori mies oli yllättäen sairastunut vakavasti ja
taisteli kolme viikkoa. Päivää ennen kuolemaansa
sairasvuoteella maatessaan hän purki sydäntään
tyttöystävälleen. Poika siis uskoi sisimpäänsä
annetun viestin ajallisen elämän päättymisestä
olevan totta. Ja niin myös tapahtui. Kuoleva mies
varmaan ajatteli että tyttöystävä olisi vahvempi
ja jaksaisi kantaa helpommin surun taakkaa ja
eron ikävää.


Raamatussa kerrotaan myös murheellisista
naisista. Heidän surunsa muuttui kuitenkin
iloksi. Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja
Joosefin äiti, olivat palvelleet Jeesusta hänen
kierrellessään Galileassa julistamassa Jumalan
valtakuntaa. He olivat myös nähneet ristille
kuolevan Jeesuksen ja miten yksi sotamiehistä
puhkaisi keihäällä hänen kylkensä ja heti vuoti
siitä verta ja vettä.
Kun he pääsiäisaamuna tulivat Jeesuksen haudalle,
ks. Matt. 28:1-10, niin haudan suulla oleva kivi
oli vieritetty pois. Enkeli sanoi
naisille: ”Älkää peljätkö…, ristiinnaulittu
Jeesus on noussut kuolleista.” Elävä Jumala oli
kukistanut kuoleman. Herran ihmeteon todistajiksi
valitut naiset saivat myös tehtäväkseen viedä
ilosanomaa kuolleista herätetystä Jeesuksesta.


Ylösnousemustoivo kantaa myös tänään. Elävä toivo
auttaa surun ja kaipauksen keskellä nuoren
poikansa menettäneitä vanhempia. Niin äiti kuin
isäkin uskovat näkevänsä poikansa Raamatun
lupauksen mukaisesti: ”Jumala, joka herätti
kuolleista Herran, on herättävä meidätkin
voimallansa.” 1Kor. 6:14



Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu